IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

etsimässä alkuaKeskiviikko 06.10.2021 09:04

Kaivan todisteet perättäisistä, kilometrien pituisista "ankanpää-veneistä" ja niiden sukulaisuudesta muuhun elämään vaikka sinisen kiven silmästä (tai vaikka juuri sieltä). Näin niitä Cernin kuvassa joskus (koko, perättäisyys, ja jatkumo toistensa sisältä, ei "päitä"), nyt etsintäni seisahtui hiukkaskiihdyttimen vieressä olevaan peltoon, kun ajattelin vilkaista ensin sitä, hyvää ikkunaa.
Ehkä koko kuutio-juttu on ollut tavoitekin, kääntää "kallolaisten" vartalot taivasta kohti, niin ne nimittäin sitten ovat, kun lisääntyvät. Ilmankos naamat kurkkivatkin reunalla, sillä se, joka jää taakse, joutuu maan alle syvemmälle. Kyl on hienot systeemit olleet. Neliö-pellon koko on 250 m kanttiinsa. Venejatkumo-malli ei sisällä kuutioitten kääntelyä, mutta siitä teen selostuksen pian. Kuution pyörähtäminen, jos se tapahtui, on suuri löytö. Maailmassa on ollut suurempiakin neiö-pesiä, kuin 250-metrinen. Emo voi olla esim. Uuden Seelannin 5-kilometrinen musta kiertyvä pitkä paketti. Avaruudessa isompia... Jos kallo-olennot seisovat sisällä, ja eivät kasvaisi ennen lisääntymistä, olisi ehkä niin, että jättikuution pyörähtäminen olisi ainutkertaista sillä tavalla, että koko pienenee seuraavaan sukupolveen huimasti. Sanottakoon vielä ja vielä, että neliöaukot, joissa jonkin ison kypsyneet jälkeläiset koettivat kääntyä tuossa (kuvassa 1 aukko), niitä on sekä bakteerilla useita kuin takin vinoneliö-nappeina, että avaruuden palmikoilla jonossa. Niitä saattaa nähdä järvi-jonona. Sellainen kuin TheBigHammer, Argentiina, vuoren kutoja, tod.näk. valtasi lammikoita, ja teki pohjalle vähintään 1 neliön. Luulen, että monisukaismadot, joilta törrötti päästä eteen alaviistoon shakkinappula-kuningasta muistuttava torvi, puuhasivat yhdessä neliökenno-verkon, ampumalla perimänsä lankoina eteenpäin.
Pyrstökkään ja alkulevän välimuoto, mielestäni, tai lähellä sitä alkulevää. Ihminen onkin tosi lähellä maata. Kallolainen olisi mennyt lähes suoraan kehdosta hautaan. Ehkä kuvassa on jotain muuta, tai muutakin... en oikein hirveästi pidä tuosta isosta punaisesta ... (jolla riittäisi voiimia yllin kyllin kääntää noin iso kuutio maata, tai kääntää kiekon puolikas... mm. yorgialla ja paperiveneellä on kovempana kuorena osa-kiekko).



Epäillyt jo kauan alkukiekkojen nousseen pystyyn, mutta löysin vasta eilen tai toissapäivänä nuo vaippaeläinten kuvat, joista nyt vasta näin, että kiekot todellakin nousevat ja nousivat sieltä luoja-veneestään, niinkuin putkimadotkin nousevat makaavasta emoveneestään ylöspäin. Se on ollut alunperin kai sellaisen "SleepingCat":n näköinen, "ankanpäinen", se putkimadon emovene, ja koko massa on muuttunut samanlaisiksi pieniksi.
Jos ei koillis-Suomessa, niin vieressä Venäjällä on sen näköinen maa, että ... se näyttää suurten litteiden, pystyyn nousseiden vaippaeläin-kiekkojen tungokselta.

Savonlinnan teräs-monoliitti oli seisonut alku-/ leväpesän päällä. Siinä oli päälakien joukko kuopassaan.

