IRC-Galleria

Rewrito

Rewrito

under the sky so blue

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2007 22:57

Smurffit on okei.

[Ei aihetta]Tiistai 10.04.2007 18:36

Kappas. Eipä tarvinnutkaan kuin kirjoittaa tuo viimekertainen teksti ja mennä sitten kauppaan ja jatkaa sieltä metsästämään niitä helvetin mignon-munia perhetradition vuoksi ja velloa matkalla eksistentiaaliahdistuksessa paskojen biisien sanoihin samaistuen ja melkein itkien ja pelata sitten R-kioskilla pelikonetta koska riittävän sekavassa mielentilassa sitä voi pelata vaikka kuinka kauan ja voittaa lähes koko ajan, ennen kuin neutraaliuden ahdistus ja se, ettei mikään tunnu miltään vähitellen loppuivat ja häipyvät jälkiä jättämättä. Nyt on jo kolmatta päivää ihan hyvä olo. Stimulaatiota taas, kyllä kiitos. Minä pidän.

Olin eilen uimassa. Suoramanjärvellä oli jo sen verran sulaa.

[Ei aihetta]Lauantai 07.04.2007 20:04

Kuinka monta viikkoa ihminen voi tuntea itsensä tylsämieliseksi ja jotenkin pahoinvoivaksi ennen kuin olotilan täytyy muuttua sillä perusteella että kaikki muuttuu aina jossain vaiheessa? Missä kohtaa jonkin on pakko alkaa huvittaa tai kiinnostaa tai koskettaa edes vähän? Ja kuinka helppoa onkaan elää niin kuin mitään ei olisi vialla, suurimman osan ajasta tuntuu ihan normaalilta kun tekee eikä ajattele. Vaikka mistä sen tietää, ehkä oikeasti olenkin enimmäkseen ihan normaali ja nyt vain tuntuu siltä että olen tylsynyt tunnottomaksi ja värittömäksi ja kädenlämpöiseksi sen jälkeen kun yo:t loppuivat ja elämä alkoi, paitsi ettei alkanut. Sisälläni ei tapahdu enimmäkseen mitään, stabiili tila mutta epämiellyttävä. Jos hakkaisi kirveellä oman jalkansa irti? Mutta kun niitä ei ole kuin kaksi, ja aion vielä kävellä maailman ympäri niillä jaloilla. Jos nyt sitten rupeaa jossain vaiheessa huvittamaan.

[Ei aihetta]Perjantai 06.04.2007 20:16

Adiel (3) veti taas hyvät.
- Lentokone. (Osoittaa taivaalle.)
Hetken mietittyään:
- Mikä on lentokone?

Tänään on näemmä tasan viisi kuukautta syntymäpäivääni. Ei niin, että sillä olisi kauheasti merkitystä. Ei yhdeksäntoista täyttämisessä ole muutenkaan juuri mitään ihmeellistä. Paitsi että se kuulostaa entistäkin vanhemmalta. Jäisin mielelläni tähän ikään, paitsi ettei sekään olisi kivaa pitkän päälle, eikä tarvitsisi olla edes kovin pitkä. Kunpa en koskaan olisi toivonut olevani vanhempi, mutta sama sen väliä oikeastaan. Kunhan vain älyäisin tästä lähtien olla toivomatta että olisin vanhempi tai nuorempi tai yhtään mitään. Jåda jåda jåda. Kirjoitan tätä vain siksi ettei tarvitsisi viedä koiraa. Minkähän tekemistä sinä mahdat vältellä kun luet tätä? Mitä jos vain menisit tekemään sen, niin edes toinen meistä.

Pikku elukkani on tummentunut, se alkaa olla nyt aika kivan värinen. Muutenkin on parantunut hyvin. Kiitos Tika <3

[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2007 21:24

Päivän valitusaiheet.
1. Mp3:seni kieltäytyy edelleen toimimasta.
2. Ulkona on kylmä.
3. Sleepywood peruuntui.
4. Epämääräinen kaikesta irrallaan olemisen tunne.
5. Epämääräinen tulevaisuudettomuuden tunne.
6. Kirjastokorttini on jäissä eikä ihan halvalla aukeakaan.
7. Väsyttää.

Päivän ilonaiheet.
1. Huomenna ei ole töitä.
2. Olen alkanut ajatella kesää.
3. Tuntipalkattu itsenäinen urakkatyö on kivaa.
4. Ropetamme taas.
5. Löysin uuden manga-apajan Internetistä.
6. Olin Ainon kanssa kahvilla. Puhuminen teki hyvää.
7. Voin tehdä mitä haluan aina ylihuomisiltaan asti.
8. Oli kiva nähdä Tikaa taas (tosin harmi että lähti jo).


Olen ollut moraaliton. Sunnuntaina varastin ensimmäistä kertaa sen vasarajutun jälkeen, siis yli kolmeentoista vuoteen. Eilen rikoin ensimmäistä kertaa elämässäni tahallani ikkunan heittämällä siihen kiven. Kummassakin oli kyse lähinnä yllättävästä vaihtoehdosta, hetki siivitti ja tilaisuus teki varkaan. Se oli aika kivaa.

