IRC-Galleria

mua kutsuu paimioMaanantai 09.03.2009 11:23

jännittävää.

voi mua jännittää!Perjantai 06.03.2009 14:17

mulla on sellainen olo, kuin tiedättekö romaaneissa joskus, kun matkalainen kävelee sumuista tietä, kiipeää korkean mäen päälle ja näkee vähän matkan pääsä risteyksen (tai monta). hetki sitten se ei tiennyt muusta kuin tiestä, mutta kohta niitä olisi käsillä monta. enää tarvitsisi vain jolkotella mäki alas, mutta matkalainen ei halua turhaa hötkyillä. se tietää jo, että tasaisesti kun askelee, niin hyvinkin pian on vaihtoehdot käsillä, ja niitä ehtii silloinkin punnita.

voi kuulostanpa tympeältä ja tekotaiteelliselta ja kaunokirjalliselta! :D mä olen oikeasti vain niin innostunut, että hymyilyttää koko ajan ihan hulluna.

vanhuksia ja pastaa! nam.Perjantai 06.03.2009 11:18

tää on ollut aika hyvä viikko. ensin mummulaa viikonloppuna, sitten töissä kolme päivää (raha <3), kaksi kesätyöhaastattelukutsua, ompelukerhoa milalla ja merillä, yllättävää kahvittelua sintun ja taijan kassa, eilen tuorepastatorteliineja niinan ja elinan kanssa (pinaattiricottatäytteellä ja tuoreista tomaateista tehdyllä kastikkeella + punaviiniä + jälkiruokaa), ja sitten tänään viikonlopuksi helsinkiin, josssa lauantaina saunomista annen ja lauran kanssa, ja sunnuntaina, naistenpäivänä, ehkä vielä vauva! ;P ainakin tiina on puhunut, että se olis just hyvä päivä erkki-irmelin tulla ulos, ja koska itse olisin vielä maisemissa, olen hyvin samaa mieltä!

katselin opinto-oppaita.Tiistai 03.03.2009 23:03

olen pulassa. huhtikuun tenttipäivä (kahteen aineeseen) taitaa jäädä välistä, ja se ei kyllä todella ole hyvä homma. no katsotaan saako asiaa järjestymään.

sinulla on yksi uusi kaveri kutsu?Tiistai 03.03.2009 02:55

nyt se au pair mestan äiti haluaa olla mun kasvokirjakamu! tosi outoa, vähän pelottavaa.

olin töissäTiistai 03.03.2009 00:19

lintsasin myös tentistä.

ja sain postia afrikasta, jippuu.

elämme jännittviä aikoja.

jee!Torstai 26.02.2009 12:32

tänäaamuna olen lähetellyt hakemuksia sinne sun tänne. ihan hyvä, koska huomenna monien hakuaika päättyy.

monena päivänä olen oikeasti kaikesta valittamisestani huolimatta tehnyt kaikkea hyödyllistä, esim käynyt pankissa ja postissa. eilen soitin myös mummulle, menen sinne perjantaina. ehkä tänään saan hankittua lentoliput tanskaan.

eilen oli laskiaispullia.Keskiviikko 25.02.2009 19:59

mä en tiedä olenko tulossa kipeäksi vai en.

huomenna on kandin opponointi.

toivon, että saisin edes tänään katsottua niitä työhakemuksia.

ja soitettua mummulaan. tai iskälle.
kadotin kännykän, en saanut tehtyä mitään produktiivista, (ostettua lentolippuja, laitettua kirjaston kirjaa postiin, haettua töitä) ja piru vie en myöskään onnistunut lataamaan äänikortin ajuria raajarikolle paskakoneelleni. ja mun nenä vuotaa solkenaan. helvetillistä.
tänään jäin varttia vaille kaksi juttelemaan luennoitsijan kanssa siitä, mistä aiheesta kirjoittaisin luentokurssiin liittyvän esseen. oli siinä muitakin, mutta liian kilttinä en viitsinyt suotta hoputtaa asiaani. ajattelin, että no, vaikka en kahden tanssitunnille ehtisikään, niin ainahan voin mennä sitä seuraavalle kehonhallintatunnille. kävi kuitenkin niin, että luennoitsija intoutui puhuman hiven luultua pidemmäksi aikaa - kahdeksi ja puoleksi tunniksi! ihan järkyttävää. eikö sen olisi pitänyt olla jossain? mun ainakin olisi pitänyt. ja lopputuloskin oli monella tapaa huono, en ole ollenkaan varma kirjoitanko esseetä lainkaan, meni jotenkin maku koko asiasta. hirveen kiva.