IRC-Galleria

Morsum

Morsum

They call me Sonic cuz I am faster than sound I keep on jumping around

Kristillinen Suomi HENGENVAARASSA!Torstai 06.09.2007 22:29

Lopun ajat ovat TÄÄLLÄ! Me kristityt miehet saimme vasta tietää HIRVITTÄVÄN uutisen islamilaisen puolueen yrityksistä KAAPATA valta armaassa isänmaassamme. Aluksi he pyrkivät voittoihin kunnallisvaaleissa, mutta täysin epäilemättä tähtäimessä on myös eduskuntavaalit. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/I...096548?ref=rss osoitteessa löytyy kammottavaa tietoa harhaoppisten yrityksistä. Analysoikaamme uhkaa hieman.

"Puheenjohtaja Abdullah Tammi kertoi torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että puolueen tavoitteena on edistää terveitä elämäntapoja ja islamilaista elämäntyyliä."

Kristinuskon ja yhteyden Jumalastamme jättänyt Tammi haluaa siis edistää SAATANALTA lähtöisin olevia tapoja. Aikaisemmin olemme yksimielisesti todenneet islamin olevan lähtöisin valon enkelin valepuvussa olleelta Saatanalta, joten kaikki islamilaiset tavat ovat SAATANANPALVONTAA. Tammi haluaisin kieltää sianlihan syönnin, ehtoollisen yms todelliseen kristilliseen maahan kuuluvat sivistyneet tavat. Lisäksi he ajavat naisten oikeuksien alasajamista, huonoja pukeutumissääntöjä ja sietämätöntä jollotusta viisi kertaa päivässä kaiken kansan kuultavaksi.

"Lisäksi puolue haluaa vaikuttaa muslimien lasten elämään kouluissa, niin että heidän ei tarvitsisi osallistua esimerkiksi musiikkitunneille ja uimahalliretkille"

Tammen mukaan sivistynyt musiikin opiskelu ja UIMATAITO ovat islamin vastaisia. Erityisesti uimataidottomuuden ajamisen ymmärtää. Uimataidoton ihminen on aina suuressa riskissä hukkua pienimpäänkin lätäkköön, joten SAATANAN näkökulmasta tämän kiellon ajaminen on erittäin ymmärrettävää. Mitä suurempi on islamilaisen mahdollisuus kuolla, sitä pienempi todennäköisyys tällä on löytää pelastukseen ja Saatanan ulottumattomiin johtava kristinuskomme. Musiikki taas on tärkeässä osassa kansamme historiassa ja vielä tänäkin päivänä se edistää isänmaallisuushengen valamista lujaan kansaamme. Isänmaallisuuden puute on hyvä asia silmälläpitäen tulevaisuudessa tapahtumaa islamisti-invaasiota.

Tammi haluaa myös pakanallisen Sarian lain tuomista isänmaan vallitsevaksi laiksi. Tämä on jo Jumalaa pilkkaavaa toimintaa ja häiritsee vakavasti KAIKKIEN kunnon suomalaisten uskonrauhaa. Meidän onkin välittömästi valmisteltava ENNÄTYKSELLINEN ryhmäkanne pahoja islamilaisia vastaan, jotka haluavat asettaa maamme ISLAMISTITERRORISTIEN diktatuurin alle! Sarian laki toimi mukanaan esimerkikisi lähes mielivaltaiset kuolemantuomiot. Kuolemantuomio on toki hyvä olla olemassa, mutta sen mielivaltainen viljeleminen on hirmuvaltaa, joka on vallitseva hallinnonmuoto lähes jokaisessa islamilaisessa valtiossa.

Me asioista tietävät kristityt miehet tiedämme hyvin islamisteiksi kääntyneiden olevan erityisen potentiaalisia terroristeja. Heillähän on paljon todistettavaa uusille herroilleen, sillä ovathan he edustaneet entisessä elämässään harhaoppia ja pahuutta. http://www.msnbc.msn.com/id/20596911/ Uutinen todistaa kiistatta miten käännynnäiset ovat alttiita räjäyttelemään liittolaistemme omistuksia. Jotta uudetkin näkevät totuuden islamin alkuperästä, seuraava video todistaa aukottomasti ja kiihkottomasti Saatanan luoneen islamin omaksi äänitorvekseen. http://www.youtube.com/watch?v=3kkSv...elated&search=

Nyt on jokaisen kansalaisen KORKEA aika vaatia tasavaltamme KRISTITYLTÄ presidentiltä KOVIA otteita tämän uuden, sisäisen uhan torjumiseksi. Suojelupoliisin on välittömästi tutkittava islamilaisen puolueen toimistot ja tarvittaessa vaikka KEHITELTÄVÄ todisteet heitä vastaan maanpetoksesta. Suomen kansan tulevaisuus on nyt uhattuna ja vain Kristukseen uskovat hurskaat miehet voivat meidät pelastaa!


Jokainen kunnon KRISTITTY mies on viimeisten päivien ajan katellut kauhulla miten ikiaikainen ISÄNTÄMAAMME Ruotsi on joutunut väärään jumalaan uskovien RAIVON kohteeksi. Kyseessä on jälleen esimerkki islamististen, PAHOJEN ihmisten suvaitsemattomuudesta ylivertaista, KRISTILLISTÄ kulttuuriamme kohtaan. Länsimaista SANANVAPAUTTA puolustava lehti, Nerikes Allehanda julkaisi varsin osuvan pilakuvan Muhamedista, joka on väärä profeetta. Kuvassa Muhamed esiintyy koirana.

Iranissa Ruotsin suurlähettiläs on jo kutsuttu PUHUTTELUUN, joskin Iranin tuntien sitä voidaan pitää varmaankin uhkauksena. Iran on suuri kansainvälisen terrorismin rahoittajamaa. Myös Pakistan on sortunut ISLAMISTITERRORISTIEN paineiden alla ja yhtynyt arvostelijoiden joukkoon. Ilmeisesti nämä maat eivät välitä siitä, että valtio ei HYVISSÄ valtioissa välttämättä esitarkasta jokaisen lehden jokaista ulostulevaa painosta.

Ruotsia kohtaan esitetyt uhkailut todistavat KIISTATTA islaminuskoisten maiden olevan imperialistisia, maailmanvalloitushaluisia ja sotaisia. EPÄILEMÄTTÄ pian Saudi-Arabialainen imaami vaatii ruotsalaistoimittajien päiden katkaisua, aivan kuten Tanskankin tapauksessa kävi. Suomen onkin otettava AGGRESSIIVINEN rooli puolustaessamme kristikuntaamme kuuluvaa isäntämaatamme, joka aikoinaan teki kaikkensa puolustaessaan meitä ortodoksisten epäkristittyjen hyökkäyksiltä.

