IRC-Galleria

mä olen ruvennut asettamaan itselleni päivätavoitteita. tuntuu tavallaan ehkä vähän epätoivoiselta, mut hei, yritys on kova. siitä on saatava jotain pisteitä eikö? varmaankin vastaus on ei. mut mä voin aina ajatella että mä en tiedä sitä vielä. tämä kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.

mä olen keksinyt asian jossa mun tottatotisesti on kehityttyvä, se on semmoinen tietyntyyppinen pitkäjänteisyys. mä en pysty tekemään sunnitelmia. mä en pysty ajattelemaan seuraavaa viikkoa pidemmälle. mulla on sellainen olo, etten voi luvata mitään. ainakaan kenellekkään sellaiselle, jonka en halua pettyvän minuun. ja tämä, ystäväni, voi saattaa minut epämiellyttäviin tilanteisiin. toistuvasti.

aah työn iloa. (miksei täällä ole kajareita koneessa? tylsistyn pian kuoliaaksi.) huomiseksi pitää hankkia sekä musiikkia että eläviä kuvia.

niin, en kyllä itseasiassa tarkalleen tiedä miten tää toimii ja kuka kantelee kenestäkin minnekin, mutta mun mielestä on törkeää ihmisen galtsuyksityisyyteen puuttumista ja eritoten yksilön omaan identiteettiin sekä sen muodostamiseen puutumista, väittää että joku ei ole kylliksi itsensä näköinen jossain kuvassa, tai ettei jossain kuvassa näy riittävästi kohdehenkilön naama, tai antaa olettaa että kuva on liian vanha, jotta sen voisi asettaa oletuskuvaksi. niin.

mulla on nyt raudat. iloitkaa kurjat!

suunitelmien tekemättömyydessä on ainakin sellainen vika, että se saa aika yksinäiseksi. kaikki muut tekee kuitenkin suunitelmia, eikä silloin voi koskaan suunnitella yhdessä kenenkään kanssa.

mulla ja siskolla on nyt samanlaiset kaulakorut, semmoiset jotka se toi afrikasta. se on mun mielstä aikas koleeta elikkäs viileetä.

mun kultainen mekko oli jo viety, se harmittaa suunnattomasti. toisaalta sekin olisi ollut vain maallista omaisuutta, joten parempi kai minun ilman. (aivan kuin olisin yht'äkkiä jotenkin henkistynyt.) luen nettisarjiksia nykyisin jonkin verran. vaikka pidän enemmän paperista, on jotenkin kutkuttavaa, että juancarlos tuo hyllymetreittäin vaikeasti tavoitettavaa kirjallisuutta kotiin koska vain itse niin haluan.

mä vihaan päätösten ja suunnitelmien tekoa.

oikeastaan miltei hymyilyttää. pitää soittaa kotiin, äidillä on ikävä. tai sitten se vain haluaa tietää, kuinka paljon ostaa ruokaa kotiin viikonlopuksi. huomenna yritän ostaa kultaisen mekon. tiskasin tänään pitkästä aikaa. ulkona on pakkasta, paljon. tuuli tekee ilmasta vielä kylmemmän. mun pyörän lukko on jäätynyt kiinni. en tiedä mistä saa lukkosulaa. ihmisten avoimuus on illuusio jota on helppo ylläpitää, mutta tavallaan kai sekään ei ole niin huono asia. huomatkaa kuinka yritän valehdella itselleni... (mua ei saa sitten ottaa kovinkaan tosissaan. en tämä ole oikeasti minä joka puhuu. tää on kummallinen virtuaali-paula joka sanoo mitä sylki suuhun tuo. niinkuin oikea-paula ei koskaan siihen sortuisi.)

tänään satoi ensilumi. saan hammasraudat kahden viikon kuluttua. loskaa on maassa niin että nilkat menee uppeluksiin. pyöräillessä saa kosketuksen omaan kuolevaisuutensa. joulu on pian. kuka oikeasti voi väittää pitävänsä tästä vuoden ajasta?

turussa. mun galtsupäiväkirja on hireveän paikkakunta orientoitunut. tai siis niin kuni sillä olis väliä missä päin maailmaa luuhaan.

mua väsyttää kamalasti koko ajan. ja mulla on kamalasti asioita joita pitäisi tehdä, tai asioita, jotka olisi alunalkaenkin pitänyt hoitaa paremmin. mä pidän mun elämästä, mutta en kaikista sitä määrittävistä piirteistä. onko se tavallista vai ei? haluta edes vähän aikaa elää jonkun muun elämää että tietäisi onko se sittenkään mukavampaa kuin oma elämä? miksi ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? onko se?

ja mua surettaa niin moni asia enkä mä jaksa enää jauhaa siitä miten kamalaa mun elämä muka on. mun piäisi lähtökohtaisesti ajatella enemmän afrikan lapsia ja vähemmän omaa (ehkä kuviteltuakin?) kurjuuttani.

joo joo ihan hyvä päivä tämä on.