IRC-Galleria

Sunnuntai 8.7.

Kirjauduin ulos hostellista klo 11 aikoihin. Annoin hostellin henkilokunnalle suomalaista karkkia kiitokseksi. Minulta oli jaanyt muutama suklaalevy, karkkilaatikko ja lakritsipotko reppuun, kun en ollut tavannut kaikkia japanilaisia, joille sahkopostia olin lahettanyt.

Kavasin ensimmaisena sentoossa puhdistautumassa, jossa tuli vahan hoppu, kun kassatati tuli sanomaan jotain japaniksi. Aamupulikointi loppui klo 12. Onneksi olin jo melkein valmis. Kiiruhdin ulos ja menin syomaan hostellin baariin. Curry-riisi-kala-ateria oli ensimmainen ruoka, jonka matkan aikana soin haarukalla ja veitsella. Kiotossa olen ennen tata salaatin syonyt haarukalla.

Syotyani hain tavarat hostellista ja sanoin viimeset sanat tutuille. Haikeissa mielin lahdin kavelemaan kohti metropysakkia. Kuusi yota olin viettanyt siina hostellissa ja tavannut todella mukavia ihmisia. Nyt oli myos Tokio-aika lopuillaan. Menin tekemaan viimeiset pyrahdykset Shibuyaan ja ehka Akihabaraan.

Shibuyassa parin tunnin nettisurffailun jalkeen menen parin paivan tapaan jalleen Tower Recordsiin ostamaan para-levyja. Talla kertaa tarkoituksena on suorittaa Suomesta tullut tilaus, mutta satunpa itsellenikin loytamaan pari mielenkiintoista levya. Kaupassa kiertely reppu selassa ei ollut mitaan herkkua ja harmikseni yksi levy oli sielta loppunut, joten jouduin palaamaan hieman takaisin pain toiseen levykauppaan. Kadulla vastaan tuli ihan saman nakoinen henkilo kuin TechPara-levyilla oleva alyttoman hyva Ryuichi-niminen tanssija. En kuitenkaan tehnyt asialle mitaan ja jatkoin suunnitelman mukaisesti levykauppaan. Minua alkoi sen jalkeen todella paljon harmittaa. Olen suuri Ryuichi-fani ja olisin voinut jotain kysya talta vastaan tulleelta. Maailma ei kuitenkaan olisi kaatunut, vaikka han ei Ryuichi olisikaan ollut.

Kaupusteluiden jalkeen halusin viela nahda Harajukussa rockabillyja ja friikkiteineja. Illan hamartaessa kerkesinkin juuri sopivasti nakemaan 1,5 biisia rockabillyilta ennen kuin he lopettivat joraamisen. Sain sentaan jotain laaketta Ryuichi-harmitukseeni. Kavelin juna-asemalle viela teinisillan kautta ja tein viimeiset nakoistelyni kivan ihmeellisiin vaatteisiin.

Tokion paarautatieasemalle paastyani en loytanyt lipunmyyntipistetta ja kaikki turisti-infot olivat kiinni, vaikka ei niin myoha pitanyt olla. Tein hataratkaisun, etta jos en lippupaikkaa loyda, niin menen yoksi Shibuyan mangakahvilaan. Kiersin viela hetken ja loysin kuin loysinkin lipunmyyntipisteen. En kuitenkaan enaa halunnut muuttaa kivalta kuulostanutta hataratkaisuani ja ostin shinkansen-lipun seuraavalle aamulle. Nyt minun ei tarvinnutkaan viela heittaa hyvasteja Tokiolle.

Palatessani Shibuyaan vanhempi japanilaismies istuu viereeni ja alkaa hopista ihan hyvaa englantia. Molemmilla on kohdeasema sama ja aika kuluu mukavan nopeasti jutellessa kaikenlaista. Antoipa han minulle kayntikortinsakin. Asemalla hyvastelimme ja lahdin etsimaan ruokaa. Katselin halvan ravintolan edessa ruokalistaa ja jalleen japanilaismies tulee hyvalla englannilla kysymaan tarvitsenko apua. Hyvan tovin rupateltua han lahti jatkamaan matkaa ja mina paasin syomaan.

Maha taynna lahdin kiertelemaan Shibuyan katuja talla kertaa aseman etelapuolelta. Mangakahvilassa yopaketin voi aikaisintaan ottaa klo 23 ja minun oli vajaa pari tuntia saatava kulutettua. Hyvan lenkin jalkeen jain istumaan Center gai -risteykseen katsomaan upeita jattinayttoja. Puolen tunnin istuskelun jalkeen menin vastapaata olleeseen Starbucksin kahvilaan. Olin jo useana paivana miettinyt sita paikkaa, koska toiseen kerrokseen ikkunan viereen rakennetulta poydalta naytti olevan hyvat nakymat risteykseen. Vahan tyhmaahan se oli ennen mangakahvilaan menemista menna kalliiseen kahvilaan, mutta halu nahda Center gai sielta oli niin suuri. Juuri sopivasti yksi penkki oli vapaana minulle ja pitkan aikaa sain ihailla ihmisvilinaa ylhaalta kasin Chai Tee Lattea lipitellessa. Sunnuntai klo 22.30 ei ollut mitaan hirvean ruuhkaista aikaa, mutta kylla niita pikku mustatukkia oli kiva katsella.

Kello loi yksitoista ja lahdin mangakahvilaani kohti. Matkalla kuitenkin tuli hostellilta tuttu korealainen vastaan ja hanen kanssaan tuli rupateltua jonkin aikaa ennen mangakahvilaan menemista. Boksiin paastya nukkumisintoa ei loytynyt hirveasti. Halusin vain surffailla netissa ja chattailla ihmisten kanssa. Youneni jaivatkin alle kolmeen tuntiin.

Perjantai 6.7.

Edellisena yona tulin valvoneeksi jalleen pitkaan ja kaupungilla lahto viivastyi jalleen iltapaivan puolelle. Saa oli puolipilvinen, joten oli hyva syy menna Imperial Palacen puistoon kiertelemaan ja ottamaan aurinkoisia valokuvia.

