IRC-Galleria

Kaikki kerrallaTiistai 16.01.2007 00:27

Olipas taas päivä ! Aamulla kun avasi verhot oli maisema valkoinen, ihanan talvinen. Yöllä oli satanut lunta ja kola odotteli miestä ulkovarastossa. Päätin lähteä itsekin ulkotöihin raitista ilmaa haukkaamaan. Lakaisin rappuja, vein roskia roskikseen ja vanhoja lehtiä keräyslaatikkoon. Keräsin varastosta vanhoja koiran ja kissan ruokapurkkeja kassiin ja toiseen lasipurkkeja, päätin viedä ne tänään kaupunkiin keräyspisteeseen jaloista pyörimästä.
Kärräsin monta kärryllistä klapeja molempiin taloihin, ettei tarvitse joka päivä niitä hakea.

Puita kärrätessäni mietin, että taidan olla sellainen "kaikki kerralla" ihminen, joka saa tyydytystä tehdessään montaa juttua yhtä aikaa ja reilusti kaikkea, ei mitään sipistelyä. Jotkuthan ovat sellaisia "pikkasen kerrallaan"-ihmisiä, jotka sitkeästi puurtavat vähän kerrassaan ja saavat näin lopulta paljon aikaiseksi. Siis tulos voi olla ihan sama, mutta tekotapa ja -rytmi ovat erilaiset.

Päivä jatkui välipaloja ja ruokaa tehdessä. Isommat lapset toivat todistuksiaan ja niitä pähkäiltiin. Varsinkin ysillä olevat miettivät jatkojaan.
Maanantain futistreenit taas kutsuivat tyttöä ja muu porukka meni uimaan. Minä lähdin iltakauppaan, mutta kuinkas sitten kävikään...? eksyin pimeään alennusmyyntimetsään ja ostin paljon kaikenlaista lapsille ja lapsenlapselle ja vähän itsellenikin. Ehdin niukin naukin vielä ruokakauppaankin ja sain ostokset tehtyä. Mutta kun vein kasseja autoon, niin siellä ne nökötti kauniissa rivissä lasipurkki- ja peltipurkkipussit. Ehkä muistan viedä ne huomenna keräykseen.

Kotiin päästyä soittaa nuhainen ja väsyneen kuuloinen esikoinen. Lapsenlapsi on taas korvatulohduksessa ja 40 asteen kuumeessa. Voi kun voisi jotenkin auttaa täältä lähes 500 km:n päästä. Toivottavasti tämä antibioottikuuri nyt puree ja äiti saa nukkua ja parantua myös itse.

Elämän ruuhkavuosia muistellessa...

LumikengätPerjantai 12.01.2007 20:28

Pakkasta ja auringon paistetta, aivan kuten tammikuussa pitää ollakin. Ei puutu kuin lumihanget. Tuli ihan sellainen olo, että jos olisi lumihanget ja minulla lumikengät olisin lähtenyt niillä liikkeelle. Olen kerran sellaisia kokeillut ja yllättävän helppoa, mutta samalla raskasta se oli.
Ostan kyllä lumikengät jos lunta tulee tarpeeksi. Päätin tänään, että ainakin kerran tänä talvena pakkaan kuumaa juomista termokseen, otan eväät mukaan ja talsin reppu selässä sinne minne jaksan. Yritän houkutella miehen mukaan.

Asumme noin muutaman sadan metrin päässä rannasta ja ajattelin että jos pakkaset jatkuu vielä muutaman päivän eikä lunta sada, niin rannalle pääsee luistelemaan. Mökillekin voisi mennä luistelemaan ja samalla katsoa, että kaikki on kunnossa. Ehkä jo sunnuntaina.

Huomenna mies lähteekin koko päiväksi töihin ja ajattelin käyttää aikani hyödyksi lämmittämällä, leipomalla ja ruokaa laittamalla. Osa lapsista on kaverikylässä, joten talo on normaalia tyhjempi, ei kuitenkaan hiljaisempi.

Hyvää viikonloppua !!!

