IRC-Galleria

Jalkoja polttaa.
Tulikuumalla hietikolla,
avojaloin tassuttelen.
Auringon sokaisemana,
hänen kättään etsien.

Rationaalisuuden jääkylmä kosketus satutti,
imelästi selkäpiitaa hipoen,
kovasti yrittäen,
riepoa siipiäni selästäni irti.

Hetken kuvittelin olevani hukassa,
pahassakin pulassa,
näiden asioiden kanssa,
kunnes tajusin,
mitä kuitenkin, huolimatta kaikesta,
loppujen lopuksi päättäisin.
Ja se tuntuu ainoalta oikealta tieltä.

Minä kertoisin sen sinulle hellin suukotuksin,
pienin kosketuksin,
hymyin
ja halauksin -

kertoisin sinulle kuinka paljon sinua rakastankaan, Herra Apatiani.

Sinä eräänä viileänä kesäyönä
järven pinta oli pelottavan tyyni.
Istuskellessani yksikseni laiturilla
ja uittaessani jalkojani viileässä vedessä,
mieleeni tulvi monia odottamattomia ajatuksia.
Nukkuminen ei silloin tullut kysymykseenkään.
En nähnyt sinua mutta tiesin ettet olisi kaukana.

Jostain kauempaa vastarannan puolelta,
saatoin kuulla lintujen laulua
ja puiden lomasta näkyvä,
punertava taivaanranta,
enteili selvästi aamunkoittoa.

Pidellen mekkoni helmaa aloillaan
nautiskelin viileästä tuulesta.
Ja niin hiljaa, melkein kuin kuiskaillen,
lauleskelin erästä laulua,
ja kuvittelin sinun kuulevan sen.
Niin minä kuvittelin sinut hetkeksi vierelleni,
kuvittelin kuinka hymyilisit minulle jälleen.

Silloin muistelin kuinka niinä hiljaisina hetkinä,
kaikkina niinä katkerina tunteina,
ikävöin sinua,
yritin tavoittaa sinua,
muttet halunnut löytyä.
Jokapaikassa olin näkevinäni vilauksen sinusta,
palan entisestä -
Kukaan ei tuntunut oikealta,
Mikään ei tuntunut samalta,
eikä maistunut aidolta elämältä.

Kuten sinun kanssasi.

Painaessani kädet taskuun,
löysin sieltä paperin,
jonka ihan hetki sitten kirjoitin.
Sinulle kai.
Päätin repiä sen pieniksi,
hennoiksi paloiksi -
jonka jälkeen puhaltaisin ne tuulten mukaan.
Vaan kun ei tuullut tarpeeksi,
päätin piillottaa ne takaisin taskuuni.
',
Olin tasapainoillut monien asioiden kanssa,
etenkin kaikkien niiden asioiden välillä,
etsien oikealta tuntuvia ratkaisuja,
yrittäen olla satuttamatta ketään.

Minusta tuntui niin 'mekaaniselta.'

Muttei pidä painautua vasten hetkellisiä ajatteluja,
ei pidä luovuttaa liian helpolla.
En halua päästää irti.
Vihdoin katsoessani asioita kerta kerran jälkeen kuin uusin silmin,
ja vihdoin katsoessani pidemmälle kuin koskaan aiemmin -
olen hetki hetkeltä varmempi siitä mitä haluan --

sinut.
Enkä epäröi sanoa sitä.

Täpinätäpinätäpinä - ja odotusta !
Jaiks.

Luuuuuuunaaatic !

Päivän biisi, ehdottomasti ; Amatory - Чёрно-белые дни

http://irc-galleria.net/competition_view.php?campaign=pantteri&image_id=59245776

:::D

Viime kuussa, aivan kuten joulukuun lopusta lähtienkin,
muistin aina sen kaiken.
Viime viikolla, aivan kuten silloinkin kun astuin junaan,
enkä olisi halunnut lähteä luotasi.
Tänään, aivan kuten eilenkin,
heräsin siihen samaan ajatukseen kerta toisensa jälkeen.
Nyt, aivan kuten äskenkin -

ikävöin sinua.

Tiedät hyvin mistä minä puhun ja sanonkin tämän vielä kerran ;
älä vertaa minua.

