IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

---Lauantai 29.10.2022 07:18

Siitä voisi lähteä trilobiitti-ekskavaatti pitkillä sivukaarilla uimaan, jos lohkeaisi pala kuin ranskanleivästä. Trilobiittien pää oli epäsymmetrinen, vasen ja oikea puoli erilainen hieman.
Kuvassa voisi olla myös lapaset nousemassa maasta suoraan ylös, = simpukat / t.towel / charniat. "Rakennustelineet" näyttäisivät silloin ehkä sarvisammalilta ja nivelmadoilta. Ehkä siinä on kaikki mitä mainitsin, samassa paketissa. Ylhäällä voisi olla hämis-silmiä, on erittäin tod. näköistä, että siinä on. Näyttäisi olevan. Nyt tiedän, miten silmiä voi olla hirmu-rivi: Ne ovat seittiseisojien/hydrien/vuoren käärmeiden silmiä rivissä. Otukset ovat sivuttain, ja niiden silmät ovat sivuilla. :) Mistä löydät ihmisen? 1 suuri pystyrakentaja eikö olekin käärme, mato, ihminen ja oikosarvi? En tiedä, voiko suuri julkisivu olla karhukaisen kylki... näyttää kyllä siltä. Sivulla oleva rakentaja jos olisi merimakkara-samettimato, niin oudon sea-pig -viipalekakun hän rakentaisi (toisen itsensä kaltaisen kanssa). Noita vuoria on täällä rannassa, jonkinlaisina, mutta pienentyneet n. 1/2 -metrisiksi - eikä niistä erota mikä punainen kiinteä sisusmöykky-massa on. Ehkäpä rakennettu kokonaisuus yhtenä kokonaisena on punalevä-taskurapu, materian herran kuva kehityksen alkupäästä. Rakentaa vanhan ohjeen mukaan munan, ihminenkin yhä.



Tämä on niin outo ... mitä vuorelle on tapahtunut, kun ei tuollaista tavallisesti näe ? Tavallisesti sisukset ovat paketissa, piilossa. Seinämä on vähän niinkuin 90 astetta käännetty sirkkaäyriäinen uppo-pesässään. (Sirkkaäyriäisten pesäkoloja muuten ympäröivät "snaaksien" näköiset "pohja-muodostelmat", samanlaiset kuin dickinsonioita ympäröivät - perimänsä ja massansa keskusmunaan puhaltavat avaruuden snaaksit.Joo on se niin, tähtisuinen sammal-snaak. Eikö olekin?)
Minua häiritsee se, kun kallion vasemman reunan suuren pystypötkön voi hahmottaa jatkuvan kuvan vasempaan alareunaan ja siellä näkyviin vaaleisiin osiin, jotka näyttävät maljoilta. Kun käsittelin kuvaa, nähdäkseni mitä suuria kuvassa on ja miltä kalliota ympäröivä reunus näyttää, vastaus/näky oli olevinaan sellainen, että kalliota ympäröivä emo on samettimatoa muistuttava karhukainen, jolla oli ollut kello-jalat niinkuin joillakin merimakkaroilla on, ja että jalat ovat kasvaneet jätti-seisojiksi. Se on vielä samaa kuin Alppien vuorissa, paitsi että tässä näyttää, kuin 1 kello-jalasta aina olisi kasvanut 1 "seittiseisoja". Alpeilla rakentaja-sammal-sulkamadon sulat teippasivat kokoon / loivat aina yhden jättiseisojan porukalla, yhteen tarvittiin monta sulkaa, ja sulat muodostivat pötkölle varsinkin selkäpanssaria.
Olkoot maljat nurkassa, luotan toistaiseksi näkyyn kellojalkojen käytöstä juurina. Samettimato-hipsiäinen kuoli. Entiset jalat, nykyiset juuret jäivät putkien näköisiksi.

________________________________________________

Tämä ei liity yllä olevaan kuvaan.

Uskon, että on jossakin vaiheessa saattanut olla olemassa 4:ää tyyppiä sylkijöitä. Niistä on hengissä 2, jos kortteiden varteen tähtäävä örringäinenkin olisi totta.
Toinen hengissä oleva on 2 limasiimaa ampuva käsnäjalkainen.
3. oli ... Finn-Nessie ... jee ... ainakin uusimmassa kartassasi olisi sille paikka. Se sijaitsisi näitten keskellä: (sammakkoeläimet) valas neulakalat oikosarvi kalmari seepia. Ehkä se seisoi tai mönki, suuri luiruhäntä, limasienen kruunujaloilla järven pohjalla, ja ampui yläviistoon rantaviivaan pyydystyslonkerot. Kartassa näyttää siltä, kuin lonkerot olisi ammuttu kiinni järveä ympäröivän, Big-Hammer -tyyppisen "laakamadon" pintaan. Jos se on lappanut niitä rakennusyksiköitä suihinsa. Olikohan etelä-Amerikassa Patagonia se paikka, jossa näkyi tv:n luontodokumentissa suuren luiruhännän jäänteet, seisoi ja tod.näk. käveli myös, "limasienen kruunujaloilla".
4. olisi ollut suurin. Valmisti kavereineen ruudukoita, joiden ruudut olivat satoja kilometrejä leveitä aina jokainen ruutu. Syöksi kahta lankaa siitä "nenästään", joka muistutti sakkipelin kuningasta. Fossiilikuvan perusteella niillä jättiläisillä oli päälaellaan neliöruutu, samanlainen kuin valtavalla "kalalla" Himalajan jätti-"porifera"-juurakossa. Fossiilikuvassa on vinottain ruudukon päällä "nisäkäs-hyönteinen". Jos sillä oli rinnassa vinoneliö-aukko, ovat kuviot osuneet samassa suunnassa kohdalleen, jos aukko on asetettu sellaisen ruudukkomadon päähän. ("Madon", fossiilia nimitetään saniaiseksi tai jotain. Saattaa olla osittain sekin, mutta "shakki-kuningas -nenä" viittaa mielestäni obabiniaan ja maksasammaleen.) Ehkä ruudukossa kypsyi koralleja, merivuokkoja, ja niitä ilmapallomaisia juttuja kiepillä. Ainakin 1 jäi paikoilleen, Suomenniemi. Eivätkö ne ennen monistuneet pienemmiksi kopioikseen, kuoltuaan, tai jotain?