Meidän kristittyjen miesten on nyt TIIVIISTI seurattava maailman uutisia ja valppaasti etsittävä hankkeita rakkaan länsinaapurimme kaatamiseksi. Odotettavissa on ainakin boikotteja, jolloin meidän on alettava SUOSIA näkyvästi ruotsalaisia tuotteita. Vastavedoistamme on myös aina tasavaltamme presidentin taholta ilmoitettava islamistisiin maihin. Se toimii tehokkaana osoituksena meidän tosiuskovaisten yhteisestä linjasta, joka ei ristiretkien aikaan murtunut muslimipainostuksen alla, eikä murru nytkään. Mikäli ISÄNTÄMAAMME joutuu väkivallan kohteeksi, on siihen vastattava karkoittamalla vastuussa olevien islamistimaiden suurlähettiläät iankaikkisesti maastamme pois. Mikäli vastuullisesta ei ole varmuutta, aloitamme Iranista, Saudi-Arabian kautta Pakistaniin.

Me asioista tietävät MIEHET vaadimme nyt kovaan ääneen hallitukseltamme ja erityisesti PRESIDENTILTÄMME ankaria toimia tämän uhan torjumiseksi. Meidän on otettava linja, jossa kaikki Ruotsiin kohdistuvat vihamieliset toimet katsotaan toimiksi ISÄNMAATA vastaan.
Jo vuosikausia me KRISTITYT suomalaiset miehet olemme kauhistelleet isänmaamme KYVYTTÖMYYTTÄ liikennerikosten edessä. Ortodoksisten HARHAANJOHDETTUJEN miehitysyrityksen pysäytimme, mutta normaalit autoilijat tuntuvat olevan maallemme liian suuri pala. Tänään aion ottaa SUUREN askeleen kohti VOITTOA sodassamme rattijuoppoja, ylinopusrikkojia ja muita EPÄKRISTILLISESTI ajavia autoilijoita vastaan! VOITON ratkaisu on hämmästyttävän helppo ja yksinkertainen. Autolla tehtävään rikokseen tarvitaan auto, joten kaikkein TEHOKKAIN keino lopettaa toistuvat rikokset on TUHOTA rikosväline, eli tässätapauksessa auto.

Jotta laki tehoaisi, on myös sen toimeenpanon oltava TEHOKAS. Auto on voitava menettää mistä tahansa rikoksesta, jos rikoksia tulee autoilijan tilille toistuvasti, tai kerralla ISÄNMAAMME lakia rikotaan todella törkeästi. Lisäksi auton romutustuomio on annettava poliisin päätettäväksi sakon lailla. Annan KOLME (3) esimerkkiä.

Esimerkki 1: Ateistisesti maailmaa katsova Pekka Pesonen on MONIEN ateistien tapaan toivoton ALKOHOLISTI. Hän on syyllistynyt jo neljään HIRVITTÄVÄÄN rikokseen, rattijuopputeen. Rahalla hän on niistä aina selvinnyt, eikä autoakaan ajeta kortilla, jota hänellä ei enää edes ole. Jälleen kerran Pekka on ATEISTISESSA psykoosissaan juonut viinaa ja lähtenyt hieman keskitasoa halvemmalla autollaan liikenteeseen. ULJAAT poliisimiehet pysäyttävät hänet, saavat tietokoneesta selville rikoslistan ja päättävät lopettaa Pekan rattijuoppouden tähän paikkaan. He tilaavat ennalta sovitulta liikkeeltä hinausauton, joka vie Pekan auton romuttamolle tuhottavaksi. Poliisit odottavat hinausauton saapumista, valistavat Pekkaa KRISTILLISISTÄ arvoista ja toivottavat hänelle auton lähdettyä kohti romuttamoa hyvää päivänjatkoa. Viikkoa myöhemmin Pekka saa laskun autonsa romuttamisesta. Vakuutus ei korvaa mitään.

Esimerkki 2: Juuri wiccanoidaksi kääntynyt Kirsti on ylemmän keskiluokan naisihminen. Hänen autonsa on ARVOKAS ja hieno. Hänellä on kuitenkin NOIDILLE ominanen tapa olla piittaamatta YHTEISKUNNAN säännöistä, ja ajelee usein ylinopeutta. Pienet ylinopeussakot eivät häntä paljoa hetkauta. Viimeisestä ylinopeussakosta on kuitenkin jo useita kuukausia. Eräänä päivänä Kirsti päättää hieman kaasutella ja jää poliisin tutkaan ajaessaan 80km/h alueella 130km/h. Pitkän TAKAA-AJON jälkeen Kirsti pysäytetään, komennetaan autosta ulos ja tutkitaan. Tutkinnan jälkeen poliisi kirjoittaa sakon, tilaa autolle hinaajan, joka vie sen romuttamolle. Kirsti maksaa viikon kuluttua laskun autonsa romuttamisesta.

Esimerkki 3: KATOLISEEN kirkkoon kuuluva Juhani menee tapaamaan tyttöystäväänsä toiseen kaupunkiin, ja lainaa ystävältään, joka myös on KATOLINEN, auton. Juhani jää kiinni Kirstin skenaariossa ja joutuu samanlaisen tutkinnan jälkeen soittamaan entiselle ystävälleen tämän auton joutuneen juuri romutettavaksi. Viikon kuluttua Jussi saa laskun auton romuttamisesta.

VIIMEISTÄÄN nyt kaikki asioista ymmärtävät miehet ovat huomanneet miten hyödyllinen romutustuomio olisi. Se vähentäisi TUNTUVASTI armasta ISÄNMAATAMME piinaavan huonon liikennekäytöksen ja toisi lisää turvaa lapsiemme koulumatkoihin. KAIKKI muut keinot on jo käytetty, joten autojen romuttaminen TOTISESTI on ainoa keino taistella liikenneTERRORISMIA vastaan. Mikäli joku vastustaa ajatusta, en voi kuin ihmetellä miten hän voi TOIVOA pienten koululaisten jäämistä huonojen autoilijoiden ruhjomaksi. Valitettavasti sellaisiakin ihmisiä yhteiskuntamme ELÄTTÄÄ. Vaadinkin tasavaltamme arvostettua presidenttiä, Tarja Halosta nopeisiin toimiin purkutuomion mahdollistavan lain voimaan asettamisessa. Se on saatava NOPEASTI eduskunnan käsittelyyn ja myös sen sallivaan äänestykseen. Lain saatua läpi vievä äänimäärä, on se tuotava PIKAISESTI myös käyttöön. Kaksi viikkoa olisi sopiva siirtymäaika. Tämän aikana meitä suomalaisia valistettaisiin uudesta laista TEHOKKAIMMALLA mahdollisella tavalla, eli sunnuntain Jumalanpalveluksissa. Mikään ei levitä tietoa laista tehokkaammin, kuin papin tuoma julistus uudesta KRISTILLISESTÄ laista.

