IRC-Galleria

No voe vidula. Kaivaukset alkoi tiistaina, ja oltiin keretty tosiaan vasta valmistella oman montun avaamista, ni eiköhän viime yönä ollut tombarolit eli haudanryöstäjät murtautuneet Crustumeriumin alueelle ja repineet auki vissiin pari hautaa Monte Del Bufalon hauta-alueelta. Saatanan runkut, ei ole tietoa mitä ne saivat nyysittyä, kun ko. haudat oli vasta löydetty, eikä niitä oltu keretty avata ja dokumentoida. Parhaassa tapauksessa paskiaset joutuivat karkaamaan tyhjin käsin, huonoimmassa tapauksessa parin viikon sisään on Porta Portesen kirpparilla ja eBayssa myynnissä Keski-Italian orientalisoivan ja arkaaisen kauden keramiikkaa, mahdollisesti myös etruskikippoja. Saattaapa olla muutama kaula- tai rannekorukin, tai sitten 2500-2600 vuotta vanhoja miekkoja ja keihäänkärkiä. Kun ei voi tietää enää.

Onneksi oli oma monttu vasta alkutekijöissä, ettei mulkuilla ollut mitään pöllittävää sieltä. Mikäli ei nyt mitään suuria yllätyksiä tule, mun tuskin tarvitsee huolehtia sinänsä noista haudanryöstäjistä, sillä tarkoitus olisi kaivaa Crustumeriumin muinaisen kaupungin aluetta esiin. Hautoja ei ruveta avaamaan tänä kesänä, ellei sitten osuta pahimmoilleen sellaisen kohdalle. Toisaalta sääli, jotenkin olisin ollut jokseenkin innokas yöpymään taas Crustumeriumissa ja tervehtimään tombaroleja hakun kanssa. Yhden olisin sitten voinut päästää pakoon levittämään sanaa ilikiästä suomalaisarkeologista.

Muutenkin olisi vähemmän mairittelevaa sanottavaa italialaisesta byrokratiasta, mutta jätetään nyt sanomatta. Pääasia, että kaivaukset pääsevät alkamaan kunnolla huomenna.

Eipä tässä taaskaan tämän kummempia kerrottavia, työ vie 24 tuntia vuorokaudesta. Tai no ei ihan, kyllä mä oon semmosia reilun viiden tunnin yöunia kerennyt nukkua. Viikonloppuna voi sitte nollata.

Ci vediamo,

--RoomaTurri

Hilirimpsis, kaivaukset läsähti tänään alkuun, vaikka eilen kävinkin jo tsekkailemassa kaivauspaikkaa Crustumeriumissa. Esivalmisteluihin meni aikalailla tämä päivä, samalla sitten tehtiin pintapoimintoja alueella ylimääräisen datan keräämiseksi. Monttua ei saada varmaan auki ennen loppuviikkoa, sen verran on taas italialainen byrokratia näyttänyt kyntensä. Luvat on kohallaan, mutta ilmeisesti on jotain rutkutusta turvajärjestelyistä, ja koska nyt ollaan Italiassa, pitää paikalle saada asiasta vastaava viranomainen näyttämään peukkua, ennenkuin kuoppaleikit voivat alkaa. Ihime hommaa, mutta kun nyt täällä ollaan, niin kai sitten vaan mennään maassa maan tavalla.

Liekö sitten alkavien kaivausten jännäfiilikset sun muut tullut uniin, mutta viime yönä näin taas suhteellisen häkellyttävän unen. Asustelen tällä hetkellä suhteellisen prameassa tutkijahuoneessa Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa, joka on sisustettu silleen vanhaan tyyliin, ja viime yönä vedellessäni unta palloon, muka heräsin siihen, että mun huoneen ovi avautui. Ja kukapa sieltä asteli sisään muu kuin itse Hitler. Olin aika helvetin WTF, ja tiedustelin führerilta jotta "Aatu, mitä helevettiä sä mun huoneessa teet!?". Noh, Aatuhan ei digannut tästä vaan kävi päälle, jolloin luonnollisesti latasin jannua tauluun. Munhan silmille ei jotku diktaattorit hypi, kuolleita tai ei. Tähän sitten heräsin, ja todettuani tilanteen uneksi, repesin aika huolella. Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta arkeologisten kaivausten vaikutuksista ihmisten mielenterveyteen? Tosin mun kohalla on tainnut olla jo aikoja sitten liian myöhäistä...

