IRC-Galleria

Ei se ollu mikään aivovaurio tammikuun alussa, tai sitten se on pysyvää damagea. Se yläaula vaan on lämmin ja kiireetön, valoisa ja avara tila. Siinä hiukkaset leijuu vähän hitaammin ja tapahtuu tärkeitä asioita. Tänään käytäväkyttänä sain kuulostella hetken ihan rauhassa, auringossa ja kauas kylälle nähden. Siinä seisoessa voi vähän uskoa tulevaisuuteenkin. Kokeilkaa vaikka...

Noni, heti sit muistin yhden jutun.

Tuli mieleen kun kävin äsken kylillä polkupyörällä. Niih! Tiet on jo sen verran sulat, että kärsii ajella. Renkaat oli kyllä tyjjentyneet ja loskaisessa maassa ei pyörä pysyny pystyssä ku yritti pumpata täyteen. Ei ole vielä lenkkitossukeli, niiiden ja farkkutakin esiinkaivu on sitten se viimoine niitti. Mutta ilma tuoksuu märältä lumelta ja jään alta vapautuneelta vedeltä. Auringonlasku näkyy kullankeltaisena ihastuksen hiuksilla ja tekee mieli suihkautella öö de kolognea myös koulun välivarastossa, huomaahan se paremmin jos haisee ihan tolkuttoman pahalta. Sängyn alla jyystää kissa lelukoiraansa pitkin yötä mouruten, ja rökittää veljeään (uhkaavaa kollia) niin, että niskanahka on täynnä kynnenkappaleita. Yöllisen kurmoituksen päättää naapureiden viisitoistakiloiseksi ruokkiman Fasu-fasaanin kosintahuuto ja ohimossa raastaa ajatus uudesta päivästä Axe Davidsonin tuoksussa - ja niitä sydämiä käsivarsissa! Kikatus on ihana asia omalla, muttei toisten kohdalla. Päivällä aurinko ..pissii silmään niin, että jo lehteä postilaatikosta hakiessa on pistettävä aurinkolasit päähän - jopa arkena, naapureiden ihmetykseksi. Kaikesta huolimatta silmät itkee suolaa rohtuneille luomille ja SIT JOKU JUMANKAUTA SANOO RUOKAPÖYDÄSSÄ ETTÄ KEVÄT ON IHANAAA!

Ei mulla muuta. Jäkäjäkä.

Nyt se on näköjään loppu. Sanat minun sisältä. Ajatukset, tunteet ja mielipiteet. Ensin loppui oikean päiväkirjan kirjoittaminen, ja nyt ei tuu kirjotettua mitään tännekään. Elän kädestä suuhun ja en muista menneitä. Mitähän tää nyt on. Huolestuttaa.

Viime viikon jaksoissa tapahtunutta:

- Teatterin lämpiön lämmin syleily

- Kalevi - vain yksi nainen kerrallaan!

- Konduktöörin lumoissa - upottavat unelmat vaarantavat suhteesi, riite!

- Etelän kaipuuta, lumihiutaleita ja villakoiria

- Lipastoja & pöytiä

- Pidä varasi, riite! Prosenttijengien pahisten pyörityksessä.

- Hylättyjen lasten kotiinpaluu

- Murtunut nainen - "Kuinka saatoitte tehdä näin?"

- Lopulliset hyvästit, Hankasalmi! Pau Pau Pau!

- Kehärumpuani ette vie! Hurjistuneen naisen tilitys.


**************

Tulevat jaksot:

- Perhepäivällisen piinaavat pyörteet

- Silkkiturkin vihertävien silmien syvä katse

- Hevoslinimenttiä ja kolmiolääkkeitä - arvostatko aviopuolisoasi lainkaan?

- Höyryävän kiukaan suloissa

- Irroittautuminen kirjaston kätköistä

- Olet kuin Kiira Korpi!



***

Hehe...

Oisin mielelläni hullu datis, mutta ei se ihan totta ole. Vaikuttava selvitykseni galtsun ja ircin eroista herutti tuollaisen kommentin...

Mitäs muuta, aattelin nyt pitää kunnon vuodatuspäiväkirjamerkinnän. No eilen menin viikkoa liian aikaisin TK:n, kysyin kahdesti neuvoa kun eksyin (!) Laukaan TK:een (!) ja sitte en saanu porttia auki, jossa oli nostosalpa. Minoon blondi.

Tänään meen oopperaan, ja epäilen etten pidä oopperasta. Mutta sithän se nähdään.

Tiistaina sain kollegalta ihunan HelloKitty-palluran, jonka sisällä oli HelloKitty-klipsuja. Parasta niissä on se, etten yhtään tajua mitä niillä voi tehdä. Ihana Joanna <3

Tiistaina sain myös vinkin kadonneesta kehärummustani. Se on nähty, viety raggariteinien käsittelyyn ja saa nähdä, saanko sitä ikinä kappaleena kotiin. Mutta en siis heittäny sitä roskiin, vaan hylkäsin sen vain kylmästi.

