IRC-Galleria

Katu täyttyy askelista
Elämä on kuolemista
Pane käsi käteen
ollaan hiljaa

Pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
Nyt on elokuu
ja minä olen viljaa

En ilosta itke
en surusta itke
Jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon
ennenkuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
Sua rakastan joskus enemmän
Ole mulle vähän aikaa Hän.

Ota minut sinun uniin
vaikka nousen toisiin juniin
nyt on lokakuu
ja minusta näkee sen
Kun tulen kiinni sinuun
jumalatkin uskoo minuun
vaikka itse aina usko en...

-Juice Leskinen, Syksyn sävel-

R.I.P. Juice. Työsi elää... Kiitos ja kumarrus.

Mulla on niin fiksuja ihmisiä ympärillä...

Eri alojen osaajia, korkeakoulutettuja ja akateemisia. Ja ennenkaikkea niin empaattisia ja ymmärtäviä ihmisiä. Mun tytöt on aina mun puolella,no matter what.


Eilen illalla oli kamalan kivaa, kun eri ihmiset soittelivat pitkin päivää, ja loppujen lopuksi päädyimme asuntooni illaksi istumaan ja aloittelemaan perjantai-illan rientoja. Leikittiin koiran kanssa, juteltiin, naurettiin ja luettiin jopa sarjakuvia ja tilattiin pitsaa. Tyttöjä ja poikia, sekä muutama siideri. Tavallista hauskaa. Poikkeuksien poikkeus?

Onko maailma mennyt siihen, että aina pitää mennä ulos, jos tahtoo pitää hauskaa? Mihin on ihmisten mielikuvitus kadonnut, mihin normaali ihmisten välinen kommunikaatio, ilman perskänniä? Osaavatko ihmiset enää puhua toisilleen, olla paikallaan vain toisiaan varten, ilman että paikalla on viihdeorkesteri, kartonki tupakkaa, kaljakori, hyvä leffa tai ravintola ja muiden ihmisten hälinä? Voidaanko enää lainkaan käyttää sanaa normaali, kun se tuntuu olevan niin huonossa huudossa? Mikä muka on normaalia? Voidaanko puhua normaalista, jos se koskee vain enemmistöä? Eiköhän jonkun vähemmistön edustaja taas kisko hernemaissipaprikaa nenäänsä. Ja kai se on jotenkin syrjivää puhua enemmistöstä ja vähemmistöstä, tai normaalista ja epänormaalista. Kaikki on tulkinnanvaraista ja arvotukset näkyvät sanavalinnoissamme. Ja aina joku suuttuu. Kun kaikesta tehdään sosiologiaa, teologiaa tai feministitutkimusta. (Minäkö aiheeseeni leipiintynyt?)

Ihmiset eivät enää näe toisiaan, vaikka kulkevat vieretysten. Kaveri pyydetään mukaan syömään,mukaan leffaan, mukaan bilettämään. Istuttaisiinko joskus kasvokkain, juteltaisiinko, katsottaisiinko toisiamme silmiin? Nähtäisiin se, mitä oikeasti toisen mielessä liikkuu. Tai oltaisiinko vain hetki yksin, niin selviäisi sekin, mitä niin kovasti juoksemme karkuun ylisosiaalisuutemme suojiin.

~Päivän onnellisin uutinen!!~ A & A ovat viimein kihlautuneet. Voi rakkaat, olen niin onnellinen puolestanne. Miespuolinen A: valitsit oikean tytön, enhän minä rakasta ystävääni kenelle tahansa antaisi. Saat myös tyylipisteitä kosinnasta. Ja rakas ystäväni A: olen niin iloinen puolestasi. Ja niin ylpeä sinusta. Aikuinen, ihana nainen.

Ja sitten siitä kiusaamisesta.... Kaikille teille uteliaille (hah, imartelen itseäni kuvittelemalla että joku lukee päiväkirjaani, ja kermana kahvissani sillä, että joku välittäisi siviilisäädystäni pätkääkään) tiedoksi...