Vapaat uutiset ovat VAARALLISIA!Maanantai 13.08.2007 04:49

Me kristityt suomalaiset miehet olemme jo VUOSIKYMMENIÄ vaatineet isänmaamme päättäjiltä toimia erittäin VAARALLISTA ilmiötä vastaan, nimittäin vapaita, sensuroimattomia uutisia. Vapaat uutisethan ovat poikkeuksetta ANARKIAA levittäviä äänitorvia, jotka keskittyvät vain kritisoimaan päättäjiemme jokaista päätöstä, vastustamaan puolustusvoimiamme ja pilkkaamaan LIITTOLAISIAMME, Amerikan Yhdysvaltoja ja Israelia. Israelin vastustus uutiskanaviemme johdosta onkin jo nostattanut maassamme toisesta maailmansodasta tutun antijuutalaisuuden. Antijuutalaisuus ponnahti näyttävästi esiin maamme sotilastarkkailijan kaatumisen jälkeen Israelin VAPAUTTAESSA naapurimaitaan terrorismin ikeestä. Uutiskanavat syyttivät kaatumisesta Israelia, vaikka heidät oli pakotettu sotatoimiin pahoja naapureitaan vastaan. Terroristit sensijaan saavat lähes päänsilittelyyn verrattavaa sympatiaa joka päivä. Haluammeko todella olla tukemassa islamistitaistelijoita, eli TERRORISTEJA? Haluammeko?!?

Valtion onkin välittömästi lakkautettava STT:n virallisia uutislähetyksiä lukuunottamatta KAIKKI muut uutiskanavat, tai ainakin asetettava niihin ankara sensuurikomissio tarkastamaan lähetettävien uutisten oikeellisuus. Sensuurin on tietysti myös tarkastettava uutisten yhteydessä olevat säätiedotukset ja urheilu-uutiset. Roskalehdistö on samassa operaatiossa välittömästi lakkautettava, ja vain valtakunnan harvat ja valitut sanomalehdet saavat jatkaa. Sensuurin alaisina tietysti. Kansalle on liian kauan syötetty VÄÄRÄÄ tietoa myös sanomalehtien kautta. STT on kuitenkin nostettava isänmaamme merkittävimmiksi uutiskanavaksi, jota koko sivistynyt maailma kahdehtii.

Mitä STT sitten voisi kansalle uutisoida? Tietysti kaikkein tärkeimmät uutiset liittyvät presidenttimme hovin tapahtumiin. Eikö kansan olisi paljon tärkeämpi tietää että Presidenttimme aloitti jälleen päivänsä terveellisellä aamiaisella, kuin että Venäjällä on hallitsemattomia maastopaloja, joka ei voi pitää paikkaansa, kuten jokainen asioista tietävä KRISTITTY mies tietää. Hyvin suunnitellut, OIKEANLAISTA tietoa sisältävät uutiset ovat omiaan parantamaan yhteiskuntarauhaa ja kansalaistemme suhtautumista liittolaisiimme. VÄÄRÄT uutiskanavat esimerkiksi JATKUVASTI pilkkaavat Yhdysvaltoja valehtelemalla esimerkiksi siviilikuolonuhrien määrää Irakissa, vaikka voisivat muistuttaa miten kyseinen valtio VAPAUTETTIIN modernin ajan suurimman tyrannin hirmuvallasta. Myös suhtautuminen Venäjään on välillä uskomattoman kielteinen, vaikka ystävämme idässä käy menestyksekästä vapaussotaa Tsetseeniterroristeja vastaan! Tätä ei koskaan tuoda esiin puhuttaessa Venäjästä, vain ongelmat! Tällainen on omiaan lisämään sotaisuutta naapureitamme kohtaan.

VAADIN hallitukseltamme välittömiä toimia isänmaamme pelastamiseksi PAHOILTA ateistisilta uutistoimistoilta, jotka eivät edes aloita lähetystään Herrallemme osoitetulla lyhyellä rukouksella! Koskaan en ole myöskään kuullut heidän siunaavan katsojiaan. PAHINTA kaikista on, miten KAIKKI uutistoimistot asettavat oikean kristinuskomme samalle viivalle muiden uskontojen kanssa, vaikka ne ovat VÄÄRIÄ! Ankara SENSUURI onkin ainoa keino taata kansalaisillemme USKOTTAVAT uutiset, joissa totuutta ei ole peitetty sodanlietsonnan ja eripuran levittämisen alle. Odotankin rakastetulta kansakuntamme äidilta, Tarja Haloselta KOVIA toimia tilanteen välittömästi korjaamiselle. Kansalla on oikeus OIKEISIIN uutisiin!
Meidän suomalaisten KRISTITTYJEN miesten mieli on koko nykyisen ylisuvaitsevaisuuden ajan leijaillut vanhoissa hyvissä ajoissa, jolloin ruoho oli vihreää, joet virtasivat hopeaa ja terve suvaitsemattomuus piti pienen kansamme varpaillaan. Silloin myös piti paikkaansa VIISAS sanonta "Ihmisen on parempi olla peloissaan kuin onnellinen"

Kukaan todellinen KRISTITTY ei voisi kieltää suvaitsevaisuuden hedelmää maailmalta, mutta nykyinen, SAIRAALLOISUUTEEN asti vedetty suvaitsevaisuusfasismi on pikkuhiljaa NAKERTAMASSA kristillisen yhteiskuntamme tulevaisuutta. Kaikenmaailman hippiryhmiä yritetään ymmärtää ja vaalia, jonka seurauksena yhteiskunnan resurssit valuvat useaa pientä rööriä pitkin siihen kuuluisaan KANKKULAN kaivoon.