Siinä olisivat ne, 4 suunnan sylkijät. 1. kasvatti lisääntymis-lankoja eteensä, toinen ampui siemenensä maakasveihin, kolmas ehkä saalisti järvessä, neljäs, pienin, saalistaa maalla tänäkin päivänä. Kuulostaa varmaankin sadulta. En tiedä, onko tämä kaikki totta, vai erehdynkö jossain kohtaa.
Kortteita siittävän, pystyssä olevaa simpukkaa muistuttavan örringäisen kuuluisi olla toiseksi suurin, koko esim 1-100 km. Ehkä luoteis-Venäjällä olevat, kartassa näkyvät "pystyssä vieri vieressä olevat simpukat" ovat niitä ...

Meinasi tulla tenkka-poo radiolarian kanssa. Se selvisi. Pakko saada tämä tehtyä.

Mainittujen sinkoajien lisäksi on vielä BigHammer (lähettää 2), käärme (sylkee 2), sammakko (sinkoaa 1), vampyyritursas (ulottaa 2), meduusa (ulottaa useita, onko millään niin vähän kuin 2?). Minusta tuntuu, että rannalla kuvaamani lippahattu-simpukka ei katsokaan sillä 1 silmällään... se on sitä syljeskelyä varten ehkä... niiden silmät ovat ehkä pienet mustat ylhäällä, reunoilla, juuri samanlainen "ilme" kuin Kiinan jäätikön "seitti-seisojilla". Kuulostaa hölynpölyltä, mutta kyllä ne siellä ovat, puoli-avonaisissa kuori-putkissaan, pystyssä, elävinä tai kuolleina. Eivätkö muka ole?
________________________________________________

---Torstai 20.10.2022 04:33

Olin unohtanut jatkaa kasvien viivan vastapuolelle. Toiseksi: glaucuksen kohdalle tulee turkoosi juurakko koko höskän läpi. Näet ko. juurakon Etelä-Amerikan kartassa. Glaucus-kotiloa siirretään askel kotiloiden suuntaan. 3.:ksi: Maksasammal alkanee sieltä yorgian puolelta keskustaa, eikä tuosta. 4.:ksi: Oikosarvi ui kahdella vastapuolella. Sitten on vielä sellainen, että kun selkärankaisten tarkat paikat ovat vielä hakusessa, niin 5.:ksi käärmeen esi-isän paikka voi olla siellä turkoosissa juurakossa, tai jopa sen takana hyönteisten ja kasvien välissä... no ei ne siellä puolella sentään, tsekkasin asiaa, mutta näyttää rajattomilta lajien välit, on ollut olemassa käärmeen kaltaisia juuria. Niinkuin Kuopion rantakivien kobra-kädet. Tai porifera-keilojen alla oleva mätäs näyttää kerros-hampurilaiselta, josta pistää ulos mustia selviä käärmeen päitä, vaikka eivät ole käärmeitä. Ja mitäs ne ovat ne Himalajan suurten valkeitten letkujen vinosti suutelevat liitokset?! Ja 6.:ksi: tuskin bakteerikaan nykyään on äyriäisten kupeessa. Sille pitää etsiä nykyinen sijainti. Siinä on turaamista.



Valkea paperi kartan päällä on irtonainen, sille ei ole tuossa kohtaa mitään sijaintia. Asetin sen sellaisen suuren tyhjän kohdan päälle, johon en ole osannut laittaa mitään lajeja, paitsi "avaruuden glaucuksen".
Siinä on kotiloita. On selvää, että glaucus-kotilon ja "airollisia" kotiloita muistuttavan yorgian välissä lentelee siivellisiä kotiloita.

_____________________________________________________

El Turadon keskeneräisetMaanantai 17.10.2022 13:16

Nämä ovat kesken, mutta haluan näyttää, 2 "patterns" 2 kartassa. Ylemmässä kartassa on leveät ja ohuet juuret. Alempaan karttaani ympäröin sinisillä laatikoilla ne maapallon eliöt, joiden piirteitä näkyy siinä avaruuden planeetassa. Ja kas, laatikot muodostavat nurinkurisen ammoniitin, jonka keskelle isonevat osat huipensin valkoisella laatikolla. Sieltä katsovat, nyt sattumalta katsovat aivan, kun kuvani sattui olemaan juuri tuollainen, maapallon vanhimmat ja suurimmat olennot. SS on kiinan jäätikön "seitti-seisoja", bakteerimainen, levämäinen, rotifermainen, lippalakki-simpukkaa muistuttava. Päätin lopulta että se on hydra. Vieressä on mystisiä merkkejä '''U'''. Hydria. Pullukkamassu-hydra & U-kurkistelu-reikää käyttävä kalmarimainen. Keltaiset ympyrät ovat väliaikaisia sotkuja, lätkin niitä kaikkiin paikkoihin, joihin katsoin nemertean-limamatojen ulottuvan.


