IRC-Galleria

Mulla tulee niin ikava tanne Sydneyyn ja Chilliblueen, meidan hostelliin. Mun sosiaalinen elama oikeastaan alkoi vasta silloin kun lopetin tyot siella kahvilassa. Huomenna kayn hakemassa viimeisen palkkani. En oikeastaan ehtinyt toissakaydessani tehda muuta kuin olla eka aamun toissa, kotiin, salille ja nukkuun. Nyt olen kuitenkin tutustunut uusiin ihmisiin ja vanhoihin naapureihini. Nyt on keskiviikko ja maa olen viikon paasta menossa luultavasti Oulussa Onnelaan tai johonkin muuhun typeraan paikkaan... Mulla tulee ikava World Baria... Missa maa sitten Suomessa kayn. Jos maa menen johonkin Woldiksen tapaiseen paikkaan Suomessa maa joudun puhumaan autoista.... Backpackereissa on se, etta vaikka ne onkin aina ihan peeaa, niilla on samoja ajatuksia, ne on mun sielunkumppaneita...

Olin muuten eilen Blue Mountainsilla. Se oli ihan hienoa. Tulipa tehtya vaikka en kauhee luonnonpuistoystava olekaan.

Mutta nyt lahden sinne salille :)

Sanoin itseni irti silloin maanantaina, vaikka raha ei ollutkaan tullut mun tilille. Se tuli sitten tiistaiaamuna onneksi. Maa olen kato perustanut sen tilin Queens LAndin puolella ja Nyt olen New South Walesissa. Ja seuraavan tilin saan ilmeisesti shekkina. Toivottavasti en jaa nyt kiinni siita, etta en olekaan tyoharjoittelussa. Sanoin siis mun pomolle, etta olen menossa tyoharjoitteluun. Se oli ihan paniikissa aluksi koska se olikin mennyt antamaan potkut sille meidan managerille. Meidan piti sanoa, etta Cyntia on sairaana. Keskiviikkona Cyntia kavaisi vissiin hakemassa viimeisen tilinsa. Maa kysyin, etta onko se kunnossa. Se sanoi: "I have been dismissed". Me oltiin molemmat sen ranskalaisen baristan kanssa, etta mita "dismiss" tarkoittaa. Maa katoin sanakirjasta ja se tarkoittaa karkoitusta, erottamista. Maa en usko, etta se on tehnyt mitaan vaarin, maa luulen, etta koska maa pystyin tekemaan kaikki samat hommat halvemmalla. Mutta musta oli epareilua, etta se vaan niinQ potkaisi Cyntian pois ja maa jouduin tekemaan kaikki sen hommat. Tottakai maa poltin kahdesti leivokset uunissa, kun en ole koskaan sita itse siella tehnyt. Eika Cyntiakaan tiennyt mua opettaa, eihan se tiennyt saavansa potkut. No maa sitten lahdin viikko Cyntian jalkeen. Halvassa tyovoimassa on kato se joustavuus. Ja ei se meidan pomo Kaja sanonut mulle, etta mun pitaa tulevaisuudessa tehda kaikki Cyntian hommat. Se vaan sanoi maanantaina, etta tasta eteenpain maa olen Cyntia. MAA!! Backpacker!! Sitten se Kajan mies Luke, kutsui mua viimeviikolla manageriksi!! Backpacker managerina ja $14:n tuntipalkalla!! Se oli kylla virhe Kajalta, etta se erotti Cyntian. Mutta onneksi toisaalta, Kaja oli niin ilkea Cyntialle. Se aina tarjosi mulle ja Romainille kaikkia ylijaaneita ruokia ja Cyntialle ei koskaan. Cyntia loytaa kylla uuden paremman tyopaikan. Musta olis vaan kiva sanoa sille, etta maa olen pahoillani, etta vein sen tyon. Vaikka Kaja sanoi, etta meidan pitaa jaada vuoden loppuun asti, Cyntia sanoi mulle, etta tottakai maa lopetan tyot sitten kun haluan. Cyntia on varmaan ihan rikki siita erottamisesta...