Elämän rytmiTorstai 11.01.2007 20:53

Sen jälkeen kun aloin kirjoittamaan tänne calleriaan, on mielessäni pyörinyt paljon erilaisia aiheita mistä kirjoittaa. Pitkin päivää tulee mieleeni ajatus tai aihe jota voisi työstää. Illalla kun pääsen koneen ääreen ja pitäisi alkaa kirjoittamaan olen autuaallisesti unohtanut hienot aiheet ja ajatukset. Olen lukenut, että monet ammatikseen kirjoittavat pitävät taskussaan, laukussaan ja yöpöydällään pientä vihkoa, johon he kirjoittavat muistiin kun jokin hieno ajatus kirkastaa pään, joskus jopa keskellä yötä. Pitäisiköhän minunkin ostaa pieni vihko tai kaksi, Tiimarissa on alekin, saisin ne halvalla.

Tämän ja eilisen päivän ajatuksen muistan. Olen pohdiskellut elämän rytmiä ja varsinkin sitä, miten elämän rytmi voi muuttua ja kauan muutokseen menee. Kun muutimme maalle 7 vuotta sitten, päätin, että luovun kalenterista, kännykästä, puhelinvastaajasta ja rannekellosta. Aikaisempi elämäni pyöri pitkälti noiden hyödykkeiden varassa ja ehdoilla. Aluksi olin sekaisin ajasta, hiljaisuudesta ja tilasta. Olin kuin nousuhumalassa monta kuukautta yhteen menoon. Kaikkeen tottuu, niin tähänkin. Pikkuhiljaa palasi kalenteri, hetken päästä kännykkä, puhelinvastaajakin oli aikansa. Onneksi edes rannekello jäi laatikkoon pölyttymään. Laskuhumalassa mietin mikä on muuttunut ? Moni asia on toisin, mutta tärkein, elämän rytmi on hidastunut.

Kun tapaan tuttuja "edellisestä elämästä"tai vain puhun heidän kanssaa puhelimessa huomaan kuinka erilaiselta he näyttävät ja kuulostavat. Heillä on kiire, joka on olemassa vaikka kalenteri olisi juuri silloin tyhjä ja kukaan tai mikään ei heitä tarvitse. He käyttävät lenkkeilyajan tehokkaasti hyväksi ja soittavat ystäville. He eivät malta istua paikoillaan kun tapaamme, vaan "korjaavat" tai "säätävät" jotakin samalla. Tuntuu etteivät he ole oikeasti paikalla, vaan jo seuraavassa elämänvaiheessa.

Olen huomannut, että todellinen kohtaaminen vaatii aikaa, keskittymistä oleelliseen. Olla juuri läsnä siinä missä on.

Toki tämä hidastuminen voi johtua myös vanhenemisesta, mutta jos niin on, niin toivottavasti myös viisastumisesta.

Minilörtsyjen paikkaTiistai 09.01.2007 23:25

Tuli sitten syötyä sitä salmiakkia ja luettua kirjaa, molemmat olivat hyviä. Fazerin uusi salmiakkisekoitus oli meikäläisen makuun ja Kiti Kokkosen kirja "Purukumi karusellissa" samalla hauska että puhutteleva teos. Kahden kolmekymppisen ystävyksen sähköpostiviestien sanailua elämän tärkeistä sekä vähemmän tärkeistä jutuista. Suosittelen molempia. Nukkumattikin tuli ennen puolta yötä ja unihiekka vaikutti klo: 10.30 :een saakka, joten tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että salmiakkia kannattaa syödä ja hyviä kirjoja lukea.

Iltapäivällä yksi lapsista oikojalle ja melkein kaikki kyydissä kotiin, kun opettajankokous toi isoille yhden ylimääräisen tunnin vapaata. Tätä päätimme juhlia ja kaupasta ostimme makeat minilörtsyt päiväkahville. Pienestä voi joskus saada juhlinnan aiheen.

Loppupäivän haahuilin enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. aapiskukkoa siivoilin, lämmittelin leivinuunia ja levittelin yhden lapsen päähän väriä. Illalla lämmittelin saunaa ja selvittelin isoäidin joulukoristeita ja ulkovaloja laatikkoon. Eli jotain mutta ei mitään ihmeellistä. Onneksi ei tarvinnut tehdä ruokaa, kun edellisten päivien murkinaa oli jäänyt tähteeksi, mies lämmitteli niitä mukuloille.

Illalla viimeisenä miehen kanssa saunaan, tähtihetki... siihen asti kun tulimme kartanolle. Mukulat olivat saaneet hulabaloon aikaiseksi, pari paini, yksi huusi ja meuhkasi ja kaksi yritti saada porukkaa rauhoittumaan ja kuopus istuu sängyssä ja valittaa, ettei saa unta kun on niin kova melu. Hohhoijaa !!! Ja vain tunti pois kuvioista.

