IRC-Galleria

Haluan olla onnellinen. Minä haluan olla onnellinen myös. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, yksinäiseksi, olen pihalla kuin lumiukko.

Kiitos ystävät, teistä on ollut suunnaton apu viime viikkoina. Kiitos kun jaksatte tukea ja auttaa. Mulla on maailman parhaat ystävät. Toivottavasti tunnette kuinka paljon arvostan teitä ja apuanne, vaikka kiitollisuudenilmaisutkin ovat tällä hetkellä hankalia, enkä saa sanottua.

Lääkitystä vahvistetaan, lääkärikäynnit tihenevät. Reseptillä saa rauhoittavia lääkkeitä. Milloin minusta tuli tällainen, milloin annoin elämäni lääkkeiden varaan? Mutta mitään muuta ei enää ole jäljellä. Jokainen lähelleni päässyt ihminen on vienyt osan minusta mukanaan. Palauttakaa edes sydämeni, palauttakaa naiiviuteni, ehkä silloin voisin vielä koota elämästäni siedettävän kokonaisuuden.

"Sä et tiedä että etsin
Ja voit olla ihan missä vaan
senkun meet minne meet
ja teet niinkuin teet
Sä et tiedä että etsin
Täällä sun nimeäsi huudetaan
senkun oot miten oot
luotat kohtaloos"
-Calf-

:) Elämä voittaa ja vaan tyhmät suuttuu. Suurkiitokset Calfille ja kaikille levyn mahdollistaneille tahoille...

"Mä sanoin niille suoraan
Se on aivan sama
Se on aivan sama
koska musta tulee
Elämää Suurempi"
-Calf-

hankala, epäsopiva, sietämätön.

minä.

minä yksin sängyssä, viileä makuuhuone, lämmin peitto. kuumat kyyneleet. miksi en valinnut matematiikkaa, miksi en valinnut jotakin muuta. miksi luen itseäni teologiksi, kun yleissivistykseni on selvästi täysin riittämätön? kuka tahansa pystyy murentamaan tietämykseni ja kumoamaan argumenttini.

heikoilla koulussa, liiskattu vapaa-ajalla. mediatyön opinnot ovat vaikeita. mielenkiintoisia mutta vaikeita. gradu aiheuttaa harmaita hiuksia, eikä kukaan osaa auttaa.

olen yksin ja karkoitan ihmisiä. opiskelijoiden tukijärjestöstä ei ole apua. sössöttävät joutavia, kun minä tarvitsisin konkretiaa. teorian osaan takuuvarmasti jo ulkoa... no wait... ehkä olen erehtynyt. siinäkin.

olen liian yksin. hirvittävän yksinäinen, vaikka ympärillä onkin ihmisiä. öisin ei uni tule, kun mietin mitä minusta puuttuu. kenelle voisin puhua? en halua olla taakka, olen sitä jo itselleni aivan riittämiin. kuinka oikeuttaisin sen, että olen väsynyt?

yritän auttaa muita vaikka oma vene on karilla. minusta ei taida olla hyötyä kenellekään. en halua soittaa kenellekään. käyn läpi, mutta en uskalla. en kenellekään. vaikka haluaisin niin kamalasti jakaa tämän kaiken jonkun kanssa. kirjoitan siis tyhjille seinille, kätken ajatukseni päiväkirjaan. kuka ne sieltä kaivaa? salatut ikuisesti, minä, sieluni ja ajatukseni. teiltä kaikilta.

lopussa, lukossa. musiikki kirvoittaa kyyneliä jostain syvältä. mistä niitä riittää?

Yliopisto on alkanut.

Kävelin aamulla uuteen Porthaniaan ja löysin tieni helposti täpötäyteen luentosaliin. Istuin Battery kädessäni, siemailin energiaa tölkistä ja kuuntelin, ja tein sivukaupalla muistiinpanoja.

En malta odottaa ensi viikkoon, että pääsen jälleen imemään aivoihini uutta tietoa ja sivistystä.. Tuntuu kuin aivoni olisivat palanneet pitkältä lomalta. Opiskelumotivaatio on täydet kymmenen, ja homma toimii.

Vaikka en ikinä valmistuisi, niin käymiäni kursseja ja oppimiani asioita ei koskaan oteta minulta pois. Kuin jatkuvasti karttuva säästötili. Muikeaa. Someday I'll be rich....

