IRC-Galleria

yllättävä ja voimakas reaktio sai harkitsemaan hoitoon hakeutumista.

asiakaspalvelutyössä tottuu varsin nopeasti ilkeisiin ihmisiin. kanssatyöntekijöiltä kuitenkin toivoisin enemmän yritystä.

mä pidän kesäsateesta. (kastelin lapsellisesti aikuiset työvaatteeni.)

lauantaina näin ensimmäistä kertaa myös simpson-elokuvan.

(olen myös perinyt ullan nivusvamman.)

hups.

aaton vietimme siis elinan porukoilla grillaillen ja saunoen. ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon, ja ihmisetkin olivat mukavia. juhannuspäivän minä vietin töissä, ja illaksi palasin viettämään aikaa muun juhlakansan ja elokuvien pariin. katsoimme mm. tv-tonnilta maailman historian huonoimman elokuvan, siinä ei ollut mitään hyvää tai kaunista. tämä olisi voinut olla jopa ihailtavaa, ellei lopputulos olisi ollut niin sanoin kuvaamattoman epäonnistunut, vastenmielinen ja huono.

nyt on kamala nälkä. tänään pitää pestä pyykkiä. kumpa työpäivä kuluisi nopemmin, mutta ei se vain taida.

on juhla päivä! ja huominen koittakin sitten olettettavasti vähemmän innokkaana, työntäyteisenä, onneksi historialliseen museoon ei eksy juuri kukaan koskaan...

tänään sain aamulla pitkästä aikaa soiton briankysymysmerkiltä. en vastannut, vaikka ulla ystävällisesti toimitti puhelimen saataville. eipä ole kaveri soitellut viime syksyn jälkeen, tai ainakaan en ole vastannut. edellinen keskustelu koostui minun osaltani kysymyksistä "who are you?" ja "do i know you?" ja briankysymysmerkin osalta "come to forte". mitä fuck? ullan mielestä olen vain tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. kummallista kun itselläni ei vieläkään ole minkäänlaista käsitystä kenestä on kysymys.

mutta jee, juhannus.

mä haluaisin aloittaa valmistelut, kun jo kerran käytiin kaupassa, ja mä olen lomaillutkin jo päivän pari.

viime yönä näin jatko-osan muutaman viikon takaiselle unelleni, jossa siskoni oli enemmän tai vähemmän vahingossa tappanut 13 lasta, luultavasti partioleirillä. jostain syystä ensimmäisessä osassa nämä lasten kummat katoamiset eivät olleet paljastuneet tai herättäneet suuremmin ihmisten kiinnostusta. siskoni oli siis päässyt pälkähästä, ja minä olin vaikenemisellani auttanut jälkien peittelyä.

jatko-osassa rinnettä jonne ruumiit oli haudattu alettiin möyhimään jonkin joukkotapahtuman yhteydessä. paikalla oli suuri ja sekalainen joukko ystäviäni ja tuttaviani eri ympyröistä, mutta ei selvinnyt mikä oli kaikki nämä ihmiset yhteen koonnut. joka tapauksessa siskoni ja minä yritimme jatkaa tapahtumien salailua, vaikka se oli suht. vaikeaa, ottaen huomioon että jokaisen kannon alta pilkisti mustunut raaja tai kaksi. lopulta karmea totuus paljastui. kun kaikki todisteet osoittivat siskooni, jouduin vaikeaan tilanteeseen. siskoni esitti ettei ymmärtänyt mistä on kysymys. poliisin haastattelussa en osannut lainkaan päättää esittäisinkö lojaalisuudesta yhtä ymmärtämätöntä kuin siskoni, vai vaatisinko tälle mielentilantutkimusta vaikeaan psykoosiin vedoten. lopulta olin päättämättömyydessäni vain hiljaa. kun menin siskoni luokse halatakseni tätä, tämä kysyi miten voin niin rauhallisena kuunnella niin kamalia syytöksiä hänestä ja ilmoitti itkien vihaavansa minua ikuisesti. sitten heräsin.

oli suht. vaikea yrittää jatkaa nukkumista tämän jälkeen (kello oli ehkä puoli neljä), mutta lopulta onnistuin. kokonaisuudessaan unet 1&2 olivat mielestäni suht. ööö häiriintyneitä. mun on pakko alkaa taas säännöllinen urheilu, tästä ei tule mitään.

tänään töiden jälkeen kävelin inkun gallerialle koska huvitti hengailla. no se oli tietenkin kiinni koska oli maanantai. no sitten menin ullan työpaikalle jotta voisimme yhdessä pohtia tilanteen vakavuutta. (muita työntekijöitä hämätäksemme yritimme myös etsiä minulle kuntosalia.) lopulta vietimme aikaa nelisin, tyttöjen ystävä maiju liittyi seuraamme. valmistimme herkkuruokaa; uuniperunoita ja maailman-parhaita-vohveleita. oi, oli niin mukavaa. jotain iloa siis siitäkin että kaupunki on pieni, vieras ja kallis, on tyydyttävä viettämään aikaa kotona (tai oikeastaan jonkun vanhempien kotona, mikä tarkoittaa isompia keittiöitä, täydempiä jääkaappeja sekä tiskikoneita). ja jos minulta kysytään, ei hyvään ruokaan liittyvissä asioissa ole kyse tyytymisestä, uskon myös ainakin thurenin sisarusten yhtyvän mielipiteeseeni.

luulen myös pian vaihtavani oletuskuvani toiseen, vähemmän minihameiseen, sillä huomaan vieraslistaani ilmestyvän arveluttavan näköisiä miehiä aina sisäänkirjautumisen yhteydessä.

joka muuten on myös jo melkein lähtemästä käsistä, kun kaiken aikaa vain luen ja etsin uusia ohjeita, ruokalajeja ja ateriakokonaisuuksia. maailmassa on niin paljon mielettömän hyviä ruokia!

myöskin muutama sana syynäyksestä sanana. mua ärsyttää vähän se miten paljon kyseinen sana on yleistynyt, ja miten lyhyessä ajassa kaikki on tapahtunut. mun mielestä se ei ole oikea sana. mun mielestä sitä ei pitäisi käyttää hesarissa päivittäin. mun mielestä suomenkielen on ihan hyvä kehittyä, ja kehityksen kielessä myös näkyä, mutta on kuitenkin otettava huomioon että puhutulla ja kirjoitetulla kielellä on eroja. ilmaisumuotoina ne eroavat monella, joskusolennaisellakin, tapaa.

ja nyt kun kielestä puhutaan, en tiedä pitäisikö huolestua siitä mitä uusi teknologia tekee kielelle. se etten (ja ettei moni muukaan sukupolveni edustaja) osaa ilmaista tuntemuksia tai ajatuksia ilman hymiöitä tuntuu hiven, hmm, häiritsevältä. kasidee ase.