IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

---Keskiviikko 10.03.2021 13:29



Jos tuo syöttää pusseistaan kurkkivia poikasiaan, niin ei ole meille mitään kerrottu tästä! IHAN kuin sillä olisi poikasia tuossa. Pieniä nokkasuita. Miksi ne näyttävät aivan pieniltä päiltä...?

En ole nyt näihin viime päivinä/viikkoina syventynyt, satuin vaan katsomaan tuota kuvaa. Tosi tosi muinainen otus. Mutta elää. Tai yhtä vanhojahan mekin olemme, enemmän vaan muuttuneet.
Ei se ole niin inhottava, vaikka ensin voi vaikuttaa olevan. Se on karvanenä-rapu. Saattaa olla jokin monisukaismato, mutta sokeakin näkee että äyriäisten sukulainen.

Poikas-, jalka- tai siipirivi, whatever: itse moniosainen rivi, SEKÄ aina yhden "siiven" kulma ... ONKO kysymyksessä sama, ihmisjalan näköinen kulma, joka on Alpeilla, näkyy vuoren sisästä? Sieltä näkyy vaalean violetti lasittunut, ikäänkuin elävän limainen alue, jota aluetta mitataan kilometreissä. Rapumaailmaan sopiva valtava osien rivi näkyy, niissä repsottaa 1 rötkylä jonka pää on kuin ihmisjalka. Ei se ehkä sama kulma ole kysymyksessä?

Alppien sisälle ei muuten monia ikkunoita ole. Ne ovat aika visusti suljettu. Paitsi se kunnon "repeämä" erään vuoren laella.
Ihan takuulla ne olivat jotain elävää, ja enemmän kuin sammalta tai levää. Jos Himalaja näyttää jättikokoiselta punaisen sammalmaisen poriferan oksalta, niin poriferahan on eläin. Ei se tarkoittamani laji kyllä eläimeltä näyttänyt, vaan punaiselta hauraalta jäkälältä.


____________________________________

Eikö tuliliemet läpikäyneessä Io-kuussa ole hönkäillyt suuri vihreä "lohikäärme", jonka "pää" oli kuin tuon keskellä näkyvän 1 "oksa", tässä kuvassa? Eli putki-rivi, siis.
(En ole etsimässä nyt Io:sta elämää, vaan katson viimein elämän sukupuu -kuvia. Jokainen putkirivi soittaa aina io-kelloja.)

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/52/Haeckel_Flagellata.jpg

VuorellaTiistai 23.02.2021 18:28

En tiedä, mikä juurakko tuo vihreä on. Tämä on pieni palapeli, elämän alku, ison kaikkien otusten sisällä. Eikä tämän pitäisi olla vaikea. (Jotkut noista madoista ovat AIVAN sammalen näköisiä. Laihemmat, "karvaiset", eivät ihan just nuo. Eräät toiset. Sammal kohtaa madot, kartassa, vastapuolella, ilman että tiesin niiden olevan samanlaisia.)




Tähän voisi panna saamelaisen tai japanilaisen/kiinalaisen soturin 3:nneksi. Onko ylin musta viiva "bakteerin kaulus" ?
https://media.springernature.com/lw685/springer-static/image/art%3A10.1186%2F2041-9139-4-13/MediaObjects/13227_2012_Article_85_Fig1_HTML.jpg

_____________________________________________________

(Sik-sak ei ole tie.) ("Ahjo" näyttää googlen tarkentamattomassa kartassa kupari-kartiolta.) "Vuoren kutoma" sijaitsee 73,6 km Pisco Elqui -nimisestä asutuksesta suoraan itään.

---Keskiviikko 17.02.2021 06:13

Pärkkele. Ei vain merisulka irrotellut "remora-oksiaan", eikä vain Borneolainen puu tehnyt niin, lisääntyäkseen! Nyt minä taidan tajuta, että
kanakin irrotteli !

Huom, se ei ollut silloin lintu, eikä edes maaeläin. Mutta saman otuksen esi-isä.
Sen takia kanan sulat ovat sulan muotoiset, koska se itsekin oli joskus sellainen. Locaris-merisulka-syvänmerenmato. Irronnut uloke oli pieni kopio, toukka, omasta itsestä. Voisin kuvitella, että käärmetähdet ovat tehneet samaa (elleivät enää tee?) Niillähän suorastaan on kaksoishaara-piikki päissä, joilla voi tarttua pohjaan kuin eräät merihevoset istuvat 2 piikillä pohjassa kiinni olevassa kartio-tupessa, tai kuin söpön sulkamaisen artemia-äyriäisen esi-isät.

Syvänmeren madon sulat menevät ryhmiin, kai liikkuessa. Niin menevät lintujenkin sulkien sulat ryhmiin. Siitä saa ylhäältä paksut karhukaisjalat helposti. Astetta vaikeampi valmistaa niistä leveneviä räpylöitä. Mutta ei temppu eikä mikään. :)

Kuulostaa varmaan hullulta kaikki, mutta enpä ollut minä etkä sinä näkemässä sitä kanankaan historiaa. Lintujen ja nisäkkäiden. Että miten se alkoi. Mistä tietää, kuinka kauan niillä on ollut sulkia ihossaan? Ettei vaan ole tosiaan olemassa ollut linkki syvänmeren madoista kilpikonniin, ja alku-lintuihin ja alku-nisäkkäisiin?
Liskojen ruumiinrakenne on peräisin sellaisilta niinkuin hepokateilta (mutta tässä sekamelskassa ei enää tiedä, voiko sekin asia olla jopa päinvastoinkin tai puolin ja toisin).

Hmm... se idea sopii sulkaan... mutta entä piikkeihin ... se on sama asia. Piikki on pieni osa 1:stä emo-"sulasta". Tai yksinkertaistettu kovennettu 1 sulka emon pinnassa.

On niin paljon näytettävää, ettei tiedä mistä aloittaisi. Että mikä kaikki on keskenään samanlaista.

Nyt pitäisi jo tietää jo (syvänmeren) matojen sisäelimistä. Ne hiton torvimaiset viukulat niiden sisällä .... se on sitä. Leppävirran rannalla olevan ison viheriään putken sisällä olevia viukuloita. Eivätkö olekin ... ihan samanlaisia. Ne ovat varmaan samaa kuin Marsissa litteän putken sisällä oleva köynnös, Samaa kuin 3 väliä kortteen vartta? Samaa kuin... kuin... kurvikkaasti poseeraavan sarvipäisen sarvisammalen 3-osainen varsi? Ehkä jopa samaa kuin herneet palon sisällä? Jatkumon 1 yksikön sisällä olevat pökäleet.

_____________________________________________

Mulla on näitä huippujuttuja, ja tämä on kanssa yksi parhaista.
Kysymys kuuluu:
ONKO KUVAN VASEMMASSA YLÄNURKASSA OLEVALLA MADOLLA MUSTA KOIRAN PÄÄ?

Otukset ovat erittäin lähellä nisäkkäitä, minun eliö-kartassani. Katsoin, että sijainti tulee aivan lähelle, lähemmäs kuin kalat tai hyönteiset tai melkein mikään. En nyt väitä, että se todella kuuluu lähelle, tai vaikka kuuluisikin, niin onko se juuri tällä tavalla sukua meille, mutta tällä hetkellä suunnittelen rakentavani sellaisen kartan. Entinen järjestys. Minä täällä vähän "säädän"...

Tässä on erittäin mielenkiintoinen juttu .... maailman vanhimman löydetyn eliön, 4 miljardia vuotta vanhan bakteeriputken sisältä kurkistaa saman muotoinen osa, kuin on oikean alakulman madon sisällä tuo keltainen. Ei pelkkä keltainen, vaan kun sen yläpuolella olevan mustan alin osa liitetään keltaisen "nokaksi".
Se sama muoto on siellä Helsinkiläisen kallion niissä ... näyttävät jopa rakentuvan sellaisista. Ehkä se ilmiö, josta minä puhuin, että muuttuu pieniksi kopioikseen...

https://images.ctfassets.net/cnu0m8re1exe/4i8Thb2M5daRnup0r4AWQX/795b3c173633d869ecbe5752127edb46/Annelids.jpg?w=650&h=433&fit=fill

_____________________________________________



Täytyy mennä karttaan. Sivuttain olevien lentokoneenhylkyjen karttaan. Jos löytäisin sen. Laitoin joskus (vuosi sitten?) karttalinkin siitä... On sitä kyllä siellä, kartoissa.
Kartta ei näyttäisi siltä kuin näyttää, jos elämä ei ole pienentynyt. Se on täynnä isoa elämää.