Tänään olisi vielä jotain klassillisen musiikin konserttia Espanjan instituutissa, mutta oon kyllä sen verran kuitti, että taidan jättää väliin, vaikkei kyllä olisi mullekaan pahitteeksi hieman sivistää itseäni nauttimalla Bachista ja Chopinista. Kuitenni huomenna pitää taas herätä ennen aamuviittä töihin, joten taidan lueskella hieman Lanten kirjastosta löytämääni Neil Gaimanin opusta "Anansi Boys" ja ruveta sitten paapimaan. Ei sitä aina jaksa tutkimuskirjallisuuttakaan selata 24/7.

Että semmosta täältä Roomasta, palaillaan astialle

--RoomaTurri

Nyt oon nähny kaiken. Tai no en oikeestaan lähellekään, mutta jotain omituista taas. Kun täällä Italianmaalla ei paljoa juhannuksia vietellä, niin meitsi on paahtanut luonnollisesti duunia tänkin päivän. Aamu meni edellisten kesien löytöjä dokumentoidessa Villa Lantessa, päivällä käväsin sitte Soprintendenza Archeologica di Roman pääkallonpaikalla jututtelemassa paikallisia guruja ja tsekkaamassa, mitä viime vuoden löydöille oli tehty. Täytyy myöntää, että ne näyttivät varsin hyvältä, ilmeisesti ainakin tuo muinaisesineiden konservointi tapahtuu suhteellisen asiallisesti täällä päin maailmaa. Sen jälkeen oli vielä rennohko palautehetki Terminin lähettyvillä gradun ohjaajan kans, fiksailun varaa on vielä, tottakai, mutta meitsin uudet johtopäätökset otettiin kyllä varsin hyvin vastaan. Jospas sitä ihan oikeesti valmistuis tossa syksyllä.

Iltasella tuli pööpöiltyä känpillä ja käytyä suihkussa (taas tänään oli reilut +30 astetta varjossa), minkä jälkeen rupesi hiukomaan siihen malliin, että suuntasin Trastevereen pöperölle. Vanha kunnon Popi-Popi sai toimia taas ruokapaikkana, kummempia konstailematta bruschettaa valkosipulilla ja spaghettia alla carbonara, eli karkeasti ottaen munakokkelilla ja pekonilla. Varsin täyttävä setti, eikä maksanut liikoja. Kotimatkalla sitten poikkesin Trasteveren aukion läpi ja käveleskelin vähän pikkukujilla huvikseni; jolloin yhtäkkiä sitten näin sen. Nimittäin Mika Häkkisen virnuilevan naaman, helevetin ison kokoisena pimeydessä. Piti jäädä tuijottamaan näkyä hetkeksi, siinä määrin se oli päräyttävä kohtaaminen näillä leveysasteilla. Seuraavana uteliaisuus sitten potki hämmennystä vyön alle, ja oli pakko käydä tsekkaamassa, jotta mitä helevettiä. Naamataulu osoittautui keskikokoisen kojun taustakankaaksi, mikä törötti keskellä ei-mitään jollain nimettömällä aukiolla keskellä Trasteveren kujia. Kojussa pojotti kaksi suhteellisen hehkeää naishenkilöä, joten eikun tiedustelemaan tyttöjen asiaa. Kyseessä oli ilmeisesti jokin "jos otat, et aja" -kampanja, jota sponssasi yllättäen Johnnie Walker -viski, ja palkintona osallistumisesta kampanjaan tekstarilla oli mahdollisuus voittaa rundi DTM-radalla Valle Lungossa (en ole varma nimestä, jotain ton suuntaista se tytsy sopotti?) itsensä Häkkisen kuskaamana. Tosin Häkkinen kirjoitettiin julisteissa ja kojun kankaissa "Hakkinen", liekö sitten Mikan paha kaksoisveli. Koukkuna oli se, että kilpailussa luvattiin maksaa matkat, majoitus ja safkat, jos kilpailun voittaja asuisi yli 50 km etäisyydellä Valle Lungosta(?). Eli periaatteessa mut lennätettäis Suomesta Italiaan ilimatteeksi ja vielä pääsisin Häkkisen biilissä huristelemaan. Hetken aikaa funtsin osallistua, mutta koska missään ei mainittu tekstarin hintaa, epäilin vilppiä, ja paranoidina tyydyin ottamaan vastaan vain tyttöjen tarjoaman avainlenkin, jossa mainostettiin Johnnie Walkeria.

