IRC-Galleria

jos oppisi rajoittamaan.
Nyt tajuan kaikki totaalikieltäytymisen huonot puolet. Hetken on vähän aikaa ilman ja sitten pitääkin käyttää enemmän kuin koskaan ikinä. tiistai oli toivoa täynnä, mutta siihen se sitten jäi.
Toistaiseksi on ihan kivaa, mutta todennäköisesti kohta ei enää ole.

Oikea päivä on toukokuussaSunnuntai 08.02.2009 05:21

Käsittämätöntä taas, miten voi mennä kaikki huonosti vaan sen takia, että ei ole varaa juoda. Ei nykyään kannata edes lähteä minnekään, ellei ole muutaman promillen pohjia tai vähintään viittäsataa tilillä. Tylsää ja hiljaista on, pitää väkisin keksiä puhetta ja pitää tulla aikaisin kotiin. Tulipahan taas kokeiltua ja tietää sitten ettei muutamaan kuukauteen tarvitse edes harkita.

Sekin myös ärsyttää, että miksi kaikki raastavan ärsyttävät ihmiset pitää tavata aina samaan aikaan, ja ne jää sitten samoihin seuroihin roikkumaan kaikki. Eikä niistä pääse eroon, koska pitää olla niin kiltti ja mukava ja utelias. Sitten on taas pahalla tuulella loppupäivän, kun on viettänyt niiden kanssa aikaa.

Lisäksi inhottavaa on se, että mikään ei voi vähimmässäkään määrin tapahtua niinkuin haluaisi. Tietää jo etukäteen ettei kannata edes toivoa. Pientä angstia havaittavissa, mutta mitä muuta voi odottaa?

Tosin, helpotti tänään se, että sain lisämahdollisuuksia ja -motivaatiota. Menen kouluun ensi syksynä, vaikka sitten jonnekin hemmetin amitsuun automekaanikoksi Närpiöön tms., mutta jonnekin menen. Huomenna sannan kanssa selataan vaihtoehtoja ja VALITAAN.

Joku voisi tehdä jotain inhottavaa, että saisi huutaa. Tosin alakerrassa taitaa olla meneillään joku pianonviritysmaraton äänestä päätellen. Parvekkeelta saisin huutaa. Sitten tulisi taas postiluukusta kivoja kirjeitä isännöitsijältä.

Jotain käyttöä tälle helkkarin galleriallekin kun täällä ketään ei ole, eikä kukaan kytättäväkään tee mitään liikuttavia eleitä, kommentteja en ole saanut puoleen vuoteen, viimeksi synttäreillä yhden, eli voi aivan mainiosti käyttää tätä vaikka sitten aggression purkuun ja itsetuntemukseen.

Tekisi mieli sanoa, että yhdyssanavirheet ovat ärsyttäneet viime viikkoina ihan tajuttomasti, ja muutkin ylenpalttiset kielioppivirheet(pilkkusääntöjen epäosaaminen on ookoo, koska en itse niitä osaa), mutta en sano, koska tämäkin jaarittelu sisältää niitä noin seitsemänkymmentäkaksi (72) prosenttia. Tämä asia ärsytti etenkin siinä isännöitsijän kirjeessä, että terveisiä vaan, oikolukisit välillä niin saatettaisiin saada joku tolkku niistä valituksista.

[Ei aihetta]Maanantai 26.01.2009 18:57

Paljonko vuosia täytät vuonna 2009?
ensimmäisen kakkosella alkavan kaksinumeroisen luvun

Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
no ei oo paljoo varaa nirsoilla

Oletko mustasukkainen?
ehkä vähän liiankin vähän

Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
tarpeen tullen oikein hyvä, myös toisin päin

Mainitse yksi asia, jota odotat innolla:
tiliä, ja että pääsisin jp:ks

Suutelisitko uudestaan viimeksi suutelemaasi ihmistä?
muisti vähän pätkii mutta ihan sama kai se on

Oletko ikinä kävellyt seinää päin?
harkitusti ja vähän väliä

Puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten?
en taaskaan tiedä kestä on kyse, mutta puhuminen on mukavaa

Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa!
taidan voittaa sen vedon, on meinaan aika korkea kerros

Ajattelet jotakuta, etkö niin?
tän hävisit

Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota suutelit, vihaisi sinua?
tuskin mitään erityistä merkitystä olisi, kuka onkaan.

Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä?
paskasilta

Milloin itkit viimeksi?
tänään ei ollut kaukana kun kuulin piilokieltäviä vastauksia

Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi?
oon varmaan monesti ollutkin, olosuhteiden pakosta

Mitkä vaatteet sinulla oli viimeisen suudelmasi aikaan?
voisin kuvitella että pilkkihaalari tms.

Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
todennäkösesti ei

Kerro paidasta, joka on ylläsi.
minäpä kerron, ostin sen viime kesänä ja se on mustakultainen ja siinä on vetoketju ja siinä on likaa.

Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit?
en juo alkoholittomia juomia.

Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan?
sais muuttuu ja paljon

Oletko ikinä toivonut omistavasi jotakin toista sukunimeä?
no jep :)

Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet?
vilkutan, tänäänkin vilkutin monta kertaa kun en jaksanut huutaa.

Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan?
no ei, käytettyjen huumepiikkien käyttämisestä ne ei oikein tykkää, mut muuten ihan vapaita.

Onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa?
ketäpä ei?

Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit?
tomaatti

Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa?
mulle ei kommentoi kukaan kummassakaan ikinä, mut jos facechat lasketaan niin sit sanna

Keneltä on viimeisin viestisi?
no sannaltapa tietty

Onko viimeksi suutelemasi ihminen nuorempi kuin sinä?
no en tiedä ei kai.

Yhteys sinun ja viimeisimmän sinulle tekstanneen välillä
toimiva ja tiedottava

Mitä mieltä olet tupakoinnista?
vitun siistii ja halpaa

Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte?
miten ihmiset nyt tutustuu, pakon edestä kun kukaan muu ei suostu puhuu.

Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi?
joku ruotsin esitelmä varmaan?

Tykkäätkö saada isoja haleja?
teletapeilta

Onko sinulla usein halipula?
öh ei.

Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
kyllä saattais jokunen raaja katketa

Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa?
en pidä ja kyllä inhoan

Pidätkö jäätelökakusta?
jooo joistain

Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa, ketä se olisi?
KUN MENEN. rupert grint.

sirkushuvit nielivät viimeiset rahatMaanantai 12.01.2009 17:05

Musta tuntuu että jotain kohtalokasta on nyt tapahtumassa, jollain muulla kuin fyysisellä tasolla.
Hmph, tein facessa testejä ja niiden tulokset iski vasten kasvoja kylmänä kuin positiivinen hiv.testi. Ok, liioittelin, mutta silti. Joku oletko meritähti-testi sanoo että olen ihana vaikka vastasin abaut joka kohtaan jotain tosi kamalaa? Ja passion cheater mitä paskaa oikeesti?
JA vaikka mukamas oon noin ihana niin silti galleriassa ei kukaan kommentoi.
Ja muutenkin äh, mielentaso on nyt jossain ihan hunningolla.

Taas voisi tehdä seitsemän kohdan listan asioista, jotka menee päin persettä. Hyvien asioiden lista on enemmänkin miinusmerkkinen. Äh, opettelen mielenhallintaa ja realityä ja lopetan elokuvien katsomisen. Etenkin sellaisten missä on jude law, johnny depp, brittany murphy etc. nyt katson vaan american pieitä ja hillary swankkia. Opettelen myös taivuttamaan erisnimiä oikein.

Vierasväärinvaikee

[Ei aihetta]Perjantai 09.01.2009 22:29

en nuku enkä juo enää, aivastelen vain. Voiko huonommin mennä?
Talvi ei lopu, kantamuksena neljä litraa mehua. Olisi niin mukavaa, jos olisi kesä, ei tarvitsisi liukastella.

Frendit loppui eikä kukaan soita taksia. Puhukaa ellette jaksa huutaa.
se siitä sitten, enää vuosi niin on yksi nolla vähemmän vuosiluvussa, omg.

Opimmeko eilen mitään? hmm, ehkä sen että voisi olla astetta hienovaraisempi ja sen että kaikesta löytyy myös hyviä puolia kun tonkii tarpeeksi hyvältä. Ja sen, että kaikessa on vikoja. Joskaan niitä ei pidä kovin suuressa epäarvossa silloin kun pitäisi. Pilkkusääntöjä ei ainakaan tullut opittua. Ja äh, tiedän myös että pitäisi olla mukavampi että joku toivottaisi hyviä juhlapäiviä ihan oma-aloitteisesti. Olenko oikeasti niin paljon enemmän perseestä että kaikki toivotukset ovat vähentyneet 99 prosentilla, vähintään? Huoh, parhaani olen yrittänyt :,< Mutta minkäs teet.