Auringon jonkin sortin nakyminen aiheutti heti hikoamista jo pienestakin liikkeesta. Ikavakseni Imperial Palace sattui olemaan suljettuna joka maanantai ja perjantai. Harmistuneena lahdin Shinjukusta etsimaan pilvenpiirtajaa, jonne luvattiin olevan ilmainen sisaanpaasy. ____(nimea en tahan hataan muista) ____:sta loytyi kuin loytyikin kaksi taysin ilmaista tahystystornia. Esitteessa luvattiin selkealla saalla nakyvan Fujille asti, mutta ohut pilvi esti nakyvyyden melko varhaisessa vaiheessa, eika Tokiokaan monen kilometrin paahan nakynyt. Ylos oli rakennettu muutama matkamuistomyymala. En tornissa yhden limutolkin juomiseen tarvitsemaa aikaa pidempaan viihtynyt, vaikka kivat nakymat olikin.

Pikaisen pikaravintolavisiitin jalkeen vuorossa oli tuttuakin tutumpi Shibuya ja Tower Records. Loysin hyvan nipun TechPara-levyja, jotka olivat ihan pakkohankinta. Kiertely oli hyva paattaa mangakahvilaan. Tarkoituksenani oli odottaa pimeaa ja menna Tokyo Towerille ihailemaan yollista Tokioa, mutta mangakahvilassa olemiseni venahti pitkaksi ja palailin hostellille.

Ennen hostellille menoa pistaydyin hostellin baariin, jossa juttelin korealaisen ja japanilaisen kanssa oluen aaressa hyvan tovin. Jatkoimme jutustelua hostellille paastya.

.

.

Lauantai 7.7.

Tulin nukkuneeksi jalleen pitkaan myohastyneen nukkumaan menon takia. Jumituksen jalkeen lahdin korealaisen kanssa syomaan halpaan ravintolaan ja siita sitten metroon. Tiemme erkanivat minun mennessa Imperial Palacelle ja korealaisen mennessa Ginzaan.

Talla kertaa Imperial Palace oli auki ja paasin massiivisten muurien valista isolle puistoalueelle. Talla kertaa vain harmillisesti oli pilvinen saa, enka saanut aurinkoisia puistokuvia. Kuljin melko nopeasti laitaa pitkin ja luin silloin talloin vastaan tulleita informaatiokyltteja paikan rakennuksista. Taalla oli jopa osattu kirjoittaa asiat kahdella kielella!

Imperial Palacen jalkeen suunnistin jalleen Shibuyaan. Kavin ostamassa itselleni viela yhden TechPara-levyn ja menin jo uskomattoman tutuksi tulleeseen mangakahvilaan. Aikaa hurahti taas luvattoman paljon ja meinasi tulla kiire Tokyo Towerille, jonne lahdin metroilemaan seuraavaksi.

Metrosta ulos tullessa en nahnyt missaan kohdettani. Tokyo Tower kuitenkin alkoi heti nakya, kun vahan liikuin toiseen kohtaan. Nyt olikin helppo homma lahtea sita kohti. Matkalla nakyi lukuisia tyttoja ja naisia pukeutuneena kimonoon. Ilmeisesti nyt oli jonkin sortin erikoispaiva. Olin kimonoja nahnyt myos Asakusassa ja Shibuyassa.

Tokyo Towerin luokse paastyani pujahdin sen alla olleeseen rakennukseen, josta naytti nousevan hisseja. Etsin jonkin aikaa nousupaikkaa torniin, kunnes tajusin, etta olin rakennukseen tullessa tullut suoraan toiseen kerrokseen ja hissit lahtivat ensimmaisesta kerroksesta. Ensimmaisesta kerroksesta loysinkin sitten pitkat jonot jokaiselle hissille. Infotiskilla sain tietaa, etta lippu pitaa ostaa ulkoa. Menin ulos ja nain jalleen hillittoman pitkan jonon. Lahdin kavelemaan jonon vierta ja jono jatkui ja jatkui. Lopulta tuli kaannos ja jono jalleen vain jatkui aina vain kauemmas. Aikaa paikan sulkeutumiseen oli 1h 20min. Olisin varmasti saanut ostettua lipun ja ihailtua Tokioa tarpeeksi, mutta halusin kuitenkin paasta paatahystyspaikkaa korkeammalle, kun kerran jotain olen maksamassa. Epailin, etta siihen ei valttamatta aika ole riittamassa. Tein pikaisen laskutoimituksen: Pitka jonottaminen + Kallis hinta + Riski, etten paase ylos asti = En mene (piste)

Harmistuneena lahdin suunnistamaan metroasemaa kohti ja hostellille. Hostellilla nain tuttuja, joiden kanssa lahdimme kavasemaan hostellin baarissa. Muutaman jalkeen lahdin kiertelemaan lahitienoota etsien ruokaa. Kavellessani hamaria kujia pitkin ajattelin: "Tulee kylla ikava Tokioa." Sita vasta viimeisina hetkina alkaa ajattelemaan miten kivaa on ollut. Tokioon on paastava takaisin.

Myohaisen ajankohdan takia ravintoloita ei enaa ole auki ja kayn ostamassa hostellin vierailla hyvaa bisnesta tekevasta Seven Eleven -kompinista ruokaa. Hostellilla sita mutustaessani tulee viela hyva aika hopistya muiden kanssa ja ihailtua TechPara-videoita. Lahes kaikille para-touhu on ihan uusi tuttavuus ja luonnollisestikin se on heista aika huvittavaa.

Torstai 5.7.

Juhlinnan tuloksena tulin nukkuneeksi pitkaan. Herattya kavin surffailemassa netissa, soin jotain ja menin viela jatkamaan unia. Liikkeelle paasin vasta illan tuntumassa. Lahdin etsimaan Shinjukusta tuttavani IRCissa kertomaa sushiravintolaa.

Kiertelin nalissani Shinjukun asemalta lahtevaa kauppa-aluetta ja-tunnelia. Loysin lopulta kavelykatukorttelista sushiravintolan, jossa kolme ukkoa napotti keskelle huonetta rakennetulla alueella, jonka ymparilla kulki liukuhihnalla ihanaista sushia. Suurin osa oli 130 jenin lautasilla. Aina silloin talloin kulki 99 ja 200 jenin naposteltavaa. Sita kalliimpia satseja ei liukuhihnalle oltu laitettu, vaikka menussa kalliimpia lautasia aina reiluun 500 jeniin asti loytyikin.