Ylisuvaitsevaisuus on myös YKSINÄÄN vastuussa yhteiskuntaamme koettelevasta KAUHISTUTTAVASTA ilmiöstä, joka johtuu kulttuurien yhteistörmäyksistä. Muualta tulleitahan ei saa nykyään edes yrittää sopeuttaa suomalaiseen YLIVERTAISEEN kulttuuriimme, vaan heitä suorastaan rohkaistaan pysymään omissa, jopa pakanallisissa kulttuureissaan. Seuraukset on suoraan nähtävissä rikokstilastoissa, erityisesti raiskauksissa. Jostain syystä naisten arvostus tuntuu olevan monille pakolaisina maahamme tulleista miehille tuntematon käsite, ja he ovat sen myös raiskauksilla valmiit osoittamaan. SUVAITSEVAISUUSFASISTIT sitten raiskauksien jälkeen kirjoittelevat paikallislehtiin, jossa syyttelevät suomalaista, kristittyä kansaa näistä raiskauksista ja valittelevat näiden vieraista kulttuurista tulleiden "rikkauksien" huonoista oloista.

Ylisuvaitsevainen asenne on SALAKAVALASTI ujuttanut lonkeronsa ihan maamme eduskuntaan saakka. Eduskunnatammehan nykyisin syytää rahaa kaikenlaisiin wiccojen noitapiireihin, romanifoorumeihin ja pakolaisten kultturien ylivertaisuuskerhoihin. Seuraukset tällaisesta monikulturillisesta toiminnasta on nähtävillä LIITTOLAISEMME, Ison Britannian yhteiskunnassa. Siellä kulttuurillinen vähemmistö on saamassa enemmistöstä yliotteen, ja vaativat jo omille yhteisöilleen autonomiaa. He myös uhkailevat isäntämaataan sodilla. Haluammeko Suomeen toisen SISÄLLISSODAN? Sellainen on tulossa nykyisellä linjalla.

Suomen on välittömästi muututtava suvaitsemattomammaksi yhteiskunnaksi. KAIKKI maahanmuuttajat on laitettava kulttuurilliseen uudelleenkoulutukseen, jossa heistä tehdään osa YLIVERTAISTA kulttuuriamme. Jo yksin tällaisella toimella voidaan estää LUKEMATTOMIA rikoksia. Maahanmuuttajat olisivat myös onnellisempia tuntiessaan kuuluvansa valtaväestön kulttuuriin. Tästä voimmekin helposti päätellä suvaitsevaisuusfasistien HALUAVAN kulttuurien yhteentörmäystä maassamme, sillä he tulevat taistelemaan moista uudelleenkoulutusta vastaan viimeiseen saakka. Tämä ei tietysti tule kaltaisilleni tietäville miehille yllätyksenä, sillä näiden ylisuvaitsevaisten ihmiseten joukossa on valtaisa määrä anarkisteja, jotka itseasiassa toivovat kaiken järjestyksen romahtamista. Ilmeisesti ovat huomanneet sekakulttuurisen ja tapaisen yhteiskunnan tarjoavan oivallisen työkalun tavoitteisiinsa pääsemiseen.

Hallituksemme onkin edellämainittujen, KIISTÄMÄTTÖMIEN totuuksien jälkeen aloitettava aivan uudenlainen politiikka. Kaikenlaiset korusanat, kuten kulttuurillinen rikkaus ja moniarvoinen yhteiskunta on välittömästi kiellettävä, ja tuomittava näitä kannattavat ihmiset AJATUSRIKOKSESTA vähintään sakkoon. Maahanmuuttopolitiikkaa on myös huomattavasti tiukennettava. Jo sisäänottovaiheessa on otettava käyttöön tarkka erottelu, jossa pyrimme ottamaan kaikkein hyödyllisimmät maahanmuuttajat vastaan, ja jättämään loput näistä "rikkauksista" liittolaistemme aarrekammioita täyttämään/tyhjentämään. Tavoite on ehdottomasti oltava maahanmuuttajien kohdalla se, että suurempi osa saataisiin työllistettyä kuin työttömäksi. Nykyään tunnutaan pyrkivän saamaan mahdollisimman moni työttömyyskassan ikuiseksi jäseneksi. Myös kaikenlaisten ylimääräisten seksualististen järjestöjen tukeminen on lopetettava. Sallittakoon SETAlle, jonkinlainen tuki, mutta muut järjestöt on ehdottomasti kiellettävä. Kaikenlaiset opiskelijavinokkaat yms ryhmät vain levittävät luonnonvaistaista HIMOA kansalaistemme keskuuteen hallituksemme siunaamalla hyväksynnällä. Sellaisen toiminnan on VÄLITTÖMÄSTI loputtava. Erityisen vaarallista on näiden erilaisten sekusalististen vähemmistöjen levittämä EPÄISÄNMAALLINEN sanoma, joka ei salli jäseniltään asepalveluksen käymistä. Näinollen ne muodostavat suoranaisen HAITAN isänmaan puolustukselle.

Vaadinkin paljastamieni TIETOJEN pohjalta peresidenttiämme ÄÄRIMÄISEN voimakkaisiin toimiin vaarallista ylisuvaitsevaisuutta vastaan! Aikaa isänmaan pelastamiseen vielä on, mutta aikaa ei ole loputtomasti.
Kuten jokainen rehellinen kansalainen tietää, viimeaikoina kristillistä yhteiskuntaamme on ravistellut KAMMOTTAVA talonvaltausten aalto. Me kristityt, kunnon miehet olemme jo vuosia vaatineet tasavaltamme presidentiltä ANKARIA toimia näitä taloja MIEHITTÄVIÄ vandaaleja vastaan, mutta toivottavasti viimeaikojen anarkistiset voimannäytöt viimeinkin saavat päättäjiimme päättäväisyyttä. Tämä uhka VAARANTAA koko isänmaamme rakennuskannan! Kuka enää rakentaa yhtään mitään, jos joutuu jatkuvasti pelkäämään RAPPIONUORTEN valtauksia?

Talonvaltaajat ovat julkisuudessa perustelleet KAUHISTUTTAVIA rikoksiaan tarpeella saada autonominen sosiaalitila, eli nuorisotila. Tämä nuorisotila olisi, toisin kuin kaupungin nuorisotilat, nuorten itsensä hallinnoimia, mutta kaupungin maksamia. Nimitys sosiaalitila tulee siitä, että lähes kaikki talonvaltaajista ovat KOMMUNISTEJA, joten jotain viitettä edesmenneeseen Neuvostoliittoon on pakko kehittää. Muistamme varsin hyvin KOMMUNISTIEN pyrkineen miehittämään armaan isänmaamme toisen maailmansodan aikana. Silloinkin luja suomen kansa torjui vaaran, niin se tekee nytkin!