Huoh, onneksi on jotain mitä pohtia ja mietiskellä, sääli kun viikossa on niin vähän viikonloppuja. Kuunnelkaa viisaampianne, muiden ohjeista ei tule mitään muuta kuin rikkinäisiä ikkunoita ja kylmiä tupakkakoppeja niiden seurauksena.
Tarjoan kierroksen kun rahatilanne muuttuu, saatte valita listalta ihan melkein mitä vain, kunhan se on lämpimän väristä. Tämä oli lupaus, jos joku vaikka toivottaisi hyvää vappua.


auta muaKeskiviikko 31.12.2008 21:09

Uudelle vuodelle pari lupausta

LUPAAN:

-olla vähemmän köyhä
-olla kivempi(että joku hyväksyisi mut ystäväksi facebookissa)
-siivota
-lukea pääsykokeisiin
-päästä kouluun
-mennä töihin
-muuttaa pois turengista
-lopettaa kynsien pureskelu
-silittää koiraa
-ostaa lahja jollekin
-voittaa oscar-palkinnon
-käydä treffeillä rupert grintin kanssa
-opetella iskemään silmää


joko riittää? kyllä, toteutan noista ehkä yhden. jostain riippuu sit että minkä. huoh kun on hankalaa

saamme monien silmiin kyyneleetTiistai 30.12.2008 14:32

Olisiko joku asia joka menee hyvin?

-Ei ole rahaa
-Ei ole muutakaan omaisuutta(koska unohdin ne IP:hen ja puolethan niistä lähti jonkun muun mukaan)
-Ei ole ymmärrystä
-Ei tulevaisuutta
-Ei mitään mikä toimisi
-Joudun juomaan pitua uutena vuotena


illassa on lupaus kesästä

minne fasaanit menivät?Perjantai 26.12.2008 04:11

Haluaisin niin facebookkiin päiväkirjan. Toisaalta vaihtaisin osani nyt melkein kenen tahansa kanssa, hieman kustu olo. En tiedä mitä mielikuvia se herättää, eikäpä sillä mitenkään hirveästi ole väliä.
Kuinka hankalaa on saada mitä haluaa? Ihan järkyttävän kielteinen päivä ollut tänään, torjuntaa torjunnan perään enkä oo edes kommunikoinut kenenkään kanssa. USKOMATONTA.

Nyt puuttuu suunnitelmia ja haluja. Yhteydenottoja niiltä, joita kaipaisi niin kovin. Myös pullollinen puolikuivaa poreilevaa valkoviiniä tekisi terää. täydeltä terältä. Mistä laulut kertoo? pillusta ja jumalasta. Jäin riippuvaiseksi facebookin testauksista ja luotan niiden määritelmään.
Olen siis hikipingon sivistynyt ja erittäin viehättävä ja hurmaava, hieman ehkä torjuva mutta kielitaitoinen yhteiskunnan rasite vitun spurgu. pitäisi hankkia elämä mutta ei oikein maanis-depressiiviseltä skitsofreenisuudelta ehdi.
ei pitäisi kuunnella puhelinta eikä vaatimuksia, katselkaa siltoja ja soittakaa banjoa.
kuinka monta pelaajaa on kentällä jääkiekossa per joukkue?

Puhukaa miten haluatte, kallion itäinen puoli onkin merilevää varten.

[Ei aihetta]Perjantai 26.12.2008 01:26

1.Jos saisit nyt 5 e mitä ostaisit sillä?
- uusimman demin tai pari croctailia.

2.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja?
- scandinavian music group

3.Minkä nimen antaisit laivalle?
- jollejolla

4.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
- kengät, yleisessä käytössä

6.Monelta heräsit tänään?
- seittemän aikaan illalla. rankkaa.

7.Minkä nimen antaisit lapselle?
- scarlett serafina, oli se tyttö tahi poika

8.Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään.
- un chien - koira

9.Mikä on väärin?
- rahattomuus omalla kohdalla ja se että on kylmä

10.Mikä ääni on ärsyttävä?
- imurin ääni.