Kuuden sushilautasen jalkeen tein viela visiitin Shibuyan mangakahvilaan ja olinkin valmis palaamaan hostellille.

Keskiviikko 4.7.

Aamun ja paivan vaihteessa lahdimme Andreaksen, Ericin ja toisen jenkin, Danin, kanssa etsimaan Andreaksen avaimia karaokebaarista, jossa he olivat edellisena yona kayneet juhlimassa. Avaimia ei kuitenkaan loydetty ja palasimme hostellille.

Hostellilla jumitimme hyvin pitkaan surffaillen netissa ja vahan suunnitellen minne illalla menisimme. Minulla ei ollut yhtaan mitaan kayntia missaan, joten sentoo-kayntia lukuunottamatta en missaan kaynyt.

Illan tullessa menimme aloittelemaan hostellin baariin. Muutaman aloituspaukun jalkeen lahdimme suomalais-ruotsalais-tanskalais-amerikkalaisella porukalla karaokebaariin. 2500 jenia per henkilo ei ollut ollenkaan paha viiden tunnin karaokehuoneen maksusta, kun hintaan sisaltyi vapaa maara olutta, pehmista ja alkoholittomia juomia. Ja kylla, oluessa oli prosentteja.

Tiistai 3.7.

Aamulla tormasin eilisesta tuttuun ruotsalaiseen Andreakseen ja amerikkalaiseen Ericiin. Lahdimme hostellilta yhdessa kohti Akihabaraa etsimaan Andreakselle kameraa. Etsimme ensiksi Akibasta, jossa itsekin olin viime Tokio-kaynnilla pyorinyt. Sielta kylla loytyi ihan tolkuttomat maarat kameroita. Kavimme myos pienemmassa liikkeessa lahiseudulta tekemassa hintavertailua.

Mitaan ostoksia ei suoritettu ja suuntasimme Harajukuun. Viikolla siella ei friikkiteineja tai rockabillyja nakynyt. Kavimme istuskelemassa puistossa. Eric sattui siina sitten kysymaan, etta onko suomi oikeasti vaikeimpia kielia ja paadyin antamaan muutaman esimerkin. Tovin istuttua lahdimme nalissamme etsimaan ravintolaa. Harajukun vahasta tarjonnasta tuntui kaikki olevan enemman tai vahemman lankkariruokaa. Pitkan etsimisen jalkeen kysyimme ruokapaikkaa eraan kaupan edustalla olleilta myyjilta, jotka laittoivat meille saattoapua ja paadyimme kiinalaiseen syomaan.

Alkoi hamartaa ja kumpikaan jengistamme ei ollut kaynyt Shibuyassa illalla ihmettelemassa Center gai -risteysta, joten paatimme kavella sinne. Jattiruutujen ihailun jalkeen kiertelimme hieman Shibuyaa ja lahdimme hostellillemme Asakusaan. Loppumatkasta kavimme horppaamassa viela ilmaisen drinkin hostellin baarissa. Talla kertaa en halunnut olutta, vaan paatin kokeilla Samurai Rock -juomaa. Sakea ja vahan variksi sitruuna- ja limemehua jailla taytetyssa lasissa maistui aika hyvalle.

Maanantai 2.7.

Oloni mangakahvilassa venahti aikomaani pidemmaksi, kun minulle tultiin heraamiseni jalkeen tarjoamaan 3 tunnin paivapakettia noin klo 10 aikoihin. En ollut viela lahellekaan valmis lahtemaan, joten se kuulosti varsin hyvalta.

Yritin kehittaa jotain suunnitelmia surffailuni aikana. Hostellilla pitaa olla ennen klo 21 eli ainakin yokatselmukset Tokyo Towerista piti unohtaa. Jatin myos keisarillisella linnalla vieraillun toiselle paivalle, koska halusin paasta sinne aurinkoisena paivana. Turisti-infosta saamassani esitteessa nakyi mielenkiintoisen oloinen onsen (kuuman lahteen paalle tehty kylpyla). Paikasta minulla ei kuitenkaan ollut muuta tietoa kuin nimi ja suuntasin Shibuyan juna-asemalle etsimaan paikkaa asemakartasta. Paikka oli sen verran kaukana, etta hautasin suunnitelmat rentouttavasta mineraalikylvysta. Varasuunnitelmana minulla oli Shinjukussa sijaitseva Sony Building Yurakuchon aseman lahella.

Kiertelin Sony Buildingissa hetkisen, mutta ei siella hirvean ihmeellista ollut. Jos televisiot, videokamerat tai musiikkilaitteet olisivat juuri nyt kiinnostaneet, niin olisi sielta johonkin voinut tutustua. Toivoin nakevani aibo-robottikoiria ja muuta ihmeellista kamaa. Poistuin rakennuksesta hieman pettyneena. Yurakuchon aseman laheinen alue oli jotain hammastyttavaa Tokion mittapuulla. Lahes jokaisesta kadunkulmasta loytyi infokartta, eika turisti-infoakaan oltu heitetty jonnekin kauas asemasta. Sain sielta hommattua hieman tietoa onseneista ja vahan vihia, etta kannattaa onsen-reissut jattaa jonnekin Tokion ulkopuolelle, jos kerran sinne olen menossa.

Minulla oli melko kova halu paasta jonnekin pulikoimaan ja lahdin Uenoon etsimaan sentooa, josta eraassa esitteessani oli maininta. Pelkka osoite ei kuitenkaan riittanyt sen loytamiseen, kiitos Japanin alyttoman osoitejarjestelman. En oikeastaan edes yrittanytkaan tosissani etsia. Heitin suuntani randomilla ja aioin etsia paikan, jos osoite alkaa edes jollakin tavalla tasmaamaan.

Kujien valista loysin takoyakia myyvan liikkeen. 6 pienen valipalapalleron jalkeen lahdin kohti Asakusassa sijaitsevaa hostellia. Kirjauduin sisaan hostelliin ja menin laheiseen sentoon pulikoimaan. On se vain aina niin kiva fiilis lillua kuumissa altaissa ja karistaa tohna iholta. Tasta sentoosta ei kuitenkaan loytynyt kylma-allasta, enka hirvean pitkaan pelkissa kuumissa altaissa jaksanut olla.

