IRC-Galleria

Jep, kuten jotkut ehkä tietävätkin jo niin olen aikeissa lähteä Tommi Raivion ja ko. herran vaimon kanssa tuonne törkeän ulkopolitiikan ja ylisosiaalisten ihmisten luvattuun maahan, Amerikan Yhdysvaltoihin tammikuun alussa pariksi viikoksi. Tarkoitus on näillä näkymin lentää San Franciscoon ja sieltä käsin käydä tutustumassa USA:n länsirannikkoon. Jos oikein innostun ja budjetti antaa myöten, niin taidan pistäytyä myös New Yorkissa tai ehkä Meksikossa.

Reissulla olisi tilaa näillä näkymin vielä yhdelle sissihenkiselle seikkailijalle, joten mikäli kiinnostuit, heitäpä kommenttia. Vaatimus matkalaiselle on se, että en tunne lähtijää liian hyvin - mennään siis reissuun siten, että tavallaan on reissussa kuitenkin yksin.

Pahinta matkakuumetta lähden huomenna siis poistamaan Haapsaluun ja otanpa vielä soittokamat messiin. Näkisin, että rokin soittaminen ulkomailla on mahdollisesti siisteintä, mitä voi olla. Toivottavasti Haapsalun rokkiskene on liekeissä!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.