Tuossa piti lukea Chinese hydras, eikä rotifers, mutta ~samassa paikassa ne ovat.



Tai keskilaatikossa on Maan suurimpia, ikiomiamme. Se on kuin jokin kaukoputkikuva planeettaamme kohti. Voisi noin ajatella. Vasen alanurkka halkoo poriferan viereistä punalevää: Himalaja on valtavaa poriferaa (tietääkseni), mm sitäkin, tai lähellä sitä. Vasemmassa ylänurkassa on rotifer, eihän se olekaan kuin 100 km pitkä. Alpit sijoittuvat jonnekin valkean laatikon yläosaan. Ne ovat, viimeksi kun niitä katsoin, aina 2 laakamatomaisen kasvin väliinsä rakentamia valtavia, hydra-"käärme"-seinäisiä säiliöitä.

---Sunnuntai 02.10.2022 23:26

Väännän vielä tämän rautalangasta: alla oleva kappale on kirjoitettu olettaen, että lukija tietää planeettojen olevan eläviä yksiköitä, ja kuvaannollisesti/taiteellisella vapaudella kertoen niin, että ei tarkoiteta avaruuden planeetan oikeasti sinkauttaneen "porifera-laseria" maapallolle, sen enempää kuin mitään elämän alkuakaan, vaan tarkoitin, että koska jokin planeetta tuolla sisältää heti alussa elämänmuotojen x, x, x ja x tunnusmerkit, niin maapallokin on ehkä käynyt läpi saman, ja saattaa olla avaruuden suurten viherlevälehtien valmistama. Ja tarkoitin, että poriferan sijainti saattaa näyttää radiolarian, trilobiitin ja sinisen glaucus-lohikäärmekotilon vastapäätä olevalta laserilta, jos asetat maapallon elämänmuodot sektoriympyräksi. Kyllähän se on saattanut melkoinen "laser" ollakin - tiedä miten nopeasti elämä lähti monimuotoistumaan. Kuului sähköinen lävähdys veden läpi ja punaiset lonkerot vilahtivat.

Pyöreä sektori-eläinkarttani teko ei oikein suju... meinasi se ensin tuossa parin päivän ajan muotoutua, ja avaruuden planeetta sinkautti porifera-laserin maapallolle radiolarian, trilobiitin ja glaucuksen vastapuolelle, mutta en osaa laittaa äyriäisiä poriferan ja ... (eihän tuossa pitäisi periaatteessa ongelmaa olla?!) Täytyy katsoa sitä vielä myöhemmin. Vaikea ympyrä - nykyisten otusten esi-isien linjat eivät osoita ympyrän keskipisteeseen, eivät kaikkien, tai vain harvojen. Niiden "elävien fossiilien" linjat varmaankin osoittavat. Sellaisen täydellisen kartan teko on vaikeaa. ...ööh, ei sekään liene mahdotonta, edes tällaiselle maallikolle... mutta pirullinen ympyriäinen. Ehkä ylimalkaisen sektorikartan jaksaisin koota, tällä hetkellä ei houkuta (tangenttien, vai mitä sellaisten viivojen nimi onkaan) sektoriympyrään asettelu, taisteltuani niiden kanssa pari päivää! Täytyy nyt siistiä uusin neliökarttani julkaisukuntoon. Se on luullakseni oikein. P.S. Pyöreä karttani ei varsinaisesti epäonnistunut... kai... mitä nyt merisulan ja kotiloiden väli on perin tyhjä, ja toisekseen minua hämmentää se, että merenalaisissa valokuvissa porifera saattaa koostua "pikku-ukoista"... lieneekö eräs niistä olennoista, jotka koostuvat samanlaisista pienistä (madoista) kuin itse ovat.

Minua on hidastanut eläinkartan teossa viime viikkoina se, kun olen sijoittanut elämän alun neliön muotoisen taulun nurkkaan. Ei bakteerit alusta kaukana ole, mutta ei se elämän alku kyllä niissä ole. Isoa se oli, ei pientä.
(En oikein tajua, että minkä muotoinen se viherlevä simpukan ympärillä on... pari kuvaa alaspäin tuossa. Että onko se sellainen isompi koura-olento monine koprineen, minne sen alakoprat päättyvät, jos siinä on sellainen, ja onko se puoliksi läpinäkyvä, se olento. Hmm... niillähän roikkuu sellaisia kellomaisia "otsalla"... niitäkö ne ovat, siinä ylhäällä, kotilon kuorta vasten, imukupin näköiset?) Jos järvessä on sellainen, on se minusta maapallon lähimpiä sukulaisia avaruuden lehdille.