Tiistaina ei ollut MSade-kerhoa ja keskiviikkona tuntui, kuin en olisi kuullut muista kerholaisista viikkoihin. Vähän niinku ikävä :(

Sain halkoja. Sain! Miettikää. Jotkut ihmiset vaan on ihania. Edellinen takanpolttokerta päätyi koko talon leiritulentuoksuiseen savuaromiin, nyt sujui huomattavasti paremmin. Ei, hormissa ei ollut savustettu fasaani, vaan irronnut sulake.

Levyale, levyale, tästä tulee nähtävästi jokavuotinen hulluus. Ei sillä, kyllä tuota musiikkia taustalle tarvii,

pää täyteen näitä HelloKitty-ajatuksia, niin ei tarvi suuria ajatella. Kun ne tuntuu nyt liian suurilta.

Wuhuu, viime aikoina minulle on tullut joko vaihdevuodet tai aivovaurio, mutta käsittämättömiä aaltoja, elämästä nauttimisen hetkiä, onnenpuuskia menee läpi pään. Pelottavaa, koska ne on jotenkin silmittömän intensiivisiä, sitä vaan on ja heiluttelee varpaitaan kun on pelkkää tyytyväisyyttä.

Tänään tuli sellainen, kun olin menossa luokkaan. Yläaulassa näin liikkaopen ja hänen ympärilleen kerääntyneet oppilaat, istuskelemassa, kuuntelemassa. Auringon lämpimänväriset viimeiset säteet saivat tilanteen näyttämään kiireettömältä ja pysähtyneeltä. Se oli niin kaunista. Snif.

Aivovamma, eikö! :D



***




(Näin myös yhdet isot, siniset ja järjettömän surulliset silmät. Voisinpa ymmärtää, vaan en toisen ajatuksiin kutsumatta pääse.)

My parents keep asking how school was.
It's like saying, "How was that drive-by shooting?"
You don't care how it was, you're lucky to get out alive.

~Angela

Lomalla on sellaista, että heittäytyy sängylle silittelemään toista kissaa ja odottaa toisen käpertyvän jalkojen päälle lämmittämään. Kissoista irtoaa pakkonukutuspulveria ja verhojen ripustus viipyy taas tunnilla. Herääminen päikkäreiltä lämpimien karvarullien vierestä on parasta, mitä voi joululomalta toivoa.

Toisaalta parasta on ehkä myös talo. Kolasin taas pihaa ihan liekeissä, kai se naapureita jo naurattaa. Ne verhojututkin on ihania, kun on ihanat ikkunat mihin laitella. Ihanaa oli kans istua keskellä päivää kahvikuppi kädessä kattomassa Dr.Philiä.

Mutta se mikä ei oo kivaa, olis sellainen Dr.Phil-juttu. Seppälän Prisman Laukaan päädyssä on ihan hervottoman pelottava poro. Tai hirvi. Tai bambi. Tai joku, mutta helvetin liekit palaa sen silmissä, ja se kääntää katseensa aina suuntaani, kun yritän kipittää sen ohi. Sen suupielistä valuu verta eli se on varmasti syönyt pari ohikulkevaa joulutonttua/lasta/asiakaspalvelijaa. Onko se oikeasti olemassa vai kuvittelenko sen vain? Eilen parkkeerasin toiseen päähän ja pidin rukkasta silmillä kävellessäni aulatilassa, etten vahingossakaan näkisi sitä.

Että hyvää joulua vaan, toivottaa SOK Keskimaa (ja mää kans).

Joulu - turha.
Tavarat - turhaa.
Omaisuus - turhaa.

Elän järkyttävässä yltäkylläisyydessä. Kun yrittää koskettaa viikon aikana jokaista omistamaansa tavaraa, vaatetta, ruokapakettia, miljoonaamitävaan:ta, tulee kuvotus omasta elämäntavastaan.

En enää ikinä osta mitään.

Perjantaina alkaa Älä osta mitään -päivän sijaan kokonainen nuuka elämä...


(Kyllä mä tiiän, että tää on vaan laantuvaa uhoa.)

Syysmania loppui alkuviikosta, merkkinä pidän vahvasti kiristyneitä hermojani. Yritin kyllä syödä omenanpuolikkaan jos toisenkin, mutta merkittävää olotilanmuutosta ei saatu aikaiseksi.

Loppuviikosta autobongaus eteni numeroon 23, ja muutenkin asiat kehkeytyivät hetkellisesti parempaan suuntaan.

Mutta miten sitten vaan.. Hmh. Pöh. Huonojen sanojen viikko.