Jotenkin kaikki baarit, joiden ohi käppäilin matkalla känpille, vaikuttivat turhan meluisilta ja täysiltä. Liekö sitä tulossa vanhaksi, mutta päätin sitten vain nauttia hieman Lagavulinia känpillä kaikessa rauhassa. Paskaaks sitä jostain juhannuksista, mulla on JUHAnnus joka päivä. Nojoo, eipä tässä taaskaan tän kummempia,

Piis änd aut,

--RoomaTurri

Töttöröö. Eilen olin sitten Iron Maidenin konsertissa, josta tulikin sitten ainakin olosuhteiltaan varsin infernaalinen teemaan sopivasti, tai sopimattomasti, mistä nyt sattuukin tykkäämään. Populaa oli varsin runsaasti, faktuaalista tietoa mulla ei ole, mutta jostain osui silmään että noin 24 000 lippua olis myyty. Stadio Olimpico olikin ehkä noin 1/3 täysi, eli varmaan jotain yli 20 000 on ollut sisässä.

Lämppäreinä oli Sadist, Lauren Harris, Mastodon, Machine Head ja Motörhead, vaikka lämppäämistä ei olisi kyllä tarvinnut henkisesti eikä fyysisesti: Maiden oli selkeesti se pumppu, mitä oltiin tultu kattomaan, vaikkakin italiaanoihin tuntui uppoavan varsin hyvin ainakin Machine- ja Motörhead. Sadistia en ollut aikaisemmin kuullut, mutta vähän samanlinjaista mättöä oli Machine Headin ja Mastodonin kanssa, toimi ihan ok. Kaksi viimeksi mainittua puolestaan toimittivat niin hyvän setin kuin saattoi odottaa, pogoamista esiintyi ja moshpittejä laitettiin pystyyn. Ja minä hikoilin kuin lihotuskuurilla ollut possu joulun alla, lämpötila oli nimittäin siinä reippaasti yli +30 asteen tietämillä, eikä siellä hornankattilassa tietenkään mitään varjoa ollut (siis permannolla, kuka helevetin tissiposki istuu varjossa penkillä ku metallimiehet soittaa menevää möykkää). Tämän lisäksi olin niin hc maidenfani, että mulla oli semmonen varsin paksu Iron Maiden -teepaita päällä, musta väriltään, tottakai. Eli kukapa sitä suomalaista miestä kiduttais, jossei mies itte.

