IRC-Galleria

Jo kauan olen miettinyt ihmisen toimintaa ja toiminnan suhdetta luontoon.
Huomasin erään poikkeuksen ihmisen käyttäytymismallissa, joka ei sovi luonnonmukaiseen käytösmalliin (tarve selviytyä ja jatkaa sukua).

Jokainen (karsastan sanoa moraalinen, sillä käsite on laaja, kuitenkin) moraalinen olento
kokee yhden asian sellaiseksi, että voisi hyvin uhrata itsensä sen säilymisen vuoksi.
Useimmiten kyseessä on toinen olento. Tämä käytös ei sovi luonnossa esiintyvään esim. poikasten suojelemiseen, sillä sitä toimintaa ei ohjaa muu kuin selviytymisvaisto.

Tämä "alttius" kumpuaa (yököttävä sana, mutta niin osuva) välittämisestä (joku voisi sanoa rakkaudesta, mutta en käytä sitä tässä, sillä nyky-yhteiskunta on raiskannut koko termin 'rakastaa').

Tämä tekijä on jotakin, joka erottaa ihmisen ns. hyperkehittyneestä eläimestä.
Se ei ole kehityksen tulos, sillä se ei sisällä mitään selvitymiselle tärkeää. (Darwinismi)

Se on jokaisessa ihmisessä.
Henk. koht. haluan ajatella sen olevan jotakin ihmiselle ominaista, vaikka joku voisi myös puhua jonkinlaisesta ylimaallisesta pyhyydestä ("Jumalan rakkaus meissä kaikissa" kuten Raamatussa).
Se on kaunista. Ja se erottaa ihmisen pahasta. Kukaan ei voi olla täysin paha (tai paha ollenkaan), jos pystyy tuntemaan niin suurta rakkautta (ärrrr, käsittäkää se oikein).

Tarinaksi herännyt, ajatus:

Rantahuvila, paljon poliisiautoja ja myrskyisä sää. Kuin suoraan elokuvien hautajaisista, paitsi että arkku oli vielä tyhjä.
>>Toistaiseksi>> ajatteli Marcus, >>toistaiseksi, ellemme saa häntä pian aisoihin>>
Stillwater kiroili pakunsa takaosassa. Kyseisen suorituksen seuraaminen olisi ollut huvittavaa, jo se olisi tapahtunut eri paikassa ja eri aikaan. Huvituksen tuntuvat menevän ohi ihmisen, kun käsillä on jotakin 'merkittävämpää'.
>>Merkittävämpää oli nyt Lisa Ferrowsin pelko miehensä käsissä>>
Stillwater loi tympiintyneen katseen ulos pakustaan.
>>D'ait Marcus, pahustakos me häntä ulos saamme! Kohta saamme vain kerätä kaksi säkkiä iskuryhmän jäljiltä>>
>>Luuletko, että iskuryhmä on todella tarpeen? Hänellä on sentään panttivankina vain vaimonsa>>
Marcukselle tuli tunne, että hän oli juuri tuominnut Lisa Ferrowsin teloitettavaksi alentamalla hänet 'vain vaimo':ksi. Stillwater raapi otsaansa. Näytti aivan siltä, kuin hän voisi hypätä pakusta millä hetkellä hyvänsä lyödäkseen Marcusta.
>>Tuo mies tappoi kylmäverisesti seitsemän miestä metrossa. Kylmäverisesti Marcus, sen tunteettomammaksi ihminen ei voi tulla>> Stillwater saarnasi vaikkei kyseisten murhien motivaatio ollut koskaan selvinnyt rikostutkijoille. Toisaalta asia valottuisi varmasti, jos he saisivat Ferrowsin kuulusteltavaksi.
Stillwater takoi taas rystysiään puhki.
>>Tätä ei jaksa kohta ketään, Marcus! Kaksi päivää olemme istuneet täällä! Mieheni ovat väsyneitä. Olemme keskustelleet hänen kanssaan, mutta hän ei edes vaadi mitään! Ei mitään!>> Stillwater laukoi ja näytti samalla hämmentyneeltä tutkijalta ja raivostuneelta kuulustelijalta.
>>Hän tietää myös, että jollei hän pian osoita yhteistyöhalukkuuttaan, me menemme iskuryhmän kanssa sisään. Ja sinä tiedät, ettei sellainen rynnäkkö ole koskaan pelastanut ihmishenkiä>>
Sade lakkasi. Rantakallion valtasi odottava hiljaisuus.

