IRC-Galleria

1. Kuka on Mia?
*Naapurin vanha täti, jonka kissa sattui kuolemaan SINUN takiasi.

2. Kuka on Marjut?
*Talonmies Pikkarainen, mutta näethän myös tilanteen koomisen puolen?

3. Kuka on Mervi?
*Se on kei!

4. Kuka on Antti?
*Se jonka tapaat viikonloppuna ja vietätte mukavan illan kahdestaan.
(Osuvaa!)

5. Kuka on Mika?
*Roskakuski Säkkivälineeltä.

6. Kuka on Matleena?
*Sydämesi valittu.
(!!!)

7. Kuka on Tuire?
*Lakaisuauton kuljettaja.

Ja lopuksi - mitä mieltä oraakkeli on minusta?
*Mä koko ajan pelkään että sä solvaat mua jotenkin tai alat kiusaamaan, onko sulla aavistusta mistä se vois johtua?
(x<)

Kristillisdogmaattinen survivor-sarjaTiistai 30.05.2006 01:17

Tulin tuossa ajatelleeksi yksi yö tätä Survivor-tositvsarjaa ja sen ideaa ihmisten lukumäärän kannalta. Siinähän alussa on paljon ihmisiä ja sitten ne vähenevät yksi toisensa jälkene, lopulta jäljellä on vain yksi voittaja, jonka valitsevat aikaisemmin kilpailusta pudonneet kisaajat.

Noh, mietitään sitten oikeaa elämää. Kristinuskon mukaan alussa oli yksi ihminen, sitten kaksi, nyt meitä on kuusi miljardia. Ehkäpä elämämme onkin jotain taivaallista Survivor-peliä TAKAPERIN KELATTUNA. Kenties me muut olemme alussa päättäneet sen ensimmäisen (Aatamin) voittajaksi ja nyt ilmeennymme maailmaan yksi toisemme jälkeen kunnes maailmanloppu eli Survivor-sarjan alku tulee. Mhöö.

Autokoulun kakkosvaiheen ensimmäinen osio suoritettuna, ajoin suorastaan erinomaisesti, kulutus 4,7l/jotain (kohtuuhyvin) kaupunkiajossa. Lauantaina lakkiaiset. Whä-hää. Huomenna Jyväskylään shopping ja X-men 3 tyttöjen kanssa. o/

Ylioppilaaksi keväällä 2006Maanantai 22.05.2006 15:30

Näin se menee. Äidinkielestä M, b-ruotsista C, a-saksasta B (en odottanut edes pääseväni läpi O_O) ja syksyltä oli plakkarissa a-englannin ja reaalin E. Äidinkieli vähän harmittaa, jäi vain kahden pisteen päähän E:stä. Nooh... Onnittelut myös muille kevään ylioppilaille!

Lordi voittoon!Maanantai 22.05.2006 02:40

Suomi voittaa Euroviisut toukokuussa 2006, hyvä Lordi! Voiko tässä enää muuta sanoa, helvetti on jäätynyt, Marsissa on kai sittenkin elämää ja SUOMI ON VOITTANUT EUROVIISUT!

Lordi jatkoon viisuissa!Perjantai 19.05.2006 06:06

WHOHOO! Suomi pääsi Lordin avulla Euroviisujen finaaliin lurituksillaan. Hyvä Suomi, hyvä Lordi! Vihdoinkin jotain erottuvaa ja asenteellista meininkiä.

Ihmiset, jotka näkevät Lordin viisubiisineen jonain saatanallisena ryhmänä suorastaan väkivaltaisia paholaisia, eivät vaan tajua. Raamatullisten vertauskuvien ja ilmaisujen käyttäminen eivät ole konkreettisia ilmauksia, ne ulottuvat korkeammalle tasolle. Ne ovat kritiikkiä kaikkea lammasmaista laumasielumeininkiä ja tehdastuotantoa vastaan (jossain myös spekuloitu, josko kritiikkiä Euroviisujen muovimaista poppimeininkiä vastaan), edustusbiisi kehoittaa hylkäämään sieluttoman liukuhihnatuotannon ja kääntymään takaisin "oikean meiningin" pariin, ennen kuin on liian myöhäistä. Tämänhän voi rinnastaa peräti kristilliseen lähetystyöhön, "sinua odottaa pelastus keskivertopopilta, liity meihin!" ;> (Toisin kuin monet lähetystyöntekijät, Lordi ei yritä tunkea postiluukustasi sisään, se laittaa jalat hytkymään ja sormet vipattamaan ottamatta juttua kuitenkaan turhan vakavasti -.- Missionistit, ottakaa opiksi?)