Viimeinen viikko Sydneyssa alkaa huomenna...

Tama on nyt omistettu mummolle...

Nyt on asiat niin, etta mulla on lentolippu kahden viikon paasta Suomeen. Mulla on tililla AU$24. En voi kayttaa Visa -korttia (pitka juttu). En ole saanut palkkaa. Mun pomo sanoi, etta sen pitaisi olla mun tililla viimeistaan maanantaiaamuna. Viimeksi sain palkan shekkina, koska se mun pomo ei ollut saanut sita rahaa menemaan mun tilille, koska tilinnimi oli ollut vaarin. Jos se nyt menee vaaralle tilille se palkka, siina saattaa menna 2 viikkoa, etta se saadaan oikeaan osoitteeseen se raha. No, sittenhan maa en enaa ole taalla. Toiseksi en ole pystynyt kertomaan toissa, etta olen lahdossa, koska se pomo saattaa perua koko palkan, jos se suuttuu mulle. Olen luvannut jaada sinne vuoden loppuun, koska muutenhan en olisi saanut toita ollenkaan. Meilla ei ole mitaan tyosopimusta ja backpackerinahan mua ei myoskaan ole mikaan ammattiliittokaan suojelemassa. IhanQ Ausseissa muutenkaan olisi ammattiliittoja. Kerroinhanta sille meidan managerille tapahtui. No mun on pakko kertoa sille mun pomolle niin pian kuin mahdollista, etta olen lahdossa, koska pelkaan menettavani sen viimeisenkin palkan. Olen siis kahden tulen valissa. Jos se palkka ei siis puolen yon jalkeen ole mun tililla, niin se tarkoittaa sitten sita, etta mun taytyy parjata 2 viikkoa AU$24. Silla ei osteta ruokaa eika makseta vuokraa. Ja maa oon ulkomailla. Toisaalta en tiia onko se helpompi parjata rahattomana taalla Sydneyssa kuin Suomessa. Taalla voi periaatteessa asua vaikka viikon ilmaiseksi hostellin olohuoneessa, jos on varovainen, ettei tyontekijat nae. Esim taalla asuu yksi poika nyt olkkarissa, koska sen kyyti ylos itarannikkoa peruuntui yhtakkia. Eilen kaikki oli menossa ulos ja olkkari oli niin meluinen, etta maa laitoin sen meidan sankyyn nykkymaan siihen asti, etta me tullaan baarista kotiin. Maa siis jaan mun kaverin kaa yksinnukuttavan sangyn rahan saastamiseksi. Sitten aina joskus taalta saa ilmaista ruokaa: esim ihmiset jattaa, Sydneyn hostelleissa saa myos ilmaisen aamupalan ja ainahan sita voi pollia toisten ruokia yhteisesta keittiosta, mutta se ei ole kauheen kivasti tehty. Sen tekee vain aarimmaisessa hadassa. Ne kylla tuntee mut taalla hostellissa niin voi olla, etta saisin jaada asumaan, jos sanon, etta maksan myohemmin. Se Adam tykkaa musta. Meidan vuokran piti olla $150 ja se antoi se meille $100:lla. Se tykkaa musta, koska hymyilen sille aina ja sanoin yks paiva, etta se nayttaa hyvalta, kun se oli menossa ulos. Mua nyt vahan janskattaa, etta kilahtaako palkka oikealle tilille. Maa en edes jaksa kauheesti ressaa siita. Se on sitten sen ajan murhe, kun tiedan. Se olis aika opettava kokemus olla penniton taalla Sydneyssa.