Kuosittumisen jalkeen kiertelin pitkin Asakusan kujia. Hamarat ja lahes autiot kujat kiehtoivat minua todella paljon. Paadyin matkallani syomaan todella hyvaa raamen-ateriaa riisilla ja jollain leivosjutuilla. Syonnin jalkeen etsin hostelliketjun baaria, jossa asukkaana sain ilmaisen oluen tai drinkin. Tutustuin olutta nautiskellessani ruotsalaiseen, jonka mukana paadyin poytaan, jossa istui pari englantilaista ja amerikkalainen. Istuskelun jalkeen lahdimme kompinin kautta hostellille. Melko aanekasta porukkaa olivat alkoholia nauttineena. Hostellilla viela istuskelimme ja juttelimme sohvilla. Siina ohessa tutustuin myos matkani kolmanteen suomalaiseen.

Perjaintai 29.6.

Nukuin lahelle check-out-aikaa, koska seuraavan yon tulisin viettamaan junassa. Lahdettyani hostellista menin tuttua metrolinjaa pitkin tutulle Sapporon juna-asemalle. Nakkasin rinkkani kolikkokaappiin ja lahdin edelliselta paivalta jaaneelle Beer Museumille. Muutama taivaalta tullut vesipisara ei minua estanyt kavelemasta matkaa.

Beer Museum loytyi helposti, mutta koko paikasta ei tahtonut olla juuri mitaan englanniksi. Tiskin takana tati kaansi poydalla olleen lapun, jossa sanottiin: "Opastus on vain japaniksi ja mina voin vapaasti kierrella museoa. Vain baarin maistiaisista pitaa maksaa." Lahdin sitten kiertelemaan omia aikojani. Nama saakelin japanilaiset eivat tannekaan olleet osanneet mitaan juttuja kirjoittaa englanniksi. Vain noin 50% teksteja loyty englanninkielinen otsikko, ei puhettakaan, etta mitaan muuta olisi englanniksi. Kylla jossakin alikehittyneessa Kiinassa pystytaan kippeella selalla englantia vaantamaan, mutta ei tassa yhdessa maailman markkinamahtivaltiossa.

Jatkoin matkaa ottaen muutaman kuva sielta taalta. Pieni kolmikerroksinen museo oli nopeasti kierretty, kun mitaan ei lukemaan pystynyt. Sitten paasin alueelle, jossa kielitaidolla ei ole niinkaan valia - nimittain maistiaisbaariin. 200 jenilla sai noin 200 ml lasillisen olutta tai 400 jenilla kolmen oluen setin. Otin tietenkin taman setin. Sain mukaani viela jonkin sipulijuuston. Tein tuttavuutta oluiden kanssa ja popsin valilla pienia palasia juustoa. Viimestaan tassa vaiheessa varmistui, etta japanilainen olut ei todellakaan ole mitaan hyvaa. Kahdesta vaaleasta oluesta Black Label ei ollut erityisen hyvaa ja Kaitakushikin vian ihan OK. Yebisu <black> -tumma olut oli sitten ihan kauheaa. Kaikista parasta koko hommassa oli sipulijuusto. Se maistui uskomattoman hyvalle. En tieda olisiko se maistunut yhta hyvalle ilman olutta tai paremman oluen kanssa. Teki mieli ostaa sita paikan matkamuistomyymalasta matkaan, mutta reissuani oli viela pari viikkoa jaljella, eika sen roudaaminen olisi ollut kovinkaan viisasta.

Palasin tappamaan aikaani juna-aseman laheiseen mangakahvilaan. Edellisen paivan kaynneilta minulla oli kuponkeja, jotka oikeuttivat 100 jenin alennukseen ja ilmaiseen ruokaan. Tama kelpasi minulle varsin kivasti tassa vaiheessa. Viiden tunnin surffailusession jalkeen menin katselemaan jotain muuta tapaa ajan kayttamiseen aseman ymparilta. Semikova vesisade ajoi minut suhteellisen nopeasti pois kadulta. Ensiksi kavin kiertelemassa pelihallia ja olin jo melkein halukas itsekin kokeilemaan jotakin. En kuitenkaan loytanyt mitaan tarpeeksi yksinkertaista ja mielenkiinstoista. Sitten nain kartassani sentoon asemarakennuksessa, mutta siina paikalla nakyi olevan hieno hotelli. En kehdannut menna edes kyselemaan sentoota sielta.

Rakennukseen oli myos tehty tahystyspaikka korkeaan torniin. Kovasti toivoin, etta se olisi ollut ilmainen tai edes halpa, mutta se olikin kaikkea muuta. 700 jenin hinta per aikuinen tuntui liian kovalta. Oli siella luonnollisesti lapsi- ja opiskelijalippuja. Jostakin ihmeellisesta syysta kuitenkin Aasiassa yliopisto-opiskelijat eivat ole oikeita opiskelijoita, eika ole oikeutettu saamaan mitaan alennuksia. Totesin taman jo viime vuonna Kiinassa ja Japanin reissulla olen tormannyt tahan asiaan jo pariin otteeseen. Ehka olisin jopa voinut torniin menna, jos lippu aikuiselle olisi ollut 1000 jenia ja opiskelijalle 700, jonka minakin olisin voinut ostaa.

En enaa mitaan tekemista keksinyt ja menin odotuspenkeille istumaan ja pelaamaan Nintendo DS:llani. Odoteltua pidemman aikaa matkani kohti etelaa alkoi.

.

.

Lauantai 30.6.

Herasin sapsahtaen ja pelkasin nukkuneeni vaihtoaseman yli. Ulkona oli jo taysin valoisa ja juna liikkui toiseen suuntaan. Aseman yli nukkuminen olisi ollut kuitenkin melko vaikeaa, koska se oli paatepysakki. Kuitenkin saikahdin niin pahasti, etta kaikki unenrippeet karisivat. Vajaan tunnin paasta olinkin jo ensimmaisella vaihtoasemalla Aomorissa. Sielta seuraavalle vaihtoasemalle oli vain tunnin matka, enka edes yrittanyt koittaa unta uudestaan.