Illan heikoin lenkki oli selkeesti Lauren Harris, joka oli kyllä hyvin vetävä tipu, muttei oikein tajunnut että se mikki on sen takia että se ääni kuuluis, ei tarvi huutaa niin perkeleesti. Taustapändi jäi vähän tämän tytsyn rääkymisen varjoon, mikä oli sinänsä sääli, sillä suhteellisen munakkaita kitarasooloja lukuunottamatta ko. yhtye muistutti auttamatta teinivinkeistään uloskasvanutta Avril Lavignea. Eli aika köyhä veto muuten pernojarepivässä metallikattauksessa. Oliko se tsiksi sitten oikeesti jotenkin sukua Maidenin Stevelle, ei selvinnyt mulle illan aikana. Eikä kyllä kiinnostakaan niin paljoa, että googlettaisin.

Lemmy oli tietty ihka aito Lemmy; "next song is from our earliest albums; everybody hates it, but we don't care, we'll play it anyway." Tiukka haara-asento, naama peruslukemilla, ja tulihan se Ace of Spadeskin sieltä. Sitten paikalle rysähtikin illan pääakti: ekat biisit revittiin uusimmalta lätyltä, sen jälkeen tarjoiltiin lähinnä hittipotpureita, joita katkaisi aina aika ajoin uudemmat tuotokset. The Number of the Beastin aikana lavan taustalla kävi vierailemassa itse Vanha Kehno; itse katsoin eka että kappas, Ratzingerikin on heittänyt casual wearit niskaan ja piipahtanut vierailemassa lavalla, mutta se olikin joku vuohennaamainen hehkuvasilmäinen piru. My bad, yhdennäköisyys on hämäävä. Pändin nimikkobiisin aikana Eddie sitten saapui tankilla paikalle yrittäen kovasti kiikaroida meitsiä tykin tähtäimeen, mutta viduiksi meni. Arkeologininjoja ei niin vain spotatakaan yöllä. Tästä harmistuneena Eddie haki sitten kalashnikovin, ja saapui encorejen aikana riehumaan lavalle. Gers kuitenni hoksasi uhkaavan tilanteen, ja urheasti kitarallaan miekkaillen pakotti kaikkien rakastaman zombiejamppamme perääntymään lavalta. Maidenin poikien häipyessä viimeisen kerran lavalta pärähti soimaan - aivan oikein - Pythonin irvileukojen hilpeä ralli "Always look on the bright side of life". Tämä oli minullekin merkkinä lähteä tallustelemaan kämpille, työaamu kuitenni tiedossa ja kaikkee.

No loppuiko illan seikkailut tähän? Ja vitut. Stadionilta vyöryvät ihmismassat tukkivat liikenteen täysin, joten bussioptio oli aika surkea tulevaisuudennäkymiltään. Niinpä päätin mennä jalan, sillä "eihän sieltä Stadio Olimpicolta nyt NIIIN pitkä matka ole Trastevereen, josta saan sitte bussin känpille". Niin niin. Puoli tuntia tallusteltuani juolahti mieleen, että olisiko sittenkin voinut sen bussin odotella, mutta kun kerran olin päättänyt kävellä, niin sittenhän perkele kävellään. Kävelymatkalla törmäsin sitten muun muassa... ööö... sanotaanko "yön kaunottariin", joilla olis ollu mulle ihan kauheesti asiaa, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa toivottaen neideille hyvät yöt. Castel SanAngelon kohdalla oli jotkin yökirppikset pystyssä, ja muutenkin populaa vaikutti olevan varsin asiallisesti liikkeellä. Ilmeisesti Roomassakin tunnetaan pikkulauantain käsite.

Päästyäni 115-linjan päätepysäkille hurruuttelin bussilla Trastevereen, josta oli tarkoitus napata bussi numero 44 känpille. No, kolme varttia odoteltuani mulla paloi hihat, ja kävelin sitten perille. Mikäli olisin jättänyt bussiseikkailut väliin, olisin ollut nukkumassa varmaan jo melkein tuntia aikaisemmin. Vitun italialainen julkinen liikenne. Pari tuntia sain siis uppoamaan kotimatkaan, joka olisi mennyt reilussa tunnissa pelkästään kävelemällä, bussilla varmaan parikyt minsaa. Oli hilpee päästä nukkumaan jalat jumissa seisomisesta, hyppimisestä ja kävelystä.