Sivuttain olevat lentokoneet -elämä on, ajattelen tällä hetkellä, askel taaksepäin nyt elävistä ... Minulta jäi aikaisemmin sarvisammal kokonaan katsomatta. Sarvisammal on hyvä linkki, kartan lentokoneisiin ja kartan origameihin. Se "lentokone-elämä" on sivuttain, näyttää olevan sivuttain. Ei tiennyt vielä mikä on alas tai ylös, tai en osaa sanoa, eikö "tiennyt" vai oliko sen pakko vain käydä läpi se kaikki... oliko pakko, vai mikä oli... oliko kaikki sattumaa, vai kaavaa toteuttavaa? Kummasti kaikenlaiset veneet ja kiekot kohta olivatkin KEEL, terhakasti pystyssä oikein päin.
Sarvisammalella on suora vinopäinen putki, niinkuin ensimmäisillä bakteereiksi tunnistetuilla, + alfapariksi sopivat "lankojen langat" jotka

muistuttavat Madagaskarin labradoriittikiekkojen ympärillä kiertävää kasvieläin-selkärankaa, muistuttavat hieman mustekalojen pyyntilonkeroita, ja muistuttavat hieman vaaleanpunaista matkaajaa, joka kurvaili, kasvoi, länteen Pirunpesälle ja rakensi sinne pinkin palatsin. Ihminen rakensi sen ohuen "matkaajan" päälle maantien. (Oletan tien olevan pinkin mutkeltajan päällä. Kartassa tie ONNEKSI on piirretty sen viereen, eikä peitetty sitä.)

Tämä vaaleanpunainen "matkaaja", kasvia muistuttavaa torvi-/ putkijatkumoa, puolestaan muistutti niine torvineen sarvisammalen "putkiviljelmiä", joissa putki pystyy paloittumaan ja kääntymään selällään olevaksi sienimäiseksi rugosa-korallia muistuttavaksi torveksi. Muistuttaa myös miljardeja vuosia vanhoja bakteeriputkia: "mekossa on kaula-aukossa halkio hakasineen". :D

Sarvisammalella näkyy olevan muutakin erikoista. Pienenpieni tarttumajuuri, linnantorni väärinpäin. Tartutaan, lähdetään ensin suoraan sivulle siitä, ei ylös. Niin tekee se yks kulmaolento, tai jotkut niistä, ho-ho-ho partasuita nivelmatojen sukua. Ai niin, se on karhukaisen suuta vastaava, sen kulmaolennon tarttuma-juttu...

Kauhea soppa: vihreällä, viherlevän näköisellä sarvisammal-säkillä on nokka... sieltä tulee ulos "mustekalan pyyntilonkerot"... mustekala on punaisena, alkeellisena ja säkkimäisenä mielestäni Turkish Towelin sukuinen "merisulka", joita charnioiksi kutsutaan... viimeksi mainittu on mielestäni kiepiksi kiertyneenä Madagaskarilaisen labradoriitti-kiekon sisällä. Sitten syvänmeren mato on myös litteä säkkimäinen (kilpikonnamainen), sillä myös on nokka. Ja koska syvänmeren kultareunaisella sulan näköisellä madolla myös on samanlainen nokka, niin tästä voisi päätellä, että se madon nokka on kalmarin nokka, mato on charnian ja sulan muotoinen ja niille sukua, ja, että kalmari, mainitut nokalliset oudot madot, ja muinainen pitkä litteä sulkamainen "maila" jota charniaksi kutsutaan, ovat sukua keskenään, ja sukua kasvin näköiselle, pohjassa kasvavalle tummanpunaiselle punalevälle, Turkish Towelille, jolla on rouheapintaiset paksut lehdet.

Punaleväsäkki on sukua mustekalalle ja sen nokalle... no onko sarvisammalen viherlevä-paketti, jolla on nokka, myös sukua äsken mainituille....? Ja sarvisammalen torvet sukua torvi-nilviäisille ... Torvea vääntämättä se on oikosarvi tai bakteeri. Taivutettu torvi, leveä pää alaspäin on helmivene. Taivutettu torvi leveä pää ylöspäin on rugosa ja putkimato. Taivutettu torvi makaamassa ilman kalkkikuorta olisi poriferan sukuinen vihreä kulmaputki (joka sitten näyttää rugosa-koralli -sarvelta sekä tässä ideassa, että limasienien maailmassa. Siellä limasieni-maailmassa on samanlaiset olennot: radiolariamainen rugosa, jolla on porifera-kulmaputki serkkuna sekä 2-reikämäinen yhtäläisyys merituppi-kannujen kanssa.)
(Muuten, limasieni-"maailmassa" on mielestäni myös hämis-hyönteis-locaris -salmiakkipesiä muistuttava asia, symmetrisiä hämähäkin näköisiä naamioitujia [jollaisilta näyttävät puut ainakin Borneossa], ja syvyyksiin piilotetun sirkka-äyriäisen näköistä ... eli ikäänkuin pienennettyjä punalevä-äyriäis-locaris -sammalpesiä. Tai jotain sellaista. Liisa Ihmemaassa.)


kas, spriggina. Sulan näköinen, trilobiitti-päinen. Sinnehän minä olenkin sulan näköistä syvänmeren kultareunaista matoa ollutkin laittamassa, juuri trilobiitin viereen! Kilpikonnan näköisen kera, kilpikonna-tarinoineen.

Kartta, jonka tein, ja jonka vasta huonosti olen esitellyt nappien peittämänä, ei saata varsinaisesti olla väärin tehty. Elämän alkupiste vain ei ole sijoitettu keskikohtaan. Länttäsin vain Himalajan vuoret mielestäni keskustaan, ja tein siihen sen kartan. Karttaan saattaa ilmestyä symmetrioita, laittoipa keskelle minkä vain? (veikkaus)
Elämän ensimmäisiä muotoja saattaa olla tekemäni kartan oikeassa ylä-neljänneksessä.
Karttaani on pamahtanut 2 punalevä-keskittymää. Mielestäni ne kuuluvat olla niin. En tiedä, voiko olla ollut 2 limasienikeskittymääkin, ja 2 bakteerimaista keskittymää. Sirkka-äyriäis -nurkassa on limaSIENIÄ ja yorgia-nurkassa lima-SUONIA. (Mahtaako limasuonia olla enää olemassa ollenkaan? Luulen että sellaisia oli, ehkä jopa niin suuria kuin Grönlannissa se ... vanhaakin vanhemmalla Yorgialla oli kiinnitysjuuri niihin.)

UUSIN LÖYTÖNI on mahdollinen bakteeri-ekskavaatti -kaulus lajeilla
Psilotum = toinen haarusaniaisten ryhmistä. Nämä kasvit muistuttavat puita ja lumpeitten juuria sekä Himalajan vuoria.
Sukua saniaisille ja kortteille. Ja varren pallukoista päätellen myös näkinpartaisleville, jotka kuulemma ovat puoliksi viherleviä.
EN TIEDÄ, ONKO PSILOTUMILLA "BAKTEERIN KAULUS", TAI SAMA KUIN EKSKAVAATIN NAURAVA SUU, MUTTA TÄLLAINEN IDEA OLISI NYT TÄSSÄ. Siitä V-aukosta kasvaa niitä pallukoita ulos.

Äkkiä surffailin, mutta silmät auki.

____________________________________________________

---Keskiviikko 17.02.2021 06:12

Täytyy mennä karttaan. Sivuttain olevien lentokoneenhylkyjen karttaan. Jos löytäisin sen. Laitoin joskus (vuosi sitten?) karttalinkin siitä... On sitä kyllä siellä, kartoissa.
Kartta ei näyttäisi siltä kuin näyttää, jos elämä ei ole pienentynyt. Se on täynnä isoa elämää.

Sivuttain olevat lentokoneet -elämä on, ajattelen tällä hetkellä, askel taaksepäin nyt elävistä ... Minulta jäi aikaisemmin sarvisammal kokonaan katsomatta. Sarvisammal on hyvä linkki, kartan lentokoneisiin ja kartan origameihin. Se "lentokone-elämä" on sivuttain, näyttää olevan sivuttain. Ei tiennyt vielä mikä on alas tai ylöls, tai en osaa sanoa, eikö "tiennyt" vai oliko sen pakko vain käydä läpi se kaikki... oliko pakko, vai mikä oli... kummasti kaikenlaiset veneet ja kiekot kohta olivatkin KEEL, terhakasti pystyssä oikein päin.
Sarvisammalella on suora vinopäinen putki, niinkuin ensimmäisillä bakteereiksi tunnistetuilla, + alfapariksi sopivat "lankojen langat" jotka

muistuttavat Madagaskarin labradoriittikiekkojen ympärillä kiertävää kasvieläin-selkärankaa, muistuttavat hieman mustekalojen pyyntilonkeroita, ja muistuttavat hieman vaaleanpunaista matkaajaa, joka kurvaili, kasvoi, länteen Pirunpesälle ja rakensi sinne pinkin palatsin. Ihminen rakensi sen ohuen "matkaajan" päälle maantien. (Oletan tien olevan pinkin mutkeltajan päällä, kartassa. Tie ONNEKSI on piirretty sen viereen, eikä peitetty sitä.)

