IRC-Galleria

Kelan ja valtion mielestä opiskelijaelämä tarkoittaa elämistä jatkuvassa senttien laskennan ja kitkutuksen suossa. Ymmärsin ilmeisesti jotain väärin siinä kohtaa, kun vanhempani opettivat, että työnteko kannattaa ja että ihmisen kannattaa yrittää järjestää itselleen hyvä elämä olemalla ahkera ja välttämällä velkaantumista. Opintotukien maailmassa kun käy niin, että jos onnistut yhdistämään menestyksekkäät opinnot ja työn pari kertaa viikossa, vedetään tuet takaisin ja nauretaan että mitäs läksit ja kas kun elää niin leveästi, että. Tarkoitus on siis, että joka tapauksessa on kurjaa. Jos ei tee töitä, kieppuu nälkärajalla kun tuet riittävät vain vuokraan. Jos teet töitä maksaaksesi elämisen kuluja, kuten puhelinlaskun ja ruuat, niin viedään ne tuet sitten seuraavana vuonna takautuvasti, rankaistaan hyvin tehdystä työstä, hähä! Ja sitten puhutaan railakkaasta opiskelijaelämästä... sellainenhan vaatisi rahaa, helvetti!

Alkoi siis ankara vyönkiristys tässä huushollissa. Sanomalehtiä ei tarvitse enää kantaa lehtiroskikseen, sillä peruin tilaukseni. Olen myös lahjoittanut joka kuukausi Kirkon ulkomaanavulle rahaa. Nyt pienennän summan puoleen. Ajattelin, ettei pienehkö lahjoitus olisi ollut budjetilleni ylivoimainen, vaan näinhän siinä kävi.

Pohdin ankarasti mistä vielä kiristäisin... Kunnes se iski. Cosmopolitan. Tajusin tietenkin salamana, etten voi olla moraalisesti niin rappiolla, niin paatunut, sydämetön paska, että jatkan naisellisen roskalehteni tilausta, mutta kutistan avustustani kehitysmaiden kaivojen rakennuksesta. Minä minä minä minä minä... ...minä ja napani, jota aurinko kiertää... Yritin perustella asiaintilaa itselleni, mutta oli välttämätöntä parantua moraalisesta syövästäni. Kevään uutuuspitsit, meikit ja julkkisjuorut silmissäni vielä pyörien tartuin puhelimeen ja peruin suorin sanoin Cosmopolitanin tilauksen.

Jos ei tällä pääse taivaaseen, niin jo on kumma.

p.s. Jälkeenpäin suututtaa, kuinka itsekäs ja länsimainen, turhamainen olento sitä osaakaan olla. Heti ollaan kitistämässä jostain, mikä ei oikeastaan kosketa minua... eikä tajua tehdä kaikkein luonnollisinta ratkaisua... Turha paasata hyväntekeväisyydestä, kun selkäranka on kumia.