IRC-Galleria

LonkkaroiminenMaanantai 21.04.2008 20:08

Lonkkaroiminen on muuten ihan pirun hauskaa.

Nyt kun on oma lauta niin rullailen päivät pitkät ja aurinko paistaa.
Taidot kehittyvät ja kohta voinkin jo korvata pyörällä liikkumisen lonkkarilla :)

Kiitokset Jukkikselle vinkeistä.

No I can't sleep, I never couldMaanantai 21.04.2008 07:47

Kuolen siihen.
Kuolin jo...

Ehkä joskus löydän sen oman paikkani.
Sen pienen hetken,
pienen alan,
jossa mikään ei pääse minuun.
Pienen huoneen,
jossa voin vain katsella miten tuhlaatte toisianne.

Minä kerään muistoja.
Ja muistoista tulee painajaisia.

Jos päästän irti,
se menettää merkityksensä.
Kivusta tulee turhaa.
Kaikesta siitä sietämättömyydestä tulee vain jotakin, mikä meni jo.

Unohdettu.
Ei haluttu.

Kipu - minä - suhteeni kipuun.

Sanoin joskus, että ihmiset määrittelevät itsensä kivun kautta.
Olin väärässä.
Vain minä määritän itseni kivulla.
Olen erinlainen,
kuulumaton,
poikkeama
ja lopulta jotakin muille pahaa.

En kuulu tänne,
en koskaan kuulunutkaan.
Jo omat vanhemmat sanoivat:
Äiti: "Mikäköhän Nikolla on kun se ei tule toimeen muiden lasten kanssa?"
Isä: "Se ei osaa KÄYTTÄYTÄ niin kuin muut lapset, ei osaa olla KUNNOLLA."

Pekka-Eric Auvisen uudeksi motiiviksi on nyt repäisty, että "pikku-veli oli koulukiusattu"
Eikö kukaan muu näe sitä, mitä minä näen?
Ihminen ei ala tappamaan vihasta.
Vasta kun viha ja kaikenlainen tunne-elämä kuolee.

Viha ei lähde ihmisestä itsestään, niinkuin ei rakkauskaan.
Siihen tarvitaan aina toinen ihminen.
Jokin, mitä vihata/rakastaa.

Vasta nyt olen ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, että "viha ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan."
Kun yksi ihminen on koko ajan ajatuksissa.
Ja nuo ajatukset herättävät vahvoja tunteita.
(väärin sanoa "vahvoja", sillä jokainen tunne on sama)
Ei pakkomielle, vaan mystinen tapahtuma, jolloin ei osaa ajatella kuin tuon ihmisen kautta.
Kaiken.

Rakkaus?
Viha?

Mitä ne ovat minulle...?
Aivan kuin olisin ottanut ne itsestäni pois.
Työkaluja.
Aivan kuin pitäisin niitä käsissäni ja katselisin niitä.
En tunne, vaan muistan.

Mitä ne ovat minulle...?
Kipua.
Sattuvia muistoja.
Pettymystä.
Odotusta.
Halua.

Aina kipua.
Sen täytyy loppua...

En halua olla enään se, mitä olen.
En ole ihminen.
Olen vain kuvien sarja.
Kuolleiden tunteiden kertymä.
En osaa iloita nykyisestä.
Osaan vain katsoa taakseni
ja muistella sitä mitä joskus oli.
Kunnes on liian myöhäistä
ja tästäkin hetkestä tulee uusi muisto.
Surullisen katkera.

En ole kyyninen.
En vain halua ikinä löytää toista ihmistä, joka kokee samaa.

Sillä tähän ei ole lääkettä.
Tätä ei voi sanoin,
ei rakkaudella,
ei millään parantaa.

Koska se on, mitä me olemme.
Kuolleita.

LulzLauantai 19.04.2008 20:33

Punkkukrapula ftw, nerokkaita ideoita ilman ripulia ja päänsärkyä.

Punkkua.Lauantai 19.04.2008 00:02

Sarjassa punkkua ja maalausta.

Työt loppuivat ja kuten Minna ja Anniina pääsivät toteamasta:
"maalihuurut ovat ilmaisia."

"MITÄ VITT... VOII PASKA!"Keskiviikko 16.04.2008 02:16

Pomolta heltisi tänään mukava manaus kun joku dorka oli tuonut lavallisen sairaalajätettä metallipuolelle ja yhtäkkiä lajittelupiste oli täynnä vaippoja, ampulleja ym.