Hachinohessa vaihdoin shinkanseniin. Aikaa vaihtoon oli 7 minuuttia ja japanilaisten tapaan kuljin puolijuoksua shinkansen-laiturille. Ihmetysta aiheutti junan numero. Minun lapussani luki junan olevan Hayate 2 ja taululla nakyi Hayate 4, jolla oli myos hieman myohasempi lahtoaika. Kysyin asiaa asemalla seisseelta henkilokuntaan kuuluvalta ja han sanoi minulle Hayate 4:n laiturin. Junassa sitten katsoin kelloani ja totesin, etta edellinen junani oli ollut noin 10 minuuttia myohassa. Menin kuitenkin istumaan lippuni osoittamalle paikalle. Kahden tunnin paasta oikea omistaja saapui ja minun oli seisoskeltava loppumatka, noin 1,5 tuntia, ovien laheisyydessa, kun tasta shinkansenista ei loytynyt muita kuin varauspaikkoja. Nopeasti matka kuitenkin Nintendo DS:lla pelatessa meni.

Syy miksi tulin Hokkaidolta jo nain aikasessa pois oli Gyarurun debyyttikonsertti. Minulla ei kuitenkaan ollut mitaan tietoa missa pain tama konsertti olisi. Epailin sen olevan Shibuyassa ja siella oli myos ainoa tiedossani oleva mangakahvila Tokiosta, joten suuntasin pikimmiten sinne. Aikaa minulla oli 3,5 tuntia, josta ensimmainen puolituntinen meni metrossa istuessa. Kaivoin tietoa netista ja kavin pikaisesti suihkussa. Onnekseni Gyarurun esityspaikka, C.C. Lemon hall, oli Shibuyassa melko lahella.

Kavin heittamassa rinkkani metroaseman kolikkokaappiin ja lahdin etsimaan paikkaa, mutta eksyin jo noin toisen risteyksen kohdalla. Kovasti olin yrittanyt painaa netissa ollutta karttaa mieleen ja piirtaa jonkin sortin vedosta paperille. Paikka kuitenkin loytyi yllattavan kivuttomasti. Piha oli jo ihan taynna ihmisia. Nokian muinaista matopelia muistuttava jono kiemurteli pihalla, jonka jatkoksi mina menin. Kyseessahan oli ilmaiskonsertti, mutta lipun saaminen edellytti lippuluukulla ostetun levyn mukana tullutta lappua. Minullahan tallainen oli viime Tokio-kaynnilta. Lipun saamisen jalkeen minun piti odotella ovien aukeamista ulkona. Onneksi saa oli pilvinen, juuri sopiva ulkona odottamiseen. Odotellessa sattui kuitenkin jotain todella harvinaista. Nain ensimmaista kertaa agressiivisen japanilaisen. Noin parikymppinen jatka puku paalla vaikutti olevan paihteiden vaikutuksen alla ja karjui vahan valia jotain. Jonkin aikaa mesottua paikan vartijat tulivat rauhoittelemaan.

1,5 tunnin kuluttua paasin sisaan ja siella piti odottaa viela hyva tovi. Paikkani oli melko keskella 18. rivissa eli ei ihan yhta hyva kuin 10 paivaa sitten olleella minikeikalla, jolloin olin eturivissa. Lopulta Gyaruru tuli lavalle ja esitti omat kaksi biisiaan. Mina yritin vahan heilua mukana, mutta tilan ahtaus ja pitka aika viimeisesta treenista sai minut lopulta vain katsomaan upeilla lavasteilla varustettua esitysta. Biisien jalkeen tuli pitkat haastattelut. Ekaksi kaikki kolme yhdessa ja sitten jokaista erikseen, jonka jalkeen jokainen tanssi ja laulo oman soolokappaleensa. Naiden jalkeen pari muuta tanssilauluporukkaa kavivat lavalla. Ihan viimeisena yleisolle opetettiin Boom Boom Mecchan Maccho vaiheittain. Opettamisen jalkeen biisi soitettiin viela kerran, jonka tanssimiseen minakin sitten osallistuin. Steppaamaan en kuitenkaan sopinut.

Havaintoni pihalla odotellessa:
Olin keskimaaraista:
- pidempi (olen keskivertoa suomalaista pidempi, joten sama patee hyvin japanissakin)
- vaaleampi (kasi ylos, kenelle tuli yllatyksena)
- pyoreasilmaisempi (muilla oli vinkeet silmat)
- komeampi (...)
- vahemman japanilainen (enpa muita turisteja nahnyt)

Olin keskimaaraisen:
- ikainen (melko varma olen siita, etta en ainakaan yhtaan keskiarvoa vanhempi ollut)
- miehinen (noin 5% yleisosta koostui tytoista/naisista)

Havainnot salissa ennen esitysta ja sen aikana:
Olin keskimaaraista:
- vahemman hopero (vieressani istui oikein hoperoiden hopero)
- japania vahemman taitava (noin 99,3% haastatteluista meni ihan ohi)

Esityksen jalkeen tuli jalleen pitka odottelu ennen kattelytilaisuutta. Sinne ennen minua paasi porukka permannolta ja 17. ensimmaista rivia. Reitti kattelypaikalle kulki monen mutkan kautta lopulta toiseen kerrokseen, jossa ensimmaisena kattelyrivissa oli kahden vahapatoisemman tanssiporukan tanssijat. Mina yritin kaikille jotain ylistyssanoja sanoa englanniksi. Jotkut jopa vastasivat "thank you". Aikaa ei yhden kattelyyn hirveasti ollut, kun takana olleet turvamiehet jatkuvasti tokkivat eteenpain. Lopulta saavuin Gyarurun tyttojen luokse, jossa Amimi ilmeisesti tunnisti minut 10 paivaa sitten olleen keikan kattelytilaisuudesta, kun hanen silmansa pullistuivat paassaan. Se ilme olisi ollut niin ikuistamisen arvoinen. Emme meinanneet saada kasiamme irti.