Kyllä se gradu siitä, kyllä tämä elämä tästä, kyllä tuo syksy tuosta. Ihana syksy.

Tänään on ulkona lämmin ja raikas syyskuun päivä. Aurinko leikkii ja tuuli tarttuu hiuksiin. Mitä siitä, että ihmissuhteet ovat menneet pieleen, mitä siitä, että joinain päivinä tuntuu, ettei jaksaisi edes hengittää. Tällaisina päivinä on syytä ottaa elämästä kaikki irti, sillä Todellinen
Elämä on tänään tässä, hyvästä päivästä on osattava nauttia kuin se olisi viimeinen laatuaan. Olen tänään tyytyväinen vain siksi, että olen vihdoinkin päässyt opiskelun makuun. Maailma on osterini.

...pidetään verhot ikkunoiden edessä. Ylimmässä kerroksessa nainen mittailee lattiaa askelillaan. Katsahtaa pöydälle, nyrpistää nenäänsä ja jatkaa askellustaan.

Mustalla pöydällä lojuu kasapäin kirjoja. Kirjat kertovat naisesta, yhteiskunnasta, oikeuksista. Eettisistä ongelmakohdista ja oikeudenmukaisuudesta. Sukupuolittuneesta yhteiskunnasta. Tuon pinon kun pudottaisi metristä päähän, henkihän siinä menisi. Painavaa asiaa.

Pro gradu-tutkielman valmistaminen on helvettiä. Lihanuija makaa pöydällä vasaran sijaistamisen jäljiltä, ja nainen huomaa huvittuvansa ajatuksesta, ettei olekaan asuntonsa ainoa nuija.

Verhot pysyvät kiinni, vaikka auringonvalo yrittääkin heijastella ohuen verhon läpi ja tunkea sisään kankaan jokaisesta välistä. Nainen on kuulevinaan korppikotkien siipien havinaa talon katolta.

Valkotakkiset odottavat alhaalla, korppikotkat ylhäällä. Ja tässä välissä on helvetti, miettii hän.

What do you expect from me? /
What am I not giving you? /
What could I do for you
to make me OK in your eyes?! /

This is my Vietnam/
I'm at war
Life keeps on dropping bombs/
And I keep score/
-P!nk, My Vietnam-


Vihdoinkin ohi. Virallisesti ohi. Sanoit sen mitä olen odottanut ja tiennyt tulevaksi. Mutta todellisuus sattuu enemmän kuin mielikuvat. Vaikka kyllähän minä tiesin mitä odottaa, ehkä en vain halunnut tunnustaa epäonnistumista. Kiitos silti. Kyllä meistä kumpikin vielä onnistuu. Ja taas olemme oppineet itsestämme ja maailmasta. No hard feelings.

Ristiriitainen päivä. En ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin tänään iltapäivällä. Enkä itkenyt niinkuin äsken kun sain viestin. Niin, viestitse tämäkin hoidettiin. Ehkä parempi niin.

Haen pilviseltä taivaalta auringonsäteitä... Ikkunani ulkopuolella aurinko heijastuu vielä korkeiden koivujen latvoista. Ei aurinko mene piiloon lopullisesti, vaikka välillä vetäytyykin näkymättömiin. Tuntuu mahdottomalta, mutta haluan uskoa, että minunkin aurinkoni vielä nousee.

Kävelen kaupungilla, pysähtelen lukemaan runoja. Tommy Tabermannin kirja on laukussani, hypistelen sitä jatkuvasti. Mitä useammin luen runot, sitä syvemmälle sydämeen ne kaivautuvat. Pokkarin kannet alkavat kääntyä ulospäin, mutta se tekee kirjasta vain kiinnostavamman. Luetteko te runoja? Rakastatteko kirjaimia, lauseita, lyriikoita? Hukutan itseni teksteihin. Matkustan, leijailen, rämmin ja konttaan virke kerrallaan, uudestaan ja uudestaan.

Minun. Elämäni. Tästä. Tähän.
Elina

Kävin äsken vanhan ala-asteeni pihalla. Vaikka jotkut asiat ovat hiukan muuttuneet, oli tunnelma edelleen samankaltainen. Kävelimme ystäväni kanssa pitkin koulun pihaa, ja tutkimme tuttuja paikkoja.

