IRC-Galleria

Syyskuisia dominokeksejä suussa minä hinkkaan kämmeniäni yhteen ja tajuan taas, miten kylmä opiskeluasunnossani on. Tänään yritin kertoa yhdelle ystävälleni, että on monimutkaisuutta olla olematta yhtään missään; on monimutkaisuutta käydä ja lähteä ja muistaa ulkoa autojen tie Vaasaan ja Jyväskylään ja sinne ja tänne ja melkein minne vain. Ystäväni sanoi: "minä tiedän ja minä ymmärrän." Ja niin minä ajoin puolinukuksissa kahdeksankympin lätkää pitkin taas jostakin pois, ja ambulanssi tuli selkäni takaa, ja pillit vinkuivat, ja jollakin oli hätä, ja minä väistin eikä se ollut minulle yhtään mitään. Kuusitoistavuotiaana minä nousin junaan elämäni ensimmäisen kerran. Kuusitoistavuotiaana minä lensin ja katselin Euroopan rantoja ja näin Alpit ja laskeuduin peltojen keskelle Veronaan. Pieniin asioihin on tottunut, vaikka maailma on suuri ja kuitenkin kaikessa suuruudessaan niin pieni, että jopa ambulanssin sireeninääneen voi tottua tuosta vain.

Kaupassa kassalle edelläni ehtinyt nuorimies osti tänään sipsipussin ja siihen kohtalaisen epäsopivan dippikastikkeen. Minä en enää muista, mitä minä ostin jääkaappini hyllyjä koristamaan. Kirjastossa käyminen on ajan tappamista. Kaikista typerintä on tappaa aikaa kirjastossa, sillä kirjastossa ei sallita naurukohtauksia, ei puhelimenpirinää eikä mahankurinaa puhumattakaan äänekkäästä aivastelusta. Tänään neljän jälkeen kahden tunnin aikana kymmenen ihmistä piiloutui kirjahyllyjen väliin kassavirkailijalta sokeaan paikkaan kuiskimaan puhelimeen "hyvää kuuluu" ja "mä oon kirjastossa" ja "joo, laita vain lasagne uuniin lämpenemään". Minä olin itsevarmasti valloittanut yhden ison pyöreän pöydän ja kaikki sen viisi pehmoista tuolia ja levittänyt viisi kirjaani pöydälle jonnekin muistilehtiöni ja avonaisen pöydälle tyhjentyneen penaalini sekaan. Pihatiellä ikkunan alla crossipyörä testaa vuokralaisten pinnankireyttä. Jos minä olen yksin, minä tuijotan ihmisiä ja keksin heistä tarinoita, jotka minä sitten unohdan. Täällä minä olen yksin, ja voi miten ristiriitaista on pitää niin paljon paikasta, jonne ei kuitenkaan tunnu kuuluvansa ollenkaan. Syksyllä minä sanoin, että minulla on ikäkriisi. Ei tämä ole ikäkriisi. Tämä on paljon hullumpaa.

Minä voisin myöntää inhoavani joulukuusta, mutta minä en tiedä miten monen ihmisen leukaluut menisivät siitä sijoiltaan.

-Suuse-