IRC-Galleria

TuRRiKKa

TuRRiKKa

a.k.a. Paha Setä
Nonni. Taas on muutama päivä livahtanut, ja eikös se perkele ole jo heinäkuu. Kaivaukset ovat jatkuneet, haudanryöstäjät pysyneet toistaiseksi aisoissa, mutta Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa on havaittu paranormaalia aktiviteettia, olen löytänyt Trasteveresta erittäin miellyttävän baarin, joka tosin taitaa olla ns. perheyrityksen pyörittämä, ja kaiken lisäksi olen ilmeisesti saanut paikallisilta rentuilta liikanimen "Mr. Viking".

Voin aistia kysymysten sinkoilevan ilmassa, joten valoitan seuraavana tapahtumia hieman tarkemmin. Kaivausporukkamme saavuttua Lanteen viime viikon tiistaina, alkoi yläkerroksen huoneissa asuville tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista. Muutamia erikoisuuksia mainitakseni keittiökerroksen jääkaapin ovi hyppäsi ilman mitään näkyvää syytä saranoiltaan, ja yläkerroksen viimeisessä huoneessa, suihkun läheisyydestä johtuen "della Docciaksi" nimetyssä oli peili tipahtanut lattialle yhdessä lampun kanssa. Tämä ei sinänsä ole kovin erikoista, mutta ko. peili oli varsin hyvin seinään kiinnitettynä, ja lampusta sanottakoon, että tällä hetkellä seinästä sojottaa pari katkennutta johtoa ja ruuvia. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että edellä mainitut tapahtumat ovat kaikki koskettaneet pelkästään yläkerroksen väkeä. Lisäksi Villa Lanten historiassa on eräs mielenkiintoinen yhtymäkohta tapaukseen, nimittäin nimenomaan yläkerroksessa asunut paikan entinen taloudenhoitaja, Gavina, jonka rintapatsas on edelleen Lanten parlatoriossa, ja jonka aaveen väittävät nähneensä useat Lanten asukkaat, yhtenä viimeisimmistä viime vuonna Lantessa tapaamani taiteilija Paul Osipow. Ilmeisesti vanha rouva on äkämystynyt jostakin.

Lauantaina kävimme baarikierroksella Trasteveressa, jolloin eksyimme sitten muun muassa eräässä varsin erikoisessa baarissa, joka paikallisten tietojen mukaan on parhaimmillaan yleensä pikkutunneilla. Kyseessä oleva mesta nimittäin väistää ovelasti ikävän "ravintoloiden täytyy sulkea ovensa viimeistään aamuneljältä" -lain, sillä yksityinen järjestö voi pitää ovensa auki jäsenilleen ja tarjoilla näin ollen yksityisissä tiloissa juomaa ja viihdettä niin pitkään kuin haluaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että paikalle saavuttaessa pitää liittyä ko. järjestöön (eli käytännössä laittaa nimi kirjaan ja asia on sillä selvä; luonnollisestikaan oikeaa nimeä EI kannata käyttää), minkä jälkeen saa biletystä jatkaa niin pitkään kuin haluttaa. Tuskin ketään yllättää, että henkilökunta on varsin tatuoitua porukkaa, ovella tulijat syynätään hyvin tarkkaan, ja paikka kuulunee varsin suurella todennäköisyydellä paikalliseen perheyritykseen. Kaikesta huolimatta palvelu oli suorastaan loistavaa, ja häiriköt eivät uskaltautuneet sisään, joten paikka vaikutti itse asiassa hyvin turvalliselta. Tosin tatuointini herättivät erityisen paljon huomiota, minkä lisäksi epäilen, että koin jokseenkin kuumottavia hetkiä asianomaisen perheyrityksen jäsenien kanssa toissakesänä puuttuessani - jälkikäteen ajatellen varsin typerästi - erään hieman hukassa olevan turistin taskuvarkausyritykseen. Onneksi en ilmeisesti ollut tuolloin päässyt kenekään mustalle listalle.

Viimeisin tarina on ehkä kaikista vähiten imarteleva. Käyn yleensä töistä tullessani Trasteveressa Standassa ruokaostoksilla, joka on kotimatkani varrella. Kyseisen paikan lähistöllä notkuu yleensä kaiken maailman backpackereita, travellereita, narkkiksia ja deekuja. Periaatteesta en ole edellä mainitsemilleni retkuille koskaan antanut hiluakaan, mutta naama on ilmeisesti tullut tutuksi, sillä olen kuitenkin muutamaan otteeseen joutunut vaihtamaan pari sanaa heidän kanssaan, ja tänään minua sitten tervehdittiin varsin äänekkäästi nimityksellä "Mr. Viking". Onhan tämä nyt toisaalta sitten uutta verrattuna Crustumeriumissa työskentelevien Ferrovian harrastelija-arkeologien käyttämään "Banderossaan", joka johtunee kaivauksilla päässäni pitämästä punaisesta jenkkihuivista. Ilmeisesti "Juha" on vaan liian vaikea lausua.

Että semmosia tapauksia tällä kertaa. Palataan asiaan kun taas jotain tapahtuu,

--RoomaTurri

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.