Kuvasta olisi vielä pitänyt osoittaa a.locariksen täysin eri suuntiin osoittavat lehdet.
Hmm... Sisuksensa ympärilleen tyhjentänyt sahateräkiekko <--> anomalocaris ... hakaset ovat toisella puolella toiseen suuntaan ... sitten se voisi elää uuden elämän, ja mytistää hakasensa niin, että meidän silmään näyttää, että ammoniitilla on hakaset eri suuntiin ... mutta ne eivät täysin olekaan, koska hänen, "hänen", täytyy muuttua trilobiitiksi, jonka ulokkeet eivät enää ole sahanterä. Ei se ehkä niin mene... mutta mistäs tietää, jos syntyy uudelleen, voi tulla erilaiseksi. Ehkäpä pienen asteroidi-"planeetan" ympärillä levät ovat kiekkona. Levälehdet näyttävät olevan vihreän kuvapalasen mukaan noin 1/6 - 1/5 asteroidista, muistuttavat äkkiä katsottuna "blackia"/viherlevää hammaspareineen ja "rasvapaakkujen" näköisine nokareinensa. Tai merimakkaran nahkaa. Jäikö mitään sanomatta, jäikö havaitsematta mitään?! Tummana näkyvä lehtijono tuolla asteroidilla tuossa vasemmassa sivussa - vähän kuin sivulätkät Kuopion keko-jatkumoissa (joiden arvelen olevan viherlevä-sarvisammal-radiolariaa).



Ehkei siinä ole "luinen kinttu", vaan se on tummana näkyvän lehden reuna.
"Ohjus"-muoto, ekskavaatti, niinhän? Kiitää jonnekin, vie itiöitä.
On tuo kyllä "hieman" outoa, kaikki ... lehdet ovat kuin veden pinnalla ... simpukka-kuvan katsomisen jälkeen tuo näyttää melkein samalta, että levä syö tuon elämän alun. Syö, vai valmistaa? Onko sillä muka mahdollisuus liikkua? Mikä sen pienen kuun osuus on? Näytti olevan lehtien valmistama. Kai se valmisti ne möykyt, saadakseen massaa ja kehittyäkseen. Ei avaruudessa ole antimateriaa. Aine on niin ohuina lehtinä, etteivät ne näy. Veden pinnalla on järvessä sama näky kuin miltä nuo avaruuden nokare-laitaiset näyttävät. Ainakin näky muistuttaa viherlevä-kuvieni järven pinnassa näkyviä, hyvin hentoja, vieri vieressä. Se sama jatkui, ohuista lehdistä liimailu, esim kun toisiaan vasten seisovat "kobra-kädet" elivät: niihin oli liittynyt lehtiä. Jatkuu vieläkin: mielestäni eräässä kauniissa merituppi-kuvassa lähes näkymätön lehti liittyy kannun kylkeen. On sitä varmaan yhä, muissakin eliöissä. Tehneet meidätkin, nuo yhdyskuntalehdet. Niitä näkyy tuossa kuvan oikeassa reunassa vain pieneltä alalta. Niitä pitäisi metsästää tähtikuvista tai siltä Dart-iskeytys -videolta. Näyttävät levältä.
Keksin hyvän jutun: olis tarkoituksella sihti vinossa, niin ei törmäisi ... öö... :DD Tiedän, että on muitakin asioita, jotka estävät ...

Onkohan planeetta-kuu -pari sellainen, että tuossa on ollut jotain kukan tai munasolun kaltaista ensin. 2 kpl. 2 hedelmoittäjää tuli niihin ... ehkä ei niin. Ne lehdet estävät tahallaan ettei kuu pääse tuon isomman luo? Lehdet loivat 2 palleroa, ja voivat määrätä niitä yhdyskunnan tavoitteiden ja vanhojen tapojen mukaisesti. Tietenkin voivat, ja niillä ja palleroilla on sama tavoite, ja pallukat ovat osa yhdyskuntaa. Ainakin sieltä nousee päät silmineen, niinkuin ihmisen. Viitta hulmahtaa, käppäilee tikkujaloilla kiekolla ja ihmettelee että What the heck?!


____________________________________________________

---Tiistai 27.09.2022 14:07

Ai se onkin veden pinta. Katsoin kuvaa hieman väärin. Noh, on se siellä kuitenkin, se musta. Tai niitä. Viherlevän läpsytystä. Viherlevä, punalevä... nuo ovat ampuneet lehteä kuoren pintaan... ne syövyttävät kuoren hapolla?! Punalevän teko. Leppävirran järvessä oli tehnyt kai samaa, ampunut lätkiä järveä ympäröiviin matomaisiin pötkylöihin ja leikannut niitä, isossa mittakaavassa. Tuo kotilo syödään elävältä, veikkaan. Se jäi pienikokoisena ja hitaana vangiksi, eikä se pääse pois, teipattu paikoilleen. Se on kuin hämähäkin saalis. Hieman näyttää siltä. (Kotilolla on ruudukontekijä-matojen sakki-kuningas -nenä? Luulen että on vähän sen kaltainen.)



____________________________________________

Liitän tuon meduusamaisen, myrkyllistä sotalaivan syöjää muistuttavan otuksen ensimmäiseksi olennoksi eläinkarttaani. Tuo kyllä saattaa olla "hieman" varhaisempi olento ... sille on aivan täydellinen paikka kartassa tyhjänä, olen mallaillut siihen viherlevää, viimeisimmäksi avaruuden lehden näköistä trebouxio...-lättyä. Hahaa, se on siis sama! - No en tiedä meneekö se juuri noin. Lähelle niin se menee. Hmm.. sojottavissa lehdissä sivuilla on eroa: anomalocarismaisuus. Symmetrisen lehtieläimen läpykät ovat toisella puolella ihan eri asennossa. Sehän näyttää melkein kehittyneemmältä kuin punalevä... *pelkää erehtyneensä* ... anomalocarismainen uiva kasvimainen merituppi, sea-pig-karhukainen päässään... ehkä se on jo jotenkin jakaantunut vähintään 2 kertaa, koska näen sea-pig -kaulan ... Miten ne sen tekivät... hautoivat tuollaisen palleron ehkä? Tai ehkä monta avaruuden lehteä yhtyi. Ehkä ne eivät pysty tekemään muuta kuin munan, josta kehittyy tuollainen. Sieltä se nousee, kippuralta, munasta, kuin "liquid alloy ... ".
Liikkuvien pallojen sijainti avaruuden lehtien suhteen on outo, olettaen että lehtiä on. Kun auringotkin näyttävät sijaitsevan lehtien reunoissa. (En ole katsonut vuosiin tähtikuvia, en nytkään.) Lehtiä on pienempiäkin. Eivät ne varmaankaan juuri näy.


