IRC-Galleria

Omassa kämpässä taas.

Kotona taas. Oikein kotona kotona, koska punkkaan vanhempieni luona ensi viikkoon asti. Se ei ole oikeastaan hassumpaa.

Kaksi ja puoli viikkoa reissussa, nyt on kummaa olla täällä taas. Kaikki on niin helppoa, eikä tarvii tehdä mitään. Kirjoitan edelleen ä:n asemasta välillä a:n, kun sormet olivat jo oppineet toisen tahdin. On kuitenkin kivaa palata arkeen. Minulla oli oikeasti myös tosi paljon ikävä kaikkia ihmisiä täällä.

Haluaisin istua autossa, joka on täynnä larppaajia ja niiden kamoja, kuunnella musiikkia ja käydä ABC:llä syömässä ja olla menossa peliin. Tämä toteutuukin noin viikon päästä, ja voi pojat, miten aion nauttia siitä.

Pidin Irlannista. Dublinista en ehkä ihan älyttömästi, mutta Kilkeestä sitäkin enemmän. Bussissa juttelin keski-ikäisen naisen kanssa, joka kysyi: "Miksi te nyt sinne menette?" Meillä oli Susannan kanssa läppää siitä, että täällä kaikki varmaan tuntevat toisensa ja tarkkailee meitä, kun ollaan ainoat uudet ihmiset siellä. Toisena päivänä olimme kävelemässä rantakallioilla, kun tuntematon nainen tuli koiransa kanssa juttelemaan. "Joo, mää kattelin teitä jo eilen, kun mun sisko kertoi kun se oli jutellut teidän kanssa bussissa, että noi on varmaan ne." Oltiin siis oltu vielä oikeassa.

Peggy's store, Nicky's store. Vasikka. Ne omenat siellä kaupassa. Esim.

Ja ne rannat, voi jumalauta. Kirkas ilma, kova tuuli, vesi on turkoosia ja valkoista ja iskeytyy kallioiden yli, ryöppyää ja virtaa ja hetken aikaa kaikki on pelkkää sähisevää valkoista hulluutta. Liian kylmää uimiseen, mutta käsittämätöntä katseltavaa suomalaiselle, joka ei sellaisiin luonnonilmiöihin ole tottunut. Ja välillä voi vain istua ruohikkoisessa rinteessä ja katsella nousuvettä, joka on parempaa viihdettä kuin telkkari, uskokaa tai älkää.

Skotlannissa käytiin vaeltamassa siskon ja lankomiehen kanssa. Kolme päivää keskellä ei mitään. Hienoa luontoa ja maisemia, osa 2. Nähtiin villejä peuroja ja hylkeitä ja kiipeiltiin kukkuloilla. Leiriydyttiin joka yö eri paikkaan. Siellä ei ollut tarvetta tupakoida, eikä kirjoittaa, eikä suuremmin ajatellakaan. Pidin.

Tanaan Skotlantiin.

Nyt on nahty ne sellaiset kalliot, missa on ensin sita ruohoa ja sitten jyrkanne ja sitten meri, kylla te tiedatte. Ja Dublin. Kirjoitan lisaa sitten, kun nappaimistosta loytyy taas se kirjain, missa on a:n paalla kaksi pistetta.

Hyva reissu :) :) :) (Miksi kirjoittaa, kun voi kayttaa hymioita?)

Yksi elämänvaihe on ohi. Tämä oli lyhyt, vain seitsemän kuukauden mittainen. Syyskuusta 2007 maaliskuuhun 2008.

Asuin Amurissa, Kortelahdenkadulla, kolmiossa Viivin ja Sannan kanssa. Kävin töissä siivoojana Ahjolan kansalaisopistolla Pispalassa ja kehitin duunarimentaliteetin. Larppasin paljon, ehkä jopa liikaa. Kirjoitin säännöllisemmin kuin koskaan ennen ja omaksuin paljon siihen liittyvää elintärkeää softaa. Kuljetin pikku tarinaani Jondevillestä Luuniemelle. Luin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian, mikä vaikutti käsitykseeni monista asioista ja nosti valtavan kiinnostuksen Suomea ja sen historiaa kohtaan. Kuuntelin CMX:ää, Avenue Q:ta, Rakkautta ja Homo Sapiensia, Dragonforcea, Klamydiaa ja Kuolleita intiaaneja.

Nyt lähden kahdeksi viikoksi reissuun, harharetkille ja joutomaille. Sen jälkeen teen tuurauksia ja muutan uuteen kämppään. Kesä menee siellä sun täällä, kuten aina. Syksyllä haen työmarkkinatuella kouluavustajaksi johonkin erityisluokkaan ja lähden sitten Lappiin tienaamaan.