Olen sinkku. Kyllä, sinkku, yksineläjä, seurustelematon, vapaa. (Tässä kohdin pysähdyn miettimään, lieneekö tämä uutinen kenellekään joka minua vähääkään tuntee...... Noh, ilmaistakoon että olen tilanteeseen varsin tyytyväinen!!)

Kuka on Hunajaiseni, josta niin lempein sanoin kirjoitan rivitolkulla? Hän on rakkaani, joka muuttaa luokseni kahden ja puolen viikon kuluttua. Hän on melkein kaksivuotias, hän on koira. Minun vauvani, hauvavauva.

Niin, minä otan koiran. Päätös on tehty ja koira katsottu. Sovimme kamalan hyvin yhteen, hän on maailman suloisin pikku otus. Olen jo varautunut hänen tuloonsa ja odotan häntä innolla. Yhteisiä lenkkejä, leikkejä, päiväuniakin.

Hän on koira, josta saan pitää huolta seuraavat kymmenen vuotta, toivottavasti ylikin. Tämä riittääkin hoivaamisviettini tyydyttämiseen mainiosti. Saan touhottaa jonkun puolesta, joka ei ahdistu siitä, että pidän huolta ja hemmottelen.

Hunajaiseni nimi on Honey. Hän on tyttö. Minun tyttöni. Minun pieni perheeni. :)

Kotiuduin äsken kaupungilta. Jälleen teki mieli juosta, vaikka korkokengät eivät olekaan siihen ihanteelliset. Juoksin silti.

Pimeä kaupunginosa, korkkareiden kopina sekä tihentyvä hengitykseni. Kaukaa kuuluvat moottoritien äänet, mutta ne eivät ole minulle läsnä. Sydän yrittää rinnasta ulos, mutta hidastan vauhtia, ja sydänkin rauhoittuu. Aamuyöllä pienessä pakkasessa juokseminen tuntuu hyvältä.

Kuolema on kiehtova ajatus. Se on ajatus joka pysäyttää. Jossain sisimmässä uupumus nostaa päätään, vaikka kaikki on kunnossa. Hunajaiseni ajattelu tekee minusta onnellisen, mutta elämäni taaksepäin katsominen satuttaa niin, että toivon salaman iskevän ja Herran ottavan haltuunsa. Voisitteko te kaikki vain sanoa, että en ole yksin syyllinen kaikkeen mitä on tapahtunut... Voisitteko sanoa, että minä en yksin ole aiheuttanut kaikkia tilanteita. Tuntuu pahalta enää ruikuttaa teitä sanomaan yhtään mitään, mutta tehkää se minun mielikseni. Miksi ette?

Rakastan elämääni liian paljon. Runoja, eläimiä, ihmisiäkin. Lääkäriaika on jo varattu, älkää sen takia pillastuko. Kaikki on hyvin. I just wish i could undo things.... I wish I could speak my mind.

Kyllä. Se tapahtuu vihdoinkin. Joku jota rakastan, ja joku joka toivottavasti rakastaa minua takaisin....

Aika kuluu niin nopeasti. Koulutöiden ja pro gradun kannalta aivan liian nopeasti, 24 tuntia ei päivään tunnu riittävän millään. Olen onnellinen siitä, että onnistun pitämään itseni kiireisenä, ainakin koulun osalta...

Odotukseni ja jännitykseni kasautuvat mitä suurimmassa määrin vapaa-ajalleni. Toivon, odotan, valmistaudun ja höpötän. Mahdan olla rasittava tuuliviiri juuri nyt, mutta se ei hymyäni sammuta. Iltaisin kun käyn nukkumaan, valuvat onnenkyyneleet tyynyliinalle. Vanhat ja menneet asiat kaihertavat hieman, mutta katseeni on suunnattu vakaasti eteenpäin. Edessä on muutos ja uljas uusi elämä.

Muuttopäiväksi on alustavasti määritelty 18. marraskuuta. Vihdoin minusta tulee perheellinen nainen. Voi hunajaiseni, lupaan pitää sinusta hyvää huolta....

Oijoi. Olenkohan onnellisin nainen maan päällä? Pelottaa mutta pelon voittaa innostus, kaipaus ja rakkaus.