Sitä paitsi, kysehän on lopulta äänestyksestä - viisuehdokasta sai äänestää ja jos ei ole ääntään käyttänyt, niin voi voi, olisi kannattanut. Enemmistön suosikki oli tarkoitus valita (ja näemmä ihan oikea valinta tehty, loppufinaaliin asti kun ollaan päästy) ja se on tapahtunut, ainahan sitä saa valittaa, mutta huonon häviäjän elkeet siinä lähinnä itsestään esittää. Niin tai näin, on surkeaa tiimipeliä olla mölisemässä siitä, miten surkea edustaja Suomella on olevinaan. Vähän sitä kuuluisaa yhteishenkeä nyt peliin.

Pointtinahan on loppujen lopuksi kuitenkin vain pitää hauskaa. Siinähän Lordi onnistuu - tykkääjät kiljuu ja tanssii innosta ja inhoajat saavat hupinsa naureskelemalla halveksuvasti - jopa isä Mitrolla lienee hauskaa saadessaan tuntea vähintään moraalista ylemmyyttä moisten monstereiden rinnalla. Win-win-win. HYVÄ LORDI!

Gou gou bii-bii-cii!Tiistai 16.05.2006 04:47

Niin mainio juttu, että yksinkertaisesti otettava talteen ;>
http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=11&news_id=56129

Lyhyesti: BBC erehtyi suorassa lähetyksessä haastateltavasta henkilöstä, paikalle oli haettu väärä tyyppi ;>. Miehen ilme on jokseenkin yllättynyt, yhdellä hetkellä hän on hakemassa töitä, toisella hetkellä hänet on raahattu suoraan lähetykseen muka huippuasiantuntijana ;> Noh, homma hanskassa, hanksat hieman vain hukassa, mies hoiti tilanteen hyvin ja totuus on sittemmin paljastunut, legenda on syntynyt ;>

Voiko tämä olla edes todellista ;P

Snif pörgh ihihihKeskiviikko 10.05.2006 00:44

Nuha. Allerginen nuha. Hengitystiet tukossa. Kuolen. Sade, tule jo.

Ihkua, nyt on ylppärilakki (kokoa 57) ja mekko on olkaimista lyhennyksessä, nyt on kaikki vaatetukseen liittyvä kunnossa. HELPOTUKSEN HUOKAUS.

Voi ihkudaa mikä snobipissis musta on tulossa, lakinostoreissulta tarttui mukaan myös isot arskat, Lacosten ballerinat (Ambience) ja Puman kullanhohtoinen Spirit-laukku (bling?). Tykkään älyttömästi, mutta kieltämättä voin samastua snobipissisluukkiin näillä vermeillä - vain yletön määrä huulikiiltoa ja suun mutristamista puuttuu. Onneksi en sentään ole vetyperoksidiblondi.

Torstaina asiakaspalvelukoulutustilaisuus, toivottavasti allerginen pärske helpottuu jo siihen mennessä, muuten edessä istujien niskat tulevat olemaan märkiä.

Olen huono otsikoimaan.

WhippeePerjantai 05.05.2006 05:01

Vappu meni rauhallisissa merkeissä Tampereella pojcciksen kanssa, kivaa oli parin oluen ja omenasiiderin kera hyvässä seurassa ja hyvän ruuan kanssa. Särkänniemmessä olisi voinut olla hauska käydä, mutta tuulisen ilman takia päätettiin säästää kesäisempiin ilmoihin se reissu.

Tampereen reissulta mukaan tarttui myös aivan unelmamekko lakkiaisiin, vihdoinkin ^^. Vieläpä juuri täsmälleen minun kokoani, vain olkaimet ja rinnanympärys vaativat pientä kokomuokkausta.