Tämä vaaleanpunainen "matkaaja", kasvia muistuttavaa torvi-/ putkijatkumoa, puolestaan muistutti niine torvineen sarvisammalen "putkiviljelmiä", joissa putki pystyy paloittumaan ja kääntymään selällään olevaksi sienimäiseksi rugosa-korallia muistuttavaksi torveksi. Muistuttaa myös miljardeja vuosia vanhoja bakteeriputkia: "mekossa on kaula-aukossa halkio hakasineen". :D

makkaraviljelmäSunnuntai 07.02.2021 22:47

Vanhimpiin kasveihin kuuluu aina mukaan musta. Siinäkin on, pinkki-sisuksinen musta: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/cc/Tmesipteris_elongata.jpg/1200px-Tmesipteris_elongata.jpg

Mitä mustempia alueita vihreän seassa, sitä todennäköisemmin ne eivät ole koloja vaan mustaa-muikkusta. (Biologiaa aloittelijoille, niinkuin mulle.) Kortteet, sanikkaisia.
https://www.brc.ac.uk/plantatlas/sites/www.brc.ac.uk.plantatlas/files/styles/largest_1152_870/public/images/Equisetum_fluviatile_AftonMarshSZ346863_MCotterill_IWNHAS_1.jpg?itok=h3vMzlR8

Ihana kasvi, ja kunnon mustat ystävänsä
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7c/Equisetopsida.jpg

mustaa edelleen
https://www.eeob.iastate.edu/greenhouse/files/plant/image/equisetum_2.jpg

Mustien kourien syleilyssä: kauluspesät ovatkin sitä mustaa: https://waikatoriver.org.nz/wp-content/uploads/2013/12/Olearia-albida-tanguru3.jpg

(Myös rahkasammal-viiksivallut seisovat kauluspesässä (ehkä?) ... niiden pesä onkin sukua näille mustille lymyäjille. Joo siellä on "ihan kybällä", sanoisinko noin, (eli jos ei paljon, niin ainakin varmuudella näkyvissä) sitä mustaa litteää kaulus-"matoa", rahkasammalissa.)

On eräs lumme, "water shield", jonka lehtien väli ei olekaan vettä ja veden syvyyttä, niinkuin luulisi, vaan valkokyntinen musta täyttää lehtien välejä.
Näkyihän tuo yksi musta asuvan siellä merenpohjan "hämis-mantis"-leväpesän seinässä.

Ehkä se musta itse on se alkuperäinen "kasvi"... matomainen sieni-lehti. Niitä taitaa olla tuolla avaruudessa, eikö olekin? Ohut ja melkein näkymätön - väri ruskean musta eli terva.

_________________________________________

Kuva oli Ylen uutisissa 25. tammikuuta.
Katsoin, että koko koppa olisi täyteen lävistetty levenevillä, vaaleareunaisilla trumpeteilla, vai ujuttivatko sientä laidan yli, eivätkä lävistäneet? Jos se on täynnä trumpettia, ovat tainneet lävistää seinän. (En tajua, kuinka pellolla voi olla niin vähän multaa, että alta paistaa jotain merimakkara-sieniä?! Vai onko tämä se HerratVeivätJärven? Mikä tämä on? :D Ehkä se on harhaa? Ei kyllä näytä harhalta... ehkä ne eivät olekaan vanhoja... ) (Mistä ne tiesivät ylös kurkkia, oliko niillä silmät?! :D Vai liukuivatko takaisin, ja juuri silloin tuli maailmanloppu? Tai siinä on selvä ylämäki pään alla. Jos se on yhdyskunta, niin se tietää toisella puolen peltoa, mitä toisessa laidassa on. Niinkuin metsä tietää.)

Map raw version FUNGISunnuntai 31.01.2021 05:01

Kuvan pysty linjaa "radiobear - vampyyri - locaris" piti vähän korjata. Merisulka oli ensin täysin väärässä paikassa.
Pitää tehdä uusi "peruskartta", kun linjojen välit kaipaavat tasoitusta eläinkartassa. Siispä kokeillaan seuraavaksi tasaista pyöreää karttaa.
KARHUKAINEN tulee oikeaan alanurkkaan trilobiitin, merimakkaran ja käsnäjalkaisen jatkoksi, ja sulan muotoisen pehmytkorallin on pakko asettua vaaleanpunaisen pehmytkoralli-vaunun ja karhukaisen lähistölle, ehkä peilaamaan vastapuolen merisulkaa.

Ryömivällä merimakkaralla, sukua käsnäjalkaiselle ja karhukaiselle, on sekä vinolinja- että vaakalinjayhteyksiä tähän uuteen sulan sijaintipisteeseen. Senkö vuoksi merimakkaralla on sellaiset jalat, kuin mustat lieriöt tai mustat trumpetit, kun merisulalla on "oksansa" alapinnassa musta lieriö näkyvissä? Jotain samaa noilla on.
("Radiobear" on lumihiutalemainen säännöllinen pieni pyöreä radiolaria-rengas, jolla on 6 sakaraa. Ajattelin, että voisi olla ikäänkuin tyylitelty karhukainen. Ehkä luonto on epäelävän kidemäisen osan risteyttänyt puhalletun kumihanska-sulan kanssa, en tiedä miten se teki. Mutta sijainti matchää. Erilaiset eliöt risteytyivät ehkä ennen paljon helpommin keskenään. Eivät olleet niin eri, olivat enemmän yhtä.)


Oudon eläinsulan lähimmät sukulaiset silloin kartassa olisivat "puhaltaja-pedon suu" (Madagaskarin kiekkojen kaltainen eli yorgiaa muistuttava, niitä alkumailoja... mini-lammasta muistuttava, Turkish towelia? muistuttava, pitkulainen litteähkö paksu lehden mätjäke),
yorgia, ja sulkamainen anomaLocaris. (Minusta tuntuu, että sulka ja sulkamainen locaris irrottelivat itsestään irti punaisen-pultin remora-oksiaan / karhukaisiaan... se on tehnyt samalla tavalla, kuin se Borneolainen puu. Sekin pudotteee oksiaan, joihin ensin rakennetaan vieraan oksan kanssa kiekko.
Ei sulan salaisuudet ehkä ole vielä siinäkään kaikki? Ehkä sen tapaisesta voisi tulla sellainen "lilan valkea veneenlaita-kuppi"... kääntää vaan niitä outoja oksiaan jokaista 90 astetta, ja liisteröi kiinni sillä limalla ... no ei se niin mennyt... mutta onko sukua niille sieniveneille... )

Minä aloitin tutkimukset 10 v. sitten etsien otuksia, joilla olisi päälaella aukko. Löysin silloin kilpikonnan näköisen syvänmeren madon, jolla on nokkamainen suu. Ja löysin inhottavia punaisen lieriön matojakin silloin. Merisulalla on remorakalamaisissa oksissaan punaisen pultin liittymään sopivia asioita, oksilla on "reikä päässä", ja niitä "pultataan" allekkain limaputkella. Oksat vaikuttavat sopivilta kääntymään rullalle "punaisen pultin kiekoksi", ja olemaan kala tai karhukainen. Oikeaan alanurkkaan asettamani "ekskavaatti-kala"... sillä on reikä päässä. Ja se näyttää kilpikonnalta. Se on siis reikäpää-syvänmeren "kilpikonna"-madon sukua... pakko olla. (Ei tässä vielä kaikki... em. otus on lähellä sekä lusikkajalka-trilobiitteja että hyönteisiä... ja matelijoilla on hyönteisen ruumiinrakenne. Ehkä kilpikonnamaisuus ei olekaan sattuma??!! Merikilpikonnalla on lusikkajalat... ja syvänmeren madon nokkakin löytyy, ruumiin muodon lisäksi. Se kuulostaa hullulta, mutta oikeasti kalatkaan eivät ole kaloja :D vaan yorgioita, kilpikonnia, hyönteisiä, matoja, karhukaisia, putkimatoja, ja äyriäispunaleviä. :)

Oikeaan alanurkkaan ei saata tulla mato- ja kalarykelmiä, sinne tulee sammalta, punainen anomalocaris-sammal, leviä, limasieniä, hyönteisiä, sirkkaäyriäismäisiä olentoja, merimakkara, tuhatjalkaisia, trilobiittejä, vihreä anomalocaris-"allas". Sekä uusimmassa skenaariossa syvänmeren matoja, (ja kilpikonna niiden ja hyönteisten väliin!)

Pirunpesän otuksia = oikean alanurkan sirkkaäyriäismäinen lima-sieni -soppa joka jatkuu oikean ylänurkan bakteerina ja putkimatona, jopa oikosarvi-nautilusmaisenakin?
Pirunpesän pohjalla makaa muhkea suuri kiekko, joka, ympäristöineen päivineen, on minusta yhdyskunnan rakentama. Maaginen kaikki-näkevä sokea "näkymätön" käsi rakensi. Kiekon sisällä on seuraavan sukupolven geenisekoitus, mutta en oikein tajua, tuliko kiekoista yleensä ulos monta pientä vai 1-2 isoa.