Jonkinlainen virstanpylväs tässä tuntuu olevan. Aikansa kutakin, sanoi hippi kun inttiin meni.

Elämäni toinen muutto. Töitä jäljellä enää viikko. Kellot siirtyivät ja ulkona on kevät.

Tuntuu hyvältä.

Viime yönä pelotti. Ennen ja jälkeen unen on vaikea ajatella järkevästi. Maailma on niin paljon laajempi silloin.

Näin unta, jossa katsoin Salattuja elämiä ja Ismo Laitela suunnitteli itsemurhaa. "Ajattelin mennä joen varteen istumaan ja katselemaan kun laivat liukuu ohi, juon ehkä pullon kaljaa ja sitten vain menen veteen ja liu'un pois." Sitten kuului miten varis raakkui, kaksi kertaa. Ehdin ajatella, että tämähän oli tosi taiteellinen ratkaisu äänimaailman kannalta, ja sitten heräsinkin jo.

Raakunta ei loppunut. Makasin sängyssä ja kuuntelin sitä. Se raakkui välillä kaksi, välillä kolme kertaa. Kraah kraah. Kraah kraah kraah.

Se on se saatanan varis, joka tapaa istua meidän parvekkeen edessä kasvavassa puussa. Ollaan ennenkin katseltu sitä. Se tulee joskus illansuussa siihen puuhun istumaan, ihan yksin ja se jää yöksi. On siitä joskus heitetty läppääkin, mietitty koska se tulee yöllä koputtamaan ikkunaani kuin Poen Korppi. "Ei koskaan enää."

Se raakkui kauan. Meni pitkään, ennen kuin uskalsin edes katsoa ikkunaan. Pelkäsin jostain syystä, että sen silmät hohtaisivat punaisina. Myös sitä, että näkisin sen aivan ikkunan edessä, mutta enemmän sitä silmäjuttua. Ajattelin, että se voi olla kuoleman enne. Ennen ja jälkeen unen moni asia tuntuu loogiselta.

Meni kauan, ennen kuin pystyin nukkumaan.

Viimeaikaisia mainiouksia:

Ihan väärä selitys, mutta paljon hauskempi.
Kiertää kuin mykkä vittua.
Hirressäkin se ensimmäinen päivä on pahin.
"Lotta kutsui mut synttäreilleen, mutta vaan jos mää en kiroile. Mutta mää aion kiroilla silti."
Päiväkodin seinällä olleesta haastattelusta: Lempilelu? Säksparonuket. Täti korjannut sen kuulakärkikynällä muotoon "Jack's paronuket."
Batman oli mielipuoli, hyppäs katolta ja kuoli, kissanainen perässä, rintaliivit selässä. Tämänkin olin unohtanut vuosiksi, mutta palautui taas mieleen. Missähän aivoissani on se kohta, joka säilyttää näitä?
Fingerpori ja Helmiä sioille sekä Tuntematon sotilas.

Nyt on kämppä alla toukokuusta elokuulle. Se on hyvä se.

Viime aikoina olen nukkunut, larpannut, hoitanut asioita, kelannut ja tehnyt päätöksiä. Pääsääntöisesti päätöksiä siitä, etten päätä mitään, kuten tavallista. Asioiden hoitamisen seurauksena olen saanut monta asiaa jotakuinkin järjestykseen.

Irlannissa mennään Dubliniin ja Kilkeehen. Todettiin Susannan kanssa, että halutaan kumpikin nähdä Dublin ja sitten sellaista maisemaa, mitä Irlannissa kuuluu nähdä. Siinä on ensin ruohoa, joka päättyy hienoon kallionjyrkänteeseen, joka päättyy mereen. Kyllä te tiedätte. Arveltiin, että sellaisia voisi olla länsirannikolla. Susanna tutki karttaa ja poimi sieltä sattumanvaraisen paikannimen. Googlen kuvahaku paljasti, että siellä on kyllä niitä oikeanlaisia kallioita.

Kilkeen nettisivut eivät suoraan kertoneet paikan kokoa, mutta jo toiselta sivulta löytyi kaupungin kirkkoneuvoston jäsenten nimet, mikä kertonee asiasta jotain. Busseja menee, juna-asemaa ei ole. Sinne siis.

Niin, ja Kelmipeli 2 tai Päivällispeli tai mikä lie oli taas hurjan kiva larppi. Lisää näitä, älyttömiä ihmissuhdekonkeloita Potterversumissa <3

Enpäs haekaan.