IRC-Galleria

Kävin äsken vanhan ala-asteeni pihalla. Vaikka jotkut asiat ovat hiukan muuttuneet, oli tunnelma edelleen samankaltainen. Kävelimme ystäväni kanssa pitkin koulun pihaa, ja tutkimme tuttuja paikkoja.

Kävelimme oven eteen vanhan, metallisen, kuluneen kaiteen luo. Kosketin kaidetta, ja samalla muistin. Nostin käteni pois, inhotti. Tämän kaiteen luona notkui koulumme eliitti silloin, yli kymmenen vuotta sitten. Se eliitti, johon minä en koskaan kuulunut, ja jonka toimesta minua nostettiin seinille ja lyötiin.

Kävelin matalan aidan ohi: tässä me istuimme, ystävieni kanssa, ja vannoimme, että Jokerit voittaa Suomen mestaruuden. H sanoi, että TPS voittaa, mutta me Piian kanssa olimme asiastamme varmoja. Piia on varma tänäkin päivänä.

Urheilukentälle oli rakennettu tönö. Keskelle kenttää, jotta urheilua ei enää pääsisi harrastamaan. Kätevää, ennen piti keksiä kaikenmaailman tekosyitä, miksi urheilu ei käynyt, ja purkaa sitten "paineita paperille", kuten sadistinen liikunnanopettajamme asian ilmaisi.

Minusta on toivottavasti tullut jotain enemmän kuin useimmista "sankareista" koulussamme. Saisinpa tilaisuuden. Haluan tilaisuuden auttaa jotakuta... Haluan, että voin tehdä jotakin sellaisen ihmisen hyväksi, jolle käy niinkuin minulle kävi, silloin joskus. Haluan estää sen, ja edistää oikeudenmukaisuutta, reiluutta. Muistan sen pelon jä häpeän. Ehkä ikuisesti. Ja olen sentään jo iso tyttö.

Vihan ei saa antaa sumentaa ajatteluaan. Pitää myös paikkansa, että lapset ovat lapsia. Mutta lapset voivat olla toisilleen todella julmia. Pitäisikö antaa anteeksi? Kuluttaako kaunan kantaminen vain omia voimavarojani?

Viis siitä. Ehkä jonain päivänä annan teille anteeksi, mutta koskaan en unohda. Anteeksiantokin on tällä hetkellä aivan liian laupeaa siihen nähden, mitä teistä surkeista, keltamaksaisista, herneaivoisista idiooteista ajattelen. Kuinka te oikeutatte itsellenne sen mitä teitte? Kuinka te annatte itsellenne anteeksi sen, että meistä moni vieläkin kantaa aiheuttamianne arpia paitsi nahassaan, myös sielussaan? Muistatteko te edes olleenne hirviöitä? Naurakaa te vain. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...

p.s. tyhjensimme ystäväni kanssa koulun viinimarjapuskat. HAH!!