Minuutin pituinen pätkä tällä videolla, alkaen kohdasta 33.55,
maailman ihanin kala, ihana elukka. (lusikka-jalat, muuten)
Suu on kuulemma nenän alapuolella. :) They bond closely with their mates. Sanotaanko siinä, että miljoona? vuodessa pyydetään lääkkeeksi? Eiköhän kelpaisi jauhaa tavallisemman kalan nahkaa ja ruotoa siihen lääkkeeseen, eikä tappaa noita, joita nyt näen ensimmäisen kerran. Sympaattinen, kömpelö, avuton ja viaton olento.
https://www.youtube.com/watch?v=nJMZ6reOB0E

______________________________________________________

Sienet, eläinten, kasvien ja korallien päälle ulkonäön mukaan aseteltuina, miltä näyttävät maallikon silmään. En tiedä, jaksaako kukaan katsoa tätä.
Muutenkin arvailtavissa olevat eliöiden "nimet" jäivät tässä nappien alle. Näytän myöhemmin kuvina, mitä vieruskaveri-sumat sisältävät.
Punainen tähti on "alkupuhaltaja", Leppävirran mustien saaren puhaltajien, muinaisen sammalpesän reunapuhaltajien, avaruuden pesien täyttäjien, merimakkaroiden, kalmarin, juotikkaan ja vampyyritursaan äiti. (Sammal-puhaltajalla on 4-haarainen tähtisuu.) Minulla on muutama asia näytettävänä, näytän tulevina päivinä.
Pienet punaiset ympyrät tai ympyräparit, symmetrisesti 4 taholla, tarkoittavat putkimadon & merimakkaran sijaintia. Lamb tarkoittaa meren pientä valkeaa "laiduntavaa lammasta".
KUVA ISONEE HIEMAN, JOS KLIKKAAT SITÄ HIIRELLÄ. Selaimissa on myös "lähennä"-toiminto.



Twist napin alla lukee Twisted Puu. Tarkoittaa sellaista saniaista, jonka "kädet" ovat kuin kaktuksella, eli lähtevät eri paikoista. Se on niiden lisäksi vanhojen sammalten, viherlevien, kesken kehityksen olevan artemia-äyriäisen ja anomalocariksen piirre. Saattaa olla käden näköisen poriferankin (vai mikä koralli se on, merenneidon kädeksi sanottu). Moni otus on peittynyt napin alle, mutta vain tässä sienikartassa.

Mietin, että mahtaako tuo maksasammal ylettää mustan sienikourun ja mehikasvin yli tuonne lähelle putkimatoa ... jollakin maksasammalella on jokin koukku, joka muistuu mieleen putkimatojen "nahkiais-suun" isoimmasta hampaasta, joka on joskus paljon muita isompi. Lisäksi maksasammalella saattaa olla lehden kärjessään jotain, ... joo antaa olla. Se joka tuntee ne, arvaa mitä tarkoitan.

"Panz exc" tarkoittaa kalaksi luettua, kilpikonnan näköistä olentoa. Nimesin panssari-excavaatiksi. Ja asetin 4-tuulen excavaatti-nurkkiin, sekä trilobiittien sukulaiseksi. Vain 3:lla kulmalla ekskavaatteja, - ellei sellaisia löydy tarttumalevien läheltä, joiden paikka on huokoseläimen ja meritupen välissä... G tarkoittaa huokoseläin, "Läisk tuppi" tarkoittaa "läiskitty tuppi", minusta kirkas kannu oli rakennettu yhdyskunnassa oikein vanhaan malliin läiskimällä siihen ulkoa päin jotain limalehtiä... STAR = meritähti. Sen alapuolella olevan napin alla lukee CHR. Se viittaa lähinnä tarttumaleviin, ellei bakteerinkin kaltaisiin. <-- silloin voitaisiin asetella lähelle sitä puuttuvaa ekskavaattiakin.

Sen lähellä, "Isoputki Amfi" ja "Trilo" .... edustavat minun silmissäni sitä, mitä nakyy SUOMEN VANHIMMAN KAIVOKSEN POHJALLA JA AMFITEATTERIMAISILLA SEINILLÄ. Jos en väärin nähnyt uutiskuvasta, niin amfiteatterin seinillä on ikäänkuin jotkin teurasrivit, ja pohjalla seisoo yksinään iso / ISO "koppakuoriainen"/trilobiitti, tai jokin sellainen, jonka jalka(-rivit) ovat kuin lusikka(-rivit).

En ole tarkkaan etsinyt ,että keillä on lusikka-jalat, keillä räpyläjalat, ja että vastaako lusikkajalka merimakkaran trumpettijalkoja, vai ovatkin merimakkaran jalat sittenkin lusikat (?), keillä muilla on trumpettijalat... räpyläjalkoja on kaloilla... ja limasieni-hienoja-pylväsjalan räpylämäisiä jalantynkiä on limasienillä ja Patagonian otuksella, jolla on dinosauruksen pitkä häntä... Ai niin ja sitten ryömivällä limasienelläkin on jalkoja, ihmisen saappaan muotoisia.
Käsnäjalkaista muistuttava merimakkara asettuu mukavasti näköisensä trilobiitin ja karhukaisen väliin. Kaivoksen koppis lähemmäs hyönteisiä. Mutta täsmääkö niiden jalat... trilobiitillä (litteällä, perään kapenevalla, lukuisten vaaka-uurteiden peittämällä, jolla on kuin 2 pitkittäis-uurretta selässä) kuuluisi silloin olla ollut jalat, jotka olivat lusikkajalkojen ja merimakkaran jalkojen välimuoto.

Huomaa hienojen symmetrioiden joukossa mm. tämäKIN neljän tuulen nelikko: Ammoniitti, alkunilviäinen, paperivene, sekä kultanapin alla piilossa oleva helmivene.

Sirkka-äyriäisiä lasken olevan viittä eri kokoa. Isoin on kymmeniä metrejä, pienin on limasienissä. :) Niiden lisäksi on hämis-punalevä-kolo -sirkkis, sitten on tavalliset sirkka-äyriäiset, ja toiseksi pienimmät ovat merimakkara-karhukais -buildereitä. Alkupesän puhaltajien sukua, ja mitä ne duunaavat niitten keltaisten vaahto-torvien kanssa? Hyönteisillekin ehkä sukua, niinkuin taitaa olla tavalliset sirkka-äyriäisetkin.

"Aizo-pori" oikealla ylhäällä sekä vasemmalla alhaalla, tarkoittaa sitä vihreää putkea, joka mötköttää kulman muotoisena pohjalla, ja poriferaksi väittävät. Limasienissä voi nähdä Rugosan ja tämän putken ... sukulaisuutta.
Sillä putkella oli jokin piirre, joka muistutti Aizo Aceae -mehikasvin alfa-kaarta, ja hyvinhän tuo asettuu lähelle muita Aizo-juttuja...
Oliko kotiloksi sanottu, hento läpinäkyvä tuutti, jolla paksut lehden näköiset "melat". Nimitin sitäkin aizoksi niiden alkeellisten "lehtien" vuoksi. Ko. muoto esiintyy kartassani vain oikean yläkulman putkimatona. Mutta sen ympärillä leijuu vanha sana ja vanha olion tekele aizo.

Näkinpartaisleviä ovat ylhäällä aivan keskustan yläpuolella nämä:

MONISILMÄ - tarkoittaa monisilmäputki. Koiranputkimaista oli...
KÄÄPÄLAUTAS - korallin näköisiä, litteän käävän näköisiä
MANSI-MYKER - kuin kourussa levystä leikattuja nuolia,"mansikoita", (koiras), ja samassa kourussa kuin lumpeen se yks mykerö....(naaras)
ISOPUTKI-AMFI - putkia, joissa on seinät sulkakoururakennetta ja sisällä ehkä vinosti asettuneita yksiköitä?

yksi näkinparta unohtunut kartasta:
ÄYRIÄIS-HARAVA - Hanhenkaulan ja keskustan välistä jäänyt pois. Pitkäsorminen harva hento harava, näkinpartaislevien kuvista löysin. En tiedä, kuinka se näkinpartaislevä sillä sitten koukkii ja mitä. :D

Keskustan oikealla puolella lukee L-co ... Se tarkoittaa L-collar - LUMPEEN JUUREN VIILTOMAINEN AUKILE, JOKA MUISTUTTAA BAKTEERIN "KAULUSTA" (ja Andien jätti-möykkyjen "hymyileviä suita") sekä suomalaisessa luolassa kököttävän kiven "hymyilevää suuta" - katsoin kivisäkin ekskavaatiksi suineen, sisältään tunkevine mykeröineen ja säkin muotoineen. Lumme ansaitsee tämän sijainnin monen eri piirteen vuoksi. Laitoin tämän L-collar -lumpeen peilaamaan keskustan läpi vastapuolelle sellaisen saniaisen osan, joka on kuin ulpukan lehti. Sekin lehti ansaitsee sijaintinsa ammoniittien lähellä muotonsa vuoksi. Minulla on sellainen "aavistus", että lehden muoto noudattaa erikoisia matemaattisia sääntöjä, joita liittyy ammoniittiinkin.
Mieltäni kyllä hieman kaihertaa se, että liittyvätkö Kuopiossa valokuvaamani vastakkain seisovat kivi-"kädet" lumpeen juuriin miten läheisesti (?) ... ... kädet ovat oikeassa paikassa, mutta onko lumme ?!
Oh my god, se sopisi PUNALEVÄ-HÄMIKSEN (jolla on hämisjalka-juuret), DICKINSONIAN (joka juurtui ja kylvi kai juurtaan siihen missä kulki) ja HANDS -väliin. Silloin Lumme tulisi viherlevän ja sellaisen anomalocarikseksi nimetyn sammalen väliin, joka eteni kuin ananakseen pureutuvat symmetriset sakset.
Kumpaanko paikkaan lumme kuuluu ?????????????????????????
... ehkä dickinsonia ei juurtunut, vaan vain söi vähän pintaa? ... Lumpeen juuri muistuttaa keskustaan tarkoittamiani Himalajan kiertyviä vuoria ... ehkä sitä lumpeenjuurta on vaaka-keski-viivalla enemmältikin ...? eikä vain yhdessä paikassa ...