Poistuessani paikalta alkoikin olla jo melko hamara, eika minulla ollut yhtaan tietoa yopymispaikasta. Paatin kokeilla ensimmaiseksi mangakahvilaa, mutta sielta ei yopakettia saanut viikonloppuna, joten 400 jenin tuntitaksa ei hirveasti napannut. Varsinkaan kun viime yon junamatkasta oli jaanyt reilua univajetta. Sapporon paassa olin loytanyt halvan hostellin Asakusta, toiselta puolelta kaupunkia. Suhautin metrolla sinne ja lahdin paikkaa nalissani etsimaan. Vettakin alkoi etsimisen iloksi ripsia. Minulla oli mukanani vain itse piirtamani kartta, joka ei riittanyt sitten mitenkaan tarkkaan paikantamiseen. Paadyin harhailemaan kujia pitkin ja yllatyksekseni loysin paikan todella vahalla vaivalla. Sisalle paastyani totesin paikan olevan saman ketjun toinen hostelli. Olin siis todella onnekas, etta loysin edes jotain. Paikka kuitenkin oli taynna, kuten myos kaksi muuta saman ketjun hostellia. Sain luvan olla hetken netissa ja loysin kalliimman hostellin Asakusasta toiselta puolelta jokea. Lahdin suunnistamaan sitten sinne. Sade oli jo yltynyt puolikovaksi. Toisessa saman ketjun hostellissa asuva japanilaisista jatkista muodostuva porukka oli kulkemassa samaan suuntaan. Ensiksi yksi heista tarjosi sateenvarjoaan lainaan ja pyysi palauttamaan sen seuraavana paivana hostellilleen (melkoista luottoa!). Kieltaydyin kuitenkin, koska en tiennyt seuraavan paivan suunnitelmista, eika sade hirmuinen ollut. He kuitenkin saattoivat minut toiselle puollelle jokea, jonne heillakin oli matka.

Etsimani hostelli loytyi nopeasti ja helposti, kiitos edelliselta hostellilta nappaamani alueen kartan. Tamakin paikka sattui olemaan taysi. Yhdesta asukkaasta ei kuitenkaan ollut tietoa tulisiko han ollenkaan. 1,5 tunnin paasta se selviaisi. Respatar soitti viela lahella olleeseen kapselihotelliin ja sanoi siella olevan tilaa, jos en heille sopisi. Jain surffailemaan nettiin ja odottelemaan tietoa voisinko majoittua sinne. Koneelle istuttuani viereeni tuli etelakorealainen
poika, joka kysyi olinko edellisena iltana Sapporon juna-asemalla. Kyllahan mina siella olin. Minun ruma naamani ilmeisesti on muistiin painuvaa kamaa. Viimeksi jotain tammoista kysyttiin minulta Kiotossa 23. paiva klubilla. Siella australialainen tytto kysyi olinko ollut pari paivaa aikasemmin Tokion hostellissa.

Odotteluni palkittiin ja paasin hostelliin yoksi. Ennen nukkumaan menoa kavin kovaksi aityneeseen nalkaani ostamassa sapuskaa laheisesta kompinista. Sattui harvinainen tapaus. Kompinissa ei ollut lampimana snackina mitaan valmiina. Jouduin suunnistamaan toiseen, koska halusin jotain lamminta naposteltavaa.

.

.

Sunnuntai 1.7.

Herattyani ja peseydyttya pakkasin kamani ja kirjauduin ulos hostellista. Jain viela surffailemaan nettiin ja katselin olisiko edellisena iltana taynna olleen hostelliketjun jossakin hostellissa tyhjaa. Yhdessa oli tuleva yo taynna, mutta sitten pitka vapaa jakso. Kavelin toisella puollella siltaa sijainneelle hostellille, jossa sain varattua pedin 10 hengen dormitoriosta seuraavasta paivasta alkaen viideksi yoksi. Sain jatetty rinkkani sinne ja tarkoituksenani oli nukkua seuraava yo kapselihotellissa, jossa omia peseytymisvalineita ei tarvita.

Paivan suunnitelmana oli kayda Harajukussa katsomassa teineja ihmetamineissa ja rockabillyja. Ennen sita oli kuitenkin jotain tehtava nalalle. Puolipilvisen saan takia oli yllattavan kuuma ja nalka alkoi kadota. Olisin varmasti voinut olla useita tunteja syomatta, mutta se tuskin olisi ollut kovinkaan viisasta. Loysin mukavan halvan ramen-ravintolan.

Syonnin jalkeen kuljin metrolla ja junalla Harajukuun. Jo juna-aseman porteilla tuli ensimmaisia ihquihin pukuihin sonnustautuneita tyttoja. Satuin muistamaan, etta kameran muistikortti oli ihan taynna, joten kavin paikallisessa mangakahvilassa siirtamassa kuvat nettiin. Paikka oli kaikista kallein nakemani, mutta ei erityisen hieno.

Jatkoin matkaani alas viettavaa kujaa pitkin ihmisryysiksessa. Kuja naytti ihan mustalta joelta muutamalla varivirheella. Kujalla sijaitsi lukuisia siistia kamaa myyvia liikkeita. Lopulta paadyn kiertelemaan ja kaarteleman eri suuntiin. Tarkoituksenani oli loytaa silta, jossa sijaitsee teinien kokoontumispaikka. Kierreltyani paatan lahtea kohti kartassa nakyvaa puistoa, jonka reunalta loydan etsimani. Siella teinit istuivat piirissa ja jokunen poseerasi kameroille. Turisteja kameroineen riitti ihan ahdistukseksi asti. Muutaman kuvan ottamisen jalkeen kavin kavelylla puistossa.

En hirvittavan kaukana kehdannut kayda ja palasin samaa reittia takaisin. Tein viela viime silmaykset teiniporukoihin ja paatin lahtea kavellen kohti Shibuyaa. Katua ylittaessani huomasin unohtamani rockabillyt noin 100 metrin paassa teinisillasta tuuhean pusikon takana. Rock pauhasi ja minun oli valttamatta pakko paasta ihmettelemaan meininkia lahempaa. Nailla rockareilla oli kunnon asenne paalla. Tukat oli laitettu tyylikkaasti pystyyn. Tiukoissa nahkatamineissa teipatuilla bootseilla tyypit laitto lujaa joraten. Tannekin oli keraantynyt paljon turisteja kuvaamaan.