Osoitteesta http://www.hs.fi/videot/1135229019219 Löytyy sympaattinen nuori herra nimeltään Eetu, selittämässä kauniisti, mutta paskaa puhumalla selityksiä RIKOKSELLEEN. Kyseinen herra tuli ensi kertaa tunnetuksi prekariaatteina tunnettujen nuorisohuligaanien sytyttäessä muistaakseni toissajuhannuksena makasiinien edessä TULIPALOJA, ja estäen palokuntaa sammuttamasta ko paloja. Silloin prekariaatti vaati valtakunnaltamme SUOJELURAHAA ja hyviä töitä. Näiden hyvien töiden vaatimus on jäänyt meille kristillisille miehille hieman kyseenalaiseksi, sillä koko sakki koostuu työtä vieroksuvista rappiovandaaleista, joille on tuotava ruoka eteen ja hankittava ilmainen kaksio helsingin keskustasta. Eetu on nyt ilmeisesti rotan lailla jättänyt uppoavan laivan (palomiesten vastustus tuhosi sen vähänkin kannatuksen) ja liittynyt talonvaltaajiin.

Takaisin itse tavoitteisiin, eli SOSIALISMIKESKUKSIIN. Sosialismikeskuksien on tarkoitus olla huumausaineet ja lailliset päihteet salliva nuorison kokoontumispaikka, jossa ei olisi kovin ankaraa ikärajaa, ja ne toimisivat kansaa yhdistävänä tekijänä. Talonvaltausta sivusta seurannut, ilmeisesti kunnon kansalainen on onneksi tuonut asioiden oikean laidan kansalaistemme tietoon. Hän kertoo selvästi valtaajien olevan täysin KYVYTTÖMIÄ päätöksentekoon. Valtauksen jälkeen on vasta pidetty pienimutoinen kokous, jossa on pyritty päättämään päätöksenteko! Päätöksentekoa, eli 'autonomian' hallintoa ei olla mietitty yhtään ennen sen julistamista. Kuka tahansa kristitty mies, jolla on edes MINIMAALINEN kokemus minkä hyvänsä johtamisesta tietää, ettei tuollainen toiminta yksinkertaisesti toimi kaveripiirin ulkopuolella. Sosialismikeskuksen luonne on kuitekin olla avoin kaikille, joten kyse ei todellakaan ole kaveripiiristä. Homma siis on pelkkää anarkiaa, joka johtaa vain joukkoraiskauksiin ja MURHIIN!

Myöhemmin paljastui lisää VAKAVAA moraalittomuutta! Talon käytössääntöihin kuului VEGAANIUS ja ANTIKAPITALISMI! Voiko kukaan täysissä sielunvoimissa oleva kristitty todella kuvitella nuorisotilaksi tarkoitetun rakennuksen voivan ikinä toimia ehdoilla, jotka jo omassa typeryydessään rajaavat noin 95% nuorista käyttäjäkunnan ulkopuolelle. 'Autonomia' katsoi myös oikeudekseen suoraan HYÖKÄTÄ isänmaamme oikeusjärjestelmää vastaan sallimalla kovat huumeet sosialismikeskuksen tiloissa. Samalla suunniteltiin rahoituksen hoituvan esim lastenhoidolla. NÄMÄ SAASTAISET NARKOMANIANTUKIJAT HALUAVAT KAIKKEIN NUORIMPIEN LASTEMME OLEVAN HOIDOSSA KOVIEN HUUMEIDEN KESKELLÄ!!! Ovatkohan he KOSKAAN nähneet kovien huumeiden käyttäjää? Kovien huumeiden käyttäjiltä on kirjaimellisesti sielun, eli ihmiseksi tekevän tilalla höyryävä kasa paskaa, eivätkä he ole kenekään KUNNON kristityn silmissä hamsterinkaan arvoisia. Nämä narkomaanit eivät epäilisi hetkeäkään käyttää hoidossa olevia lapsia hyväkseen, jos se jotenkin takaisi seuraavan huumeannoksen. Voimme siis varsin turvallisesti todeta suurimman syyn vallata näitä sosialismikeskuksia olevan hippien halu saada nuorisotila, jossa saa käyttää päihteitä ja HUUMEITA.

Lisää näiden nuorten välinpitämättömyydestä kertoo heidän haastattelunsa, jota aina valpas skandaalimediamme on heistä tehnyt. Talonvaltaajien peruskommentit ovat varsin lähellä Eetumme prekariaattiajan kommentteja. Nuorilla ei ole rahaa, työnteko ei kiinnosta, sillä paskaduunia ei voi tehdä. Ilman rahaa ei voi saada tiloja, mutta he niin kovasti haluavat, joten he VALLOITTAVAT tilat. Olen varsin hyvä ihmistuntija, joten uskon heidän vilpittömästi pitävän tekosiaan oikeutettuina. Tämä on huolestuttavaa, sillä se kertoo kieroutuneesta moraalikäsityksestä. Sellainen ei sovi kristittyyn Suomeen. Olette ehkä myös huomanneet vallattujen talojen seiniin ilmestyneen lähes heti valtauksien jälkeen erilaisia kieroutuneiden mielikuvitusten synnyttämiä suttauksia. Nämä ns tagit ovat monesti SAATANANPALVONTAAN liittyviä pentagrammeja, huumausainemerkkejä yms laittomuuksiin yllyttäviä piirroksia. Nämä nuoret aiheuttavat näin SUUNNATTOMAT pudistuskulut rakennuksen oikealle omistajalle.

Yhden valtauksen me kunnon kansalaiset voisimme hyväksyä ns 'nuorison kokeiluna'. Valtaukset eivät kuitenkaan jää yhteen, vaan uljaiden poliisiemme tyhjentäessä vallattua rakennusta, seuraavan rakennukset ovenkarmit saattavat jo rasahdella poikki VALTAUSJOUKKOJEN tehdessä yhteiskunnalle kostoiskun muutaman kilometrin päässä. Minusta on käsittämätöntä ettei kerta kerran jälkeen valtauksiin osallistuneita nuoria saada VASTUUSEEN. Kuinka monta rakennusta he saavat turmella? Pitääkö heidän tappaa päivähoitoon erehdyksissä viety pikkuvauva ennen toimia? Poliisin on viimeinkin otettava todella ANKARA linja talonvaltauksia kohtaan, sillä määrä on uhkaavasti lisääntynyt, ne myös väistämättä muodostuvat aikaa myöten väkivaltaisiksi. On vain ajan kysymys koska nämä ANARKISTIT valloittavat sosialismikeskuksekseen rahvaan asuttaman asunnon. Odotetaanko silloinkin useita vuorokausia ennen valtaajien poistamista? Tasavaltamme presidentin olisi korkea aika suhtautua talonvaltaajiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. Kyse ei ole mistään lasten leiksitä, vaan VAKAVASTA toiminnasta yhteiskuntarauhaamme vastaan.