Kävelimme oven eteen vanhan, metallisen, kuluneen kaiteen luo. Kosketin kaidetta, ja samalla muistin. Nostin käteni pois, inhotti. Tämän kaiteen luona notkui koulumme eliitti silloin, yli kymmenen vuotta sitten. Se eliitti, johon minä en koskaan kuulunut, ja jonka toimesta minua nostettiin seinille ja lyötiin.

Kävelin matalan aidan ohi: tässä me istuimme, ystävieni kanssa, ja vannoimme, että Jokerit voittaa Suomen mestaruuden. H sanoi, että TPS voittaa, mutta me Piian kanssa olimme asiastamme varmoja. Piia on varma tänäkin päivänä.

Urheilukentälle oli rakennettu tönö. Keskelle kenttää, jotta urheilua ei enää pääsisi harrastamaan. Kätevää, ennen piti keksiä kaikenmaailman tekosyitä, miksi urheilu ei käynyt, ja purkaa sitten "paineita paperille", kuten sadistinen liikunnanopettajamme asian ilmaisi.

Minusta on toivottavasti tullut jotain enemmän kuin useimmista "sankareista" koulussamme. Saisinpa tilaisuuden. Haluan tilaisuuden auttaa jotakuta... Haluan, että voin tehdä jotakin sellaisen ihmisen hyväksi, jolle käy niinkuin minulle kävi, silloin joskus. Haluan estää sen, ja edistää oikeudenmukaisuutta, reiluutta. Muistan sen pelon jä häpeän. Ehkä ikuisesti. Ja olen sentään jo iso tyttö.

Vihan ei saa antaa sumentaa ajatteluaan. Pitää myös paikkansa, että lapset ovat lapsia. Mutta lapset voivat olla toisilleen todella julmia. Pitäisikö antaa anteeksi? Kuluttaako kaunan kantaminen vain omia voimavarojani?

Viis siitä. Ehkä jonain päivänä annan teille anteeksi, mutta koskaan en unohda. Anteeksiantokin on tällä hetkellä aivan liian laupeaa siihen nähden, mitä teistä surkeista, keltamaksaisista, herneaivoisista idiooteista ajattelen. Kuinka te oikeutatte itsellenne sen mitä teitte? Kuinka te annatte itsellenne anteeksi sen, että meistä moni vieläkin kantaa aiheuttamianne arpia paitsi nahassaan, myös sielussaan? Muistatteko te edes olleenne hirviöitä? Naurakaa te vain. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...

p.s. tyhjensimme ystäväni kanssa koulun viinimarjapuskat. HAH!!

Kesätyöt on loppu. Lähdin eilen työpaikalta tippa linssissä -sitä ei ole kyllä koskaan aikaisemmin päässyt tapahtumaan. Mutta että piti sattua niin ihanat työkaverit. Meillä oli todella hauska kesä. Kiitos kaikille siitä... Kiittäisin kaikkia nimeltä erikseen, mutta arvaan, että unohtaisin jonkun hetkellisesti ja saisin hävetä. Joten kollektiivinen kiitos. ja Bileethän toki jatkuvat työaikojen ulkopuolella..... ;)

Ensimmäinen loma-aamu, ja meikäläinen on unilääkkeen voimalla nukkunut sen seitsemän tuntia. Ahdistus on paha, joskaan ei vielä sietämättömissä mitoissa. En saa unta ilman lääkkeitä.

Sunnuntaina oli mukava päivä. Hengailin äidin ja siskon kanssa kotona maaseudulla, ja pesimme mattoja, keräsimme marjoja pihan pusikoista, höpöttelimme ja pohdimme sisustusasioita. Äiti oli tehnyt juustokakunkin. Njam. It was almost like old times.

I miss the old times. I miss seeing everyone less stressed out and satisfied. Now all I see is hidden exhaustion, some of us are lost, some looking for our paths. I miss my life before the fear. Now I carry it with me day after day. I'm afraid to be happy.... I don't want to appear arrogant towards life. It will shit all over me eventually anyway.

