IRC-Galleria

Töttöröö. Eilen olin sitten Iron Maidenin konsertissa, josta tulikin sitten ainakin olosuhteiltaan varsin infernaalinen teemaan sopivasti, tai sopimattomasti, mistä nyt sattuukin tykkäämään. Populaa oli varsin runsaasti, faktuaalista tietoa mulla ei ole, mutta jostain osui silmään että noin 24 000 lippua olis myyty. Stadio Olimpico olikin ehkä noin 1/3 täysi, eli varmaan jotain yli 20 000 on ollut sisässä.

Lämppäreinä oli Sadist, Lauren Harris, Mastodon, Machine Head ja Motörhead, vaikka lämppäämistä ei olisi kyllä tarvinnut henkisesti eikä fyysisesti: Maiden oli selkeesti se pumppu, mitä oltiin tultu kattomaan, vaikkakin italiaanoihin tuntui uppoavan varsin hyvin ainakin Machine- ja Motörhead. Sadistia en ollut aikaisemmin kuullut, mutta vähän samanlinjaista mättöä oli Machine Headin ja Mastodonin kanssa, toimi ihan ok. Kaksi viimeksi mainittua puolestaan toimittivat niin hyvän setin kuin saattoi odottaa, pogoamista esiintyi ja moshpittejä laitettiin pystyyn. Ja minä hikoilin kuin lihotuskuurilla ollut possu joulun alla, lämpötila oli nimittäin siinä reippaasti yli +30 asteen tietämillä, eikä siellä hornankattilassa tietenkään mitään varjoa ollut (siis permannolla, kuka helevetin tissiposki istuu varjossa penkillä ku metallimiehet soittaa menevää möykkää). Tämän lisäksi olin niin hc maidenfani, että mulla oli semmonen varsin paksu Iron Maiden -teepaita päällä, musta väriltään, tottakai. Eli kukapa sitä suomalaista miestä kiduttais, jossei mies itte.

Illan heikoin lenkki oli selkeesti Lauren Harris, joka oli kyllä hyvin vetävä tipu, muttei oikein tajunnut että se mikki on sen takia että se ääni kuuluis, ei tarvi huutaa niin perkeleesti. Taustapändi jäi vähän tämän tytsyn rääkymisen varjoon, mikä oli sinänsä sääli, sillä suhteellisen munakkaita kitarasooloja lukuunottamatta ko. yhtye muistutti auttamatta teinivinkeistään uloskasvanutta Avril Lavignea. Eli aika köyhä veto muuten pernojarepivässä metallikattauksessa. Oliko se tsiksi sitten oikeesti jotenkin sukua Maidenin Stevelle, ei selvinnyt mulle illan aikana. Eikä kyllä kiinnostakaan niin paljoa, että googlettaisin.

Lemmy oli tietty ihka aito Lemmy; "next song is from our earliest albums; everybody hates it, but we don't care, we'll play it anyway." Tiukka haara-asento, naama peruslukemilla, ja tulihan se Ace of Spadeskin sieltä. Sitten paikalle rysähtikin illan pääakti: ekat biisit revittiin uusimmalta lätyltä, sen jälkeen tarjoiltiin lähinnä hittipotpureita, joita katkaisi aina aika ajoin uudemmat tuotokset. The Number of the Beastin aikana lavan taustalla kävi vierailemassa itse Vanha Kehno; itse katsoin eka että kappas, Ratzingerikin on heittänyt casual wearit niskaan ja piipahtanut vierailemassa lavalla, mutta se olikin joku vuohennaamainen hehkuvasilmäinen piru. My bad, yhdennäköisyys on hämäävä. Pändin nimikkobiisin aikana Eddie sitten saapui tankilla paikalle yrittäen kovasti kiikaroida meitsiä tykin tähtäimeen, mutta viduiksi meni. Arkeologininjoja ei niin vain spotatakaan yöllä. Tästä harmistuneena Eddie haki sitten kalashnikovin, ja saapui encorejen aikana riehumaan lavalle. Gers kuitenni hoksasi uhkaavan tilanteen, ja urheasti kitarallaan miekkaillen pakotti kaikkien rakastaman zombiejamppamme perääntymään lavalta. Maidenin poikien häipyessä viimeisen kerran lavalta pärähti soimaan - aivan oikein - Pythonin irvileukojen hilpeä ralli "Always look on the bright side of life". Tämä oli minullekin merkkinä lähteä tallustelemaan kämpille, työaamu kuitenni tiedossa ja kaikkee.

No loppuiko illan seikkailut tähän? Ja vitut. Stadionilta vyöryvät ihmismassat tukkivat liikenteen täysin, joten bussioptio oli aika surkea tulevaisuudennäkymiltään. Niinpä päätin mennä jalan, sillä "eihän sieltä Stadio Olimpicolta nyt NIIIN pitkä matka ole Trastevereen, josta saan sitte bussin känpille". Niin niin. Puoli tuntia tallusteltuani juolahti mieleen, että olisiko sittenkin voinut sen bussin odotella, mutta kun kerran olin päättänyt kävellä, niin sittenhän perkele kävellään. Kävelymatkalla törmäsin sitten muun muassa... ööö... sanotaanko "yön kaunottariin", joilla olis ollu mulle ihan kauheesti asiaa, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa toivottaen neideille hyvät yöt. Castel SanAngelon kohdalla oli jotkin yökirppikset pystyssä, ja muutenkin populaa vaikutti olevan varsin asiallisesti liikkeellä. Ilmeisesti Roomassakin tunnetaan pikkulauantain käsite.

Päästyäni 115-linjan päätepysäkille hurruuttelin bussilla Trastevereen, josta oli tarkoitus napata bussi numero 44 känpille. No, kolme varttia odoteltuani mulla paloi hihat, ja kävelin sitten perille. Mikäli olisin jättänyt bussiseikkailut väliin, olisin ollut nukkumassa varmaan jo melkein tuntia aikaisemmin. Vitun italialainen julkinen liikenne. Pari tuntia sain siis uppoamaan kotimatkaan, joka olisi mennyt reilussa tunnissa pelkästään kävelemällä, bussilla varmaan parikyt minsaa. Oli hilpee päästä nukkumaan jalat jumissa seisomisesta, hyppimisestä ja kävelystä.

Tänään sitten lyötiin ikävä niitti meitsin graduun: saivat perkele kumottua yhden mun johtopäätöksistä. Noh, eihän se auta taistella tosiasioita vastaan, se väite putosi täysin perustellusti työstäni pois ja jäljelläolevilla jatketaan toistaiseksi. Surkea tutkijahan se semmonen olis joka takertuu omiin teorioihinsa, vaikka todisteet väittää muuta. Harmittaahan se silti, olisi ollut aika miehekästä räjäyttää pommi tutkimuksen suhteen. Joskus toiste sitten.

Joo, palaillaanpa taas asiaan kun jotain tapahtuu. Juhannuksia kaikille,

--RoomaTurri