______________________________________________________

Etsimässä linkkejä maahan. 2 km korkeita putkimatoja, Chile ... vieri vieressä, muodostivat jätti-kourun. Limasuonet taisivat putkimatojen rivit kasvattaa. Kouru on ... mikä se on, nahka/kalkkiputki, vai selkäydin? Kaikki ne samassa, taitaa olla. Valtavan kourun päässä on nappi, eli pää. (<-- Kts eliökarttani). Tässä kuvassa on eliö, jonka pitäisi vastata ihmisen aivoja ja selkäydintä:
https://images.ctfassets.net/cnu0m8re1exe/3IB2v93Dn6W901etOifgcR/5be6ff8eaae0765aabe2fe8aabee735c/larvacean.jpg
Tästä saa koottua sellaisen yhtälön, että kaareva kouru on bakteerin ja madon kuori, mutta meille myös selkäjänne. Sen päässä oleva paketti on kaikille pää. Koska bakteerin ja syvänmeren madon sisältä kurkistaa kaulasta ylös "ankanpää", joka näyttää myös suurilta maamuodoilta, "Sleeping Cat" :eiltä, niin tuo kuvan kaaren päässä oleva paketti on varmastikin sellainen Sleeping Cat, koska siltä se näyttääkin. Jos niitä lisätään muutama peräkkäin kourun sisään, saadaan eläimen suolisto. Syvänmeren madon suolisto näkyy hyvin ihon läpi: se koostuu peräkkäin olevista "ankanpäistä".
Vaikka olisikin nuo noin, niin sanoin limasuonen kasvattaneen ne ... Kuussa on se levä ... En tiedä miten maapallo sen teki, tai Kuu. Se on kai aineen ominaisuus, luonnonlakien seurausta. Sellaista, niinkuin että liikkeestä seuraa liikettä, 2:sta seuraa symmetriaa, lämpö aiheuttaa virtauksia, tuplaantuminen monimutkaistaa, kansi suojaa jäätymiseltä, talvi luo kuoren, kuiva luo kuoren, vesi liuottaa, aika muuttaa, ... mitä kaikkea voi ollakaan, kiertymistä, kuopan suojaa, epätasaisen pinnan aiheuttamaa erilaistumista niinkuin seuloutumista ... onhan sitä tällaista, vaikka kuinka paljon olemassa. Täytyy rakentaa "vahingossa" putkia, ja ... eivätkös ne sano, että jotkin aineet pystyvät muistamaan? Ja eikös ole kompassi, en tiedä millä kaikella. Se tietää mikä on vaaka ja mikä pysty, tietää onko joku jossain ja missä päin. Mikä tahansa aine. Jos tietää tai aistii jotain, mitä tahansa, niin ei kuulosta kovin kuolleelta. Vaikka ei pystyisi liikkumaan, olemaan vain, niin kas kohta olet hämis-jalkainen "mätäs" (levä), joka näkee, ja seuraavassa tuokiossa olet irtonainen, jaloilla kulkeva, mutta sinun täytyy - tai sinä voit - suorittaa sen saman operaation, jonka se "mätäs" suoritti: luoda eteenpäin uudempi sinä. Niin se menee, just noin. Täsmälleen noin.
Olisikohan niin, että aineen oleminen elävää on myös luonnon laki. Se on itse luonnonlakien alaisena, mutta voi käyttää niitä hyväkseen ja karaistuu ja kehittyy. Talvi ja kesä on kuin luonnonlaki, oikeastaan.
Yritän miettiä pienellä aivolla, yritän miettiä... *inisee* ... Grönlannin punalevän-syöttö... suutin... ja sen tekemä rugosan näköinen säkki... iih... seuraa vuoren kutomaa ... ei voi seurata kaikkea! .. mutta on alfa-lankaa, sitä on. Ohutta ja valtatien paksuista, ainakin. Siitä täytyisi mennä taaksepäin. Ajattelin luonnonlakien kutoneen ne langat = pesän reunat. Lait taitavat tuntea elämän, niin kyllähän se sitten sujui.
"Sanoin limasuonen kasvattaneen ne". Oikeastaan olen tehnyt jo aivan tarpeeksi, eikä ole minun tehtäväni kaivaa puuttuvia paloja. Olen varma, että löydän kuitenkin vielä jotain. Ei se ole edes mahdollista, ettei mitään löytäisi. :D


Serpula vermicularis, siitä löytyy vaikka minkälaista kuvaa. Ne ovat värikkäitä, monen näköisiä. Ällistyttäviä. Epäilen, että joillakin putkimadoista on silmät: ei olisi mikään ihme muuten, mutta jos jokin laji elää hyvin pimeässä, niin silmiä ei tarvitse siellä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.