Muutaman biisin jalkeen jatkoin matkaa Shibuyaan. Matkan varrella poikkesin Tower Recordsin myymalaan etsimaan techpara-levyja. Muutama loytyi ja jatin ostopaatokseni viela hautumaan. Sen jalkeen menin maailman parhaimpaan mangakahvilaan, jossa siirsin kaikki kuvat isommalta muistikortilta nettiin, tallensin musiikkia mp3-soittimelle ja kirjoitin blogia. Aikaa touhuun hurahti paalle viisi tuntia.

Poistuessani huomasin kellon olevan aika paljon ja laskin, etta minun olisi kannattavampaa nukkua mangakahvilassa kuin kapselihotellissa. Paatin kayda viela kiertelmassa lahiymparistossa ja katselemassa ruokapaikkaa. Ensiksi kavin kavelemassa Harajukussa, mutta siella ei enaa puolen yon aikoihin mitaan ollut. Palatessani ostin kompinista vahan ruokaa ja ne syotya pyorin viela hieman Shibuyan kujilla ennen paluuta mangakahvilaan. Onnekseni vuorokausi oli vauhtunut ja oli maanantai. Sain yopaketin, jota ei viikonloppuisin saa (￥1300 6 tuntia + ￥100 / ylitetty 15 minuuttia). Hetken surffailujen jalkeen kavin makuulleni kopin pehmustetulle lattialle.

Torstai 28.6.

*** Ensiksi ikavia uutisia. Matkani puolivali on nyt ohitettu. Tuntuu kuin mitaan ei olisi viela kerennyt tekemaan. Enkohan kuitenkin ole. Ainakin tekstia olen tanne saanut tuputettua melko paljon. Tuskin se on ainakaan tekemattomyydesta tullut. Onhan minulla viela toinen mokoma aikaa. ***

Todella hyvin nukutun yon jalkeen olin vahan tokkurassa ja poistuminen hostellista kaikkien pesujen ja saatamisien jalkeen tuntui venahtavan. Minulla ei ollut mitaan hajua mita Sapporossa voisin tehda. Ulos mennessa ahdistuin hieman pilvisesta saasta. Saatiedotuksista olin nahnyt, etta vaikka Japanissa vallitseekin sadekausi, voi Hokkaidolla aurinko silti loistaa. Ei ainakaan minun vieraillessa taalla.

Valtaisa nalka halusi ajaa minua jonnekin syomaan ja lahdin ensimmaiseksi etsimaan ruokapaikkaa. Hostellin lahiymparistosta en loytanyt kuin pari nuudeliravintolaa, mutta minulla ei tehnyt yhtaan niita mieli. Hurautin siis metrolla keskustaan juna-asemalle. Sen pohjoispuolelta loysin lopulta ravintolan, josta masu taynna olin valmis etsimaan jotain tekemista. Palasin juna-aseman turisti-infoon esitteita etsiskelemaan. En kuitenkaan loytanyt mitaan huisin jannaa ja menin eiliselta jaaneeseen mangakahvilaan kolmeksi tunniksi surfailemaan, horppimaan limua ja syomaan jadea.

Etsin surffailun aikana tietoa mita Sapporosta voisi loytaa. Mielenkiintoisimpana pidin Beer Museumia, jossa paasisin vahan tutustumaan kiertokaynnin aika japanilaiseen oluthistoriaan ja lopuksi 200 jenilla hinnalla per lasi tutustumaan makuihinkin. Japanilaisesta osoitehassakasta en taas tiennyt yhtaan ja meninkin kyselemaan asiasta juna-aseman turisti-infoon, josta jatkoin jalan useamman korttelin paassa olevaan Beer Museumiin. Vetta alkoi tihuuttaa jo alkumatkasta, mutta pilvista paatellen suurta sadetta ei ollut tulossa ja jatkoin paattavaisesti matkaani. Parin korttelin paasta vilkaisin kelloani ja se naytti olevan jo 17. Hetken asiaa mietiskeltyani lopetin siihen suuntaan kulkemisen, koska en tiennyt miten pitkaan siella oli vierailumahdollisuus tai tulisiko sade yltymaan. Paatin palata takaisin mangakahvilalle. Matkalla kavin varaamassa junaliput Tokioon seuraavalle illalle. Tarkoitus olisi yolla matkustaa. Makuupaikkaan ei varallisuuteni riittanyt, koska sen hinnaksi tuli kasittamattomat 12000 jenia. Siina oli jotain ihan ihme laskutuksia ja pelkastaan pedin hinnaksi tuli 6000 jenia. Varsinainen junalippuhan on minulle ilmainen Rail Passin ansiosta.

... Olen tata kirjoittaessa edelleen mangakahvilassa. Kirjoittelen loppuun hostellilla tai huomenna. Tuskin kuitenkaan mitaan erikoista tulee tapahtumaan.

Keskiviikko 27.6.

Yobussissa uni oli melko patkittaista, mutta sain kuitenkin nukuttua. Tokioon saavuin noin kello 6 aamulla ja saa oli pilvinen. Paatin jatkaa matkaani pohjoiseen. En tiennyt minne menna, joten otin lipun Sapporoon asti. Jos ei innostaisikaan menna sinne asti, niin voisin aina hypata junasta pois.

Koska ensimmainen shinkansen oli taynna, jouduin odottamaan tunnin seuraavaa. Syodessani Kiotossa ostamani sushisatsin aika meni nopeasti. Matka Shinkansenilla ensimmaiselle vaihtoasemalle, Hachinoheen, kesti kolme tuntia, jonka ainaka sain viela vahan univelkoja nukuttua pois. Hachinohesta minulla oli 11 minuuttia aikaa loytaa seuraava juna. Onneksi se loytyi nopeasti, eika mitaan kuumotuksia tullut.

Nyt alkoi nakya jo enemman metsaa ja luontoa. Osaka-Tokio-valihan on kukkoloita lukuunottamatta jatkuvasti asuttua. Nakyipa toiselta puolelta junaa mertakin. Melko loppuvaiheessa kuljettiin pitkan tunnelin lapi ja paadyin Hokkaidolle. Vaihdoin Hakodatessa junaa viimeisen kerran. Viimeinen vali oli villi paikoin, kun rata mutkitteli hillittomasti meren ja kukkulan valissa. Rataa oli kallistettu reilusti ja tasta tuli ihan vuoristoratafiilis.