Tänään sitten lyötiin ikävä niitti meitsin graduun: saivat perkele kumottua yhden mun johtopäätöksistä. Noh, eihän se auta taistella tosiasioita vastaan, se väite putosi täysin perustellusti työstäni pois ja jäljelläolevilla jatketaan toistaiseksi. Surkea tutkijahan se semmonen olis joka takertuu omiin teorioihinsa, vaikka todisteet väittää muuta. Harmittaahan se silti, olisi ollut aika miehekästä räjäyttää pommi tutkimuksen suhteen. Joskus toiste sitten.

Joo, palaillaanpa taas asiaan kun jotain tapahtuu. Juhannuksia kaikille,

--RoomaTurri

Enoni on tänään poistunut keskuudestamme. Häneltä opin muun muassa rakkauden skottilaiseen mallasviskiin, italowesterneihin, sekä aika paljon, mitä on olla mies.

Muistoasi kunnioittaen,

siskonpoikasi Juha.

Semmottista. Espanjan instituutissa oli sitten bileet, joten sinnehän sitä luonnollisesti suunnattiin. Vähän jänskätti että kuinkahan tässä joutuu vääntämään espanjaa jotta ovet aukee, mutta taikasanaksi riitti tällä kertaa se, että kerrottiin olevamme Suomen instituutista. Hulppea mestahan se Espanjan instituutti oli, tuli tsekattua siellä joku taidenäyttely ja tietty sitte vedettyä ilimasta safkaa ja viinaa naamaan. Hyvät setit niillä oli, piti käydä myös vetämässä vähän tanssimuuveja espanjalaisten kans ku muzakki meni jalan alle ja alkoholi huiviin. Bilistäkin yritettiin pelata, mutta ei perhana löydetty sitte kiveä, kun se taisi olla lukkojen takana kaapissa.

Toinen ajatus sitten syntyi kun hoksattiin, että siellähän on perhana semmonen korkea torni, jonka huipulta näkis varmaan helevetin hienosti Rooman. Ei tietenkään yhtä hienosti ku Suomen instituutin terassilta, mutta kuitenni ajatus houkutteli siinä määrin, että piti sitte lähteä seikkailemaan. Siltä varalta että joku tulis tiedustelemaan, jotta millä asialla sitä täällä liikutaan, ni meitsi päätti että siinä vaiheessa nakkaan vaan kehiin "donde esta la sanitario de caballeros?" eli vessanhakureissulla muka oltais. Torni löytyi, ja vaikka loppumetreillä piti jo harhailla pimeissä käytävissä kun ei uskaltanu sytyttää valoja ettei kukaan huomaa, homma kosahti sitten tornin kattotasanteen lukittuun oveen. Ikkunasta olis päässyt katolle taiteilemaan, mutta siellä liukastuminen olisi johtanut reilun 10 metrin pudotukseen katukiveykselle, joten tällä kertaa jätin väliin, kun olin siinä vaiheessa jo muutenkin miksaillut itelleni parit tuopilliset maukasta vodkadrinksua.

Bileet olis kuulemma kestäneet aamuysiin asti, mutta ite päätin, että eiköhän se piisaa ku on päässy juomaan ittesä mukavaksi, syömään vattasa täyteen ja vatkannu kuumia latinorytmejä muutaman biisin verran tanssilattialla. Sunnuntaina on sitte aikaa parannella krappista.

