IRC-Galleria

Kirjoitukseni 16.12. kertoo kaiken oleellisen.

Joulu on vietetty... Oli mukavaa nähdä vanhempia ja isovanhempia ja siskoa avomiehineen. Koko perhe yhdessä.

Ja silti sydämessä kituu pieni sininen liekki, joka syö sielua sisältäpäin. Ei kenenkään syy. Yksinäisyys puree sisimmästä pieniä palasia. En ole yksin, minulla on ihana hauva... Koirani merkitsee minulle maata ja taivasta. Mutta ihmisen kaipuu on kova ja todellinen.

Kenen kanssa voin jakaa elämäni? Onko sellaista ihmistä maan päällä? Nuorena tällaisia asioita on turha kai miettiä. Aikaa on. Onko sitä todella? Sanotaan, että sitten kun onni sattuu kohdalle, ihminen huomaa, että se kaikki on ollut sen arvoista... Että odottaminen ja kärsivällisyys palkitaan. Onko noin?

Katson taaksepäin ja näen..... Tai en näe. En enää tiedä... En tiedä enkä näe, vaikka samaan aikaan tuntuu että näen liikaakin.

Hiljaa..... Hiljaa.... Ei lääkkeitä tänään... ihan hiljaa ja rauhassa...