KARTASTANI PUUTTUU JOTAIN HYVIN TÄRKEÄÄ. Siitä puuttuu se kelluva? (lilan valkea?) veneenlaita-kuppi -sieni /-sammal, jonka näytin lähiaikoina, että Helsingissä on erään kallion pinnassa. Se näytti tarkennetussa kuvassa aivan elävältä, nahkealta, puolikuivalta, oudolta. Se on samanlainen melkein, kuin Cern:n hiukkaskiihdyttimen alueen maassa upoksissa olevat suuret veneet. En nyt löydä ilmakuvaa niistä, mutta muistan, että aina yhden sisältä on kasvanut seuraava leveä lyhyt venho. Muistaakseni niissä ei näkynyt "nukkuvan kissan" kiinnitys-nauhoja, niinkuin vuorien ympärillä on. Vene. Reunat ovat maan pinnassa. Uuden alku kasvaa päältä päin, en ole varma, että onko ollut olemassa sellaisiakin, joissa .... joo on niitä ollut, että uusi kasvaa niinkuin "leuan alta". Helsingin ja Cernin kupit kasvattivat reunan yli ja eteenpäin, uuden. En muista Cernin veneiden kokoa, mutta iso joka tapaukessa, vähintään kymmeniä metrejä. Isoimmat sellaiset ovat saattaneet olla hyvässä lykyssä niitä Grönlannin 3km pitkiä paketteja. Mihin asetetaan, elämän puussa? Laittaisin sen 5-kulmioon:
KESKUSTA
BAKTEERI
BLACK(-yhtymäsieni-kouru)
PIRUNPESÄN PINKILLÄ karttaan merkitsemäni JÄTTI-MANTIS -LIMASIENI
ALKU-NILVIÄINEN
paluu keskustaan.

Harppuunasieniin kuuluu kelluvien veneitten näköisiä asioita. Hyvin pieniä, mutta koko voi muuttua menneisyyden valtavasta tämän päivän mikroskooppiseen. Koko ei merkitse yhtään mitään. Koot ovat muuttuneet, sen näkee jo maastokartasta, avaruuteen katsomisesta puhumattakaan. Harppuunasienten veneet eivät tosin näytä "yhteen laitettujen sormenpäitten veneenlauta-kupeilta".

Spedenkin tutkiman, Jalasjärven Pirunpesän vieressä on 25 metriä leveä "yhteen laitettujen sormien veneenlaita-kuppi". Kaikki alueella kasvaneet, aivan eri näköisiä olentoja, vaikuttavat olevan yksi ja sama eliö. Bakteeri = limasieni = sirkka-äyriäinen = pehmytkoralli (=karhukainen) = merimakkara = putkimato = musta sulkakourumainen aizo-pari = musta litteä sulkamainen "lehti" (=helmiveneen esi-isä??). Musta aizo-pari elelee tänäkin päivänä isossa vaaleanpunaisessa massassa nimeltä pehmytkoralli. Pehmytkoralleja on muunkin näköisiä kuin sirkka-äyriäis-vaunuja: niitä on myös puhalletun kumihanskan näköisiä --> karhukainenhan se siihen liittyy, eikä mikään muu.
Tämä "musta aizo-pari" ... kertokaas, yhtyikö pari madoksi, vai lähteekö juutas kolostaan 2-haaraisena? Se syntyi kai 3-kulmaisena pötkönä? Aika inhottavien, piikikkäiden putkimatojen olemassaolo Pirunpesän maastossa on aika selvä. Katsoo vaan karttakuvaa, joka on valokuva todellisuudesta. En ole varma, mutta putkimadon pää on voinut olla 20 metriäkin leveä. Jos yksi versio on varhainen helmivene, tässä elämänmuodossa, niin se on siinä Pirunpesän vieressä 50 m pitkä, kerälle-kiertyneisyyttä vähemmän kuin bumerangissa tai korkeintaan sen verran.


---Maanantai 04.01.2021 21:21

Palataanpas vielä edelliseen kuvaan ... ! Löysin yhteyden "Dumbon" (mustekala) korvilla, en suinkaan tuolla "seisovalla käpytakilla". Kai se on oikea, tuo keskimmäinen olento? Pidin kirjapäätäkin oikeana, en sitten tiedä onko se oikea, vai jokin pila. Sehän olisi saattanut antaa vasarahaille sen päänsä perinnöksi. (Oikeassa yläkulmassa näyttää aivan siltä, kuin punalevät parittelisivat... toinen on kuin kala-mato, sukuelin "suupielessään" kuin artemia-äyriäisellä tai etanalla, ja toinen kuin merivuokko-porifera-merisulka. Jälkimmäinen muoto sukua Madagaskarin labradoriittikiekkojen sisälle säilöytyneille, ellei se pitempikin luirake myös, varsinkin jos omaisi artemian selkärankaa.)

---Tiistai 22.12.2020 19:41




________________________________________________

"Monoliitti" kai seisoi tässä, Savonlinnassa.
Mitähän tuo vihreä on? Aika alkeellisen näköistä homemaista syanidi-lehteä ikäänkuin olisi.
(Mitähän maamuhkusia muuten paikalla on, joissa vihreä kasvaa... näyttää, kuin siinä olisi sieni-sammal-locaris-ayriäis-mato-nilviäis -pesä ... tai puolet sellaisesta.)

---Tiistai 10.11.2020 12:13

Kaadetun kolmosen päällä seisova kolmiopää:

3:n kuva = ruaspiikki = raspi = 5
Raspi ipsar epsil-on... raspi 5 - ipsar 10 epsil 10 epsil-on 5.
Eds-ste 3-8 (reunakivi) ... 3 atrain atli - 8 ilta zera terä
5 rids 10 har Richard
5 rah 10 har
5 roh 10 hor
E 3 trai -- 8 iart yard hjärt
... hmm... olisiko tuossa tarkoitettu TRI-ANGLE ? 8 kaikki yhdessä ONKELIA ?
Voisiko foinikialaisten 3, gimel, tarkoittaa jotain niinkuin kimmeltää, HELISTÄ, TRIANGELI ? Se on sekoittunut deltan kanssa, mer-ki?

Nyt tiedän. 3=10 =tin. 10=kaapu, yläosa. 3=yläosa.
Iard:n ja yard:n(8) vastakohta = draaj. 3 on siis ollut draaj.
Katsotaan välillä naiseen 2. Jos se olisi Troi, (ja 7 Roi), olisi 3 trooi, trooj.
3 on siis trooj traaj treej. 8:n maa-sanakin selviää että se on jollain kielellä ollut joort (yard).
Kun yläosa, 3, = kaapu, voisi se myös olla tröija/tröije, villapaita.
Ja 3 onkin tsekin kielellä troja.
Mikä on gimel, gamma ?
Gimel kimer kamer, kamor, komor, komol, kolom, tie, matka, sidoksissa (aikaan?) tartu taaretu taareta terta telta delta merki kimer kimel gimel.
Sidoksissa (valoon? 8)

Seisoo 3-jalalla ukko kallioon maalattuna, pää on triangle.
Hänen jalkansa ovat joko atrain-kolmipiikki, vuoren harja, irt irti, joort juur, tai ruaspiikki raspi 5...
ja päänsä on merki kolom delta, trööj tröje yläosa tin, 3 eli 10. Ylevä, tietävä, oppinut ja laskutaitoinen. Kolmiopää voisi olla kettukin. Voisiko KOLMIO olla 4 box fox? 4:ää tarkoittava "keturi" ei kuulosta ketulta ihan... (se vaikuttaa siltä kieleltä, jolla 8 on zuri tms.) Paras paikka ketulle on 2. Se jättää 2 jälkeä. Ehkä se piirros tarkoitti, että jättää 4:n jäljen sijasta 3? ja siten on kettu. Koska peittää jälkensä osittain. Se on sitten vanha kettu, kepin kanssa. Niinköhän tuo kallioihin maalaili? Entäs jos sillä onkin sellaiset palikka-kengät... Varoituskolmio? Luurangon kuva? Pelotus?

