IRC-Galleria

Viime yö oli jokakuinen itsemurhayö. Sama toistuu joka kuukausi, sillä en ikinä tajua ostaa buranaa ajoissa.

Yöllä klo 0200 on liian myöhäistä lähteä apteekkiin, kun ainoa mitä voi tehdä on kieriskellä itkien sängyssä kun kuumat ja kylmät aallot pyyhkii vuorotellen yli ja joku repii ja korventaa sisälmyksiäni hiljaisella tulella. Toivoin että taju lähtisi tai kuolisin. Olisin varmaan mennyt hyppäämään alas parvekkeelta jos asuisin ylempänä.

Kompuroin muutamasti vessaan oksentamaan, koska kipu ja aallot saivat voimaan pahoin.

Olin sekaisin, ja harkitsin soittavani ties kenelle. Ekana mielessä 112 mutta se jäi tälläkin kertaa tekemättä.

Muutama tyyppi kävi mielessä, ihan vain jotta saisin kuulla jonkun äänen. Olin varmaan kuumeessa, koska luulen että hourailin jotain itsekseni jossain vaiheessa, ja tiesin että myöhemmin hävettäisi jos olisin soittanut jollekin ja houraillut itkuisena sille.

Nukahdin vihdoin joskus aamukuudelta ja nukuin kunnes piti lähteä kouluun.

Fyysistä hyvää oloa niiiiiiiiiin osaa arvostaa noiden öiden jälkeisinä päivinä. Joten oon niin iloinen että se on taas ohi ja burana on jälleen hetken ostoslistalla kunnes se unohtuu. Vittu, että olen tyhmä, kun tätä ei oikeasti tarvitsisi kärsiä..

Heitin teknisen piirtämisen kurssin vittuun. Ei kiinnosta, joten se siitä.

Aikamatkustajan vaimo on ehkä yksi ihanimmista kirjoista joita olen pitkään aikaan lukenut.

Ulkona taivaskin sanoo että syksy tulee, ja vesi koputtaa ikkunaan. Kaduilla on jo oransseja lehtiä, ja tupakkakallioiden ruoho on tunkkaisen keltaista.

Nauroin hysteerisesti koko kaksituntisen koulupäivän ajan. Koska kauhu, joka sulattaa luut. Nauroin, koska tiedän että tästä vuodesta tulee vielä enemmän fucked up kuin ensimmäisestä. Koska se energia, jota mulla oli vuosi sitten, kulutti itsensä loppuun jo ekan puolen vuoden aikana.

Se on tosi huvittavaa, että mä vaan vaellan päämäärättömänä ja ihan kuin jossain sumussa. Koska en tiedä mitä olen tekemässä, tai mitä haluan tehdä. Enkä tiedä sitä, kuinka kauan jaksan tehdä asioita joita en välttämättä halua tehdä. Enkä sitä, kuinka kauan jaksan tietämättömyyttä. Enkä mä tiedä, onko tietämättömyys se ongelma, vai se että luulen tietäväni jo tarpeeksi.

Pitäisi saada nyt joku kipinä, ettei menisi ihan vituiksi kaikki jo heti alkumetreillä.

Siihen asti äksdee, äksdee, koska se on yksi mun harvoista erityistaidoista nenän nyrpistelyn ja valittamisen lisäksi. Ja loppujen lopuksi mä olen äksdeessä todella etevä. Eivät kaikki osaa nauraa hysteerisesti silloin kun oikeasti vaan.. kauhu.

Huoh. Kiitos kivasta kesästä. Kiitti varsinkin muutamalle supererityiselle. Lähden kohta keskustaan nauttimaan sateesta!

Heräsin siihen että minulla oli kylmä.

Viimeistään silloin kun aamulla herää eikä ole tukahduttavan kuuma/kuuma/edes lämmin, on ihan pakko tajuta että siinä se vitun kesäloma meni.

Olen kauhuissani.

Ostin eilen lisää kirjoja. Wildea ja Burnettin Pikku Prinsessan, tosin englanniksi. Ja Coelhoa, koska kaikki mikä on alle 15 euroa näyttää minun silmissäni halvalta, tai siis pystyn uskottelemaan itselleni vielä silloin että maksamani hinta ei ole hävytön.. yhdestä kirjasta.

.. Vaikka se on. Suru.

Tein epävirallisen päätöksen ostaa yhden kirjan joka kerta kun Vituttaa Kunnolla, koska se on todella terapeuttista. Joten tästä edespäin ylimääräiset rahani eivät kulu paskaruokaan, mikä on hyvä, koska paskaruoka vain kasvattaa vitutusta. Tosi yksinkertainen ratkaisu tosi yksinkertaiseen ongelmaan, mähän olen miltei nero. Tän on ihan pakko toimia, suunnitelma on lähes täydellinen!

Itsepetos on tosi terapeuttista myös.

Oikeasti kaikkein toimivinta olisi se että käskisin maksumiehiä olemaan laittamatta mun tilille rahaa enempää kuin viisi euroa viikossa. :´D

Mili sanoo:
oh no
Mili sanoo:
every day is exactly the same
jää suli. sanoo:
joo
Mili sanoo:
mut pixiesin where is my mind pelastaa.
jää suli. sanoo:
nyt sun tarvii vaan löytää biisi nimeltä "here is my mind"
jää suli. sanoo:
tai "there is my mind"
jää suli. sanoo:
sit oot terve.

