IRC-Galleria

_Anton

_Anton

Parempaa et löydä

Roolileikkeja makkaranpaistoleirillaPerjantai 04.05.2007 14:38

10kk odotuksen jalkeen, kun toivo oli jo mennyt, se tuli sittenkin - makkaranpaistoleiri. Se oli urbaani legenda, leiri jossa olisi valilla tylsaa, saisi nukkua tarpeeksi ja muuten vaan hengailla. Nyt tiedamme sen olevan totta.

Leikimme talla hetkella rauhanturvaajia Turun ja Tampereen sodassa. Turku hyokkasi Tampereen kimppuun, kansainvalinen yhteiso pakotti osapuolet rauhaan ja me vartioimme sita aseleporajalla joka kulkee sopivasti Huovirinteen harjoitusalueen lapi. Osa yksikosta on vuorollaan maaliosastona, he ovat pukeutuneita 80-luvun siviilivaatteisiin ja heille on jaettu roolit kylalaisina, paikallispoliiseina, asekauppiaina, paramilitaareina jne. He sitten toteuttavat meille kaikennakoisia tilanteita.

Esimerkiksi eilen kavimme partioimassa paikalliskylassa (oikeasti rakenettuja talon runkoja, kirkkoja, hautausmaa jne.) Paikalle saapuessamme 4 tamperelaista pahoinpiteli turkulaista. Han oli kuulemma lampaannussija-paimen jonka karja eksyi aina vaaralle puolelle kylaa ja sai siksi turpaansa. Paikallinen poliisi (tamperelainen) halusi vieda hanet putkaan, mutta kun hanella ei mitaan henkilopapereita ollut esittaa, niin emme tietenkaan antaneet. Pahoinpiteilijoina olivat paikallinen taksikuski, kylan pappi, joku hamara tyyppi ja paikallisen baarin omistaja Sedu Keskinen. Baari oli paikallisten kokoontumispaikka, muutaman huoneen rakennus terasseineen jossa ghettoblasteri soitti uusimpia hitteja, terassia koristivat koffin ja goldenkapin mainokset ja tyhjia viina puloja oli pitkin hyllyja. Drinkkimenu sisalsi mm. Sex on the Sakylan hiekka ja Etulinja-juomat. Tamperelaiset toivottivat meidat tervetulleiksi, mutta toissa kun olimme ja SK-kortti oli kotona parempia aikoja odottamassa, niin li pakko jattaa valiin.

Turkulaiset jotka oli pakotettu kylan syrja-alueelle eivat olleet yhta innoissaan meista, he toivoivat rauhanturvaajien painuvan helvettiin jotta heidat veljet lahikylassa auttaisivat heita saamaan kylan takaisin.

Iltapaivalle lahdimme kasarmille suihkuun, mutta reissu jai lyhyeksi kun kampissa oli ammuskelua ja kaikki yksikot kutsuttiin takaisin. Yolla olin 24-02 porttivartiossa ja paikallinen tuli myymaan portille tupakkaa. Kerroin etta in finland we have this thing called nuuska ja tarjosin sille yhden. Kyselin olisko hanella myyda viinaa, huumeita tai naisia, mutta siina mielessa han osottautui turhaksi jatkaksi.

Muuten ollaan lahinna hengailtu meidan asuinkonteissa joihin mahtuu 4 ihmista, paistettu makkaraa notskilla ja polteltu vesipiipussa. Nyt hengailen nettikontissa jossa meidan kaytossa on kolme konetta huippunopean nettiyhteyden kanssa. Taytyyhan viestijoukkueenkin harjoitella operaatio-tehtaviaan, siksipa saatiin netti leirille. Suklaata.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.