IRC-Galleria

Sex In The City..Sunnuntai 15.04.2007 02:23

sEXHIBITION messuilla tuli käytyä. Sitten syömään ABC:lle

Outo Olo..Tiistai 10.04.2007 02:33

Epätodellinen olo.. pitkä päivä takana. Vois jo herätä tästä unesta..

Kävin tänään mopoilemassa kun kotiuduin pääkaupunkiseudulta (viidettä sataa taitaa olla kilometrejä jo..) ja samalla syömässä oikein ravintolassa oikeata pihviruokaa.. ihan pääsiäisen kunniaksi (ja sen että olen kai jotain joskus itellekin velkaa).. Joo.. salillakin ennätin käydä
Istuin saaren kallioilla, aurinko alkoi lämmittää, meri kohisi, mahtavat näkymät edessäni. Kohta kaksi kaverusta tuli moikkaamaan yksinäistä vaeltajaa..

Tähtitörninmäki..Maanantai 09.04.2007 12:08

II Pääsiäispäivä..Maanantai 09.04.2007 11:59

Merinäkymää.. Kävin aamutuimaan nakkaamassa broidin lentoasemalle. Ajattelin, kun täällä olen, käydä ajelemassa tsadin vielä niin hiljaisia katuja. Päädyin merenrantaan ja jalkauduin käveleskeskelemään.. On niin rauhallista, vain muutama satunnainen lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja liikenteessä..

Eräs tuttavallinen mummeli oli ulkoiluttamassa koiraansa ja pysähtyi juttelemaan. Mukava ihminen! Hän neuvoi minulle nämä paikat ja mihin kannattaa mennä, missä käydä.

Kerran Vielä..Sunnuntai 08.04.2007 07:04

"rantakivissä, tammen oksissa
kuiskivan kuulen sen
tuulen viimeisen lempeän
ennen viimoja pakkasen

jos matkustat, tuuli, kaupunkiin
jossa tyttöni asustaa
mekko ruskea yllään
ja sadepisarat hiuksillaan

kerro että häntä odotan
unohtaa et saa
kerro että kerran vielä tie
yhteen meidät vie
yhteen meidät vie

jos myötä syystuulten vieraisille
nyt saapuu tuo neitonen
teen mä hänelle syksyn lehdistä
seppeleen kultaisen

jos kevään aurinko hiuksillansa
taas tulevan hänet nään
silloin vuoteelle kukkien
kanssain painakoon tyttö pään

kerro että häntä odotan...

vaan jos kultansa on hän unohtanut
ja toisen luona jo on
mun kerro taivaaseen lähteneen
minut kuolema korjatkoon

kerro että siellä odotan..."

Pakko Päästä Pois..Perjantai 06.04.2007 18:15

Taivas alkaa punertaa kun ajan kohti pohjoista.
Mä aion kai ajaa koko yön.
Mä nautin polttaa ketjussa kun radiosta soi
ne laulut joita messissä hoilataan.

En katso peileihin,
(tahdon sut unohtaa)
sut taakse jättäisin.
Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.

En perääs jäänyt katsomaan kun poistuit jälkeen
suudelman, sen parhaan, sen viimeisen.
Mä koitin olla niin pirun vahva, leuka pystyssä niellä tuskan,
mut kato mua, koiraa uitettua.

Mailit taakse jää
(kone alkaa nakuttaa)
kaipuu hellittää.
Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja vaikka huomenna on iisimpää,
(mun pakko päästä pois)
mä en jää..

ja kun aamulla aurinko nousee, sun edestäsi herään taas.
Vaikka kaupunkis on taakse jäänyt, en pysty sua unohtamaan.

Kaupunki on täynnä muistoja,
(mun pakko päästä pois)
en tahdo niitä nyt kohdata.
(mun pakko päästä pois)
Ja mä tiedän, tää on typerää.
(mun pakko päästä pois)
Mä en jää.
Mä en jää.

Lisätty matkaviestimestäKeskiviikko 04.04.2007 01:22

Mopokausi alkoi tänään vajaan 300km siirtymällä. Hiukka viileä päivä aloitella, mutta se ei juurikaan menoa haitannut, kun laskettelin kohden auringonlaskua. Vinha tunne kun oli kuitenkin hiukan lunta ja järvet jäässä. Loppumatkasta kirkkaana loistava jupiter osoitti suuntaa muun tähtitaivaan säestellessä. Aika matkan olen tänään kulkenut ..vajaa tuhat kilomeetriä tuli taivalta taitettua kaikenkaikkiaan.

Lisätty matkaviestimestäMaanantai 02.04.2007 16:31

Catin vahinkojen kartoitusta ja korjaavia toimenpiteitä.. Tuli itse maestro katsomaan kelkkaa jonka rikoimme tuossa n. viikko sitten hänen ollessa siellä rapakon takana. Ei ollut serkku pahana kuitenkaan, inhimillinen vika kyseessä eikä johtunut ajamisen rasituksesta mitenkään. 'Hakaneulan' toisenpään kiinnitys oli irronnut johtuen liian lyhyestä pultista. Otettiin porukalla telasto irti ja mentiin sitä korjaamaan. Varaositta ei kylläkään siitä selvitty joten oli jäätävä niitä odottamaan.

Rollo..Maanantai 02.04.2007 02:45

Harmittavaksi tosiasiaksi Rollon serkkupoika oli samaanaikaan jenkkilässä testaamassa ja kuvailemassa moottorikelkkoja mun ollessa täälläpäin. Hän olikin tullut jo perjantaina takaisin, joten nähdään nyt sitten kuitenkin. Paree etten heti sinne rynnännyt, hyvä oli antaa poijjaan toipua ensin hiukan jet-lagista. Mr J tuli poimimaan mut napapiiriltä ja sitten tultiin heille saunomaan muutaman oluen kera