IRC-Galleria

Kesä alkaa kolkutella.
Kummasti se Ilosaari vain viekoittelee, vaikka olin jo päättänyt, että tällä kertaa en sinne lähde. Johonkin festarille olisi silti kiva mennä hieman virittäytymään kesään, taino, nauttimaan siitä... Mutta kun täällä pk-seudulla on vain Ankkarock, joka tosin voisi olla muinaista mainettaan parempi, mutta miksi tuoksahtaa siltä, että ruoho on vihreämpää Joensuussa??

Siksi, ettei ihmisen ole hyvä olla ympärivuotisesti (eikä edes kokokesäisesti) Kehä kolmosen sisäpuolella?!

Mieli huutaa seikkailuja! Reissuja! Projekteja kavereiden kanssa! Kaipaan niiiiin kuoriutumista tästä kotikolossa lymyämisestä. Sisätiloja on nyt nähty, ja seinäkellon raksutusta kuultu. Koko pitkä vuosi.

Punaiset korkkarit jalkaan ja kaasu pohjaan.

MUOK: Pk-seudulla on vaikka mitä, tiedetään: on Tuska Open Air, on Kivenlahtirock ja Helsinki-päivä kesäkuun puolivälissä. Ja ties mitä muuta. These options were excluded for a reason.

Sometimes is never quite enough
If you're flawless
then you'll win my love
...
Don't forget to win first place
Don't forget to keep that smile on your face
...
How long
before you screw it up?
And how many times do I have to tell you
To HURRY UP?!
...
With everything I do for you
The least you can do is keep quiet
...
Be a good girl
You've gotta try a little harder
That simply wasn't good enough
To make us proud
...
We'll love you
Just the way you are
If you're perfect

Nyt löytyi yksi yhteinen suosikkibiisi tyttöjen kanssa... Jos lähdetään bilettämään, niin toivotaan että tämä soi!! Mieluiten videon kanssa!!

http://www.youtube.com/watch?v=W91sqAs-_-g

Terveisin "My hump / My hump/ my hump my hump my hump...."

Ja korostetaan tässä vaiheessa, että ylläoleva linkki on tässäkohtaa oleellinen.

Vedin salin takaosaan näyttämöverhoja, ja systeeminä siis vanha kunnon "vedä paksusta köydestä, niin verhot liikkuvat".

Tätä tehdessäni taakseni tuli mies, ja tarjoutui tekemään homman puolestani. Sanoin, että kyllä tämä tässä menee, kuuluu toimenkuvaan. Mutta mies jatkoi: "Ei ei, anna olla vaan, ettei mee sun kynsilakat". Poistuin paikalta miettien, missä kyseinen elvistelijä oli puolta tuntia aikaisemmin, kun kannoin yksin, lakattuine kynsineni katsomon rautakaiteita varastoon.

En ole mitään viestejä lähettänyt. Nooh, olen sittenkin lähettänyt. Mutta ikinä en ole kiistänyt lähettäneeni näitä viestejä. Enkä ole ainakaan valehdellut tästä asiasta.

Puhuttiin mahdollisesta työtarjouksesta. Että työasioita. No, ei niissä viesteissä mitään alapääjuttuja ole. Noh, alusvaatteista on puhuttu. Että en minä näitä viestejä pyhäkoulussa esittäisi. Haluaisitko muuten tehdä sitä jossain jännässä paikassa?

"Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa, se repii mieleni
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta
mä odotan sinua
Sinä olet niin kaukana,
toisessa maassa
Sinä olet niin kaukana
Vaikka sata vuotta tässä satamassa

Montako elämää meil' on vielä jäljellä
Niin, mene vaan, minä jään, en pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Montako elämää
meil on vielä jäljellä, niin
Mene vaan, minä jään
En pysty selittämään
Ja kuitenkin jossain on maa,
jossa sinua odotetaan
Hei mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään
Mene vaan, minä jään"

Aika osuvan biisin laitoit mulle, vaikkei silloin vielä ollut tietoa, että tällainenkin juttu tulisi eteen.

"I hope life treats you kind
And I hope you have all you dreamed of
I wish you joy and happiness
But above all this I wish you love"

Kivat juhlat!

Olisipa tällaisia useammin. Lämminhenkisiä, rauhallisia juhlia ihmisten onnellisissa elämänvaiheissa (muutakin kuin häitä ja ristiäisiä...). On mukavaa mennä juhlimaan, kun tuntee olevansa lämpimästi tervetullut ja toivottu vieras. Kun paikalla on ystävällisiä ihmisiä ja kaikille yhteistä ovat pitkät ystävyyssuhteet illan isäntiin.

Onnea vielä, tohtori J.

Kurja päivä. Kurja viikko.

Ilma on harmaa, ulkona kylmä. Varpaat jäässä, vaikka istun sisällä kolmatta tuntia ja taivastelen ikkunastani avautuvaa masentavaa maisemaa.

Epävarmuus tulevaisuudesta nakertaa ja tuntuu, etten saa mitään tehtyä. Raporttia ja gradua ja tenttiä sinne ja tänne.

Housut eivät kaupassa sopineet. Kurjaa sekin.

Itsetunto nollilla ja kroppaankin sattuu.

Valivali. Minäminä.