Paavi on nyt tosiaan Sydneyssa ja on tuonut mukanaan muutaman tuhatta katolilaista ympari maailmaa. Taalla on WYD (World Youth Day). Mulla vaan tulee mieleen, etta enta, jos jumalaa ei olekaan olemassa, niin nama ihmiset on taalla ihan turhaa ja paavin virka perustettu ihan turhaa. En kuitenkaan aijo paljastaa omaa kantaani jumalan olemassaolosta. Naa ihmiset kuljettaa lippuja ja laulaa kulkueissa. Tulee mieleen joku MM kyykka. Olen nahnyt jo Ranskan ja Brasiljan lipun. Toissa nakee aika paljon niita kulkueita, kun me ollaan tuossa William Streetilla.

William Streetista puheenollen siita kavelee mun kanssa muutama muukin sydneylainen aamuisin kaupunkiin toihin. Taalla pukeudutaan ihan tosi hienosti toihin ja varsinkin kun melkein kaikki keskustassa tyoskentelevat on toissa jossain officessa. Naisilla on vimpampaalle jakkupuvut ja korkkarit ja miehilla tietenkin puvut. No se on aika huvittava kun tuo puhukansa kiiruhtaa aamuisin toihin, kun niilla on juoksulenkkarit sitten siina sukkahousujen paalla.

Maa muuten olin tulijaisostoksilla ja puhuin siina myyjan kanssa, etta jos ostaisin pikkuveljelleni jotain aussibrandia, etta se vois sitten koulussa kayttaa, esim billabongin hupparin. Se myyja meni vakavaksi ja sanoi, muuten hyva, mutta saakohan se kayttaa sita koulussa. Enhan maa muistanut, etta taalla on kato koulupuvut.

Olin tiistaina kahvikoulussa. Me opeteltiin tekemaan expresso shotteja. Single shot tulee menna suodattimen lapi 18-19 sekunnissa ja double shotin tulee suodattua 25-27 sekunnissa. Jos aika on lyhyempi, kahvi maistuu buranalle ja jos aika on pidempi, kahvi maistuu palaneelle. Maitoa maa en osaa lammittaa ollenkaan viela. Se mun pomo sanoi, etta mun taytyy jaada nyt vuoden loppuun sinne toihin, koska se on laittanut mut siihen kahvikouluunkin. Se ei ole oikein tottunut backpackereihin.

Meidan barista on ranskalainen poika. Se sanoo kaakaota "ot chocolate". Mulla on yks kaveri, joka puhuu ranskaa ja kun se suuttui mulle, se sanoi: "I ate you" :D Maa vastaan siihen, etta "No you didn't". Ranskalaiset eivat siis osaa sanoa h-kirjainta. Ranska mun vissiin taytyy opetella, ranskalaiset pojat on kaikkein parhaita koko Euroopassa, mutta kun ne ei osaa enkkua kovin hyvin. Maa kavin ulkona syomassa keskiviikkona, niin meidan poydan tarjoilija oli siis sopo ranskalainen!

Huomenna tulee paavi ja maa oon varmaan toissa joka paiva ens viikolla... Onneksi mulla on salikortti, saa vahan purkaa ressia. Me vissiin muutetaan mun kaverin kanssa samaan sankyyn ens tasta eteenpain. Me voidaan jakaa vuokra ja onpahan lampimampi nukkua.

Mun pomo luulee, etta olen jaamassa tanne vuoden vaihteeseen asti. Maahan lahen milloin maa haluan. Sita paitsi luulen, etta karsin juurikin itaeurooppalaisesta alipalkkauksesta. Maa oon jo niin hyva, etta vaatisin todellakin ensi viikolla palkankorotusta, jos en olisi lahdossa.

Anyways, maa vaan odotan nyt kotiin menoa ja mua kaduttaa se jo nyt, koska maa tiedan, etta maa kyllastyn Suomeen parin viikon sisaan.

Nukuin tanaan taas yli puolen paivan. Se on aina naa vapaat viikonloput. Ne ei sovi mulle ollenkaan. Maa luulen, etten maa sittenkaan tykkaa isoista kaupungeista. Talot on kylla ihan kauniita, mutta ihmiset sen paikan tekee. Mulla on ikava Mullalyuppiin. Se oli mun elamani parasta aikaa ja siella ei toiminut edes puhelin. Siella oli kaikki, kaverit, perhe...