Kuljen puoli metriä kävelyteiden yläpuolella, pää pilvissä ja jalat irti maasta. Odotan perjantaita enemmän kuin mitään pitkään, pitkään aikaan.

Olen jo tehnyt valmisteluita Suurta Hetkeä varten. Värjäsin jopa hiukseni, mutta en usko sen vaikuttavan Hänen mielipiteeseensä minusta. Oveenkin on jo liimattu uusi tarra, vaikka onhan se hieman ennenaikaista.

Kell' onni on, se onnen kätkeköön... Eli eipä tästä vielä enempää. Kaikki aikanaan.

Huh. Kuume jatkuu, neljättä päivää. Kaksi viikkoa tätä kestänee, ennenkuin kroppa rauhoittuu. Yritän silti avittaa paranemista erilaisin tropein. Ja särkylääke,tuo rakas ystäväni.

Töissä istuskelen, ja toivon, että täällä vielä joku action jatkuisi. Söin äsken mandariinin, ja ilostuin kovasti. Tuoksu toi mieleen jotain niin iloista ja aitoa, että tuli hyvä mieli. Keltainen. *hymyilee*

On se mahtavaa olla niin hauska, että pystyy itse järjestämään itselleen tilannekomiikkaa, vaikka läsnä ei ole muita. Tähänhän siis liittyy muun muassa eräs vuosien takainen tapaus Ranskan Rouenissa, vessa, nyrkki ja operaatio lampunkorjaus, jolloin meinasin kuolla nauruun. Olisi kuitenkin ollut noloa heittää veivinsä nauraessaan, housut kintuissa ja hotellin loisteputki kädessä, joten selvisin hengissä.... :D

Vastaavanlaisia tilanteita tulee vastaan ajoittain, ja välillä mietinkin, olenko jotenkin jakomielitautinen. Hah, hullu saa olla, muttei tyhmä. Virkkoi hän ja puhdisti itsensä synnistä.

...hammasharja pyttyyn
lallallaa
kohokas paisuu lyttyyn
nautinnosta ähkii taas naapurin rouva
ihana rauha
katkeaa videonauha
ei puhelinkaan soi
on jälleen upea sunnuntai...

Sunnuntai -vedän verhot kiinni
Sunnuntai -vaivun taas unelmiini
Naimisiin menen varmasti sunnuntaina
Oi kun aina ois sunnun.... ...?! "
-Kitkerät Neitsyet, Sunnuntailaulu-
:D:D

Haluan olla onnellinen. Minä haluan olla onnellinen myös. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, yksinäiseksi, olen pihalla kuin lumiukko.

Kiitos ystävät, teistä on ollut suunnaton apu viime viikkoina. Kiitos kun jaksatte tukea ja auttaa. Mulla on maailman parhaat ystävät. Toivottavasti tunnette kuinka paljon arvostan teitä ja apuanne, vaikka kiitollisuudenilmaisutkin ovat tällä hetkellä hankalia, enkä saa sanottua.

Lääkitystä vahvistetaan, lääkärikäynnit tihenevät. Reseptillä saa rauhoittavia lääkkeitä. Milloin minusta tuli tällainen, milloin annoin elämäni lääkkeiden varaan? Mutta mitään muuta ei enää ole jäljellä. Jokainen lähelleni päässyt ihminen on vienyt osan minusta mukanaan. Palauttakaa edes sydämeni, palauttakaa naiiviuteni, ehkä silloin voisin vielä koota elämästäni siedettävän kokonaisuuden.

"Sä et tiedä että etsin
Ja voit olla ihan missä vaan
senkun meet minne meet
ja teet niinkuin teet
Sä et tiedä että etsin
Täällä sun nimeäsi huudetaan
senkun oot miten oot
luotat kohtaloos"
-Calf-

:) Elämä voittaa ja vaan tyhmät suuttuu. Suurkiitokset Calfille ja kaikille levyn mahdollistaneille tahoille...

"Mä sanoin niille suoraan
Se on aivan sama
Se on aivan sama
koska musta tulee
Elämää Suurempi"
-Calf-