IRC-Galleria

UnelmattomuusLauantai 26.07.2008 06:22

On vaikea kuvitella, että vielä joskus olisi jotakin.
On vaikea kuvitella, että voisi olla jotakin, kun tuntee jo olleensa kaikkea.

Säveltäjä?
Ihan kuin olisin elänyt jo tuon. Aivan kuin päässäni olisi tuo kokemus?

Piirtäjä?
Olen varmasti tehnyt tätä työkseni ja saanut siitä leivän sekä ilon.

Duunari, jokapaikan höylä?
Tämäkin tuntuu niin tutulta, muistan melkein sen "leivän" tuottaman ilon vaimoni kasvoilla, kun palasin kotiin raskaan työpäivän jälkeen.

Työtön?
Muistan varmasti valintani ja sen, millaisia katseita sain muulta yhteiskunnalta.

Lääkäri?
Muistan, kuinka pelastin ihmishengen oivalluksellani ja kuinka tuhosin toisen kiirehtiessäni.

Palomies?
Liekkien kuumus tuntuu yhä tutulta, kuin hengittäminen.

Poliisi?
Uskoin siihen, mitä tein, kuten uskon vieläkin.

Kauppias?
Muistan oman vastuun ja sen tuottaman varmuuden, olin itseni herra elantoni oli itsestäni kiinni.

Nimetkää ammatti, olen varmasti elänyt ja kokenut sen!


Mikä olen, kun en ole mitään ja olen ollut kaikkea?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.