Hyi hyi hyi!!! Maa aloin nyt etsiin kamppaa Suomesta. Silla samaisella sivulla oli ilmoitus: "Nuori pariskunta etsii kaksiota Tampereen keskustasta". Onko enaa mitaan tylsempaa!!! Hyi v****!!! Mulla on ihan sekavat tunteet. Mua oksettaa tulla takaisin Suomeen! Toisaalta mulla on ollut ihan sairaan kova koti-ikava. Se varmaan johtuu siita, etten tykkaa mun alipalkatusta tyosta ja haluaisin irtisanoa itseni vaikka huomenna. Haluaisin myos opiskella ja menna johonkin kunnon hommiin, mutta siihen menee sata vuotta! JA ei siina mitaan, mutta kun se sata vuotta pitaa viettaa Suomessa!! Se on hyva maa, en vaan halua asua siella. Mua ei kiinnosta yksikaan kaupunki siella, eika ne v****5.6 miljoonaa ihmista!!

Se mun koti-ikava johtuu varmaan siita, etta mulla lahti yks kaveri Mullalyupista takaisin Eurooppaan viikko sitten. Me nahtiin viela viime viikonloppuna taalla Sydneyssa ja se oli mun paras viikonloppu koko Ausseissa! Mua pelottaa, etta mun kaverit taalta maailmalta unohtaa mut. Mua pelottaa, etta maa kaikki mita viimeisen vuoden aikana on tapahtunut, on sitten vaan niinQ hyvaa unta, josta maa heraan Suomessa ja niita ihmisia ei ole olemassakaan enaa. Ihmissuhteisiin tarvitaan aina kaksi yllapitajaa ja enta, jos maa olen ainoa, joka pitaa niita ylla tai tuntee edes tarvetta pitaa niita ylla. Ja ei auta olla sielunkumppani, jos valimatka tekee tuttavuudet liian tyolaiksi ja tarpeettomiksi.

Maa tiedan, etta ne pari ekaa viikkoa Suomessa on hauskoja, kun mikaan ei ole muuttunut. Mutta sitten kk paasta maa tajuan, etta mikaan ei tosiaankaan ole muuttunut. Musta tulee taas holmo opiskelijatytto, jolla on paamaarana valmistua ehka joskus (=tyhja elama). Ei mitaan mita odottaa. Ei uutta kaupunkia, ei uusia kavereita. Vanhat unohtuu, koska ei ole enaa mitaan mista jutella kun tavataan esim. naamakirjassa...

Se mun koti-ikava johtuu myos siita, etta Euroopassa on nyt kesa ja taalla on tosi syksyista ja mulla on varmaan joku kaamosmasennus. Taalla lentaa viela lepakoita taivaalla iltaisin. Nyt olis vaan ihan tulla toiden jalkeen lauantai-iltana tyhjaan kotiin ja kattoa joku leffa ja sammahtaa omalle valkoiselle sohvalle. Mutta kun tulen toiden jalkeen kotiin taalla, mua odottaa likainen hostelli, ahdas keittio ja tekohymy, johon mun taytyy pukeutua, ettei ihmiset ajattele, etta olen tylsa, epasosiaalinen ja hapannaama. Olispa Suomessakin backpackerhostelleja (tosin pikkuisen paremmin eristettyja Suomen kelilla. Tyypillisessa backpacker hostellissa nimittain seinat on paperia ja ikkunoissa on vain verho).

Ihan hirveeta tunnemyllerrysta. Toisaalta on ihan helpottavaa huometa, etta tunteita viela on....