Todella vaeltava lehtiTiistai 20.09.2022 01:07

Eivätkö kuulukin viherlevän luokkaan trebouxiophyceae ne jotka tulivat kutsumalla pintaan? :) Pienet torvet ojensivat ne, ja kai irrottivat ne sisältään irti siihen pintaan sitten. Jotain kai siimoilla uivia viukuloita. Kaikkea ihmettä sitä näkee.


*** P.S. Levyn pitäisi olla belly-button, kirjaimellisesti. Ajattelin kai, että se lähtee kiidättämään itiöitä kauas. Meritähdet kehittyivät noista. Mutta kokonainen ala-kammiollinen dickinsonia ... sehän ... sehän... oli... uuden haarukkapitsin merisulkamainen alkupuu sitten varmaankin. Korallihan se sellainen on, kun on neliöruudutus. Jos se oli sen pikkulevyn pituinen, niin pieni taimi. Mitä nyt Suomenniemen kokoisesta neliötilkusta kasvoi. Ne olivat vuoriakin suurempia. Etelä-Amerikkalainen rotifer syntyi kammiosta ainakin 2 navalla varustettuna ... peräkkäiset kammiot siis yhdistettiin (vuorten pitkulaisiksi paketeiksi), niin siitä tuli eläin. Mm. bakteeri. Noin sen on täytynyt mennä. Tämä on nyt vähän aukottomampi teoria. Tosin korallikin on eläin... ja sillä olisi vain se 1 kammio, 1 napa... yorgia ja bakteeri n. 3 napaa... no kyllä se siitä selevii vielä. Ehkei se ole napa... sellaisen väitetään olevan anomalocariksen suun. Väitättekö, että ne aukot, joihin nuo ruiskuttavat, ovat vuoren suita?! Pitäisihän se tietää, mikä se on, kun nykyisillä rotifereilla on sellainen. Se siis syö sillä? Jaa... tiesittekö, että sea pig syö karhukais-perällä... vannon, että sea pig syö karhukais-perällä - olettaen, että se leveä laatikko-pää on karhukaisen pää. *** Lordi Peter Wimseyn tutkimukset jatkuvat. Hmm... tuo sirkkeli voisi olla galaksin keskusta, ja sen reunoilla olevat puhaltajat niitä galaksin reunoilla olevia puhaltajia... sanoin joskus, että ne galaksin reunoissa roikkuvat mutkulat pumppaavat sisustaan sinne keskustaan. Sanoin myös, että se keskus irtoaa ja saattaa tuiruuttaa ne aineet sitten ympärilleen. Sen olen sanonut monta kertaa, että galaksi on kuin sammal ja sammaleen muna.

Kuin postimerkki ! Kiinni pikkuisen reunoista.


Vasemman yläkulman lehti... en tiedä onko siinä lehti. Se on se kuva, kun suuret maa-muhkuset näyttävät irronneen toisistaan, ja toisen persaukseen näyttäisi tälläytyneen lehti. Sirkkelinterää ei lehden reunassa näy. Isokokoista elämää siinäkin joka tapauksessa on.

Hei tuosta taitaa nähdä, Alppien kuvasta, kuinka valkea suihkuaa leukapielestä. Kyllä siitä näkee. Valkea suihkuaa levyinä leukapielestä. Ahaa, ne osasivat suunnata sen suihkun, kun jotkut ovat nenä suoraan kohti kohdetta. Nuo ovat kehittyneitä olentoja, eivätkä mitään toheloita. Tai se on niin, että yhdyskunta onnistuu maagisesti tekosissaan ja kaikki tietävät kaiken - rakennusmateriaalit ohjautuvat maagisesti paikoilleen, liitokset onnistuvat ja pitävät, jne. Onko se niinkuin pensseli, tuo suihkuttajan nenätys? Niinkuin niillä kalkki-naamoilla, pari kuvaa alaspäin: toinen niistä oli pensseli-setä, tai täti, ja hänen sisällään oli hänen naamansa kopioita jonossa, karvanaamoja. Niinkuin on pikku-ykkösiä syvänmeren matojen sisälläkin jonossa, kun niiden koiran-pää on suurin niistä ykkösistään.

Minä pidän yksinkertaisista ratkaisuista, ja yksinkertaistan asioita. Elämä ei ole aina yksinkertaista. Ehkä lisääntymis-asiat olisivat vielä näin alussa ymmärrettäviä...

Huikeeta, jos kaikkien maailman vuorien sisältä tuli ulos kymmeniä kilometrejä pitkä rotifer. Paljon paketteja kiinni. Eivätkös ne ole kuolemattomia? :D
Taitaa olla pienempien aika.

