IRC-Galleria

Hiningenteki

Hiningenteki

Olen kultivoitunut kaulamakkara

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Maha.Maanantai 15.07.2013 21:06

Tänään on ollut vatsakipua. Epäilen sen johtuvan kahvin, oluen ja lääkkeiden hienosta kombinaatiosta. Suosittelen kokeilemaan.

tumblr_mo3lvscihU1sp0ltyo1_500.gif

Päivä sinällään on ollut perseestä muutoinkin, ulkona sataa ja mustia pilviä on kertynyt myös pääni yläpuolelle ja jostakin syystä suoleni sisäpintaan. Niiden taustalla taas lienee jatkuvat painajaiset ja erikoiset "tunteet", kuten te ihmiset asiaa kuvailisitte. Onneksi on lobotomia ja kiivas masturboiminen, ne lohduttavat mm. AINA.

Erityistä vitutusta aiheuttaa myös KELA, joka jostakin syystä on vähäisiä pennosiani alkanut perimään takaisin. Ei siis ole varaa ostaa pilveä, eikä olutta. Pitänee alkaa suunnittelemaan jonkinlaista elinkauppaa, eli prostituutiota.

Päivää vaan ja kivesvartta. Kaikille.

Huominen.Maanantai 15.07.2013 07:34



Tämmöstä sit.

MegakolemaMaanantai 15.07.2013 05:53



Eräs suosikki albumeitani, pahoittelen. :)

Minulla on kiivit.Perjantai 12.07.2013 07:59

Ja kaljaa roiskui silmään. Mitä helvettiä.

Monesti sitä miettii miten motivaatio katoaa, kun sellaista sattuu. Nyt otin vain housuni pois ja korvasin ko. puuteen. Voin jopa katsoa kahteen suuntaan ja olla enemmän idiootti kuin monet, mutta huolestuttavasti parempi kuin monet. Monet.

My brain hurts.

Mainiota paskaa.Maanantai 01.07.2013 11:01

Sain nukuttua. Kokonaiset viisi (5) tuntia. Ahdistaa. Jalat on kipeät ja tupakit on loppu. Lisäksi keuhkot yrittävät tukehduttaa minut sisäkautta. Ilmeisesti nekin tajuavat että terva alkaa loppumaan. Ja nikotiini. Plus muut myrkyt. Kai sitä pitää vain keittää kahvia ja kohta raahautua tuonne kaupustelijoiden ihmeelliseen maailmaan.

Murjotusta ja paskaa.Maanantai 24.06.2013 01:29

Vituttaa. Rankasti.

En ymmärrä, miten joku vanha asia jaksaa kaivella ja viedä elämänhalua tässä määrin pois. Ei jaksaisi ajatella moisia asioita, eikä tosiaan voi ymmärtää mielensä liikkeitä tai tuota ylimääräistä negatiivista energiaa joka lymyää alitajunnan sopukoissa.

Korkkasin sitten oluen, enkä jaksa välittää oikeasti paljon mistään enää. Vihaan tätä oloa ja olemista.

Olen homo.Lauantai 22.06.2013 04:02



Hyvästi. :D

ÄööäTiistai 18.06.2013 04:28



:p

Insert dicks.Maanantai 17.06.2013 17:24

Olipa kerran vitutus-masennus-panetus ja sen pituinen se. Rakas päiväkirja.

Köyhyyttä, alkoholittomuutta ja naimattomuutta, siitä on pienen Hjumalan päisä tehty. Jospa vetäs vaikka kahvia sitten, tai edes käteen. Ei tätä muuten taida jaksaa.

Haluaa krapulaa.

Örrör.Lauantai 08.06.2013 15:02

Viime yön saldo, n. 2h unta ja monta olutta. Haluaisiko joku tulla hieromaan jäykkyyttä pois jäsenistäni? Kiputilat on lähes sietämättömät erityisesti niskojen seudulla. Hulluuslääkkeetkään eivät ole vielä kunnolla potkineet mieltäni kuntoon.

Jospa painuisi ulkoilemaan antikristuksen kanssa ja ostaisi muutaman oluen illan varalle.