Mää inhoan enkkuja, erityisesti enkkutyttöjä,niillä ei ole käytöstapoja. Ne on oikeita stack-uppeja. Mää muutan perjantaina, koska mun kämppikset käyttäytyy niin itsekkäästi. Miten mulla on näin hirveitä kämppiksiä täällä Ausseissa. Se ei varmasti johdu musta. Mää en ole valittanut mistään, mää en edes vietä kovin paljon aikaa tässä huoneessa. Okei, mun uusi hostelli on halvempi, mutta siellä ei ole tätä langatonta. Kun mää täältä lähen, täältä lähtee myös ilmaiselta aamupalalta leipäpussi, weetabixit ja teepusseja.

Mää olen päässyt muuten töihin: Mää olen sellaisessa pikku lounaskahvilassa, jonka omistaa sellainen venäläisellä aksentilla puhuva noin 50 vuotias nainen. Se on tosi tyylikkäästi pukeutuva ja kahvila on just sen tyylinen. Sen nimi on Red Hook. Nää en kauheena tykkää siitä työstä, koska mää en tykkää ollaa tekemisissä ruoan kans, mutta siinä on hyvät tunnit. Backpackerinä ei voi kauheena vaatia ja ei sitä nyt niin kauan kestä. Ja tarvin rahaa. Eksyin taas lauantaina Billabongin myymälään ja löysin kaks ihanaa toppia, kuitenkin alennusrekistä.

Nyt mulla on sellainen olo, että voisin lentää viikon päästä jo Suomeen. En mää silleen sitä Suomea odota, mutta Eurooppaa yleensäkin. Mää tykkään eurooppalaisita (paitsi enkkutytöistä ja ruottalaisista pojista). Mää en ole edes nähnyt paljon Eurooppaa. Siellä on se kielimuuritilanne, että se tekee siitä hirveen suuren. Ei tarvi kuin raja ylittää niin heti vaihtuu kieli. Ja se kieli ei ole enkku, joka mulla nyt silleen luistais. Mutta toisaalta olihan mullakin lähtötilanne tuossa vuosi sitten aika toivoton enkunkin kanssa.

Okei, mulla on nyt tosissaan arki koittanut täällä Sydneyssä. Aamulla töihin, illalla kotiin ja salille. Nyt nukkumaan. Kello on kohta kymmenen. Onneksi viikonloput on vapaita.

Olen koko kevään odottanut sitä leffaa. Mää muistelin, että se olis tullut ensi-iltaan jo joskus maaliskuussa. Se oli muistaakseni viime viikolla maailman ensi-illassa. Mää luulin, että olen menossa kattoon sen Mildurassa. Adam olis voinut hommaa mulle ilmaisen leffalipun. Vaikka toisaalta ei se olis varmaan saanut sitä aikaiseksi, aussit aina lupaa...

Joo, mää tosiaan kävin kattoon sen torstaiaamuna kymmeneltä. leffateatteri oli tyhjä. Mää en yleensä tykkää käydä leffassa, mutta nyt oli ihan kiva mennä yksin melkein tyhjään leffateatteriin. Mää mieluummin katon leffan omassa kodissa tai kavereiden luona. Mutta Sex and the City -leffa on jotain, mitä olen odottanut niin kauan, että se on nyt pakko kattoa ennen kuin se tulee myyntiin. Ja aijon odottaa alennusmyyntiä.

Okei, se oli visuaalisesti hyvin antava leffa. Siinä oli paljon hienoja vaatteita ja kuuluisia suunnittelijoita. Määkin tykkään muuten Vivienne Westwoodista. Carrien hieno hääpuku on Vivienne Westwoodin käsialaa. Mulla ei vaan ole varaa siihen (Vivienne Westwoodiin). Takaisin leffaan, se oli jotain mitä olin odottanutkin. Ehkä joitain typeriä kohtia. Miranda oli mun mielestä liian ehdoton. Se ei sovi uudelle pehmeämmälle Mirandalle. Charlotte oli vähän turhan tätimäinen. Samantha ei olisi saanut lopettaa suhdettaan Smithiin. Se hääseremonia meni liian pitkälle. Mää luulen, että se tehtiin niiden vaatteiden takia. Häät peruuntuivat, se oli käsikirjoituksessa ja se sopi siihen, mutta yleisön piti nähdä kuinka upea morsiusseurue olisi ollut. Mr Big otti takapakkia liian myöhään. Se ei ollut realistista. Ja mää en usko, että Mr. Big sai niin nopeasti aikaan sen ison vaatehuoneen. Siitä olisi voinut tulla enemmän draamaa. Ehkä leffassa on just se ongelma, että siihen pitää mahduttaa koko loppu tuolle sarjalle. Mutta kyllä mää haluan sen ostaa ihan juuri sen visuaalisuuden vuoksi. Loppupeleissä määkin olen siis tyytyväinen vain siihen visuaalisuuteen.