VAI oliko hänen nimensä Richar, VAI lukeeko siinä vain "reunakivi", VAI näkivätkö he humanoidin, VAI onko merkki vai ihminen harjalla seljänteen?
3 "vanhat unohdetut savi kaiut". "Muistaa juuret atrain atri 2 taniar tenier kämmen 5 raspi ruaspii harava hara 8 iart joort"
Nam UAT 5 - TAU X man ihminen henkilö 10 tin 3 triagle.
Hmm... voi olla, että foinikialaiset ja roomalaiset pitivät 10-vuotiasta henkilönä ja aikuisena silloin kun tämä teki kauppoja tai oli vastuussa rikoksistaan?

Pää main mein neim

...noh, ainakin yritin. Jokin juttu siinä on, siinä kuvassa. Hahmon vartalo on ranka. Ehkä se tarkoittaa pelkästään kuolemaa, ihmisen kuolemaa ja ihmisen jäänteitä. Jos piirtää sen, niin käsittelee kai omia tunteitaan, näkemäänsä kuolemaa. Voihan se olla, että kolmas jalka on lisätty lopuksi/tavan vuoksi, jos piirtää niinkuin lapsi. Eikä hän ollutkaan "matematiikan nero" tai muu sellainen. Ehkä piirustaja oli lapsellinen ja teinimäinen, tai, ihminen voi jämähtää vetämään samaa tikku-ukko -viivaa jos piirtää harvoin, eikä ole minkäänlaista taidetta mallina. Joissakin Suomen kalliomaalauksissa herkkä viiva kuvaa tarkasti hirven ominaispiirteitä.


. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Jos 2 olisi läpi utsi ulos (ja 7 siten ko-uros, mies), niin tästä voi sepittää vanhoja numeroiden nimiin liittyviä sanoja, jotka olisivat jotenkin että

1 Archie aatsi uutsi
2 atsi utsi
3 tsi etsi itse ek ik zielu
4 sotsi tsoi otsi ziel
5 otsiel oksiel (oksilla oksien?) (aksiel aksel askel skel pala para?)

1 chi-hu-a, hu-a-chi
2 chi-hu, hu-ski, tsi-sa, tsi-su
3 e-tsi, e-sti, stie, tie=kolom,kulum
4 tie-si, kulumo (van-ha vaak rau-ha vaka viis-as) etsiel estiel
5 haistaa

lom... olisko pellolla raatamista, ennen lomaa, levata? Voisi olla sitäkin, mutta on ehkä sama kuin lume lumi lum ... (eksi etsi itse oma kulumo lumesta ... valo kuluma ...että missä aurinko ...)
Tai ehkä lom liittyy siihen, kun P P Petelius mutisi jotain "valtavasta pilven lonkareesta" ... että lon lun luna... olisiko jonkinmoinen jaettu osa kokonaisuudesta? kun osat ovat yhdessä, ihmiset ringissä pitoja pitämässä ankeriia onkelia, ympärille kerääntyneinä? to be luna. Siitä askel taaksepäin on olla privaatisti, be aloun, be louna 7.
(Sitten voisi, ehkä, joku (niinkuin minä), muka, löytää ohjeita mereen liittyen, niinkuin että ei ui, = öj /\. Tai että jos "kupu" polttaa nahkaasi, niin kusta siihen ... se oli että parempi virsta 8 karttaa ... virsta 8 hjaard ....)
(Eikös metallin valussa käytetä savea? Ainakin ovat pari, mutta kyllähän laava maata on. Niitä samaan liittyviä vastapareja on, niinkuin verkko ja vene. Verkko on harva, ja vene on tiivis. Verkko ja salama = yhdistetty, ne ovat 5. Vene eristää kuin tin, 10.)

Sitten on muutakin kuin "alapuoli beetto kulum tartu yheen".
Kyhäelmä samasta, 12345:
Tat two pi for hand
Tat gib ob taartu hand
(tämän jälkeen tuumailin myöhemmin, että tat olisi 10... missähän se ta oikein on... at luona... vai onko se -lla ennemmin... luona luokse luota ... joskus väitin luo luota olevan 7 2. Entä "ruota"... RUASPII... E .. edge ... selekranka, kalliomaalausten ukkojen jalat. Piirsivätkö he kallioon ukkelin seisomassa E-kirjaimen päällä, tai E-kirjain toisena päänään, vähän niinkuin E niinkuin end? Tai kallion reuna... ruaspii... 4 ja 5, harava, harva ... eds ids reds rids ... ridge selkä selänne harjanne harja. Harja harava ruaspii selkäranka. Ihminen seisoo haravan päällä. Ihminen seisoo harjalla seljänteen, oksalla ylimmällä. Ruaspii, ranko ranka. Kuolema. Tai 3 jalkaa... ei ihminen eikä eläin? Toinen pää, pyrstö... pyrstö on kuin harja.... perseensuti... Toinen pää on kampa... (silo)pirta.. ja toinen pää on atrip(olis)... E yheen tarttuu taivas ja maa... ihminen harjalla vuoren... 3 jalkaa... 3:lla kukkulalla... ja naamansakin on kolmio. Kolmihaarainen... atrain. Atrain alla, niarta päässä. Taniar päässä. Värjääjä? 5 Tenier päässä, kämmen. Kallio- ja luolamaalaus, kämmen ja värjäys. Teint 4 (t)niet 9 Ei. Tan 4 not 9. Daniar ... Danial... Epsilon E yhteen vuorilla - niarta kaukana kauaksi päässä. Yhteen 3, erilleen 8. Roh 5, hor 10. Rah 5, har 10. Rich-har E5-10 ... harjanne-ter ... 5 käsi 10 ter.... 5 tervas 10 haj! Eskie Eikse... 5 UAT TAU 10 henkilö. Atli 2,3 - ilta 7,8. Raspi ipsar epsil-on... raspi 5 - ipsar 10 epsil 10 epsil-on 5.

10 9876, jos 5 olisi "et" : Etkö zina osa ouben door? Etkö zina osa takapakkia muato?
(5 ON monesti sama kuin 1.)


__1_____2_______3______________4_____________5____
ala __ oJen/tu __ on-tu __ for/iJen-tu hamastu__ unt ant hand

im__ ta-kaise__ on/pinta/hamara__ iJen/hamar/öj/hamartui__ ten(a)?
_6_____7__________8_________________9_______________10


Öj hämärty, mutta niin hamartu hamaran paikkakin... Hamarahan on ... öö... tasainenhan se on!! No sittenhän se on oikeassa paikassa. Vai olisiko "hamara" :n paikka samassa kuin ilta, 8? Maan ~vaaka pinta. Kamara siis.
6 paikallaan istuu, 7 liikkuu
8 tasainen, 9 terävä


ines4? ela2 illa7 ades8? abla9? alla3? Nurkat ainakin poissa symmetrisesti ...
Näitä yritin etsiä tuossa aiemmin, taulukon omaisessa "ala ojentu ontu..."
(Ontu muuten on vastapäätä sitä keel-kiiliä. Ehkä se on oikein?!)

At, luona, sijaitsee numerossa 2. Antaa, elämä, rakkaus, äiti, na=luona.
At=2 ait=7 aiti=2
Isä olisi kaiken järjen mukaan 7, mutta i-sa on kyllä 2. Esa=7.
Mad-er mud-er = madel mudel, ja tarkoittaa, että edennyt pitemmälle kuin maa ja muta. Syntynyt siis elämä, savesta1, alfa-langoista, joita on 2. Niitä alfa-lankoja on kyllä kaikessa materiassa, ei tarvitse minnekään edetä. Alfan kuva on pesä, josta lähtee 2 lankaa eteenpäin uutta pesää kaartamaan.

Ahaa, oxsen(taa) ojentaa, 2, kun ei saa ilmaa, 2. Sydän 7 ilma 2.


_________________________________________


Musta karvatassu häikäisee meidät auringolla tässä kuvassa.
Oletan, että kuvassa näytetty sieni sisältää myös tuon kasvien lomassa piileskelevän mustan? Se ainakin on asettunut/kasvanut symmetrisesti vaalean tupsun taakse. Jotain seittiäkin on venyttänyt, tummaa teippiä. Otuksen kaareutuvia kynsiä tulee kummaltakin puolen tänne päin. Päältä mustia, alta kai lähinnä lihan, ei vaan ihon, värisiä. Eikös olekin mukava matomainen olento... piikkejä reunoissa... sitä luulee mustaksi tyhjyydeksi. Sukua Leppävirran saarten ympärillä oleville mustille mutkuloille. Ja niille puuhun kiipeäville mustille, jotka sulautuvat runkoon, ja putoavat kohta maahan. Kai homeillekin. Hyvin hauras, taitaa olla. (Ehkä ammoniitillekin) Enhän minä mikään asiantuntija ole - mutta musta eliö ON kuvassa.

https://scontent-atl3-1.cdninstagram.com/v/t51.2885-15/sh0.08/e35/s640x640/91551087_3718991971506099_2364717060943357574_n.jpg?_nc_ht=scontent-atl3-1.cdninstagram.com&_nc_cat=103&_nc_ohc=F61Wkwfs3vwAX-xYA69&_nc_tp=24&oh=bfa14c3ef0e134c48e29379de857a292&oe=5FC48CDB


__________________________________________


(Sienet muistuttavat merisulkia varsistaan, ja viherleviä varren alaosasta. Näillä sienillä on yleensä varsi.
Muistuttavat montaa muutakin. Koralleja.)
Ne eivät ole taikasieniä, ne ovat taikurisieniä. Toinen vartijoista ratsastaa karhukais-sieni-mureenalla, ja 2 hitsaa jotain. Eikä kukaan ole huomannut mitään, heidän maanpäällisestä tehtävästään. :) Muuttavatko ne oikeasti nuo puunlehdet jonkin elävän pinnaksi? Ne on kohta valjastettu ihmisen käyttöön, nekin. P.S. Katsoin kuvaa tarkemmin, ei NÄY lankoja puunlehtiin, 0-1 vilausta sellaisesta, eikä niillä niin paksuja lankoja olekaan. Mutta ei se mitään, saattaa niillä silti olla näkymättömiä lankoja, joilla otetta ympäristöön.