Hyvät pyhät,

--RoomaTurri

Pienimuotoinen seikkailuhan tästäkin iltapuhteista sitten kehkeytyi. Oltiin kollegan kans vetämässä viimeisen päälle asiallista känkkyä naamaan Ivo a Trasteveressa, erittäin mielekkäässä raflassa Trasteveren kaupunginosassa. Noh, settiin kuului salsicciapizzan lisäksi litran kokoiset kaljatuopit, joiden jälkeen me edettiin vielä San Calistoon (eikä Callistoon, kuten olen tainnut aikasemmin väittää) parille kaljalle. Täältä sitten päätettiin jatkaa takaisin Monte Verden kaupunginosaan, jossa kämppämmekin sijaitsee, irkkupubiin nimeltä Finn MacCumhail (nykyään tunnettu yleisesti nimellä Finns go to Hell jostain syystä). Viimeinen etappi jäi saavuttamatta johtuen paikallisista bussikuskeista: eräs linjoista oli lasahtanut Trastevereen juuri meidän pysäkin eteen, eikä kenelläkään ollut tarpeeksi insinöörikoulutusta, että olisivat osanneet laittaa bussin vaihteen vapaalle, löysätä jarrun ja työntää bussin sivuun, että muut olisivat päässeet ohi. Syy on toki osittain myös meidän, ei osattu selittää järkevästi italiaksi ratkaisua bussikuskille, joten siihenhän se sitten jämähti. Siinä vaiheessa kun noin 7 bussia oli jonossa meidän pysäkin edustalla, ilman että yksikään niistä pääsisi liikkeelle, päätettiin päästä Monte Verdeen toisin keinoin. Silloin molempien silmiin osui ratikka, jolla pääsisi suhteellisen lähelle määränpäätämme. Eipä muuta kuin tiukka sprintti ratikkapysäkille, viime hetkellä ratikkaan sisään ja sitten köröteltiinkin lähelle Monte Verdeä, Quattro Ventin juna-aseman viereen.

Tässä vaiheessa reissua nautitut reilu kaksi litraa kaljaa rupes pakottamaan rakossa, ja vaikka kovasti taisteltiin, eihän se auttanut muu kuin antautua pakanallisten himojen vulgaareihin sfääreihin. Toisin sanoen tsekattiin sopivan hämärä puistoalue, ja käytiin laskemassa laulellen vesiä paikallisen floran juurilla. Helpotus oli valtava, ja matka saattoi jatkua. Tässä vaiheessa normaaleilla jampoilla olisi ollut vielä varsin pitkä kävelymatka via Faldalle, mutta mepäs ollaankin arkeologeja ja siten melkein ninjoja: muinainen juoppojen käyttämä salareitti oli tiedossa viime vuoden Roomanseikkailulta, ja pienellä ramppaamisella muurin läheisyydessä havaittiin mystinen muurin varjoihin piiloutuva kuja, jota pitkin käppäilemällä päästiin varsin kätevästi suoraan via Faldalle. Lienee turha mainostaa, että kyseistä kujaa on lähes mahdotonta havaita yöllä, se on sen verran pimennossa muurin varjoissa.

Eli kämpillä ollaan, ja vaikka irkkupubi jäi tällä kertaa väliin, ei yhtään harmita ruveta kohta vetämään unta palloon. Kuten jo kerkesin päivemmällä mainostaa, huomisaamuna tää jannu levyttää pitkään. Öitä itse kullekin,

--RoomaTurri

Noni, se on sitte herrojen aika alkanut. Tästä lähtien saatte puhutella mua nimityksellä "herra humanististen tieteiden kandidaatti Tuppi". Tai "karvanaama", kumpi nyt tipahtaakin sujuvammin kieleltä. Kandinpaprut oli lävähtänyt Suomenkänpillä postiluukusta ineen, nyt ois sitte jotain näyttöä siitä useamman vuoden luennoilla nuokkumisesta. Maisterinpaperit otetaan sitte syksyllä, mikäli nyt ei mitään mullistavaa tapahdu. Gradu alakaa olla omasta mielestä oikeinkin passelissa kuosissa, saa nyt tietty nähdä sitte mitä gradun ohjaaja sanoo meitsin loppupäätelmistä. Ja mun pitäis kuulemma näille italianmaan tutkijaguruille esittää nyt sitten kaivausten alkaessa meitsin gradun huippukohdat, eli sieltäkin saattaa tulla aika ankaraa teilausta, etenkin kun oon mun tutkimuksessa vähän sitä mieltä, että parilla paikallisella arkeologilla on menny pikkusen vikaan niiden päätelmät. Nooh, onhan mulla ystäviä tarpeeksi, haitanneeko tuo jos täällä joutuu laittamaan sitten juoksuksi Crustumeriumin kukkuloilla. Run to the hills, you know.