Pakkaus ZOMBIEPIDEMIAN varalle!Maanantai 30.07.2007 04:08

Jokainen kristitty mies on velvollinen hankkimaan heti kauppojen avauduttua seuraavat tavarat. Pakkaus saattaa pelastaa sinut ja rakkaimpasi kuolemalta epätodennäköisimmän yllätettyä. Pidä varusteet aina nopeasti saatavilla ja vaihda pilaantuvat uusiin tasaisin väliajoin.

Yhden hengen talous:

1 Rinkka
vedenpuhdistustabletteja,
3 kenttäpulloa,
4 litran kestävä vesisäiliö,
viikon elintarvikkeet. Pyri siihen, että vähintään puolet sisältävät omia nesteitä (Lihakeitto yms) loput on kyettävä valmistamaan ilman, tai erittäin vähällä vedellä.
Purkki kofeiinipillereitä
Laadukas sorkkarauta (Tämä on pakkauksen tärkein osa!)
Henkkarit
Pitkäteräinen, kestävä veitsi tai machette+terotusvälineet
3kpl vaihtoalusvaatekerrasto+1lämpökerrasto+2kpl lämpösukkapari+2kpl sormikkaat joilla kykenet toimimaan hyvin+1kpl kommandopipo+1kpl aurinkolasit+1kpl sadeasu+1kpl päälyvaatekerrasto+1villapaita+2kpl erittäin lämpimät kinttaat+2kpl yleiskäsineet, jotka eivät ole liian kuumia, mutta antavat pienen suojan esim veriroiskeita tai puremia vastaan. Housuiksi suosittelen reisitaskuhousuja. Jalkineiksi suosittelen maihareita.
Kipu, kuume+tarvitsemasi lääkkeet. Tarvitsemiasi lääkkeitä vähintään 4 viikon varasto. Suosittelen 10 viikon varastoa, ellei se vie kohtuutonta tilaa.
Tulentekovälineet
Pieni EA pakkaus
Käsiase (jos on luvat). Aseeseen menevät luodit+5täyttä lipasta+1 luoti (Ethän halua zombiksi?)
Haulikko (jos on luvat ja OLET VARMA KANTOKYVYSTÄSI. Tämä on pakkauksen kyseenalaisin väline) +35+1patruunaa.
Retkilapio+retkikirves.
Keskraskas/kevyt makuupussi+telttapatja+PIENI teltta/laavu
Keskikokoinen maglite+2 varalamppua+4täyttä paristoannosta.
Turvallisuusalatyylinen varustevyö.
Perushygieniatarvikkeet + 2 rullaa vessapaperia.
Ankkateippiä!!
Retkikeitin+2polttoaineannosta
Muutama pari eareita.

Useamman hengen talous

Tämä seuraa rinkkakohtaisesti edellistä, mutta pieniä muutoksiakin on ryhmän koon, taistelukyvyn ja kantokyvyn noustessa. Huomaa, että oletan ryhmän kaikkien jäsenien olevan itsenäisesti toimeen tulevia noin 13-65 vuotiaita terveitä ihmisiä.

Jokaiselle oma rinkka
Joka toiselle sorkkarauta.
Jokaiselle puukko, yhdelle mielummin lähitaisteluun sopiva teräase.
Yhdelle iso ensiapupakkaus jossa ryhmäkohtaiset peruslääkkeet.
Käsiaseeseen 200 lisäpatruunaa, jaettuna ryhmän kesken.
Haulikkoon 100 lisäpatruunaa jaettuna ryhmän kesken. (Edelleen raskautensa ja kömpelyytensä vuoksi bonuksena pidettävä väline)
Joka toiselle kenttälapio, joka toiselle retkikirves.
Joka kolmannelle retkikeitin ja kaikille 2 polttoaineannosta.
Yhdelle suuri halkomakirves.
1kpl teltta.
Kolmea henkilöä kohden yksi makuupussi ja telttapatja.
Vasara+1 suurehko paketti suuria nauloja.
Mahdollisimman paljon ylimääräistä vettä ryhmän kantokyvyn mukaan.

On tärkeää huomioida oma kantokyky. Mikäli et jaksa kantaa listan mukaista määrää tavaraa, on syytä vähentää painoa, alkaen ruoasta, ammuksista ja tuliaseista. Sinun on kyettävä liikkumaan pakkauksen kanssa kohtalaisen äänettömästi useita tunteja joka päivä reipasta kävelyvauhtia. Hölkkää on jaksettava päivittäin vähintään kilometrin verran.
Pakkaus on aina pidettävä valmiina ja sen nostamista äänettömästi selkään ja laskemista selästä pois on harjoiteltava runsaasti. Sorkkarauta on pidettävä nopeasti käden ulottuvilla ilman tarvetta laskea pakkaus selästä. Sorkkarauta on lähitaistelussa zombeja vastaan terävän miekan jälkeen paras mahdollinen. Tämän lisäksi sorkkarauta toimii myös työkaluna ovien avaamisessa.
Mikäli päätät valita sorkkaraudan tilalle jonkin muun lähitaisteluaseen, muista kaksi sääntöä. 1. Zombin voi eliminoida tuhoamalla aivot, tai erottamalla aivot ruumiista. Jälkimäisessä pää on yhä puremiskykyinen. 2.Aseen on oltava tarpeeksi jämerä murtamaan kallo ja tuhoamaan aivot yhdellä iskulla, tai kyettävä irrottamaan pää yhdellä iskulla. Sinun on jaksettava käyttää asetta vähintään 15 minuuttia yhteen menoon.

Imperiumin aika on NYT!Lauantai 28.07.2007 05:27

Maailman kaikki, asioista ymmärtävät kristityt miehet, ovat jo vuosikymmeniä haaveilleet GALAKTISEN ihmisen imperumin synnystä. Tämän imperumin aika on KOITTANUT nyt heti! Planeettamme Maa on liian pieni uljaalle lajillemme, onkin siis pikaisesti vallattava lisää ELINTILTAA meille kuuluvilta taivaankappeliltam kuten Kuu ja Mars. Plutollekkin voisi olla oma käyttönsä ulkovartioasemana, jossa tähtiin menvät aluksemme tankataan pitkälle matkalleen.