11.Mitä tartteisit?
- rahaa, aikaa, taitoa ja pari pulloa.

12.Kenen julkkiksen haluaisit tavata?
- bam margeran

13.Mitä unohdit viimeksi?
- unohdin olla paikalla

14.Kivoin urheilulaji?
- laskuvarjohyppu

15. Minkä lehden sait viimeksi postista?
- cosmon tai amnestyn

16.Pop vai rock?
- Poprock

17. Mikä nauratti viimeksi?
- huono asento

18. Mikä itketti?
- maailmanloppu

19. Tyylisi?
- paikalla

20. 6 tällä hetkellä mielessä olevaa ystävää?
- en mä ees tunne niin montaa ihmistä jos ei sukulaisia lasketa ja nekin vähät jotka tunnen ei ainakaan oo mun mielessä kun en muista niiden nimiä/naamoja sillä jokasen oon tavannu vaan kerran ja sillonkin kännissä.

21.Mitä söit/joit viimeeksi?
-piparkakkua ja omenalimonadia

22. Missä olet nyt?
- äitillä

23. Mitä ajattelet nyt?
- ei nyt ajatus oikein kulje

30.Mikä tuoksuu hyvälle?
- vastasatanut syksy

25. Ketä halasit viimeeksi?
- varmastikin tommia

26. Ketä haluaisit halata nyt?
- en ketään paitsi ehkä jotain ponia

27. Mainitse yks maailman kauneimmista naisista.
- brittany murphy

28.Minkä lauseen sanot vähintään 5 kertaa päivässä?
-en mitään?

29. Monelta menit eilen nukkumaan?
- öm ehkä joskus tossa 6 pintaan

30. Mitä teit eilen?
- dokasin

31. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt?
- ollut huono häviäjä.

32. Mitä haluaisit muuttaa huomisessa?
- vuodenajan

33. Kerro luonteestasi
- pitkävihainen, ilkeä, huomionkipeä, itsekäs, epäluotettava ja kaikin puolin muutenkin oikein herttainen

34. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- tiinan

35. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä?
- en laita järjestykseen, mutta sit kun saan joltain ei-allergisoivan sinisen pitkäkarvaisen kissan niin se voittaa.

36. Mitäs tänään on tapahtunut?
- oon pelannu ja nukkunu. ihan vitusti, molempia

37. Paheesi?
- valehtelu ja työttömyys

38. Suorat vai kiharat hiukset?
- molemmat

39.Kumpi puhelu vai viesti?
- puhelu, paitsi jos tulee epämiellyttävältä taholta niin sillon viesti niin ei tarvi vastaa

40. Missä olet hyvä?
- Niin sen kun tietäisi

41. Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Hinta?
- salmarin hannibaalista ja liian kallis

42. Syötkö paljon purkkaa?
- Ei mulla ole sellaiseen varaa

43. Mistä näit viimeksi unta?
- ihan vitun rumasta hatusta jonka sain heidiltä lainaan ja aattelin et ku se on sen niin sitä voi pitää ja niin sit pidin

44. Millasen talon haluaisit?
- kerrostalokaksion melko läheltä keskustaa jostain pariisista.

45. Mikä ärsyttää nyt?
- raha ja sen puute tai tietämättömyys

46. Missä maassa haluaisit asua?
- etelä-väliamerikka, italia, espanja, ranska.. esim, irlanti, sveitsi, voi kyllä näitä löytyy

48. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
- Puhkaisisi hevosen silmiä naulalla silleen että se on tietoinen tapahtuvasta.

49.Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi?
- En kyllä keltään

50.Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet?
- mm, siirrän sen naapurille ja soitan sen ovikelloa.

51. Mitä on edessäsi?
- Näyttö

52. Mitä ruokaa teit viimeksi?
- keitin varmaan makaronia

53. Keltä sait viimeksi kukan?
- siiriltä

54. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
- alle 30e

55. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi?
- ericssonin joku iso ja vanha

56. Millainen sää?
- en tiedä mut todnäk ihan vitun kylmä

57. Paras jäätelö?
- smacklaku

58. Paras hedelmä?
- lime tai sitruuna tai omena tai ananas tai greippi

59. Paikka mitä inhoat?
- lääkärin vastaanotto

60. Millainen paita sul on päällä?
- mustakultahuppari