IRC-Galleria

Hanttihommaekspoja kertyy. Ravintola-apulaisena olen jo kakkoslevelillä, siivoojana vasta ykkösellä. Seuraavalla levelillä saa Käytä saniteettipainepesintä- ja Advanced Mopping -featit.

Maailma on erilainen roolipelaajan silmin.

Se on loppu herre Rattamo, mite?

Kirjoitusluokassa on rauhallista ja täällä on hyvä olla, niin kuin aina. Nytkin, kun vapaan pudotuksen tuntu on mennyt sille alueelle, jossa ihanalla ja hirvittävällä ei ole enää mitään todellista eroa.

En kyllä muista koska olisin viimeksi nähnyt noin jumalattoman isoja lumihiutaleita.

Siitä näyttäisi tulevan odotettua paljon vaaleampi. Se on vähän ikävää. Sen iho ei näytä enää suomuilta vaan panssarilta, joskin rupi lähtee nyt koko ajan. On hyvin vaikeaa sanoa, millainen lopputulos tulee olemaan. Aika näyttää.

En enää koskaan ikinä viittaa aineistoon, mieti kappalejakoa, huolehdi havainnoillistamisesta, tee neljän ruudun marginaaleja, jätä kymmentä ruutua tyhjää ennen otsikkoa enkä kirjoita puhtaaksi. Ohi on. Ei koskaan enää, mitään, paitsi matikkaa ja englantia ja niitäkin vain kahden kokeen verran. Sitten riittää koulunkäynti. Ihmisistä on hassua kuulla sana "välivuosia", monikossa. Monet sanovat että kannattaisi hakea edes jonnekin, paikkaahan voi pitää vuoden auki. Kun en niin en.

Itseasiassa se tuntuu hirvittävän hyvältä, se ettei ensi vuonna ole oikeasti mitään. Töitä ja kämpän kun löydän, niin se riittääkin jo. Tampereelta ensimmäiseksi syksyksi, mutta sen jälkeen ei ole oikeastaan mitään selvää suunnitelmaa, mitä ja missä ja koska? Aika näyttänee senkin.

Eipä tarvinnut kehdata.

Tatuointiaika huomenna on jotain mitä ei oikein tahdo uskoa.

MAOL on oikeasti kirjallisuuden kivijalka. Miksi edes lukea matikkaa, kun sieltä löytyy kaikki?

Keskivertoabiturientin viikottain nautittima alkoholimäärä on kääntäen verrannollinen sen ajan pituuteen, joka ylioppilaskirjoituksiin on jäljellä. Lyhyen matematiikan koe on perjantaina 16.3. Laske, millä todennäköisyydellä satunnaisesti valittu ylioppilaskokelas 115 lähtee 7.3. "yksille", ja millä todennäköisyydellä hän tulee juoneeksi enemmän kuin kolme? Nautitun alkoholin määrä "yksillä" noudattaa likimain normaalijakaumaa.

Onkohan Jukka luonnostellut sen kuvan? Onkohan se saanut siitä sellaisen kuin halusin? Onko se edes mahdollista, kun se kuva on oikeasti vain mielessäni eikä sielläkään mitenkään selkeänä? Kehtaanko sanoa että hyvä herra, tuo on aivan päin vittua, jos se on aivan päin vittua? Löytyyköhän käsivarrestani paikkaa, johon se sopii ja jossa näyttää hyvältä? Sattuukohan se paljon? Onko se sellaista kipua joka on helppo kestää, vai sellaista inhottavaa? Osaanko hoitaa sitä oikein? Paraneekohan se pian?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaamme ensi jaksossa. Tai sitten emme. Huomenna tähän aikaan se on kuitenkin jo ohi, toisin kuin lopputulos, joka roikkuu ihossa hautaan saakka.

Jaa. Niin miksiköhän minua kiinnostaisi rekisteröidä puhelinnumeroni irc-galleriaan?

Mun sisko tuli kotiin. En ollut nähnyt sitä heinäkuun jälkeen. Brother-in-law jäi vielä Skotlantiin, se tulee kai toukokuussa. On kiva löytää elämästä itselleen uusia sukulaisia. Lapsena halusin isoveljen ja pikkuveljen ja nyt mulla on molemmat.

Peuhattiin jäällä lumessa tänään Heljän kanssa. Nyt isona pystyy tekemään paljon hienompia lumijuttuja. Kun se käveli edelläni hangessa tukka palmikolla, se näytti Edvardilta, ei paljoa mutta riittävästi. Ohana on perhe.

Tin-din-din-di-din ti-tii-di-tii-di. Luin Susannan päiväkirjaa, ja nyt Meidän on annettu pudota soi päässä. Sen pitäisi kuunnella se biisi joskus, koska kerran kirjoittaa melkein sanasta sanaan samoja asioita.

Koskakohan alan tajuta, etteivät muut ihmiset välttämättä elä YUP:stä samalla tavoin kuin minä teen?

Tein rivikatsojan vasta tänään vaikka eilen oli dead-line. Näen sieluni silmillä Vuokon, joka sanoo että kirjoittaja ei ole koskaan myöhässä. Kirjoittaja, jonka teksti ei valmistu ajoissa, saa saman tien potkut mistä tahansa tuotannosta. Ehkä en sitten ole kirjoittaja, tai ainakaan hyvä sellainen. Ensimmäisessä romaanissa on se hyvä puoli, että sitä saa tehdä niin kauan kuin haluaa, ainakin jos malttaa pitää päänsä kiinni siitä mitä on tekemässä.

Huomenna on matikan preliminääri. Sinne ei halua mennä. Ehkä bussinkuljettajat menevät yöllä lakkoon, tai tulee sähkökatkos tai lumimyrsky. Minä en kaikkien näiden vuosien jälkeen osaa pilkkusääntöjä. Total failure tekstitaidon kokeessa. "Ai sää se olit, se onneton josta Väntönen puhu."

En minä oikeasti ole näin angst. Ei millään kuitenkaan loppujen lopuksi väliä ole, ja elämä on joka tapauksessa aika kivaa. Söin tänään viinirypäleitä.

Niin, ja viikonloppuna olin Helsingissä, maailman huonoimmassa larpissa. Mitenköhän on mahdollista kirjoittaa peli, jossa jokaisella hahmolla ja pelaajalla on tylsää? Tosin siinä kollektiivisessa ikävystymisessä ja vitutuksessakin oli oma viehätyksensä.

Tii-ditti-ti-titti-tii.

Oi näitä pitkiä talvisia viikonloppuaamuja, kun taivas on sininen ja kaikki niin kirkasta.

Kun aurinko kimaltelee hangella, olen taas pikku Katri, se joka katsoi piirrettyjä ja leikki ja luki niinä loppumattoman pitkinä joutilaina lapsuuden lauantaipäivinä. Ja olen 16-vuotias Katri, joka opetteli larppaamaan lumisilla pelloilla harmaassa viitassa ja hörppi kämmenistään kirkasta ja kylmää lähdevettä.

Tuntuu hyvältä.

Onko normaalia, jos ihminen näkee toistuvasti unia pokemoneista ilman mitään loogista syytä? En katso sarjaa tai pelaa pelejä tai ole muutenkaan mitenkään kosketuksissa aiheeseen jokapäiväisessä elämässäni. Lapsuudenkaipuu? Jotain muuta outoa symboliikkaa? Tai sitten alitajuntani vaan tykkää niistä. Ja toisaalta, mikäs siinä.