Okei NYC... Mää en tykkää siitä enää sillälailla. Se on kyllä ihan upea, mutta mulle jäi huono maku siitä, että se oli niin likainen ja asfaltit oli rutussa. Täällä Australiassa on niin paljon kauniimpia kaupunkeja. Nää on uudempia ja roskituksesta sakotetaan. Se on hyvä. Mää tykkään tästä Sydneystä enemmän kuin NYCistä. Tää on tosi kaunis kaupunki. Menin eilen junalla Pohjois-Sydneyyn ja kävelin Harbour Bridgen kautta oopperatalolle. Se silta on niin suuri, mua ihan huippasi. Se ei kuvissa näytä kummemmalta kuin Brooklyn Bridge, mutta se on niin korkealla ja se on niin valtava... Se oopperatalo on kyllä kaunis. Istuttiin eilen siinä sillan kupeella yhdellä patiolla ja edessä näkyi oopperatalo. Se oli valaistu ja se vaan oli niin kaunis. Okei Sydney on noin puolet NYCistä ja NYC on legendaarinen, mutta kyllä mää tästä Sydneystä enemmän tykkään. Katotaanpa miten menee sitten kun alan hakea töitä, tykkäänkö enää....

Seuraava on kirjoitettu kolmisen viikkoa sitten, mutta en voinut siirtää sitä nettiin Mullalyupissa:

No niin, nyt ollaan taas jossain aivan uskomattomassa paikassa. Olen töissä omenafarmilla, poimitaan omenoita 8 tuntia päivässä. Tämän paikan nimi on Mullalyup. Se sijaitsee noin 200 kilometrin päässä Perthistä. Mulla ei ole ihan tarkkaa aavistusta kuinka kaukana tämä paikka on meren rannasta. Täällä ei voi edes käyttää kännykkää, kun ei ole signaalia. Maalla ollaan siis. Lähin kauppa on noin 30 kilometrin päässä meidän hostellista. Eilen liftattiin sinne kaupalle, koska tästä menee aika paljon autoja ohi. Heti ensimmäinen auto otti kyytiin. Se oli sellainen nuoripari, tyttö oli paikallisia ja poika oli Hollannista ja ne olivat nyt aika vasta muuttaneet tänne matkusteltuaan jonkin aikaa. Nähtiin tuttujakin siellä kylillä: yksi vanhempi mies meidän farmilta. Nähtiin myös yksi pariskunta meidän töistä, se tyttö on walesiläinen ja poika oli irkku. Ne sitten vei meidät kotiin, kun meidän hostelli oli siinä niiden matkan varrella. Ihan typerää, jos ihmiset vähän keskustelisivat täällä, että haluaako joku kyytiä kylille, me voitais vaikka maksaa vähän bensarahoja, mutta ei kai me nyt liftaamalla hankitusta kyydistä makseta. Ja sitten kun ollaan täällä meidän hostellilla puhuttu, että haluttais käydä kaupassa, että seuraavalla kerralla kun joku on sinne menossa voitais hypätä kyytiin, silloin tulee vaan jotain nihkeitä vastauksia. Ja muuten ollaan täällä muka kavereita.