Ja tommosesta paskasta aasinsillasta päästiinkin toiseen tän päivän merkittävään eventtiin: MEITE SAI LIPUN IRON MAIDENIN ROOMANKEIKALLE! Pikkusen oon ollu tulessa tänään, on siitä sentään... ööö... kahdeksan vuotta taitaa tulla ku viimeksi oon rautaneidon nähnyt livenä. Lämppäreinä paukuttelis Motörhead, Mastodon, Machine Head ja jotku neverheardit Lauren Harris ja Sadist. Onhan se kova päästä näkemään lähes yhtä ruma jannu ku ite, kun Lemmy pistää tulemaan Ace of Spadesia tiukassa haara-asennossa. Keskiviikkona meite pitääkin sitten iltapäivän (ja illan tietty) vapaata töistä, en ottanu turhaan mun yläasteen aikaista Iron Maiden- pändipaitaa mukaan... niin, meneeköhän se enää mun päälle etes. Kyllä se tais olla sen verran reilua kokoa jo sillon, että eiköhän siihen yks ruma tatuoitu karvanaama mahu.

Eipä tälle perjantaille sen kummempia, jos tässä käväsis suihkussa huuhtasemassa päivän pölyt poijes ja sitte suuntais jonnekki pizzalle ja kaljalle. Huomenna taidan sallia itselleni pitkät aamu-unet.

UP THE IRONS,

--RoomaTurri

Nonii, tänään tuli seikkailtua sitte Vatikaanissa Pietarinkirkon alapuolisiin katakombeihin. Siellä oli hautaa ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta, ihan hienoa settiä muuten paitti että keisari Konstantinus oli sitte laittanu ilmeisesti 300-luvulla nekropolia matalaksi ku se halus rakennuttaa siihen basilikan. Kiitettävän ahtaita käytäviä oli kuitenni, pääsin leikkimään rohkeaa arkeologia vaikka vähän tuli mieleen ku penskana rakensin liian pienen lumilinnan ja olin sitte jäähä jumiin sinne helevetin igluun. Onneksi ei oo klaustrofobiaa, muuten vois jäähä oman alan hommat vähiin ku ei kehtais ryömiä kammiohaudassa taskulamppu hampaissa 12 metriä kalliota pään päällä. Semmottisia ne on nää Välimeren tutkimuksen päivähommat.

No, pääpalkintonahan mulla oli se että näkis sen pyhän Pietarin haudan, kun se Pietarinkirkko on kuulemma rakennettu siihen päälle silleen, että se keskusalttari on just sen haudan yläpuolella. Ja totta helevetissä, olihan siellä sitten perimätiedon kertomat kaks muuria suojelemassa sitä hautaa, mutta ei siellä haudassa mitään ollu. Olivat sitte löytäneet siitä haudan vierestä semmosen 300-luvulta peräisin olevan muurin yhteydestä jottai luunkappaleita, ja kun kerta muurissa luki "Petrus eni" raapustettuna, elikkä kreikankielellä "Peter was here", ni TOTTAKAI ne oli just Pietarin luut. Jottain ovelaa kehystarinaa ne oli keksiny että Konstantinus oli 300-luvulla basilikaa kyhätessä löytäny sen vainaan jäännökset sieltä ja laittanu ovelasti piiloon muuriin, jottei ihimiset pöllis niitä. Uskoo ken tahtoo, kyllä mä sen uskon että siinä on ollu eka vuosisadalta peräisin ollu hauta, jota on sitte sanottu Pietarin viimeiseksi leposijaksi, mutta ei menis läpi noin hepposet todisteet jos ite rupeisin julistaan joidenki soppaluiden perusteella että "kattokaas, löysin Herkuleksen ja tossa vieressä taitaa olla Elvis".