Aina ei ole kivaa olla korvaamaton... ;-)

MaanantaiMaanantai 08.01.2007 23:50

Juhlan jälkeen tulee aina arki. Tämä arkinen maanantai piti sisällään pyykinpesua monta koneellista, vessan siivousta, lakanoiden mankelointia, petaamista, ruoan laittoa, tavaroiden kuljettamista paikasta toiseen, välipalan laittoa parille pienemmälle, yhden lapsen kuljetusta (mies ajoi, minä vieressä) futistreeneihin ja kolmen uimaan viemistä. Samalla tuli käytyä kaupassa, siellä oli vieläkin paljon venäläisiä, joita loppiaisen aikoihin täällä lomaili tosi paljon, hyvä niin, kauppa käy.
Kotona iltapalan laittoa ja hammaspesujen kyttäämistä, hyviä öitä, pusuja. Piti olla vielä henkisenä tukena, kun isommat virittivät videot nauhottamaan Bondin. Niitä kun nyt tulee maikkarilta koko lopputalven. Kantapää sukkaan valmistui samalla.

Onneksi mies kävi kirjastossa ja toi minulle taas uusia kirjoja. Edellisistäkin on muutama vielä lukematta, mutta äkkiähän ne menee...
Ostin kaupasta uudenlaista salmiakkia, sekoitusta. Paljastan teille, että syön niitä tänä iltana ja otan hyvän kirjan mukaan peiton alle... katsotaan kuinka pitkään menee ennen kuin uni tulee...

Arjessa on touhunsa ja kiireensä, mutta paljon mukavaa.

Elämä on yhtä juhlaa...Sunnuntai 07.01.2007 14:25

Olo on ihan kuin olisi ollut juhlimassa. Juhlimassa oikein kunnolla. Ei kuitenkaan oltu kuin maaherran uudenvuoden vastaanotolla Mikkelissä. Harjoituksen puutetta joku sanoisi.

Väkeä oli kutsuttu aivan liian paljon tiloihin nähden ja ruuhkaa oli. Onneksi olin valinnut puvukseni kevyen pitsipuvun, joten kuuma ei päässyt tulemaan. Miehiä puvuissaan ja kunniamerkeissään kävi kyllä sääliksi. Moni pyyhki hikeä otsaltaan ja puhalteli ahtautta.

Tuttavia ja jopa ystäviä tavattiin, oli kiva vaihtaa kuulumisia ja laskea leikkiä. Tapasin pitkästä aikaa entisen vaalipäällikkönikin vuodelta 1991, hyvää kuului, oli miehenkin löytänyt rinnalleen, kuten minäkin.

Innostuin ystävien kanssa maistelemaan pienten paikallisten viinitilojen viinejä ja muutama hyvä löytyikin. Juhlaan oli mukavasti järjestytty eri tiloille omat esittelypisteet, Valamosta oli yksi munkki ja muutama apulainen tarjoilemassa luostarin viinejä jne... Aunolan viinitilalta jäi mieleen oikein hyvä ja vähän erikoinen roseeviini, kannattaa kokeilla. Ollinmäen viinitilan rosee oli sananmukaisesti ruusuetiketteineen ja ruusunmakuineen raikas ja kesäinen. Päätinkin hommata viiniä mahdollisiin kesän juhliin. Harmittavasti paikallinen tyrniviini jäi maistamatta, mutta ehkä seuraavalla kerralla.

Bufee pöytä piti sisällään savolaista kalakukkoa, kalaterriinejä, juuresterriinejä, loistavia keitettyjä ja marinoituja vihanneksia ja juureksia, tuulihattuja, rieskaa ja karjanpiirakoita. Hyvin oli hyödynnetty paikallisia tuotteita ja perinteitä uudelleen totetettuna. Jälkiruoaksi oli kahvia ja kahta erilaista kakkua.

Sotilassoittokunta soitti musiikkia ja tanssiakin oli. Me ei kyllä tanssittu, mutta kiva tunnelma musiikista tuli.

Vanhaksi sitä on tullut kun muutama viinilasi ja valvominen saa näin hönelöksi olon. Kannatti kuitenkin lähteä, ihan jo ystävien takia.