____________________________________________________
Joitakin virheitä noissa sanoissa scarabee-kuvassa.

Skarabee. Ääni. Heinäsirkka, sydämen ääni ~elossa =
current. Korento ~ perky = terhekka ~ köli = keel =
kobilica = sarantsa = heinäsirkka. Ääni. Skarabee.

Ilmankos on kölin / keelin etsintä numeropaikoista niin vaikeaa,
kun joka toinen saattaa olla perky ja joka toinen limp.

Tasapainoinen kantoväline olalla oli kohtalaisen taipumaton,
kun se on jämäkkä puun pätkä.
Jos se olisi yhdellä olalla, taaksepäin, niin varsinkin silloin voi puhua korennosta.

Minä sanoin, että sudenkorennot lähtevät, kun tyttäreni lähti kouluun
kaverinsa kanssa suksipaketit kainalossa. Hirmu pörhällyksellä,
(neljännes vuosisataa sitten.) Ei paljon enempää voi olla korento.

__________________________
__________________________


Nyt on hyvä löytö taas:

Coper kuparipeili cober kowera - kohti-3 koh-8 kohdistaa

Cover cower Cubu kupera - poispäin, karttaa 8

(8:ssa voi olla mas ja mos, ja etteikö liittyisi massan ominaisuuksiin tuo karttaminen ja ikuisuuden merkki ... massasta ja ajasta puhutaan myös numerossa 1, ja molemmat numerot viittaavat maahan, 1 ja 8. 8 on laidunmaata yms ja pituuksia maata myöten. 1 on maata aineena, ja mielestäni hoor ja taim ovat myös 1. Jos ek-ik-muna-minästä lähdetään tagalogiksi etsimään aikaa ajan vastakohdan ja ako-minän avulla, löydetään suomalainen aika myös kohdasta 1. Tosin jos lähtee paikasta "ai", päätyy aina kohtaan 7 ...)

Saiko baskit valkoinen-sanansa "zuri" jostain sul-aurinko -kielestä? Kai he saivat. Se on 8, sama paikka kuin suomen valo. Taitaapa olla sukua suomen sanalle "suoraan". Suoraan kohti on vastakohta karttamiselle.
Mium muamo mieroon ZUORI ... Karjalam mail gulda-kägöset kukkuub ...

Sitten on tällainen, että jos set on sama kuin sep, ja taitaahan se olla kreikan mukaan, niin sep ilma ri-nen olisi 7 2 9-4. <-- symmetrinen kuvio.
Tämä 9-4 ... "hamer-meer-ke" ehkä... hamer merkki 9 10 4 ympäröivät takojan Thor, 5.
7 sepänpaikkana on myös jumalan paikka. Seppä-takoja Thor jumalana... Baskien jumala jain-ko ... Siitä saa Thor:n niin, että otetaan sana noir 9 vastaamaan nuori-sanaa jang/jank. Lisätään i, niin ollaan numerossa 4, ja lisätään vielä o, niin päädytään Thoriin 5.
Monta hyppyä on ihan normaalia, mutta en ole nyt varma, että onko tuo i:n sijainti miten epätavallinen. Minusta se on epätavallisesti, vaikka kyllä niitä on laiteltu keskelle sanoja... suomessa ja baskissa on launaa ja saunaa.
Saa myös sainko:n jos ajattelee että 10 on se sign, merkki, lisäämällä vain ko, niin ollaan perillä. Ja mer olisikin 4, delta /\, eikä 10. Vai airokalako1 se on se "merkki"?
Ehkä olin taas punonut jotain väärin.
Mikä se 10 merkki on? Kyy menee kaira ... Spring raikas uus kevät ... pyöritetään sormea korvan vieressä? LINGO-linko pyörii ! Se on napakymppi.

Onko siellä jokin myrskyn nimi nyt, iota ... sehän on melkein 10ta. Ei varmaan ole haettukaan kiekuroita 10a-9 tai joku... ti10n-hitu-6. Tiijon hitu.

____________________

Hublatusta. Muinaista Egyptiä sivuten / scarabeestä lähtien.
Minne RUX hävisi... 8 kuuluu lukea myös RUX.
Sanakaava pitää. (Meni toinen yö kiil-paikan etsimiseen ja heinäsirkan ja kölin yhteyden etsimiseen. Kirjoitin yläkulmaan.)
Horuksen vastakohtaa ovat Zürich, Sirius ja kuuro, ja Horus negee edäs. Samassa rytäkässä "faarao" olisi 8-7-8. Mitä se käy koukkimassa numerosta 7? Sydämen? "Kuninkuuden" kun 7 on major? Suuren miehuuden, kun 7 on kibni, mies? Yksityisyyttä ja rukoilua, kun 7:ssä ollaan louna/aloun, ja pyydetään omassa rauhassa? Taivasta ja Jumalaa, kun 7 on myös se?

Oho, siinä pitäisi lukea limp, oikeassa yläkulmassa. P näyttää o:lta.

Pheri-ferry -lautta = lantsa ranza. Miksi "peri-feri -lautta" on pyöreä? Siksikö, kun näkyy kaukoputken linssissä? Vai mikä se lautoiksi kokoontuu? Galaksit. Plaak. (...pieni lauttamme ooooon.... liianPieniLauttamme oonnnnn.... viiir-ta vieeeee ...)


Muuta hauskaa:
SAA NAARATATA: HUUS: "KYY!"

Kaksois-merkitys:
SAA NA RATATA: HUSKY.

Jälkimmäinen tarkoittaa:
MIKÄ SAA/MIKÄ VIE LÄHELLE=NA RATASTA=MAAPALLON NAPAA?
Vastaus: (SIPERIAN) HUSKY.

Na ratata on bulgariaa.

---Tiistai 27.10.2020 10:04

Tosi kummaa ja vanhaa elämää Alpeilla. Yksiköistä lähtee ikäänkuin vihreitä räpylöitä ja/tai kauluksia alhaalla, eli eläviä ainakin ne läpykät ovat. Ainakin oikealla näkyvä möykky "istuu" sienikourussa, mustan ja tummanpunaisen värisessä. On rakennettu ja syntynyt siihen. Niinpä täytyy muittenkin silloin olla samaan kuuluvassa kourussa. Ovat peräkkäin kuin jotkin madonpätkät tai bakteerit. Harmaat pesänreunasienet näkyvät tulevan tuolta alempaa vedestä rannalle, ja näyttävät aika "marsilaisilta" minusta. Olisiko levämäistä sientä, ja möykyllä oikosarven päätyläpät? Täysin erilaisia toisiinsa verrattuina.



Nappasin kuvan tältä videolta, kohdasta 7:03 Luontohetki Alppipurojen elämää
https://areena.yle.fi/1-4664120

Sama video, tunnistan anomalocariksen Alppien vuoristopurojen seinämästä. Laji lähellä tätä:
https://www.sciencenews.org/wp-content/uploads/2019/04/042719_scivis_feat.jpg