Raamatussa Jumalamme käskee ihmistä lisääntymään ja täyttämään maan. On täysin päivänselvää, ettei Jumala puhu vain meidän Maapallostamme, vaan koko universumista. Maa nimitystähän voidaan käyttää monessa mielessä, joten "Täyttäkää maa" tarkoittaa kristallinkirkkaasti universumia, jos joku väittää muuta, syyllistyy hän uskonrauhani rikkomiseen ja on ansaitseva koko lain suoman, ankaran rangaistuksen.

Ihmiskunnan on VIIMEINKIN aika laittaa sivuun vanhat sovinnollisuus ja rauhanhaaveensa ja aloitettava AVARUUSTEKNOLOGIAN kehittäminen oikein urakalla. Neuvostoliiton ja liittolaisemme, yhdysvaltojen välinen kylmän sodan loppuminen merkitsti myös avarsuuvarustelun loppumista, mikä on ollut yksi suurimpia KATASTROFEJA lajimme historiassa. Onhan avaruuden valloittaminen lajimme säilymisen kannalta tärkein tehtävämme. Onneksi USA:n ja Venäjän välit ovat hyvää vauhtia kiristymässä.

Avaruuden VALLOITUKSEN tärkeyttä ei voida liikaa korostaa. Yhden planeetan 'vankeina' olemme erittäin alttiita VIHAMIELISEN avaruuden terrori-iskuille, joiden ainoa tarkoitus on hävittää PYHÄ lajimme olemattomiin. Kristuksen armosta viisautemme on kuitenkin suuri, joten meillä on hyvät mahdollisuudet laajentaa OIKEAMIELISTÄ valtapiiriämme planeettamme ja lopulta koko aurinkokuntamme ulkopuolelle. Maailman onkin siis syytä ohjata vähintään 1500% lisää rahaa avaruusteknologian kehittämiselle. Erityisen tärkeänä on pidettävä säiteilyltä suojaavia materiaaleja, sekä moottoriteknolgiaa. Avaruudessa toimivaa aseteknologiaa ei tietysti saa unohtaa. Kuka tietää mitä tuolla kaukana vaanii?

Avaruuteen leviäminen on lajimme AINOA keino välttää nurkan takana vaaniva sukupuutto. Hipit ja vääräuskoiset ovat jo vuosia taistelleet avaruusteknologian kehittämistä vastaan esimerkiksi sellaisilla rahanmouruamiskeinoilla kuten: Nälänhätä, HIV ja koulutuksen puute. Tietysti kaikille KRISTITYILLE miehille on selvää, ettei sivistynyt maailma kärsi tuollaisista ongelmista. Meillä ei siis ole mitään tekosyytä ohjata entistä enemmän rahaa avaruusteknologiaan. Ihmisluonteen tuntien, epäilen sen kuitenkin vaativan muutakin kuin pelkän 'normaalin' tarpeen. Täten VAADINKINKIN tasavaltamme presidenttiä, Tarja Halosta, työskentelemään kaikin käytettävissä olevin voimakeinoin kylmän sodan uudelleensytyttämiseksi maailmaan. Kylmä sota oli ihmiskunnan avaruusteknolgoian kulta-aikaa, joten se on VÄLITTÖMÄSTI saatava takaisin.

Individualismi on yhteiskuntamme LOPPU!Tiistai 24.07.2007 01:53

Eräs VAARALLISIMPIA kristillistä yhteiskuntaamme uhkaavista tekijöistä on SAATANAN valheista muodostettu suuntaus, individualismi. Individualismin täydellistä kieltämistä olemme me, Suomemme kristityt ja ASIOISTA TIETÄVÄT miehet jo vuosikymmenten ajan.

Individualismi hyökkää sivistyneen hyvinvointiyhteiskuntamme sydänaatetta, yhteisöllisyyttä vastaan. Individualismin ITSEKKÄÄT kannattajat nostavat yksilön yhteiskunnan edelle. Yksilöllisyyden nostaminen yhteiskunnan ja muiden ihmisten edelle on suoraan ja tärkeimpänä tekijänä aiheuttanut aikaamme RIIVAAVAT ilmiöt, kuten yhteisöllisyyden katoaminen, ITSEKKYYDEN, kanssakristittyjen oikeuksien POLKEMISEN, yms vakavat, vain omasta navasta kumpuavat VITSAUKSET. Kristuksen armosta meitä hyviä ihmisiä on kuitenkin vielä jäljellä vastustamassa tätä PERKELEEN alullepanemaa filosofista suuntausta, jota oman EMPIIRISEN ja täten kiistämättömän tutkimukseni mukaan kannattavat erityisesti homoseksualistit, lesbolaiset, vihreät, vasemmistolaiset, liberalistit, kommunistit, anarkistit, vihreät ja perussuomalaiset.

Raamattua opiskelemalla löydämme lukuisia kertoja mainittuna käsitteen SEURAKUNTA. Seurakunta onkin pohja koko 2000-luvun sivistyneelle yhteiskunnallemme, jonka päällimmäinen tarkoitus on TAATA kristityille suomalaisille miehille ja heidän perheilleen HYVÄT elämisen mahdollisuudet, turvassa rikoksilta ja vierailta valloittajilta. Tämän saavuttaminen VAATII seurakuntahenkeä, eli yhteiskunnallisuutta. AINOA keino saavuttaa tätä on kuulua MASSAAN. Suomalainen kristitty massamme on yhteiskuntamme tärkein voimavara. Edes valtakunnan kermamme, minut mukaanluettuna emme pääse MASSAN yläpuolelle. Tietysti massan YKSITTÄINEN jäsen on aina ja kaikkialla korvattavissa, mutta varsinaista kansaa ei voi kukaan korvata. Yhteiskunnallisuudesta kumpuavat erityisesti sellaiset arvot kuin lähimmäisenrakkaus, Herranpelko, tahto puolustaa isänmaata, esivallan kunnioitus, siveellisyys ja rehti, suomalainen talkoohenki. Individualismi on hyvää vauhtia murentamassa jokaista näistä. Tätä myöten koko itsenäistä isänmaatamme.

Individualistiset ihmiset arvostavat itseään muita ihmisiä enemmän. Individualistit VAATIVAT kansalaisille vapaata osallistumista yhteiskunnalle ELINTÄRKEISIIN toimiin, kuten jo mainittuun maanpuolustukseen. Osa anarkisteista vaatii jopa kansalasiten vapaata välittämistä laista. Toisinsanoen individualistit haluavat tehdä RIKOKSIA!