Haju oli käsittämätön verrattuna viereiseen biojäte-osastoon.
Kuvitelkaa vaan muovisäkeissä mädäntyneitä invojen vaippoja.

Ei mitään, pidettiin tunnin tauko ja mentiin katsomaan Everwoodia siksi aikaa, että asianomaiset siivoavat laitteet...

Helsingin poliisi on tyhmä.Sunnuntai 13.04.2008 05:10

Terveisiä Hesasta, Replica meni jatkoon! (bileet)

Helsingin poliisi on tyhmä:

"Hei jätkä mitäs sä teet siel?"

"Ööh, en mittää!"

"Noni ota se pussi pois sieltä."

"No mitä vittua ei oluen piilottaminen voi olla laitonta?!"

"..ota nyt vaan se pussi pois."


PS.
Helsingissä on paljon kauniimpia tyttöjä, kuin Turussa. Ja enemmän.
Kun Turussa kävelee keskustassa niin on onni, jos edes kohtalaisen näköinen tyttö kävelee vastaan.
Mutta Helsingissä:
Keskellä lähiötä kävelee vastaan kauniita tyttöjä!
Metroasema on täynnä kauniita tyttöjä!
Metrossa kaunis tyttö hymyilee sulle takaisin!
Ääni ja Vimma -tapahtumassa on kauniita tyttöjä soittamassa ja yksi niistä hymyilee sinulle!
Rautatieasemalla on kauhean paljon kauniita tyttöjä!
Kun menet lähiöjunalla keikkapaikalle, sinua seuraa kaunis tyttö keikkapaikalle!

"They just keep coming!"

Toivottavasti Amsterdam on samaa luokkaa, eikä vain paikka, jossa kurpat polttelevat pilveä.

Kauan eläköön Helsinki ja sen kauniit tytöt!

Kings of metal.Perjantai 11.04.2008 18:33

Maanantaista eteenpäin olen ammattinimikkeeltäni
METALLIDISPERSIOTEKNIIKKO!

...eli suomeksi jätemetallinlajittelija.

Kuten tavallista, pippelititteli ratkaisee.

Te epäuskoiset.Torstai 10.04.2008 19:13

Tänään pirsimme palloja.
Miljoonia palloja.

Ja sitten todistin parille epäkelvolle, että osaan piirtää itseni myös ihan vanhalla kunnon lyijykynällä.
Ne mulkut.

Te olette perseestä.Torstai 10.04.2008 03:53

Mistä se pervrsio tulee, että uskotaan elämän olevan ihan vitun perseestä?
"Life's a bitch and then you die."

Miksi kaikki elävät elämäänsä itsekäästi niin, ettei muulla kuin omalla olemisella ole väliä?
Oma onnellisuus
Oma tyytyväisyys
Oma etu
Miksi te olette näin vääriä?!

Rakkaus on sitä, että toinen on olemassa vain ollakseen lähellä.
Toiselle riittää se, että on toinen joka on lähellä.

Rakkaus on sitä, kun kaksi ihmistä on toisilleen olemassa niin, ettei millään, edes elämällä ole väliä.
Kun nuo kaksi olentoa eivät tarvitse muuta kuin sen, että se toinen on lähellä.
Ei tarvitse koskettaa
Ei tarvitse miellyttää
Ei tarvitse muuta kuin olla
Miksi te kiellätte tämän?!

Kun vain tietää, että on olemassa joku, jokin joka tiedostaa ja arvostaa toisen olemassaoloa.

Te olette kaikki kahlittuja elämäänne.
Siksi ette näe muuta kuin itsenne.
Siksi ette koe kriisiä olemassaolostanne.
Teille on vain hyvä elää omaa elämää.

Ette osaa elää toisen elämää, säälin teitä.

Ette osaa olla osa toista elämää.

Siksi olette merkityksettömiä.

Siksi olette tarkoituksettomia.

Te ette halua rakastaa.

Ahaha.Keskiviikko 09.04.2008 04:29

Jump!
Jump!
Slide!
Slide!
Jump! Slide! Thrust! Brake!
Slide! Slide! Thrust! Slide!
Jump! Thrust! Jump...

You fail!

Idiot.