Ensimmäinen yö täällä meidän hostellissa oli käytännössä pihalla. Me asuttiin sellaisessa joogahuoneessa, se oli ikkunoista rakennettu lato. ”Seinen” ja kattopellin välissä oli käden mentävä rako. Nyt on talvi täälläkin ja yöllä lämpötila laskee 5 celcius asteeseen. Jussipaidalle oli taas käyttöä. Okei täällä ei ehkä sada lunta, mutta Suomessa on se, että kun ulkona on kylmä mennään sisälle lämmittelemään. Täällä sisällä on sama lämpötila kuin ulkona. Seinät on paperia ja ja ikkunoissa on vain verho. Siellä meidän ladossa oli myös hiiriä. Eläimistä puheen ollen, nyt on sen verran kylmä, ettei täällä ole käärmeitä, mutta keskiviikkona mää pahaa-aavistamattomana poimin yhden niistä tuhansista omenoista, joita päivän aikana käsittelen. Siinä omenassa oli redback (en tiedä kirjoitetaanko se noin). Redback on mustalle leskelle sukua oleva myrkyllinen hämähäkki. Se on pienempi, tämä mun oli noin 4cm. Jos sellainen puree, tulee tosi kipeäksi ja pitää päästä sairaalaan tunnin sisällä. Heiveröisimmät ihmiset voivat kuolla. Hämähäkkeihin on pakko totutella. Mun sängyn yläpuolella on muutama lukki ja töiden jälkeen hiukset on täynnä hämähäkin verkkoja. Täällä hämähäkit eivät olekaan täällä sellisia pikkuisia niinQ Suomessa, ne voivat olla jopa 8cm pituisia. Meidän esimies yleensä aina kertoo onko joku hämppi ”ystävällinen” vai ”vaarallinen”. Meidän pomo on sellainen vanhalle viinalle haiseva pappa, joka puhuu sellaista leveää enkkua. Musta se kuulostaa vähän etelän murteelta Yhdysvalloissa. Musta on niin kiva kun täällä nuo kyläjuopot (piruneerot) käy töissä, toisin kuin Suomessa: ne voi alkaa kokopäiväalkoholisteiksi. Se siellä pössyttelee menemään aina parin tunnin välein. Ennen taukoja se on se on pahalla tuulella, varmaan laskut iskee päälle.

Mitenkä me tänne Mullalyuppiin oikein jouduttiin… No me tuossa viikko sitten lennettiin Perthiin sieltä Melbournesta. Oltiin siellä Perthin keskustassa kaksi päivää ja Fremantlessa, Perthin lähiössä toiset kaksi yötä. Mää olin ihan väsynyt koko matkustamiseen. Oltiin se edellinen viikko oltu Melbournessa ja tehty Great Ocean Road ja nähty niin paljon, ettei yhtään kiinnostanut tutustua uuteen paikkaan. Perth oli pieni Melbourneen verrattuna. Kaupat meni kiinni jo seitsemältä normaalina arkipäivänä. Kävin vaan lenkillä Botanic Gardenissa. Botanic Garden on jokaisessa isommassa Australian kaupungissa. Se on vähä niinQ Ainolan puisto Oulussa. Perth on … kaupunki. Siinä kaikki. Mutta meillä oli mukava porukka, minä, H, Sofia ruottista ja Huli ja Pete ranskasta. Sillä porukalla ei kyllä käynyt aika pitkäksi. Me tunnettiin toisemme Mildurasta asti. Huli ja Sofia olivat meidän mukana Great Ocean Roadilla. Pete oli mun kans viikon appelsiinitehtaalla töissä. Meillä oli yhteinen huone siellä Fremantlessa, eikä edes yritetty tutustua uusiin ihmisiin. Ei jaksa koko ajan niitä samoja kysymyksiä: Kauan olet ollu Australiassa, kauan aijot olla täällä, missä olet käynyt, kuinka vanha olet, mitä teet Australian jälkeen, aijotko tehdä toisen viisumin… Meillä oli tosi hauskaa, kun ei tutustuttu yhteenkään uuteen ihmiseen.