"Ystäväni"-kirjastaPerjantai 05.01.2007 22:27

Sateisessa kelissä kotia kohti, hiljainen auto. Takapenkiltä kuuluu kuopuksen kysymys "äiti, mistä karkeista sä tykkäsit kun olit lapsi ?" Vastasin kuten ennenkin, merkkareista, hopeatoffeesta, suffeleista ja riisisuklaasta ja monesta muusta. Pieni hiljaisuus ja kuopus jatkaa, "äiti, kerro taas jotain juttuja sun lapsuudesta". Kerron mikä oli minun lempiruokani, armeijan hernekeitto, jota olisin syönyt vaikka joka päivä, näkkileivän kera. Asuin tuolloin kasarmialueella ja myöhemmin äidin työpaikalla upseerikerholla oli aina tarjolla tuota herkkua. Myöhemmin niin hyvää rokkaa en ole saanutkaan.

Jäin oikein miettimään mitkä olivatkaan ne lapsuuden haaveet ja mieliteot, jotka vielä muistan. Olen varmaankin moneen "Ystäväni"- kirjaan kirjoittanut, että haluan tulla isona hammaslääkäriksi, ihailemani näyttelijä oli Natalia Wood, mielikirjani Astrid Lindgrenin "Veljeni leijonamieli". Lempivärini oli sininen, punaista inhosin. Herkkuruoka oli hernekeitto ja paahtoleipä pelkällä voilla. Mukavinta kouluainetta en kyllä muista, tokko sitä olikaan... No yläasteella se oli historia/yhteiskuntaoppi. Eniten pelkäsin ukkosta ja korkeita paikkoja. Paras ystäväni oli ensin Minna, sitten Anu ja sitten Kikka, uusi ystävä aina uudella paikkakunnalla.

Lapsuuden jossakin vaiheessa ilmoitin vanhemmilleni, että isona haluan asua Tampereella (en todellakaan tiedä mistä tuo Hämeen pääkaupunki tuli mieleeni), kerrostalossa. Asuimme tuolloin omakotitalossa ja olin erittäin tuskastunut kaikkiin kotihommiin, mm. marjankeruuseen, kitkemiseen ja lumitöihin. Kerroin myös että isona minulla on mäyräkoira ja kuplavolkkari.

Mitä on haaveista toteutunut ? Minulla on mäyräkoira, pari kuplavolkkarin pienoismallia, mutta en asu Tampereella, enkä kerrostalossa. Hernekeitosta pidän yhä, mutta lempivärini on nyt vihreä. Kirkkaasta punaisesta en pidä oikein vieläkään. Hammaslääkäriä ei ihan tullut, mutta kuitenkin suuhygienisti. Yhä pelkään ukkosta ja korkeita paikkoja. Valitettavasti kenenkään vanhan ystävän kanssa ei ole ystävyys kantanut tähän päivään. Ehkä 30 muuttoa oli osa syy suhteiden viilentymiseen.

Aika hyvin on kuitenkin lapsuuden haaveet toteutuneet.

Pää kolmantena jalkana...Torstai 04.01.2007 21:54

Kiireinen päivä. Tai ainakin tuntui siltä. Kiirekin on suhteellinen asia.

Aamulla myöhäinen herätys ja kaupunkiin asioita hoitamaan. Apteekkiin ja optikolle, kauppaan ja tietenkin kirpputorille. Linja-autolla kotiin ja päivällisen laittoon. Sannimari enkeli oli päässyt koulusta jo yhdeltä ja oli paistamassa pullaa kun kotiuduin, ihana tuoksu !

Kotiasioita, kokeisiin nimiä, pyykin lajittelua, pikku ukko suihkuun, ensi kesän leirien harkintaa ja mahdollisia kesätyöjuttuja...viikonlopun suunnittelua.

Maaherra Pipsa kutsui meidät itä-suomen läänin itsenäisyyspäivän juhliin nyt loppiaisena ja nainen kun olen, täytyi tietenkin ostaa uusi puku. Uuden puvun kanssa vanhat kengät näyttivät kamalilta, joten uudet kengätkin piti ostaa. Onneksi on alennusmyynnit...tein löytöjä.
Mikkeli kutsuu lauantaina...

Huomenna menen ultraäänikokeeseen, jossa on tarkoitus katsoa onko sappikiveni kasvanut ja ollaanko pian siinä pisteessä, että tuo inhottava pallero pitäisi poistaa.

Ravinnoton päivä siis huomenna tulossa.