Järven "kupla"-kopratPerjantai 16.09.2022 15:20

Saman tapaisia kuin ne Marsin valkeat salaattimaiset "naamat". Erikoisia ovat nämä järven pohjan putki-eläimen putken reunat. Tiirasin äimän käkenä näitä, kun moni vain näyttää nousevan jostain tummasta pinnasta kuin valkea ruusun nuppu, eikä mitään muuta siinä näy. Näyttää myös siltäkin, kuin mustat tunkeutuisivat valkeiden häkkien sisään. Voisivatko ne olla jotain pikku-lisääntymispesiä... hullua... Ei arvaa, joka näkee, etteivät ne ole kuplia. Pohjassa kai aistittiin pintaan osuva ääni, ja toivottiin että siinä olisi jotain syötävää. Ja minä kun ajattelin, että suuri viisas muinainen metrien alalle ulottuva haluaa tietää kuka puhuu. :D (Ei se ole mahdoton ajatus, maalla voi olla sellaista, jos ei vedessä ole. Esim metsä on vähän sellainen kokonaisuus.) Outoa, että kaikki nuo pinnalla ovat erilaisia.



Ehkä kuplalaiset tulevat parin ison, läpinäkyvän lehden sisältä? Mutta yksi kyllä on torven reuna - torven, joka asuu jämäkämmän näköisessä, ei-henkimaailman -putkessa, pohjaan upottautuneena. ("Henkimaailman putki" tässä tarkoitti ohuisiin näkymättömiin liittyvää, heh, litteää, ohutta, näkymätöntä. Jos on kova putki pohjassa, niin onhan se nyt kunnolla materiaa eikä pelkkä "henkimaailman" näkymätön läpyskä.)
Ehkä niitä samanlaisia pyydystyskopria voi olla kahdella erilaisella eliöllä? Eikun hetkinen... jos työntää sisältään ohuen pitkän näkymättömän lehden... se lehti tulisi suuremmasta torvesta, jonka suu ei olisi pinnalla. Se olisi silloin vähän kuin kieli, jossa on kuplamaisia kourakukkia riveissä.
Kyllä tämä on ihmeellinen tämä luonto, ja varsinkin täällä. :D

Ohuita näkymättömiä tervanmustia lehtiä, joiden reunoissa palaa valot... mutta nämä eivät olekaan niitä REUNA-aurinkoja ... nämä ovat keskirivien aurinkoja. ... ja ... alareunassa sellainen keskirivi-aurinko ampuu lehden, jossa on reuna-aurinkoja - ellei ammu kaksoiskierrettä/ kahta lankaa kiertyen.

AlpitTorstai 15.09.2022 16:09

Missä näin tuollaisen valkean reiän? En muista - Marsissa? Muutama vuosi sitten näytettiin Marsista valkeita "naamoja", jotka muistuttivat näitä. Muistuttavat Jatulin Tarhoja Suomen rannikolta, niiden valkeita "kukkia"/"hampaita". Viimeksi mainitut yhdistin salpoihin. Mikä hiivatin Sampo kuvassa on... kato nyt, kultainen putkikone, joka laittaa valkeareunaiset torvet pintaan, jos puhun rannalla. :D Kaukaa katsottuna tämän kuvan valkeat ovat riveissä ympyrä-alueella, n. 1/2 m. Aikoiko tuo syödä luulemiaan itikoita pinnalta, vai kuunnella ja haistaa kuka puhuu? Ehkä koko järven pohja on tuollaista "putkikonetta" ... Oho, kuva on vinossa: vasemmalle suuntaavien asioiden kuuluisi osoittaa ylös. Putki osoittaa ylös siis. Ne ovat matalassa vedessä, pinnan tuntumassa, ja aistivat pinnan värähtelyt.




____________________________________________________

Tämä on nyt vähän erikoinen KALKKI-kuva vuoren eläin-päisistä kylkiluista. Niitä löytää helposti selvempinä ja ei-valkoisina Alpeilta, joka paikasta. Iskeydyin tuohon, kun ovat omalla tavallaan paljastavia ja erilaisia nuo. Kuvan ylälaidassa, kalkkijutun vasemmalla puolella, vuori nukkuu siinä, sleeping-cat, valkoisella kissa-(käärmeen)nenällä. Muumio-paketti. Kuolemattomien söpöjen hydrien äiti. Eikö olekin? Muutama otus muistuttaa koko vuorta, ainakin yorgia ja kuolemattomat hydrat. Eläimet muistuttavat vuoren "kylkiluita". Rotifermaiset hydrat, rotiferit, levät ja bakteerit muistuttavat molempia. Kiinan bakteerimaiset, levämäiset, rotifermaiset, simpukkamaiset, punalevä-äyriäismäiset "SEITTISEISOJAT" ovat alhaalta kiinni samanlaisessa suonessa ohuella langalla, kuin vuoren muhkeat, eläinpäiset "kylkiluut" ovat kiinni haarukkapitsimäisessä suonessa. Ovat siis samoja, samoin syntyneet, ja Alppien kaltaista elämää.



Vuoren harja on siinä, missä sininen ja keltainen pitsi yhtyvät. Suoni on vuorten välisessä laaksossa. Suoni on kuin haarukkapitsiä: siinä kiinni olevista läpyköistä valmistuu, hiukan kiertäenkin, muhkeiden palikoiden kuori. Kai se vuori voi synnyttää sivustaan toisen vuoren = 100km pitkän nisäkäs-päisen rotifer-hydran - hydrat ovat kuolemattomia eläimiä ... Ehkä se oli ainutkertaista, ja valtavaa kehitystä tapahtui jo yhdessä sukupolvessa ???
Joskus pitsit yhdistettiin laaksossa... miten tämä on... tuohan on ehkä entistä merenpohjaa. Olen pitkään arvellut että laaksot ja vuorenharjat vuorottelivat, niin että kohta uusi vuori valmistettiin kahden entisen väliin. Joka tapauksessa vuoren harjalla näkyy suoni. Tiedätkö mitä siitä seuraa, kun vuoren harjalla on suoni? - ainakin Grönlannin kartan mukaan suoni lähetti vuoren rinnettä pitkin alas sellaisia punalevä-luomuksia, kuin A) bakteerimaisia säkkejä jotka näyttivät hiukan rugosa-koralli-sarvilta, ja B) kourua kourun perään -juttua kasvoi alas rinnettä, kasvimaista, kourujen sisällä oli jotain.