Meillä oli aivan ihana hostelli siellä Melbournessa. Paitsi, että siellä oli petipunkkeja, mutta niitä nyt on ihan jokaisessa kaupungin hostellissa. Pakko varautua olemaan ihottumilla kaupunkilomien aikana. Mutta se oli kuulemma maailman toisiksi suurin hostelli. Siellä oli iso keittiö, ilmainen aamupala ja paljon nuoria ihmisiä. Se oli normaalihintainen backpacker hostelli, AU$23 (noin 14€) yö. Viikkovuokra oli halvempi. Se oli ihan keskustassa, Elisabeth Streetillä. Yhdellä ratikalla pääsi Victoria Marketille. Victoria Market on aivan tosi iso tori, josta voi joka päivä ostaa tuoreita halpoja vihanneksia ja hedelmiä, mutta siellä oli myös lihaa, juustoja ja viiniä. Me ostettiin kaikki ruoat sieltä. Ihana syödä välillä uusia pottuja. Kyllästyttää tuo ainainen pasta ja nuudelit. Sitten siinä oli alakerrassa sellainen Joint –niminen baari. Se oli vähän sellainen halvan oloinen, ei todellakaan mikään clubi, mutta siellä kävi paljon backpackereitä ja nuoria kansainvälisiä ihmisiä, joten se oli tosi kiva. Kaikki tunsi toisensa ja sitä mää kaipaan. Musta on kiva tutustua uusiin ihmisiin, mutta se tässä matkustelussa masentaa, ettei ihmiset pysy. Jos menisin nyt takaisin Melbourneen siellä olisi taas ihan uudet naamat. Ne kaksi viikkoa sitten siellä asuneet ovat yhtä kuin kuolleita mun elämässä. Ja ei kukaan voi pitää yhteyttä jokaiseen mukavaan ihmiseen, jonka on matkan varrella nähnyt.

Meillä on enää kaksi kuukautta täällä Australiassa. Mää en oikeesti tiedä mitä sitten tapahtuu. Silloin kun tulin Suomeen Jenkkilästä, oli ihan tosi kiva ja olisin halunnut olla pidempäänkin. Se neljä päivää tuntui tosi lyhyeltä. Mutta se ei tuntunut yhtään kotiintulemiselta silleen, koska mulla oli lentoliput Ausseihin takataskussa. Nyt mää tulen Suomeen ja mulla on siellä koulu odottamassa. Mun on pakko jäädä sinne. Mun elämä tulee olemaan Suomen rajojen sisäpuolella vielä monta vuotta. Okei, mää luulen, että on aivan ihana viettää useita päiviä äitin, mummon ja Annen luona, mutta mitä sitten. Sitten alkaa se arki taas siellä. Kaikki palautuu ennalleen. Mää menen kouluun, eikä valmistuminen ole näkyvissäkään. Mikä musta edes tulis, mitä jos mää taas opiskelen kolme vuotta ja huomaan, että mää en haluakkaan tätä enää. Taas on mennyt muutama vuosi hukkaan. Mää tiedän, että mulla on henkilökohtaine kriisi siinä viikko sen jälkeen kun olen asettunut aloilleen. Sitten sitä reppua ei vaan pakatakkaan ja vaihdeta kaupunkia kun alkaa Sedun baari kyllästyttää. Sinne samaan baariin mennään luultavasti vielä vuodenkin päästä. Ja okei ei siinä mitään, mutta kun siellä on ne samat naamat silloin vuodenkin päästä. Jos Suomessa puhuttaisi enkkua tai edes ruottia, mää luulen, että meidän väestö olisi hieman vaihtuvampi ja suurempi. Suomi on kaikin puolin hyvin jäykkä maa ja mää en tiedä tykkäänkö mää siitä vai en. Ehkä se voisi olla pikkuisen vaihtelevampi.