Kummallinen olotila. Mikään ei onnistu ja tekisi mieli kääriytyä rullalle ja sääliä itseään kovasti. Mutta on levoton olo: itsesääli ärsyttää, oma asenne ottaa päähän. Maailmassa on muutakin kuin minun pieni helsinkiläinen universumini, eikä asiat vain aina voi mennä niinkuin haluan niiden menevän. Heikko, länsimainen, kultalusikka suussa syntynyt ja hemmoteltu hienohelma.

Get a grip, woman.

Ähh. Se että maailmassa on muutakin, ei tarkoita sitä, että mulla ei olisi oikeutta tuntea surua, pettymystä, voimattomuutta ja ärtymystä oman arkeni epämukavuuksien edessä. Mullakin on joskus lupa olla itkuinen ja angstinen ja kaikin tavoin vittupää, jos niin tunnen tarpeelliseksi.

Älkää kysykö, mitä mä tein Iltasanomien keskustelupalstalla.

Sieltä kuitenkin poimin tämänkin, että jengi siis aivan tosissaan vihaa ystävänpäivää! Porukka kirjoittaa nimimerkkien suojassa, että "amerikkalaista hapatusta" ja että "posti on keksinyt ko. päivän kun muuten tulisi liian pitkä väli joulusta pääsiäiseen niin ettei ihmiset lähetä kortteja..". Tottakai pinkki oheissälä sai myös kuulla kunniansa, ja jokainen vannotti, että he ainakin muistavat ystäviään normaalistikin, että miksi sitä varten pitää oikein päivä olla, tarkoittaako se sitä, että muina päivinä ei ystäviä sitten muisteta, niinkö.

Jumalan tähren, että ihmisten pitää olla nuivia! Kaivakaa se sitruuna anuksestanne ja hymyilkää. Ei niitä pinkkejä sulkakyniä tarvitse kavereille ostella, varsinkaan varttuneemmalla iällä, mutta eikös se ole helvetin hauskaa, että kerrankin me suomalaisetkin saadaan oikein luvan kanssa lähetellä pusuja ja haleja ja tervehdyksiä tärkeille ihmisille. Montako kertaa vuodessa sitä oikeasti tulee muistaneeksi ystäviään muulla kuin tekstiviestillä? Ehkä kättelykulttuuri onkin pikkuhiljaa vaihtumassa poskisuudelmiin, mutta on meillä silti vielä opittavaa toistemme huomioimisessa.

Aina ystävänpäivän ja muidenkin pienten juhlapäivien kynnyksellä muistan mitä äiti sanoi juhlimisesta. "Juhlia ei ole koskaan liikaa. Ihmisen elämä on täynnä arjen mukavuuksia, hankaluuksia ja ikävyyksiä, ja silloin kun on pienikin aihe juhlaan, siitä pitää nauttia."

Nimenomaan. Mitä väliä, vaikka koko perinne olisi rantautunut Uzbekistanista, ja vaikka siihen liittyykin (eittämättä epäekologista) krääsää. Jokainen voi soveltaa perinnettä haluamallaan tavalla. Jos ei halua heittäytyä juhlan humuun ja ostella työkavereilleen sydämenmuotoisia suklaarasioita, niin ainahan voi vaikka käydä jonkun luona kahvilla, halata ystävää tai vaikka sanoa jotain hieman kauniimmin kuin tavallisesti. Kerta lisää ei maksa mitään....

Mihin on maailma menossa?!

Facebookissa kiertää irvokas video, jossa eläimiä nyljetään elävältä. Siinä lienee mukana ajatus hyvän asian puolesta, mutta ihan totta. Jotain tolkkua.

Ettäs kehtaatte, senkin saatanat. Lähetitte sitten kyseisen videon pikkusiskolleni. Missä mahdoitte luuhata, kun siskoni alkoi huutaa hysteerisesti, itki aivan shokissa, oli allapäin ja järkyttynyt koko illan, eikä saanut nukuttua ilman rauhoittavaa lääkettä? Missä olitte seuraavana päivänä, kun siskoni edelleen ajatteli näkemäänsä ja yritti selvitellä tunteitaan?

Jos videollanne on jokin turkiksia vastustava tarkoitus, kerrottakoon tässä vaiheessa, että meidän huushollissa ei ole turkiksia missään vaiheessa pidetty eikä pidetä. Tältä osin jakamanne valistus meni siis pelkästään yleissivistävän kauhun piikkiin. Ikävä kyllä se, että maailma on paha paikka, ei ollut meille uutinen sekään. Mitäpä siis jää?

Laitettiinpahan tuuttiin jälleen jotakin, jolla saadaan väkivaltaan tottuneimmatkin kavahtamaan. Ja siinä sivussa järkytettiin niitä, joille perinteisetkin toimintathrillerit ovat liikaa.

Suututtaa, pelottaa ja inhottaa. Mikä on paskan tarjoilemisen tarkoitus? Ettei vain pääsisi unohtumaan, mitä KAIKKEA maailmassa tapahtuu? Se tästä vielä puuttui, että aiheutitte siskolleni tuskaa, jota hän ei taatusti unohda koskaan. Järkytys laimenee, vaan ei unohdu. Millä minä isosisko suojelen pienempää, kun ihmisillä ei polla säteile siinä vaiheessa, kun mietitään kenelle "valistusvideo" laitetaan eteenpäin?