Nyt onkin aika ensin nostaa äänemme heleään virteen, jonka jälkeen voisimme kukin taholtamme kokoontua oman seurakuntamme kirkkoon pohtimaan keinoja TUHOTA individualismi ikuisiksi ajoiksi, ja pakottaa sen kannattajat sulautumaan massaan, sairaan itsepalvontansa sijaan. Itsepalvontahan on henkilönpalvontaa, joka taas on SAATANANPALVONTAA. Kun olemme kukin seurakuntamme yhteisissä kokoontumisissa päättäneet talkoovoimin käydä individualismia vastaan, on se vietävä eteenpäin päättäjillemme, ja pyydettävä heitä suuressa armossaan ottamaan se käsiteltäväksi eduskunnassamme. Presidenttiä on myös pyydettävä painostamaan eduskuntaa tekemään oikea päätös. Individualismi on kertakaikkiaan saatava pysähtymään NYT HETI! Mikäli se leviää vielä pikkiriikkisenkin, koko yhteiskuntajärjestyksemme ROMAHTAA. Haluatko sinä individualistin poliisimiehen ensin tyydyttävän himonsa, ennenkuin hän suvaitsisi suorittaa työtehtävänsä? Haluatko nähdä lapsesi polkemassa vanhuksien oikeuksia individualistisessa psykoosissa? Haluatko?

Vaadinkin tasavaltamme presidenttiä VÄLITTÖMÄSTI ottamaan tämän kaikkein tärkeimmäksi tehtäväkseen. Myös puolustusvoimain komentajan, Juhani Kaskealan olisi syytä tutkia tämän sisäisen uhan kasvua, sillä individualismi murentaa tehokkaasti maanpuolustushenkeä ja avaa näin leveän valtatien valloittajalle. Vaadin myös Kristillisdemokraatteja VOIMAKKAASTI ajamaan anti-individualistisia päämääriä. Epäilemättä he sen tekevätkin, sillä äänestin heidät eduskuntaan.
Jo vuosikymmeniä on kansaamme piinannut outo VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS valtion taholta kristittyjä kansalaisiaan kohtaan. Tämä välinpitämättömyyden muoto on todella outo, sillä yleensähän valtaapitävällä eliitillä on ollut ainakin tämä asia tehdä hyvin, riippumatta valtion rikkaudesta. Valtiomme hallinnolliset rakennukset ovat RUMIA, osa suorastaan RÄNSITYNEITÄ! Otetaanpas nyt esimerkiksi vaikka Oulun kaupungintalo. Rakennus itsessään on ihan kohtalaisen hieno, mutta ei sitä TUNNISTAISI kaupungintaloksi ilman kylttiä pihalla. Missä ovat ratsastajapatsaat? Missä ovat oikealle yläviistoon katsovien henkilöiden patsaat? Missä on TURVALLISUUDENTUNNE? Tornion kaupungintalo on vielä kehnommassa kunnossa. Se on KERROSTALOSSA, joka voisi olla hieman parempien ihmisten vuokrakäytössä. Pihalla on näkyvä kyltti kaupungintalosta, mutta siinä se. Eipä ihme, jos kansalaiset eivät luota poliitikkoihin. Miksi luottaisivat näiden pitäessä toimistoaan köyhälistön rötteleissä? Eihän kukaan voi tehdä tärkeitä, kristillisiä päätöksiä hökkelissä. Mitä ulkomaalaisetkin ajattelevat?

Kaikillehan on selvää, kaikki myös haluavat hallintorakennuksista kumpuavan yhden sanan, IMPERIAALINEN! Rakennuksesta on kummuttava valtion itsestään tuntema suuri YLPEYS. Rakennuksen on jo pelkällä läsnäolollaan tuotava ympärilleen henkistä ja fyysistä turvallisuutta. Oulunkin kaupungintalon portailla istuvat juopuneet joka viikonloppu. Välillä ne on maustettu oksennuksella. Pihalla jopa TAPELLAAN! Eipä ihme mikseivät kansalaiset halua ajatella politiikkaa, kun siitä tulee heti mieleen turvattoman kaupungintalon, oksennuksessa uiva piha. Valtion onkin VÄLITTÖMÄSTI käärittävä hihat ja aloitettava massiivinen hallintorakennusten parannusprojekti. Rakennuksian kokoa on nostettava ja ulkonäköä paranneltava. Pihoilla on oltava vähintään kaksi patsasta. Suurimmissa kaupungeissa vähintään yksi ratsastava patsas. Myös suuria, loisteliaita kierreportaita on mahdollisuuksien mukaan suosittava. Samoin seinillä ja pihoilla on oltava lippuja. Sotalippu liehumassa kaupungintalon pihalla toisi varmasti aivan erityistä tunnelmaa kaupungin asukkaille. Mikä olisikaan hienompaa, kuin pormestarin huoneen suuri vaakuna koristamassa kaupungintalon pääovea? Rakennuksen ympärille on saatava kaunis puisto, jossa nuoret, kristity perheet voivat käydä sunnuntaikirkon jälkeen rentoutumassa. Heidän turvallisuudestaan tietysti vastaavat alati valppaat poliisit ja vartijat, joita on aina hallintorakennusten lähellä RUNSAASTI.

Vaadinkin presidenttiämme, Tarja Halosta aloittamaan projektin, jonka jälkeen JOKAINEN hallintorakennus täyttää seuraavat vaatimukset:

1. Pihalla on oltava ainakin pieni puisto.
2. Lippuja ja vaakunoita oltava runsaasti tuomassa oikeaa tunnelmaa.
3. Patsaat pihalla muistuttavat meitä menneistä KUNNIAN päivistä, jolloin vapaissa joissa virtasi hopea ja ruoho kasvoi vihreänä.
4. Hyvien ihmisten on saatava rakennuksen pelkästä ajattelemisesta sielulleen rauhaa. Lisäksi hänen on saatava luottamus politiikkaan ja sammumaton halu äänestää kaikessa mahdollisessa.
5. Huonojen ihmisten on rakennuksen pelkästä ajattelemisesta saatava tunne, että tältä valtiolta saa tarvittaessa myös raikuvan selkäsaunan.
6. Loisteliaita kierreportaita oltava mahdollisimman paljon.
7. Rakennuksessa on oltava oma, kunnon ruokailuihin sopiva juhlahalli. Ei mitään ruokalaa, vaan kunnon feast sanaan sopiva halli. Seinät ovat lippujen ja vaakunoiden peitossa. Reippaat palvelijat kantavat kokonaisia varrasporsaita ravitsemaan päättäjien vatsoja jne.
8. Rakennuksessa on oltava suoran pommituksen kestävä pommisuoja.
9. Rakennuksen työntekijöiden on käytettävä valkoista peruukkia.
10. Rakennuksessa on järjestettävä siveellisiä hovitansseja.