Someone said it's no use missing the old days, because it could never be the same again. People change. He changes and we both have gone our separate ways. The nice moments in the past could never happen again, we just have to struggle to find new moments, new feelings, new loves. But no-one said anything about the odds. Loved once, loved twice. What are the odds of finding still another ..... "When you believe" she sings. "Keep the faith", he sings. It gives me so much courage to think that both of these singers are either in exile or drug rehab now. Once king and queen. Now just drug addicts and weird (mentally ill?) personalities.

Oh I think too much. They say i THINK TOO MUCH. I know I do, but is there something I can do about it? Think less? Why the hell would I want to let my capacity go and just live my life brainless. When someone blaims me for thinking too much, there's absolutely nothing i can say to defend myself. Unless I turn mean and tell the other that he/she thinks too little. But that wouldn't be very nice, now would it?

Kuinka monta PMS-oireista kärsivää naista tarvitaan vaihtamaan lamppua?


Yksi.

YKSI!! Ja tiedätkö MIKSI siihen tarvitaan vain YKSI?
Koska KUKAAN MUU tässä talossa ei tiedä MITEN lamppu vaihdetaan. TÄÄLLÄ ei JUMALAUTA edes tajuta että lamppu on PALANUT. Ei kun istutaan pimeässä KOLME PÄIVÄÄ ennen
kuin TAJUTAAN se. Ja kun SITTEN tajutaan, niin EI LÖYDETÄ uusia lamppuja vaikka ne on ollut SAMASSA KAAPISSA viimeiset KOLME VUOTTA!!!

Ja jos IHME JA KUMMA löydetään lamput, JÄÄ SE TUOLI, millä noustiin hakemaan niitä lamppuja KAHDEKSI PÄIVÄKSI kaapin eteen lojumaan. JA SEN TUOLIN ALLA
OLISI VIELÄKIN SE RYPISTETTY LAATIKKO JOSSA SE PERKELEEN LAMPPU OLI!!

Ai MIKSI???

SIKSI ETTÄ KUKAAN TÄSSÄ TALOSSA EI KOSKAAN VIE ROSKIA ULOS!!! ON SAATANANMOINEN IHME, ETTÃ VIELÄ HENGITETÄÄN LATTIALLA OLEVIEN ROSKIEN
MYRKKYHÖYRYJEN SEASSA!!! JA KOKO TALOSTA PUHUMATTAKAAN!! TARVITTAISIIN
ARMEIJA SIIVOOJIA .... ja...

Voi vitun J.V. Miksi sä jätit mut niin yksin? Mun laivani on jossain keskellä Bermudan kolmiota, ja en todellakaan tiedä miten sieltä päästään. Yritys toisensa jälkeen kariutuu ja kyynelten seassa valuu mereen sielusta aina pisara kerrallaan.

Ja niitä pisaroita ei ehkä koskaan saa takaisin. Mä en ole enää niinkuin silloin. Mua on vedetty liikaa turpaan jotta enää olisin asioiden suhteen sinisilmäinen. Ja miksi musta tuntuu siltä, että jotkut yrittävät "suojella" mua mutta suojelevatkin loppupeleissä vain itseään, eikä kellään ole todellista selkärankaa huolehtia siitä, että mua kohtaan toimittaisiin selkeästi ja oikein? Katson muiden toimia läpi sormien, mutta omat toimeni syynään tarkasti ja syytän itseäni siitä kaikesta, mikä ei ole onnistunut eettisten tai moraalisten tavoitteideni tai odotusteni mukaisesti. Muiden tekemiset selitän aina parhain päin, omani kiroan alimpaan helvettiin ja häpeän. Kaikkea.

Mä rakastin sua niin paljon, J.V. Mä en tiedä miksi se loppui, mä en tiedä mihin mä päädyn. Jos tämän ihmisen onnellisuus onkin jo käytetty loppuun, ehkä sitä iloa ja autuutta ei enää koskaan tule lisää. Toisaalta onni on, ettet sinä ole onneton. Jos sinulla on hyvä olla, on minullakin vähän parempi. Olen niin perkeleen vihainen sulle, ettet uskokaan. Se viha näyttäytyy elämässäni muissa tilanteissa, koska en ikinä laittanut sinua kärsimään, selitin toimesi parhain päin ja olin niin helppo kuin saatoin. Sullahan oli vaikeaa enkä halunnut lisätä kärsimystäsi. Pattern of behaviour, I'd say. Mutta kuka perkele rakastaisi Nyytiä?

Who knew.