IRC-Galleria

Roikun taas Tykissä ja toivon, ettei kukaan kysy mitä täällä oikeastaan teen. Tänään olen tosin äitini leivissä, menen siirtämään sille yhden videon kameralta kasetille jos Rainer antaa luvan (ja antaahan se, koska se on maailman kiltein setä Helluntai-Maurin ja Soinnun ohella). Yleensä minulla ei ole kuitenkaan noinkaan hyvää syytä olla täällä.

Siitä mikä kerran oli koulu, on nyt tullut keidas keskellä kaupunkia, epävirallinen YMCA. Täällä voi nukkua, olla koneella, syödä varsin edukkaasti, nähdä kavereita, hätätilassa käydä suihkussakin. Kotonaan täällä on vieläkin, enkä edes ole ensimmäinen tai viimeinen abi joka koululla roikkuu. Kuitenkin täällä viettämäni vuodet alkavat kadota ja muistan vain hetkittäin, että oli todellakin aika jolloin kuljin näillä käytävillä pakosta ja tosissani, aika jolloin kellonajoilla oli jotain merkitystä ja opettajat oikeasti opettivat.

Kohta kello on kahtakymmentäviittä vaille kymmenen ja tupakkapaikka täyttyy. Ei siitä ole edes kauan kun oikeasti laskin juuri näitä minuutteja. Mutta luulen, että olen nykyään onnellisempi. Ajattelen vähemmän, tunnen enemmän ja joka hetki on kallis.