IRC-Galleria

tänäaamuna olen lähetellyt hakemuksia sinne sun tänne. ihan hyvä, koska huomenna monien hakuaika päättyy.

monena päivänä olen oikeasti kaikesta valittamisestani huolimatta tehnyt kaikkea hyödyllistä, esim käynyt pankissa ja postissa. eilen soitin myös mummulle, menen sinne perjantaina. ehkä tänään saan hankittua lentoliput tanskaan.

mä en tiedä olenko tulossa kipeäksi vai en.

huomenna on kandin opponointi.

toivon, että saisin edes tänään katsottua niitä työhakemuksia.

ja soitettua mummulaan. tai iskälle.

kadotin kännykän, en saanut tehtyä mitään produktiivista, (ostettua lentolippuja, laitettua kirjaston kirjaa postiin, haettua töitä) ja piru vie en myöskään onnistunut lataamaan äänikortin ajuria raajarikolle paskakoneelleni. ja mun nenä vuotaa solkenaan. helvetillistä.

tänään jäin varttia vaille kaksi juttelemaan luennoitsijan kanssa siitä, mistä aiheesta kirjoittaisin luentokurssiin liittyvän esseen. oli siinä muitakin, mutta liian kilttinä en viitsinyt suotta hoputtaa asiaani. ajattelin, että no, vaikka en kahden tanssitunnille ehtisikään, niin ainahan voin mennä sitä seuraavalle kehonhallintatunnille. kävi kuitenkin niin, että luennoitsija intoutui puhuman hiven luultua pidemmäksi aikaa - kahdeksi ja puoleksi tunniksi! ihan järkyttävää. eikö sen olisi pitänyt olla jossain? mun ainakin olisi pitänyt. ja lopputuloskin oli monella tapaa huono, en ole ollenkaan varma kirjoitanko esseetä lainkaan, meni jotenkin maku koko asiasta. hirveen kiva.

jostain kumman syystä olen viime päivinä innostunut makaroonisalaateista. sellaisista, joista olen ikuisuuksia pauhannut, että miten kukaan voi niitä haluta valmistaa saati syödä, ja kuinka kukaan kehtaa kutsua kylmää makaroonimössöä salaatiksi.

pasi korjasi koneeni, mikä on ihanaa, mutta unohti äänikortin ohjelmisto lataukset (tai jotain), mikä tekee juancarlosista vielä vähän ramman.

olen hakenut töitä. tai ajatellut niiden hakua ainakin. turkuun ja hämeenlinnaan haetaan tänävuonna sähköisillä kaavakkeilla maaliskuun alussa, sen aikaa ehdin siis hengähtää. varmaan pitäisi katsoa kaikkia muitakin museoita kaikilla muillakin seuduilla. miksi oi miksi on viime vuoden hakemuksessa niin paljon parannettavaa? olisin toivonu että lähettäisin sitä samaa vanhaa vaan, helppo nakki ja silleen, mutta ei. joka vuosi sama työ tehtävä uudestaan. voisi ihan luulla, että vuodessa sitä olisi muka kehittynyt, tai tehnyt jotain elämällään.

toisaalta olin ihan unohtanut millainen seikkailu töiden hakeminen voi olla - ties minne sitä lopulta päätyy kun riittävän monta kertaa arpoo! voi kumpa tänä vuonna saisi saman draivin ja kävisi yhtä hyvä tuuri kuin viime vuonna, ehkä jopa parempikin. elämme jännittäviä aikoja.

palautin kirjaston kirjat ja maksoin sakot. kävin uimassa. ja syömässä. yritin suunnitella opintoja. (joskaan siinä en ollut kovin hyvä.)

nyt en tiedä mitä tehdä.

haluaisin tehdä kakun. ja katsoa elokuvia. saa nähdä.

painoin jo send- nappulaa.

elämä here i come!

palautuksen takarajan voi jo laskea tunneissa - kymmenissä tunneissa tosin, mutta yhtä kaikki.

mulla ei ole otsikoita, sisällysluetteloa, johdantoa, loppusanoja, enkä ole tarkastanut kaikkia viitteitä.

mua ei oikeastaan enää kiinnosta kirjoittaa yhtään mitään.

mikähän neuvoksi.

jeee, oli hauskaa! ja tänäänkin ehkä saan jotain aikaiseksi, ja ensi viikolla saan elämääni taas terveempää sisältöä, tai ainakin monipuolisempaa, jeejee!

ne on huomenna. väsyttää jo nyt. silmätristissä pitäisi vähän töitäkin tänään vielä ehtiä tekemään. tuntuu kuin tunnit ja päivät loppuisivat kesken (kandin suhteen) - toistamiseen. nyt on kyllä tilanne parempi kuin kuukausi sitten, vai koska se nyt oli kun oli edellinen deadline.

mä en tiedä onko mulla sukkia huomiseksi, ja monetko kengät pitää varata, ja pitääkö olla vaihtovaatteita jos ei huvita olla samassa mekossa loppuun asti, entä mitä kaikkea tarvitsee, ja mulla ei ole korttiakaan vielä. voi voi.