Kaukaa katsottuna, käärme-muumion vieressä... ihan kuin valkealla pehmustettu lehti ... ehkä paketissa korsnaa valtava hydra, suuret pehmeät lehti-kuulokkeet korviensa suojana ... Noin 1km kokoinen pää ei olisi vielä mitään, sillä väitänhän minä löytäneeni Chilestä 100km pitkän rotiferin.

Yhteen aikaan kaikki oli "charniaa". Nyt kaikki on rotiferia. Ei se mitään, kyllä ne asiat selkenevät.
(Mistä ne tiesivät, että joku on tullut jonkun "kylkiluusta" ??! Huhun kiertäminen ja kertojien epätarkkuus on voinut muuttaa oikean asian vääräksi.)

Järven pohjaKeskiviikko 31.08.2022 23:17

RYHÄ?-valas-uroksetko ne nyt olivatkaan, jotka "laulavat" Ylen jutussa. Örinä muistuttaa kutsuhuutoa, jolla lehmiä kutsutaan. Loppu-vinkaisu (ainakin siinä youtube-videossa) on samanlainen, ja kokonaisuus siten, jos ei nyt aivan samanlainen, niin sinne päin aika paljon.
Urokset laulavat ja laulut vetävät niitä puoleensa.
(Onko excavaatti vähän sama kuin koiras?)
En osaa nähdä ajan ja meren syvyyksiin sen paremmin, kuin että "laulut" voisivat olla hyvin muinaisilta ajoilta, estämässä yhteentörmäyksiä. Jospa heidän esi-isänsä olivat jotain niin valtavan kokoisia kuin maailman suurimmat laivat nyt ovat, tai vielä isompia? Ajalta, kun ne eivät olleet nisäkkäitä, vaan jotain ohjusmaisia "ekskavaatteja" ... ja kuka ei laulanut, saattoi saada torpedon kylkeensä. Vähän niinkuin sillien piereskely.
(Ja tylsää tulisi uimisesta navalta päiväntasaajalle, jos ei olisi musiikkia matkassa.)

Laulu näkemälläni videolla kuulosti kirkuma-rääkymä -örinältä, vaikeasti tuotetulta. Ja siltä, niinkuin siinä matkaisi jokin muinainen nitisevä valtamerilaiva! Tai soutamiselta: ensin airo vääntää voimalla, sitten hiljaisuudessa siirtyy ilman halki takaisin mutta airon reikä tapissa vingahtaa. Siitä tulee mieleen muinaiset merten liikkujat: 2 alkeellisen näköistä siipeä liikkui edestakaisin hangaten osaa vasten olevia kudoksia. Sellaisia kotiloita on, niiden liikkuma-siivet näyttävät rakennetuilta koneilta. Nitiseviltä narisevilta soutuvehkeiltä. Sellaiset ovat hyvin muinaisia eläimiä.

Nisäkkäänä, kaipa se päästää, niinkuin on tutkittu, hienosäätöistä musiikkikappaletta. Mitä lie, hevi-musiikki -örinää ja viestintää olemassaolosta ja sijainnista samassa. Täältä tullaan, ollaan kuulolla, minä kuulen teidät, we are 1, me-isot-oikeasti-massaa, ja eikun lampee eestakas, se on kosio-reissu taas tehtävä. Etelä kutsuu. Missä valaat laiduntaa, siellä ihminen ei voi ratsastaa.
Vai onko se jotain että hitsi, mahtava sävelkuvio, oon niin The Man tällä! <-- se on sellaista, ne ovat kaltaisiamme. Nyt olen jo lähellä, enkö olekin? :DD

Tiedän yhä paremmin ja paremmin syyn siihen, miksi ne onnensa kukkuloilla kuhertelevat varikset lähtivät pois, kun aloin puhua. :D
Ihminen kuulee variksen: Kraak. Varis kuulee ihmisen: Krääk.
(Pukivat muuten tuntemuksensa ääniksi, laulukseen, sanoikseen, silloin ne varikset. Hunajainen kujertelu kuului. Oli paratiisimainen olotila äänien, sään, lämpötilan ja maiseman puolesta.)

_______________________________________________


Minähän sanoin. Että siellä on "intiaanipäällikkö Haistava Nenä".
Kuvassa on vahvat todisteet siitä asiasta. :D
P.S. Muistuttaakohan sanikkais-kasveihin kuuluvaa peikonmähkää? mutta olisiko tämä hieman enemmän eläin... kovin on tiedonhaluinen.Vai onko niillä, joita sanon Mustiksi, pinnassaan tuollaisia...? Tuon täytyy olla jotain hyvin hyvin vanhaa.