Tietääkseni anomalocarikset ovat sammalmaisia, hyönteis-äyriäismäisiä, ja jopa kalamaisia. Videon kohta 29:02 - 29:05.
Iso musta keskellä. Näitä on vaikea käsittää. Ihankuin ylös nostettujen kavioitten pesästä katsoisi jotain liskonnaama-poikasia. Kaiken kukkkuraksi 1 naamaa tai 1 kaviota muistuttava outo iso harmaa seisova olento tuossa vieressä ... muistuttaa sekin kalaa hieman, nimittäin merihevosta. Ellei jopa haita. Paitsi että sillä on alhaalla merivuokon tarttuma-imukuppi. Huom: merihevosen ja meidän sukulais-kaloilla on hännässä jonkinlainen imukuppimainen pyrstö.
Ehkä luin kiviä väärin... se näkyy kauempaa kohdassa 29:08. Musta näyttää kaulusparin toiselta puolikkaalta. (Näyttävät valaneen hirsitalon peruskiven ... :) jollaisia on rannoilla Marsissa.) Jotain elämää siinä kuitenkin on. (Olisivatko sirkka-äyriäisen läpykät koskaan voineet olla ... tai kyllähän ne olivat sillä tavalla, kaulusmaisesti... mutta ovatko voineet sulkeutua ja valmistaa jonkin.... pötkön... jollainen se itsekin on, ja suuntautuu ulos kolosta, joka, kolo, oli kaulukset... jotka olivat se itse...! Eikö olekin jännää. Tämänkö vuoksi on sukulais-kalan pitkä viuhuhäntä halkaisijaltaan neliö? Vai minkä vuoksi? Neliö, koska kolo ympärillä oli neliö. Kun miettii, minkä eläimen voisi pursottaa ulos 3:n pyöreän levyn kolo... niin vastaus ei ole kaukana sterletistä, eihän? Niitä uiskentelee tuolla, oudon muotoisia kaloja. Mutta taas tuli keksittyä uusi syntytapa jollekin. Ellei se olisi ihan synnytystä vastaava. Eipä hullumpi idea. Kaloille sukua oleva synnyttäisi halkaisijaltaan neliöitä ja kolmioita olevia kaloja. Kuulostaa hullulta, mutta katso niitä kaloja, ja katso tuota luomusta kaulusten välissä. Anomalocaristen sukulaiset hautovat tänäkin päivänä jälkeläis-möykkyä rintansa edessä, jotta se kypsyisi valmiiksi.
Hämähäkit, sirkka-äyriäiset ja anomalocarikset olivat siis maata, joka synnytti. Jälkimmäisin oli kalaKIN ja haiKIN, joka synnytti. Siitä seuraa, että ihminenkin on maa, joka synnyttää. Ei ole väärin sanottu, että 3 mainittua olivat maata. 2 ensin mainittua olivat ensin itse kaksoislanka, tai niin varmaan olivat ensimmäiset anomalocariksistakin. Kaksoislanka-hämiksiä elää yhä, kuten aiemmin olen jo monesti sanonut. Tai en ole sanonut että ne ovat "kaksoislankoja", mutta uskon näin. Tekeekö se punalevä koskaan siihen koloonsa minkään näköisiä jälkeläisiksi sanottavia? Vai jatkaako eteenpäin päästään lähtevällä möykyllä? Se toinen sohi niillä kierteisillä putkillä eteenpäin, mutta on saattanut jatkaa isoilla möykyillä uusia kaaria sivuille? Ellei päästään sekin lähettänyt... en ole koskaan nähnyt kuin parissa kuvassa niitä.
...
Minkä vaahdon se anomalocaris on pursottanut siitä rintansa aukosta...? Pursotti seuraavan ja sitä piti kypsyttää sitten vähän?)

_____________________________________


Puita Borneossa. Erittäin jänniä. Minusta näyttää, että on sukua kaikille mahdollisille maapallon elämänmuodoille. Muistuttaa niitä hyönteis- naamaisia isoja merenpohJan viherleviä, ja vihreitä kalansuisia alkeellisen elämän kauluksia merenpohjassa, joiden päälle merihevosen sukuiset kaareutuvat (ja jollaisten, reikäsuisten pötkyjen rivit rakentavat Leppävirran saaret).

Muistuttaa suuria vuorten jäseniä, joiden pinnassa ovat kiinni kalmarimaiset ja terhomatomaiset yksiköt. Kuvasta näkyy, että puun ikäänkuin hyönteisjalkaiset "trumpettikalat" irtoavat pinnasta lopulta.

Puissa on sitä black & white -sientä. Ehkä jopa taivaan värisenä. Erittäin vanhoja rakennelmia rakentelee. Rouva elämänpuu pitelee selkänsä takana käsivarttaan, jonka päälle on kasvatettu jin&jang -kiekonpitimen sisään nautilusmainen, kalamainen, merituppimainen yorgia-kiekko. Kiekon nautilus-silmät ovat puun oksan päällä, ja sitä alempi osa oksan vieressä. Siltä ainakin näyttää. Kiekon "nautilus-suusta" kasvaa lonkeroitten tilalla ulos kaksoislankaa (aivan kuin sillä Finn-Nessiellä...).
Kiekon alapuolella on jotain aivan yhtä outoa.

Puu pätkiytyy "korte-bakteeri" -palasiksi. Puusta lähtee vasemmalle yläviistoon oksa, joka näkyy olevan "4 miljardia vuotta vanhan bakteerin kaksoisrihman syöttö -väline". Nämä kaksi asiaa todistavat, että se 4 miljardia vuotta vanha "bakteeri" ei ole bakteeri, vaan yhtä paljon puu tai oikosarvi, kuin bakteeri. Sen on pakko olla ollut punalevää. Samanlaisia kasvaa Europa-kuun (ainoalla?) jään päällä olevalla maapläntillä. Ei kasva enää, vaan ovat ehkä jäätyneet jouduttuaan ulos.



Katso mikä musta tuhatjalka on varjossa puun rungolla. Meneekö tämä niin, että puun kasvattama madon ja sienen ja kaiken mahdollisen musta risteytymä kiinnittyy puun rungolle, ja kasvaa siihen oksaksi ? Puu kasvattaa mustia muikkusia, vasemmalla näkyy sellainen. Mutta mitenkäs se oksa sitten lopulta putoaa pois? Kuva todistaa, että näin käy. Vain tuollaiset "meidän kylkiluut" on tähteenä puun rungon pinnassa, kun herra väkäs-reuna -lätkä irtosi siitä. No se sitte hiihteli jonnekin... vastaa varmaan niitä uimamaistereita, jotka porukalla rakentelivat ammoniitteja. Eli kun tuo kammottava hiipiäinen putoaa, sen tehtävä periaatteessa olisi etsiä vähintään 1 kaltaisensa, ja rakentaa (kutea) sen kanssa keskelleen pystyssä seisovien torvisienien pillistö, joka joillakin on kuin viruksen pinta, ja joillakin kuin ammoniitti. Joillakin kuin alkunilviäis-koppa. Mutta näin ei aivan käy, kun tämä on kehittynyt puuksi. Oksat putoaa, mutta jos ne kulkisivat siellä maassa, niin luulen, että olisimme kuulleet siitä jo. :) Ne jatkavat puun sukua sitten, juurtumalla maahan, oletan.
P.S. EIKUN NYT TAJUAN KAIKEN. LATVUSTOSSA 2 KOHTAA TOISENSA. NE TEKEVÄT VÄHÄN SAMAN, KUIN KOTILOT, JOTKA KIIPEÄVÄT PUUHUN, JA YHTYVÄT SIELLÄ. NÄMÄ TEKEVÄT LATVUSTOSSA LITTEÄN YORGIAN, NAUTILUSTA JA AMMONIITTIA MUISTUTTAVAN KIEKON, 2:LLA JIN&JANG OKSALLA. TOINEN TULEE TOISESTA SUUNNASTA ALTA, TOINEN YLTÄ. KUN KIEKKO ON TEHTY, OKSA IRTOAA PUUSTA, VIEDÄKSEEN KIEKON ALAS. ALHAALLA ON MUINAISUUDESSA VALINTA, EHKÄ. JOS OKSA KIERTYY LITTEÄN KIEKON YMPÄRILLE, SE ON YHTÄ KUIN AMMONIITTI. NIITÄ TOSIN EI TIEDETÄ NÄIN TEHDYN, MUTTA... TUOTA... EI NIITÄ TIEDETTY PUHALLETUNKAAN... SITTEN JOS EI HALUA AMMONIITIKSI, TÄYTYY KOKO HÖSKÄN SUORISTUA ALHAALLA. NIIN MEILLÄ ON 4 (USEAMPIAKIN) MUUTA VARHAISTA ELIÖTÄ, JOITA VOI SAADA NÄISTÄ KIEKOISTA: PARIT SANIAINEN & MERISULKA, JA PARIT SIENI & PUU. KOSKA SE ALKUOKSA SISÄLTÄÄ KIEKKOJA KIEKON SISÄLLÄ, NIIN OLENKO VÄÄRÄSSÄ, (EI AIVOT MEINAA JAKSAA KÄSITELLÄ NÄINKÄÄN YKSINKERTAISTA ASIAA), JOS EPÄILEN , ETTÄ 1 PUDONNUT KIEKKO VOI KASVATTAA PUU-RIVIN? SELLAISTEN PUITTEN RIVIN, JOTKA OVAT PELKKÄ PUTKI ALKEELLISIMMILLAAN. TIEDÄN TÄMÄN SIITÄ, KUN RANNASSA KUVAAMANI "NEON-VIHREÄN, KIERTEISEN TÄPLÄ-RIVIN SALKKARIA KAULASSAAN KANTAVA" HAHMO (KIVI) OLI KAUKAA KATSOTTUNA YKSI 3:STA, RIVISSÄ SEISOVASTA PUTKEN JÄÄNTEESTÄ. Ei rannassa nähtynä - siellä ihminen ei näe mitään - vaan kun valokuva nököttää tulitikkulaatikon kokoisena jossain tietokoneruudulla.

Kokosin taas eliö-järjestystäni koko yön. Löysin paljon hyviä osumia ja yhteyksiä. On ollut kinkkinen palapeli koota.