IRC-Galleria

Hiningenteki

Hiningenteki

Olen kultivoitunut kaulamakkara

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Se olisi naamantai.Maanantai 04.03.2013 18:47

Mutta ei viinaa! MITÄ PAHUUTTA TÄMÄ ON!

Väsymys yhä silti jaksaa ruoskia väsynyttä vartaloani, vai liekö ongelma tuolla ylempänä, ns. rataspuolella. Samapa se, sitä samaa paskaahan ne ovat kuitenkin, kun kumpikin vaikuttaa kumpaankin.

Lovecraft-Facebook.jpg

Väsymyksestäni huolimatta, olen aloittanu urakan josta todennäköisesti selviän hyvinkin helposti. Kyseessä on siis H.P Lovecraftin tuotanto, joka jo näin alkumetreillään on vaikuttanut varsin kiinnostavalle, joskin mainettaan ehkä heikommalle ajatusjuoksulle. Kai sitä vain on vanha ja katkera. Syvät suosittelut silti, teksti ei todellakaan ole mitenkään erityisen vaikeselkoista, tai edes vaadi mitään suuria ponnisteluita edes kaltaiseltani Jumalalta. Ehkä hiukan ennalta-arvattavaa joiltakin osin, mutta kauhulonkeropornon kantaisälle se lienee annettakoon anteeksi.


Ei siitä sen enempää, olkaa hyvät ja kuolkaa.

Selkävamma, väsymys ja nahkahuilut.Sunnuntai 03.03.2013 17:59

Nyt ei oikein lähde. Minulla oli joku typerä aihekin valmiina muka, josta jaarittelisin pitkään. Mutta ei. Unohdus tuli ja söi senkin. Kai sitä vanhaksi tulee, mutta onneksi iän mukana tulee myös kankeus. Kahdenkymmenen sentin kuolonkankeus. Jos siis liioitellaan.

Himokasta suruntaita silti kaikille, muistakaa koskea simpanssia.

Mystinen herätys. Silmäni olivat muurautuneet lähes umpeen. Jostakin syystä taivun syyttelemään Nukkumattia, tuota kaikkien kehoilla leikittelevää rietastelijaa. Olen kohtuullisen varma, että nukkuessani ruumiini on "häväisty" bukkake-juhlien muodossa. Sinänsä harmillista, että en omista valvontakameraa, mistä voisi tarkistella kaikki nämä "kamaluudet" joita vartaloni on yön aikana saanut kärsiä. Runkkumateriaali on muutenkin vähissä johtuen ihmiskunnan mielikuvituksettomuudesta ja cockeilun haluttomuudesta.

Niin. Osoitan juuri sinua. Riko rajasi ja revi housusi.

Ajassani kohtaus.Torstai 28.02.2013 18:49

Jälleen yläpuolellanne.Torstai 28.02.2013 17:31

Jostakin syystä tämä kurja elämäni jatkuu vieläkin ja pitäisi sen kunniaksi tunkea jotain mautonta mössöä tuohon äänireikään, mikä sijaitsee nenän alapuolella. Ei kyllä sinänsä huvittaisi lainkaan antaa syytä jatkaa elimistön räpistelyä, joten jos tyytyisi kierrätysmateriaaleista parhaaseen, eli paskaan. Paska on parasta huumetta, vieläkin. Ja voihan sen sentään huuhtoa alas virtsalla.

Päivän motto; Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä.

Heräsin juurineni.Keskiviikko 27.02.2013 12:34

Ja kävinpä myös raapimassa kaasukammiossa hiukan likaisuutta iholtani myös, koska juutalaiset ja muut eläimet. Saasta tarttuu.

Tälle päivää varmaan fantasioin taas rajusti, tai sitten katselen audiovisuaalista tykistystä ihan muutoin vain. Tässä eräs esimerkki; http://listverse.com/2007/09/12/top-10-gruesome-methods-of-execution/

Nyt voisin painua taas tylsästi keittelemään sopat itselleni ja haaveilemaan alkoholista, kuten OIKEAT MIEHET tekevät. Ei kukaan haluaisi tyydyttää tuntemuksiani?

Ei aiheellista, mutta...Tiistai 26.02.2013 19:10



Yritän tässä vain herätä, pahoittelut.

Kiputilat ja kuukautiset.Tiistai 26.02.2013 13:57

Loukkasin olkapäätäni sänkypainin yhteydessä. Lievää tuskatilaa tuottaa jopa tämän näppiksen naputtelu. Onnekseni vasuri oli sentään kärsijänä, jottei käsityöt ihan kokonaan unohdu tältäkään päivää.

Nyt käyn vihaisena kahvikupin kimppuun ja nautiskelen tätä jumalaista nestettä jokaisen reikäni kautta.

Sydän hakkaa, kuinka se jaksaa?Maanantai 25.02.2013 10:54

Turha päivä. Kuten kaikki muutkin, mutta kidutellen eteenpäin. Paperiviiltoja genitaalialueelle ja kohti pahempaa. Haluaisiko joku ostaa ikäviä muistoja? Kymmenen euroa kappale ja vartilla saa kaksi.

Jospa sitä vain nakkaisi lääkitystä aivoon ja painuisi nukkumaan takaisin. Ei vaan innosta nyt.

Mosaiikki.Lauantai 23.02.2013 15:41

Tänään on hiukan heikompi elämä, joten linkkaan tylsästi biisin keskuuteenne, oi arvon muurahaiset. Nauttikaa krapulastanne, sillä jos sitä ette osaa tehdä, niin menetätte jotain oleellista. Parhaimmillaan krapula on lasipullo joka rikkoutuun sisällänne ja siksi nauratte.