10 tunnin junassa istumisen jalkeen lopulta saavuin Sapporoon. Heti ensimmaisena menin turisti-infosta etsimaan tietoa hostelleista, nahtavyyksista ja internetkahviloista. Kahviloista en tietoa saanut, kun esitteita niista ei ollut, eika tiskin takana ollut henkilokuntaa. Lahdin itsekseni etsimaan internetpaikkaa etelasta. Paadyin kuitenkin jonkin sortin toimistoalueelle, josta ei pitkan etsiskelyn aikana mitaan loytynyt.

Paatin menna viela asemalta katsomaan olisiko turisti-infoon tullut ketaan henkiloa. Jostakin kummasta sinne oli sitten tupsahtanut kokonainen pitka tiski useammalla palveluhenkilolla. Sain sielta printatun lapun, jossa nakyi useampi mangakahvila ja sain karttaani merkinnat kahdesta lahella olevasta. Ensimmaista en kuitenkaan loytanyt ja toiseen piti liittya jaseneksi 300 jenin hintaan. Minua ei kuitenkaan huvittanut 200 jenin puolen tunnin surffailusta maksaa 300 jenia ylimaaraista, joten paatin lahtea muutaman metropysakin paassa olevaan hostelliin. Kaikista ihmeellisinta koko touhussa oli, etta turisti-infosta saamassa esitteessa oikein vakuuteltiin, etta jaseneksi ei tarvitse liittya ainakaan pienempien aikojen takia. Muistelenpa tahan valiin vahan Kiotoa ja sielta saamaani printattua lappua mangakahviloista. Siella ei oltu osattu paivittaa sita lappua ja etsin pitkaan turhaan jo kauan aikaa sitten lopettanutta mangakahvilaa. Lopulta menin toiseen, jossa oli taysin eri hinnat kuin esitteessa sanottiin. Iso peukku turisti-infoille.

Hostelli sentaan loytyi vaivattomasti. Uutuuttaan loistavassa hostellissa yo neljan hengen dormitoriassa maksoi 3200 jenia. Peti naytti silta kuin siihen hukkuisi. Todellisuudessa se ei ihan niin pehmea ollut. Hostellista loytyi vain yksi hitaalla nettiyhteydella varustettu kone. En usko sen riittavan alkuunkaan, jos hostelli olisi lahellekaan taynna. Onneksi tahan aikaan hostelli on melko tyhja. Hostellissa oli myos ulkonaliikkumiskielto 00.00-6.00, mutta tuskin se tulee minua haittaamaan talla Sapporo-reissulla.

Hengailuni jalkeen lahdin etsimaan ravintolaa tyydyttamaan akuutin nalkani. Lahelta loysin kivan nakoisen pienen ravintolan, jossa ei yhtaan englantia taitava ravintolaa pitava mies opasti mausteitten laittamisessa ja vahan syomisessakin. Loistavan raamen-aterian jalkeen olinkin valmis unten maille.

Tiistai 26.6.

Ennen puolta paivaa hommauduin ulos hostellista ja jatin tavarani respaan tiskin alle myohempaa noutua varten, jonka jalkeen suuntasin keskustaan. Pyoriskelin hetken jo melko tutuksi tulleita keskustan katuja ennen kuin menin ekalta Kioto-reissulta tuttuun mangakahvilaan useammaksi tunniksi. Jalleen kerran paasin kuumasta ihanan viileaan ja sain nestetasapainon kohdalleen killittimalla limpparia ja kaakaota. Lisaksi tama paikka on ainoa tietamani, josta saa pehmista vapaasti.

Asumaanhan sinne ei voinut jaada ja lahdinkin hostellini laheisille kujille geiko- ja maiko-metsalle. Nailta Japanin kauneimmilta kujilta jos jostakin voisi sellaisen bongata. Kuljin alueen lapi melko suoraviivaisesti mutkittelemalla silloin talloin toiselle kujalle. Tuloksenani oli taysi nolla molempia. Jatkoin matkaani lahella oleville nahtavyyksille, joista on pieni maininta kartassani. Harmikseni ne olivat menneet jo kiinni, kun tulin aikani tuhonneeksi mangakahvilassa. Yhden muurin takaa nousi valtaisa, ehka kivinen, patsas. Sen luokse olisi ollut kiva paasta ihmettelemaan katten taitoja.

En keksinyt enaa mitaan ihmeellista tekemista ja kavin hakemassa hostellilta kamani, josta suihkin suorinta reittia eiliseen sentoon - tai ainakin luulin suihkivani. Kioton keskusta osoittautuikin muuttuvaksi labyrintiksi. Pitkien etsiskelyjen jalkeen loysin lopulta perille. Talla kertaa en saunalippua vaivautunut ostamaan, kun ei se niin hyva paikka ollut. Kavasin kylma-altaassa lojumisen jalkeen altaassa, jossa en edellisena paivana kaynyt. Pelkasin pitkaan, etta jotenkin kylma-altaassa niinkin pitkaan lilluminen ei ole hyvasta, kun kaden tai jalan asettaminen johonkin tiettyyn asentoon sai aikaan hillitonta tykyttymanista ja nykimista raajassa. Sitten hoksasin altaan parissa seinassa olevat keltaiset reialliset levyt. Tarkempi tutkiskelu niista sai minut epailemaan, etta altaaseen syotetaan sahkovirtaa. Varmistuksen tahan sain, kun kysyin hieman englantia puhuneelta miehelta asiasta. Sen jalkeen jaimme istuskelemaan pidemmaksi aikaa altaan reunalla hopottelemaan ja naureskelemaan. Antoipa han lahtiessaan kayntikortin ja kehotti lahettamaan viestia, jos Japanin kulttuuri kiinnostaa.

Sentoosta lahtiessani kavin viela viimeiset saatamassa netissa mangakahvilassa ja kavelin juna-asemalle odottamaan eilen varaamaani yobussia. Odotteluiden jalkeen lopulta paasin bussiin ja matkani kohti Tokioa jalleen alkoi. Tassa vaiheessa en viela osannut sanoa jaisinko sinne, vai jatkaisinko aamulla pohjoiseen. Alkumatkan mutkat oli ikavaa keikutusta, mutta heti moottoritielle paastya valot sammutettiin ja matka oli ihanan tasaista jopa toisessa kerroksessa.