Pientä tuunaustaTiistai 02.01.2007 23:03

Näin uuden vuoden kunniaksi kävin tänään vuositarkastuksessa, katsastuksessa. Koko "kottero" syynättiin eri kanteilta, kuunneltiin ja koputeltiin, mitattiin ja haastateltiin. Määrättiin lisätutkimuksiin ja osa koneistosta pistetään läpivalaisuun loppuviikolla. En siis mennyt katsastuksesta läpi ensimmäisellä kerralla.

Olenhan jo aika vanhaa vuosimallia ja elokilometrejäkin on ehtinyt kertyä aika tavalla. Ja täytyy myöntää, että vuosihuollot ovat jääneet toisinaan tekemättä. Olen kuitenkin yrittänyt pitää kropasta hyvää huolta, en ole rasittanut sitä turhilla myrkyillä ja polttoainekin on ollut lähes aina terveellistä. Pesullakin olen yrittänyt käydä säännöllisesti. Tyhjäkäyntiä on ollut kyllä aivan liian paljon, osa koneistosta on kuulemma vähän kärsinyt. Saastuttanutkin olen, päästöt ovat aivan huippuluokkaa, onneksi löytyi syy siihenkin, ja niin jäi laktoosi pois polttoaineiden joukosta.
Onneksi on saatavilla erilaisia troppeja, joilla voidaan konetta elvyttää ja polttoainejärjestelmää tehostaa.

No, ulkokuori vähän pullistelee ja aiheuttaa liikaa ilmanvastusta, mutta sille voi kuulemma vielä tehdä jotain sanoi täti katsastuksessa. Täytyy yrittää...
Ikkunoissa on vähän hajataittoa, mutta se ei menoa haittaa. Mutta äänimerkki eli töötti on aivan huippukunnossa, eli ääntä lähtee... varsinkin silloin kun kone käy vähän ylikierroksilla. Valitettavan usein viime aikoina.

Kovassa menossa joskus kolisee, nitisee ja rohisee, mutta ei matka montaa kertaa ole katkennut. Muutaman kerran olen joutunut varikolle pidemmäksi aikaa, mutta aina minut on saatu kuntoon, kiitos hyvien mekaanikkojen.

Olen hyvin kiintynyt omaan kuplakehooni, enkä sitä haluaisi vaihtaa, en edes osia siitä, haluan olla alkuperäinen, ehkä vähän tuunattu ja puunattu, mutta aito !

Vuosien oma pieni projektini, katsotaan mitä saadaan tänä vuonna aikaan.

Lupaus 3. Lisää hymyjäSunnuntai 31.12.2006 18:57

Minulla ei ole perinteitä jotka liittyisivät uuden vuoden viettämiseen. On tullut tehdyksi milloin mitäkin vuosien varrella. On kuitenkin yksi asia mikä on toistunut melko monena uuden vuoden iltana/yönä. Olen kuullut ja kuunnellut radiosta Eino Leinon "Hymyilevän Apollon".
Aina se on sykähdyttänyt.

Runoon ja varsinkin yhteen sen säkeeseen liittyy toinenkin lämmin muisto. Olin 16 vuotias ja rippileirillä isosena. Meillä kaikilla oli koko leirin ajan salainen kirjeystävä ja minulle sattui kaveriksi leirin kesäteologi, joka oli fiksu mies, ei enää mikään pojankloppi, vaan elämää nähnyt ja varttuneempana uskoon tullut mies. Hän siteerasi kyseistä runoa usein ja kirjoitteli muutenkin fiksuja juttuja. Minulla on yhä nuo laput tallessa.

Poimin runosta kolme säettä, joilla haluan toivottaa sinulle oikein hyvää uutta vuotta 2007 !

Hymyilevä Apollo

Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta !
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä luuta.
Kas Apolloa, joka hymyilee,
sitä voita ei Olympo jumalineen.
Ei Tartanus, Pluto, ei Poseidon
Hymyn voima on voittamaton

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi ! ja aavehet haihtuu
Kun murheet sun sielusi mustaks saa
niin lemmi ! ja iloks ne vaihtuu
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kuin itse hän hävennyt ois.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen
vaikk ei aina esille loista.
Kas hymy on puoli jo hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä.
Miss ihmiset tuntevat tuntehin
siell lähell on Jumalakin.

(Eino Leino)

Tämän runon myötä annan kolmannen uuden vuoden lupaukseni, lupaan ensi vuonna hymyillä enemmän kuin tänä vuonna.