>>Lisa, en tehnyt sitä, sanokoot televisiossa mitä haluavat! He eivät voineet pakottaa minua ennenkään, eivätkä tasan pakottaneet nytkään. Valheita! Ihmisten on pakko saada syyllinen, tiedäthän sinä, kuinka kuolleiden omaiset uskovat melkein kenet tahansa syylliseksi>>
Ollie Ferrows, seitsemän henkilöä metrossa kylmäverisesti murhannut mediakriitikko. Media oli mässäillyt jo monilla Ollien 'tunteneiden' henkilöiden kommenteilla siitä, kuinka Ollie oli palannut työssään loppuun, pimahtanut ja murhannut.
Ollie oli keskipitkä, ruskeatukkainen karheakasvoinen mies. Hänen kasvonsa olivat menettäneet sympaattiset piirteet, jotka hän oli omannut nuorempana. Kuin lastenkestien viihdyttäjä, joka sittemmin oli menettänyt uskonsa lasten hymyyn.
Lisa oli laiha, lähes nälkintyneen näköinen, vaaleahko nainen. Juuri sellainen maalaistyttö, joka ei täytä kaikkia laatuvaatimuksia baareissa, mutta herättää miehissä myötätuntoa hymyillessään. Eräänlaista tarvetta, välittää. Hän piti tukkaansa aina ponihännällä.
>>Ollie, luuletko, etten ole huomannut, kuinka he varjostavat ajatuksiasi?>> Sanoi Lisa, äänessään lohduttelevaa päättäväisyyttä. >>Tiedän, että tekisit mitä vain, melkein mitä vain pitääksesi minut turvassa, mutta tappajaksi et ryhtyisi>>
Ollie kuuli saman lohdutuksen nyt kuudetta kertaa, mutta koki silti tarvetta todistella itselleen olevansa syytön ja hän tarvitsisi siihen Lisaa.
>>Syytön!>> Ollie raastoi tukkaansa >>Minä olen syytön!>>
Ollie katsoi ulos ikkunasta, sade oli tauonnut.
>>Vai olenko sittenkään...>>
Ollie tiesi, ettei hänen tekemisensä murhaajaksi ollut yhteensattumaa. Tarvittaisiin vielä jonkinlainen 'onnettomuus' ja näin yhteiskunta pääsisi eroon murhaajasta ja seitsemän kuolleen 'kuninkaan' (kuten nämä alamaailman johtajat tunnustettiin, mutta ei uskallettu julkisesti nimetä) muisto pääsisi lepoon. Mutta se ei riittäisi, kostoksi myös Lisan pitäisi olla osallisena tässä 'onnettomuudessa'.
Ollie katsoi vaimoaan, joka oli päättäväisyydessään kaunis. Lisa ei koskaan näyttänyt pelkäävän mitään, hän loi aina katseen Ollieen ja hymyili sanoessaan "Hyvin me pärjäämme".
Ei, hän ei antaisi vaimolleen tapahtua mitään pahaa.
Ollie astui ikkunan vierelle.

>>Stillwater! Haluan neuvotella!>>
Perkele, jo oli aikakin. Stillwater pisti poliisin hattunsa päähän, siistiyti nopeasti ja astui ulos pakusta. Hän oli jo hieman keski-iän yli oleva laiha mies. Hän ei ollut harteikas, kuten Marcus tai Ollie, vaan enemmänkin luihu rakenteeltaan. Pahus, jos joku näytti rikostutkijaseniorilta, niin hän. Vaaleat viikset ja hieman kaljuuntuvat hiukset. Hän käveli kuitenkin ryhdikkäästi ja asemansa rikostutkijana antoi hänelle varmuutta, jota hän rakasti.
>>Kerro ehtosi, Ferrows!>>
>>Haluan, että vaimoni saa poliisilta suojaa! Tulen rauhallisesti ulos ja antaudun, jos tottelette!>>
Stillwater koki taas hämmennyksen tunteen, johon hän oli tottunut näiden kahden päivän aikana. Ferrows oli osoittanut olevansa hyvin poikkeava poliisia pakeneva murhaaja.

Lisa astui ovesta ensin. Käveltyään kymmenen metriä hänet revittiin pakun taaksen ja poliisit kohoittivat taas aseensa ovea kohti, josta Ollie Ferrows oli astumassa ulos, aseettomana.
>>Ei meillä koskaan mitään aseita ollut ollutkaan>> Lisa mietti.
Kaksi päivää sitten poliisi oli saanut nimettömän vihjeen, joka oli kertonut Ollie Ferrowsin piileskelevän remontoitavassa rantahuvilassaan. Hänen oli mainittu aseistautuneen katkaistulla haulikolla.
>>Kuinka naurettavaa. Oikea klisee>> ajatteli Lisa.
>>Lisa!>>
Lisa säpsähti. Hän oli ollut varma, että Ollie tuotaisiin poliisien saattelemana pidätettäväksi.

Ollie seisoi kallion reunalla kaksikymmentä metriä oviaukosta vasemmalla. Kolmenkymmenen metrin pudotus rantakallioon.
>>Lisa!>> Ollie huusi.
Poliisit eivät tienneet miten reagoida, olihan Ollie aseeton, päällään vain nuhjuinen t-paita ja kuluneet farkut.
Oikeastaan hän näytti enemmän säälittävältä kuin uhkaavalta.
Stillwater käski miesten odottaa. Marcus koki tilanteen huvittavana.
Lisa nousi poliisien vastaväitteistä huolimatta pakun reunalle ja oli nyt kasvokkain miehen kanssa, jota rakasti.
Ollie katsoi Stillwateria >>En murhannut ketään!>>
>>Minä annan oikeuden päättää siitä!>> vastasi Stillwater, nyt alkaisi kaupittelu, ja hän kiroili mielessään.
Ollie kääntyi osoittamaan sormellaan Marcusta, ele, joka sai poliisit tähtäämään aseillaan.
>>Sano, että he saavat ruumiinsa.>>

Ollie katsoi Lisaa silmiin.
>>Kulta>>
Näiden sanojen saattelemana Ollie Ferrows kaatui taaksepäin ja tippui.