Yy, demi.fi uudistu. Sekavampaan suuntaan tuntui menevän, vaikka tietysti värit ovat pirteät. Kuitenkin yksinkertaisuus on imho valttia ja entinen luukki toimi paremmin.

Ei jumaliste, päivän paras kyllä sattui tänään.

Pistin mummulle lapulle kauniilla käsialalla, että josko toisi kaupasta kahdeksan sentin dvd-levyjä, selkeä lappu, että tällaiset ja tällaiset levyt käyvät. Noh, tietokoneliikkeestä kävi kauppareissulla hakemassa. Kotona avaan paketin sitä sen kummemmin katsomatta ja kokeilen, mutta levyt eivät toimi kamerassa. Sitten vilkaisen pakkausta, jossa lukee CD-r. Näytän pakettia mummulle, joka hämmästyy yhtä paljon kuin minäkin - hänelle myytiin cd-levyjä dvd-levyinä, vaikka hän oli lappustakin näyttänyt ja selittänyt saman suomeksi ja ymmärtänyt asian. Aika hauskaa.

Sitten kun soitellaan liikkeeseen, sieltä todetaan että joo, ei heillä ole edes kahdeksan sentin dvd-levyjä ja minkäänlaista hyvitystä ei tehdä, koska paketti on aukaistu. Jumaliste millasta asiakaspalvelua, myydään ihan mitä sattuu tuotteita eikä sitten kun hyväuskoisesti se otetaan vastaan, olla valmiita millään tavalla hyvittämään virhettä. Eihän tuo iso summa ole, mutta olisivat voineet sentään jotakin muutakin tehdä kuin todeta tylysti "Jaa niinkö siinä kävi, voi sentään." Tietenkään eivät voi ottaa avattuja takaisin, mutta olisivat nyt edes madelleet maassa nöyrimpien anteeksipyyntöjen kera jos ei edes rahoja voi palauttaa.

Ostajalla on oikeus olla tietämätön ja typerä, ei pitäisi olla ostajan vastuulla tarkastaa ja huolehtia siitä, että hänelle myydään sitä mitä hän on tarkasti pyytänyt. Ostajalla on oikeus luottaa myyjään, joka on myymiensä tuotteiden asiantuntija.

Tätä se on Saarijärven palvelu.

RutistusnalleistaTiistai 25.04.2006 09:04

Onko kukaan koskaan tullut miettineeksi, miten Halinallien olemassaolo oli kyseissä ohjelmassa perusteltua? Yhtäkkiä vain jostain ilmestyy aina lapsia auttavia pehmoisia, erivärisiä nallehahmoja, joilla on pyöreät mahat ja niissä kuvioita, jotka hohtavat ja välkkyvät nallien tehdessä taikojaan. Eikö olisi aika kummallista, jos tällaista alkaisi yhtäkkiä tapahtumaan? Mikseivät ohjelman ihmiset tuntuneet olevan lainkaan moksiskaan asiasta? "-Mikä sinä olet ja mikä tuo sun mahssa on? -Minä olen halinalle ja mahani tekee iloisia asioita! -Aa, okei." -.- Tarkoitan, Pikku ponit (My little ponies) sentään asuvat jossain omassa satumaailmassaan, johon on eksynyt pari ihmisrukkaa, mutta halinallet vaeltavat oikeiden ihmisten seassa!

Tämä voi kuulostaa niuhottamiselta tai tyhjänpäiväiseltä jaarittelulta, mutta minua alkoi aidosti aihe kiinnostaa tässä miettiessäni. Joojoo, tajutaan, se on vain piirrossarja, mutta mistä ne halinallet siinä sarjassa ovat maailmaan tupsahtaneet? Voisiko meidän maailmaamme yhtäkkiä tupsahdella erivärisiä nallekarhuja, jotka taikovat mahastaan? Ovatko halinallet niitä lapsenmielisiä, mutta kypsiä olentoja meissä jokaisessa ja ovatko halinallien välkkyvät karvamasut meidän tunteemme ja empatiamme, jotka meidän aina silloin tällöin tulisi kohdistaa toisiin ihmisiin ja tehdä taikoja? Jos näin, niin mitä edustavat silloin Pikku ponien pakaroihin painetut taikakuvat?