[Ei aihetta]Lauantai 31.03.2007 17:07

Miksen voi enää vaan mennä sorikselle leikkimään kun mieli tekee ja tulla pois kun ei huvita enää miksi kun on iso niin pitää leikkiä vaan pään sisällä tai pelipöydän ääressä tai viitta päällä metsässä mutta enimmäkseen vaan mielessä koska roolipeli ja larppi pitää jonkun kirjoittaa ja suunnitella ja itse en jaksa enkä viitsi eikä nyt kukaan muukaan joten pääni sisällä leikin minä ja se ei ole enää niin helppoa niin kuin silloin joskus kun elokuvan saattoi vaan pistää pyörimään tai sitten aika vaan kultaa muistot mutta en usko luulen että se oli helpompaa silloin joskus roolipelaisin tai larppaisin kyllä mieluummin se on helpompaa yleensä ja parasta on se ettei sillä voi tehdä rahaa eikä siitä synny mitään koska se on sosiaalisen ajan takaisin valtausta ja luovasta toiminnasta nauttimista sen itsensä vuoksi sanoi kaveri joka kirjoitti sen kirjan jota luen bussissa Pirkkala-Tampere välillä ja haluan pelaamaan kumpaa vain mutta jompaa kumpaa eikä se elokuva lähde pyörimään koska akku alkaa olla tyhjä vaan milläs lataat kun olet kokoajan töissä niin ja mitä helvetin tekotaiteellisuutta on olla käyttämättä välimerkkejä helvetti omapahan on blogini eikä sitä ole pakko lukea no kysyinpähän vain.

[Ei aihetta]Lauantai 24.03.2007 23:54

Pyydän ja vetoan teihin, rakkaat kanssainternetinkäyttäjäni. Riittää jo.

Älkää kertoko minulle siitä, että MSN aiotaan sulkea. Älkää pyytäkö minua vetoamaan bonsaikissojen oikeuksien puolesta. Älkää lahjoittako minulle kiinalaisia viisauksia, horoskooppeja tai elämänohjeita. Älkää yrittäkö henkistää päivääni tarinoilla Nalle Puhista, enkeleistä tai Jumalan rakkaudesta. Älkää myöskään lähettäkö minulle kuvilla varustettuja Powerpointteja näistä aiheista. Älkää uhkailko minua potkuilla töistä, fyysisillä vammoilla tai ikuisella huonolla seksillä mikäli en lähetä viestiä eteenpäin. Älkää myöskään luvatko minulle ikuista onnea, rakkautta ja menestystä mikäli lähetän. Älkää painostako minua mittaamaan ystävieni määrää sillä, montako viestiä saan takaisin. Älkää syyllistäkö minua syöpälapsilla, jotka saaavat viisi senttiä lääkkeisiin per viesti. Älkää varoittako minua suloisesta näytönsäästäjästä nimeltä Budweiser Frog. Älkää lähettäkö minulle kuvia söpöistä tai hassunkurisista kissan- ja koiranpennuista. Älkää lähettäkö minulle viestejä, jossa kerrotte että olemme ystäviä tai olen teille tärkeä, sillä jos se on totta, pelkkä ajatus riittää. Minäkin ajattelen teitä.

Vastaisuudessa siis toivon, että pidättäydytte lähettämästä minulle mainitunlaisia viestejä. Nokkeluuksia tai huumorijuttuja, kuten viskikakkuohjeita, saa edelleen laittaa tulemaan. Ilmoitan, jos kyllästyn jossain vaiheessa niihinkin. Pidätän itselläni myös oikeuden perua tämän vetoomuksen ja alkaa jälleen vastaanottamaan (Jouni Vedenoja tuntee parhaillaan oudon väristyksen, kuten aina kun joku jossain käyttää "alkaa tekemään"-verbimuotoa) niin kutsuttua roskapostia.

Kiitos.

[Ei aihetta]Perjantai 23.03.2007 20:31

Hanttihommaekspoja kertyy. Ravintola-apulaisena olen jo kakkoslevelillä, siivoojana vasta ykkösellä. Seuraavalla levelillä saa Käytä saniteettipainepesintä- ja Advanced Mopping -featit.

Maailma on erilainen roolipelaajan silmin.

Ohi on.Maanantai 19.03.2007 14:57

Se on loppu herre Rattamo, mite?

Kirjoitusluokassa on rauhallista ja täällä on hyvä olla, niin kuin aina. Nytkin, kun vapaan pudotuksen tuntu on mennyt sille alueelle, jossa ihanalla ja hirvittävällä ei ole enää mitään todellista eroa.

[Ei aihetta]Lauantai 17.03.2007 16:44

En kyllä muista koska olisin viimeksi nähnyt noin jumalattoman isoja lumihiutaleita.