Olipa kuitenni edellinen paavi elikkä Karol-poitsu halunnu leikkiä näillä pyhillä reliikeillä ku se oli ottanu luodin nahkaansa sillon vuonna -81 ku Mehmet oli ollu KGB:n asialla murhahommissa (niin niin), ja ihme ja kumma, melekein kaks vuosituhatta(?) paikallaan pysyneet ihimeluut oli sitte roudattu saman tien paaville hipelöitäviksi. Liekö jutussa sitten perää, hengissähän se selevis, ja siitä lähtien on kuulemma ne pari luunkappaletta ollu paavin huoneistossa tallessa. Loput ilmeisesti kuitenki Pete-paran tomumajan jäännöksistä oli edelleen jossain lasiuurnissa siellä muurin vieressä. Vaikee sanoa, oli siellä joku kolo muurissa mutta tiedä sitten, mitä siellä oli piilossa. Eivät päästäneet konttaileen vaikka kysyin oikein kohteliaasti.

Muita surkeita uutisia: on vissiin menny sitte Alexanderplatz-jazzmesta kiinni kesäksi. Ei ihime, että pepe möi mulle ihan mielissään sen klubikortin, vaikka onhan se puoli vuotta voimassa. En taida olla enää syksyllä Roomassa ihmettelemässä. Vittu. Pitänee sitte turvautua näiden paikallisten pubien suomaan turvapaikkaan iltaisin.

Nojoo, edes oma tutkimus etenee ihan tyydyttävästi. Huomenna taas työhommiin.

Over and Out.

--RoomaTurri

Tuli sitten eilen käytyä istumassa iltaa roomalaisella jazzklubilla nimeltä Alexanderplatz, johon sitten hommasin ihan klubikortinkin, eli kortilla 3 euroa sisään. Kannattava ostos, oli nimittäin ehkä tyylikkäin jazzmesta missä oon ikinä ollut. Viskivalikoimakin oli hyvin tyydyttävä, ja paikalliset aktit varsin erinomaisia. Tuolla tulee varmasti rampattua useampanakin iltana tämän reissun aikana.

Sillävälin kun olin kuuntelemassa livejazzia hämyisessä kellariklubissa Vatikaanin takana, oli paikallisen nuorison(?) tunteet ameriikanresidenttiä kohtaan kuumenneet siihen malliin, että mielenosoitukset eskaloituivat sitten mellakoiksi. Noh, saivatpahan paikalliset viranomaiset hieman keissiharjoitusta. Kyttiä ja karabinieereitä oli kyllä sen verran runsaasti kaupungilla eilen, etten taida olla koskaan nähnyt enemmän viranomaisia yhdessä paikassa samaan aikaan.

Sunnuntai meni sitten vieraillessa kansallismuseossa muinaistaiteen osastolla tsekittelemässä muinaisten kämppien seinämaalauksia, mosaiikkilattioita ja kaiken maailman marmoripystejä. Ihan tyylikästä settiä kai täällä on porukalla ollut asunnoissaan joskus parisen tuhatta vuotta takaperin. Piti myös napata kauppasedältä messiin paikallista täysliha(?)makkaraa, mikä täälläpäin tunnetaan nimellä salsiccia. Ehkä parasta makkaraa mitä olen ikinä maistanut, ruokavermeet täällä kyllä on yleensä kohdillaan.

Eiköhän tää loppupäivä mene lepiä ottaessa. Huomenna kuitenkin on taas työpäivä.

--RoomaTurri