-

Ylittäessäni sillan, näin tyhjän ratapihan,
kovin haikean --
tyhjänäkin se oli kovin rauhattoman oloinen.
Pystyin kuvittelemaan kuinka keskiviikkona aamupäivällä
siellä vilisee ihmisiä..
Silloin minäkin kuljen niiden joukossa ja nousen junaan.

Ja se juna vie minut kauaksi.

Viimein.

Ja voin kuvitella kuinka hymyillen huokaisen onnesta,
kun juna lähtee kohisten liikkelle ja tutut maisemat katoavat näkyvistäni.

Aika ei tunnu pitkältä,
eikä mikään tunnu kohtuuttomalta,
kun ajattelee perille pääsyä --

(<3)

Voit kuulla vaimeita ääniä taustalta,
ja toisin kuin joskus aiemmin,
se ei kuulosta enää vaikeroinnilta.
Eikä se sinua estä etenemästä,
sillä ei se edes tahtiasi hidasta.

Yksinäisyys tunkee mieleeni yön turvin.
Hiljaisuuden rikkoo syvä huokaus.
En silti pelkää sitä tunnetta,
vaikkakin se välillä yrittää tunkea minuun jokapuolelta.
Sillä se ei, kerta toisensa jälkeen, liikuta minua enää.
Ajattelen sitä silloin tällöin,
mutta suhtaudun siihen ihan eri tavalla,
mielestäni yksin olo silloin tällöin on luultavimmin ihan suositeltavaakin.
Ei tee varmasti pahaa raskaan viikon jälkeen hiukan latailla akkujaan,
olla vaan ihan omissa oloissaan ja kasailla ajatuksiaan.

Totuttele siis ajatukseen.

Toisaalta voisin kuvitella rauhoittuvani myös hyvässä seurassa.
Jos totta puhutaan,
nytkin olisin mielummin jossain ihan toisaalla.

Aurinko alkaa kadota mailleen,
luoden huoneeseeni kelmeää valoaan,
mutta minä olen muualla,
kuljeskelen siellä,
punaisella aavikolla,
avojaloin ja helmoja pidellen.
Siellä minä kuljen hymyillen,
kuin toivoen
että kulkisit jostain luokseni,
ja näkisit sen.

Tunnistaisin kasvosi,
ja tunnistaisin hymysi,
mistä tahansa.

On ihan äärimmäisen vaikeaa kuvailla tämänhetkistä oloani.
Päätin, etten edes yritä.
Olen jossain etäällä -
tästä hetkestä.

Kaikki tämä haureus,
kaikki nämä ajatukset,
kaikki mitä luulin oikeaksi,
vähitellen ympäröivään hiljaisuuteen katoaa.

oli joillekkin todella kaukainen.

Käsitykset kylmästä ja julmasta maailmasta
juontavat juurensa syvälle maahan,
takaisin niille myrkyllisille maille
jotka ihmiset ovat itse teoillaan saastuttaneet.

Jokapuolella,
kaikkien niiden onnellisten hymyjenkin seasta,
voin nähdä useita tyhjiä kasvoja,
ja voin kuvitella kuinka ne ovat kuin paloja,
pieniä palasia,
jostain ajasta aiemmin,
joka tuhlattiin jo kauan aikaa sitten.

'Kumpa he olisivat tajunneet sen ajoissa.'

Mutta sinä -
Sinä olet jotain ihan muuta,
sinä olet jotain todella ainutlaatuista.
Olet jotain liian hyvää kuuluaksesi tänne.
Liian hyväsydäminen tälle maailmalle.

Etkä sinä et ollut yksi niistä monista,
pahojen asioiden turruttaman mielen omaavista sokeista sieluista.

Minä luotan sinuun,
enkä pelkää kanssasi,
koska tiedän,
että sinä osaat tien kotiin.

Eihän anneta maailman horjuttaa ?

Vihreä ja oranssi
niin elävästi uskoisivat toisiinsa.

-- Jään.
Jos tahdot niin.

Aika kalpeni rakkauden rinnalla.

Pala elämästä,
pala siitä ajasta,
niistä yhdessä vietetyistä päivistä,
niistä kaikista onnellisista hetkistä,
laineina
tumman veden pinnassa,
lehtinä
tuulten kuljetettavana,

kauniina muistoina,
minun mielessäni.

Aina.