Illalla kun niiden unettava/hämmentävä/mitenvaan vaikutus on hälvennyt mutta yömaniaan on vielä aikaa, tuntuu kuin joku pitelisi veistä mun kurkulla. Kädet hikoaa, rintaa pistää ja tuntuu kuin mikään happi maailmassa ei olisi tarpeeksi. Ongelma on enimmäkseen fyysinen, ahdistus ei ole päässä. Gosh, en halua olla näin fucked up ja paniikissa koko ajan ilman mitään loogista syytä. Tulisipa joskus tilanne, jossa kuuluisi pelätä oikeasti. Osoittaisipa joku mua aseella, olisipa jokin todellinen uhka. Ehkä sitten mun ruumis osaisi erottaa milloin pitää säikkyä kuollakseen ja milloin ei. Tämä on naurettavaa. :D


Huomenna menen vaihtamaan huulikorun pienempään ja ostamaan vaatteita ja hiusvärin.


Voi hitto, haluaisin niin nyt päästä harhakuvan syliin ja kiehnätä ja suudella. Mutta kokonainen todellisuus välissä, voi se on niin väärin, niin epäreilua.

There could not have been a lovelier sight; but there was none to see it except a strange boy who was staring in at the window. He had ecstasies innumerable that other children could never know, but he was looking through the window at the one joy from which he must be forever barred.

Ja minä jaksan olla katkera ja kateellinen vuodesta toiseen. Ah ja voi, miksi et Peter koskaan lentänyt minun ikkunastani sisään?

Mennään puistoon kuolemaan koska Peter Pan doesn't exist.

Vihaan kun tietokone tekee asioita joita en ymmärrä, pelkään sen räjähtävän käsiin ja kaiken katoavan tuhkana ilmaan.

Ärsyttävää kun ei tajua näistä mitään. Aloin täristä äsken kun taas jotain vitun erroria ja jotain.. jotain.. oikeasti menen jonnekin vitun kurssille joka tekee musta nörtin. SuperNörttiKurssi. Sit tiedän kaiken kaikesta.

En menisi, vaikka sellainen kurssi olisi, koska laiskuus. Jos asioiden oppiminen olisi mahdollista matrixtyyliin niin ok. 8D

Ostin taas kirjoja. Tiina osti levyjä ja elokuvia. Annankadulla putosimme nauraen maahan koska tuulen mukana hyörivä batterytölkki oli liian hauska katsottavaksi seisaaltaan. Mäkissä syvälliset / katkerat / huvittuneet keskustelut siitä kuinka Samantha Jones doesn't exist ( Sex and the City don't exist ) ja kuinka elämä on vain harhakuvia, mäkin läskiruokaa ja seroquelia, ja että kolmekymppisinä olemme jo toinen jalka haudassa ja että siihen tilanteeseen päätyminen on vain ajan kysymys. Ja silti kuitenkin jaksaa, siis ostaa kirjoja elokuvia levyjä, ja istua kahviloissa, ja polttaa savukkeita ja tehdä yhdestä elämän tarkoituksesta totta päivästä toiseen, siis Valittamisesta. Eihän siinä kuviossa toisaalta mitään ongelmaa ole. Sitä valittaa ja kuitenkin nauttii siitä että saa valittaa. Meidän kykymme rajoittuvat valittamiseen ja harhakuviin ripustautumiseen.

Rakastan sitä kun ikkunasta tulvii öisin kolme ohutta valonkajoa pitkin kattoa.

En tiedä mitä teen syksylläni/talvellani/keväälläni/kesälläni/syksylläni/talvellani/keväälläni..... Luultavasti istun viikosta toiseen kotona kännissä / koulussa dazed & confused ja nauran itselleni koska passeli professionaliin on loppujen lopuksi vielä niin pitkä matka.

Kävelimme Kampin aukiolla ja nauroimme katsellessamme ihmisiä, jotka tuntuivat kaikki niin kaukaisilta, muovisilta, keinotekoisilta. Mietimme, milloin koko maailma pysähtyy ja meidän luokse kävelee tummaihoinen nahkatakkimies tarjoamaan punaista ja sinistä pilleriä. Päätimme, että jos maailma tosiaan meidän ulkopuolellamme pysähtyisi, juoksisimme ihmisen luota toisen luo hitleröimässä jengiä mustien tussien kanssa, koska there's nothing else left.

Tyynen kanssa oli jotain läppää kaninkoloista, ja sitä voi aina nauraa typerille jutuille ja elää siinä hetkessä, ja niin mä aionkin.. koska mitä muuta meillä täällä on, huh?

Voi, kun elämäni joskus täyttäisi Fazerin sinisen hetkellinen onni. Olisihan varmasti helpompaa, jos olisi ruumiillinen harhakuva johon takertua.

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

Olen sokea.

Sattuu, koska tiedän että maailma ulkopuolella on kaunis, mutta mulla ei ole silmiä nähdä mitään siitä.

Nykyhetken tilalla on vain mitättömiä harhakuvia, mutta niillä ei ole ihoa jota koskettaa, eikä ääntä jota kuunnella, eikä hymyä johon vastata. Sama kuin katsoisi peiliin ja toivoisi että saisi ystävän omasta peilikuvastaan.

Pelkkiä heijastuksia.