IRC-Galleria

pikku pikku bikineitä sovittelemassa, koko iltapäivän, se oli ihan parasta! mä odotan kesää niin toden teolla. ensi kesänä en aio hukata aikaani maauimalalla, aion käyttää sen siellä tehokaasti! kuinka monet uudet uikkarit ihmisellä on lupa hankkia? mun molemmat vanhat on hajoamispisteessä, ja uudet piti hankkia jo viime vuonna...

vitutus on tiessään, mutta ehkä löydän sen taas huomenna? toivottavasti en, näin on mukavampaa.

pääsin eroon julisteprojektista, kun vain hankiudun käsiksi verokorttini kanssa tipuu tilille kauan odotettua täytettä. tilin tilannetta parantaa merkittävästi luultavasti myös tuleva perjantai, opintotukipäivä on aina kuun kohokohta. vaikka taitaa kyllä tili mennä samantien sileäksi; on vaelluslaskua, vuokraa, lippuja sinne ja tänne, nyt nämä uikkarit ja varmaan vielä joudun hankkimaan kolmannen suukappaleen, mun hampaita ei ole tehty näin heiveröisellä muovilla kahlittavaksi. puhumattakaan alkavasta piknikkaudesta tai kritiikin vuosijuhlasta! menoja menojen perään, vaikka nälkävyötäkin on jo kiristetty kuukausikaupalla. (no oma syy, tiesinhän näin käyvän, mitä otin turhan löysin rantein edellisenä kesänä...) (ja aina on säästötili raiskattavana, mutta niin likaiseen peliin en tohtisi ryhtyä vielä maaliskuussa.)

ensi vuodesta tulee niin outo. mikään mikä tänä vuonna on ollut, tuskin on samalla tolalla. vaikka kai niin on aina, sitä ei vaan muista ajatella. (lähinnä nyt kai mietin kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat ensi vuoden vaihdossa, tai joiden kanssa ei muuten ole tekemisissä samalla tavalla.)

vituttaa. on myös pms. eilen pääsi tanssimaan, se oli sentään iloista.

kaamea lumimyrsky tuolla ulkosalla on eristänyt minut ulkomaailmasta, en raaski poistua kotini lämmöstä. ja juuri kun minun piti palata arkeen ja ryhtyä toimeliaaksi!

hiihtäminen on hurjan mukavaa! vaelluksen viimeisenä iltana istuttiin iltaa nuotiolla pidempään, pojat kertoi tyttöystävistään, ja arttu tuntui ottavan sydämenasiakseen mulle poikaystävän löytämisen. kumma huolehtija se.

vaikka tuntuu kuin olisin ollut tosi kauan poissa, silti kaikki näyttää olevan juuri siinä mihin ne jätinkin.

aamulla aikaisin herätys omasta kodista, sitten humppilan kautta matkuun, ja mummulasta iltapäivällä forssan kautta vanhempien kotikaupunkiin. nyt siis taas espoossa vaihteeksi, huomenaamulla kohti itärajaa (kai?), kunhan ensin selvittelisin joitain matkustukseen liittyviä faktoja. esim. että missä mun sukset on ... :P niin, ja illalla pitäisi vielä käydä kurkistamassa serkkutytön keikkaa tavastian alakerrassa.

toivon, että loppukeväänä ei enää olisi tämmöinen kiirus, mä vihaan tämmöistä, tämä kuului niin olennaisesti siihen mun vanhaan elämään jonka piti olla taakse jäänyttä ja kauan sitten kuopattua. mun on keskityttävä, muuten en saa itseäni pysyvästi kuntoon, ja sen luulis olevan tärkeintä.

stressi.

jotenkin ihmeen kaupalla mä sain itseni taas kauhean kiireiseksi, mutta kai tämä tästä. olin jo aivan paniikissa ja täysin varma ettei mikään luonnistuisi, kun eräs nuori herra sai minut olemuskellaan taas kummasti rauhoittumaan, toisilla vain on sellainen vaikutus.

mistä pääsemmekin seuraavaan vaikeuteeni, eli mitä ihminen tarvitsee mukaan vaellukselle?

eilen oli iidan loistotuparit, oli ihan parasta, jaksoin jopa jatkoille asti. siellä vieraskirjaan joutui jokainen kirjoittamaan syntymäpäivänsä, kauhistuin kun ymmärsin seuraavaksi täyttäväni 23. (mielessäni olen ikuisesti 21.)

joo, ihan turha huolehdin ihan kaikesta, ei toivoakaan että tämän tuhkimon tarina olisi vielä lähelläkään onnellista loppua, vaikka se on kyllä sata varmasti omaa syytä. mun pitäis opetella itseluottamusta. ja valmistautumista.

olen näemmä ostanut lentoliput juuri sille viikolle, jolla aboa vetus järjestää harjoitteluopastukset. mä en ajatellut pääseväni edes haastatteluun, joten en tajunnut asiaa tarkistaa etukäteen. hups. no onpa ainakin yksi syy, miksi olisi hyvä jos en työtä saisi.