Aistin-massukat alkavat lisääntyä pinnalla, kun huhuilet 20, 40, 60 ja 80 sekuntia. Siinä ajassa niitä alkaa ilmaantua. Kun sanotaan "viherlevä", on kysymys hämähäkkimäisesti monihaaraisesta olennosta, tässäkin taas, eikä mistään mikro-levistä.
Enhän minä sitä silloin nähnyt enkä tajunnut. Kuvista näkyi. En ole käynyt yrittämässä uudestaan. Kaikki päätelmät on tehty näistä kuvista, joita oli 4 minuutilta 9kuvaa. "Naru-varret" olin näkevinäni "syvyyksissä" kun katsoin kuvia "valöörejä ja kontrasteja" välillä säätelemällä. Itsekseen rannalla puhuminen ei hirveästi maistu ujolle ihmiselle vielä kuuskymppisenäkään. Voishan sitä hymyillen sanoa, että minä tässä... niin minä tässä kiville puhuin... ja häipyä paikalta. :D No ei oikeasti haittaisi jos joku kuulisi... kun itse tiedän kuitenkin mitä olen tekemässä.
("...missä olet, ihmeolento, missä olet? ...")
Uskoisin, ettei se etsimäni lippalakki-otus tule esiin monena päivänä vuodessa, ja on arka, koska on varmaankin haavoittuvainen (paikalleen kiinnittynyt?). Sen valokuva on tuossa pari kuvaa alaspäin olevassa eläinkartassa, ja tulee uusimpaankin karttaani taas. Valpas otus tuli vahingossa tietämättään ja minun tietämättä valokuvatuksi kännykkääni yli 10m, vähintään 15m päästä vuosi sitten.
_____________________________________________

Mullon uusi upea kartta melkein valmiina. Mut tässä on ... tällaista ... mitähän tuossa tapahtuu? Koskettaako mustan "kaviokynnet" tuota kotiloa, koskettaako tai kosketteleeko? Ystävyyksiä... ja haistavia neniä... siellä on takuulla intiaanipäällikkö Haistava Nenä ... eikun Torvi ...

Kartta, elämäTiistai 16.08.2022 21:38

Uusin versioni maapallon elämän (sukulaisuus-) kartasta. Korjasin 18.8 punalevä-nurkkia, hiissaten Argentiinan jätti-"laatikon" pienen simpukkalaatikon luokse. Suuri laatikko, 1, kuuluisi hieman oikealle ja hieman alas. Hammer-smiling red-1 ovat ikäänkuin vastakkaisen nurkan peilikuvat (aizo-moss-pori-slime mould).
Muistutan, että Argentiinan maaston kuivana ja tyhjänä näkyvässä jätti-"laatikossa" näkyy terhomatoa muistuttava ...öö... "sisälmys".



... ja hiukan laajempana:



Vestan valkean viivan pitäisi yltää lähemmäs vasenta ylänurkkaa, koska Vestan pinnalla risteilee ihan sitä itseään ... punalevän alfalenkaa. Alempi keltainen viiva on Venuksen.
Io puuttuu. Vaikea... siellä on ainakin vihreää, mutta saattaisin vetää myös hullun viivan radiolariasta silmällisiin hydriin. En hallitse tätä vihreitten (tai minkään väristen) kylkilluitten asiaa... ehkä palmikoituu maksasammaleksi? (ja oikosarveksi)

Laidat ovat yhteydessä toisiinsa päinvastaiselle puolelle aina. Siten esim. oikeasa reunassa seisova, ihmistä muistuttava punalevä-äyriäinen kuuluu vasemmassa reunassa olevan anomalocariksen kanssa vierekkäin, tai siten oikosarvella on kierteisiä siniverisiä sukulaisia päinvastaisessa laidassa.


Obabiniasta lähtee viiva maan sisällä vaakasuorasti matkaaviin Dickinsonioihin, koska täällä rannassa olevat kivitynnyrit tarttuvat toisiinsa kiinni mm. siten, että yhden alaosasta lähtee jokin yhteys alampana olevaan. Obabinia on lähellä maksasammalta, koska on olemassa obabinian näköinen maksasammal. Englannissa. Ihan samanlainen.

Pieni punainen tähti on meritähti, mutta iso punainen tähti kuvaa sienieläinten (porifera) sukulaisuus-haaroja ympärillään oleviin.

Ilmapallon näköinen valkea massukka oikeassa ylä-neljänneksessä: on sen näköisiä hydria ja on sen näköisiä simpukoitakin. Tuollainen kun meni kiepille, siitä tuli ryoliitti-kiekko (muoto kiekolla hieman kuin paperiveneen kuorella). Kerällä oleva sellainen muistuttaa Yorgian kiekkoa, joka taas muistuttaa Madagaskarin labradoriittikiekkoa = kiepillä olevaa charniaa.
Kiekko on 1 muna, joka yleensä luo yhden massukan? Mutta jos se joutuu hätään, se tekee lasikuoren, ja hajoaa moniksi? Tämä on "hieman" hakusessa, noitten elämänkierto, minulla, mutta olkoon miten tahansa, niin tuossa niiden sijainti on kartassa. Kun katsoo asteroidi Vestan pinta-karttaa, niin näyttää, kuin pintaa viistäen olisi kulkenut kovaa vauhtia "puhallettu ilmapallo, joka on päästetty irti". Sen jättämä jälki näkyy ja jäljen päästä on löytyvinään pingis-mailan muotoinen ilmapallon lötterö. Pitäisikö uskoa, että sellainen kulki siellä? Siellähän asuu todellakin yorgia! Nekö niitä lähettävät? Valtavan kokoisia yorgian näköisiä värikkäitä kiekkoja makaa Vestan pinnassa.
_____________________________________