IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Sitä samaaPerjantai 09.09.2016 18:13

Ensimmäiset "silmillä näkyvät" eläimet, ja yleensä mitkä tahansa isommat elävät, kehittyivät 0,5 miljardia v. sitten... - En oikein usko. Ei se mennyt niin.


Siinäpä se on, päivän työ taas. Olkaa hyvät. Kai se oli Linnunrata, siinä kuvassa, jonka oikeasta reunasta otin palasen. Aika huono kuva oli, mutta se ei paljon haitannut. Kaulusjonot ovat maassa litteitä. Ne NÄYTTÄVÄT olevan litteitä tai litteähköjä, samanlaisia, myös Linnunradan tähti- ... massassa. Mikä on ihan vähän outoa. Kukaan ei voi väittää, että on olemassa 1 cm kokoista vulkanismia, niinkuin Yorgia-kivessä, ja tuollaista täsmälleen samanlaista, valtavan kokoista vulkanismia avaruudessa. :) Suomen maan rinkulat jäävät siihen väliin. Pienet keltaiset nuolet vihreän kuvan oikeassa reunassa osoittavat X:n paikan, eli ristiin menevät langat, X:stä jopa näkyy alaosa, tällainen ^. Luulisin.

Näyttää kuin linkkuveitsimäisiä juttuja olisi auki rivissä yläjärvestä alajärviin, ja jokaisen kapealla vatsalla aukkorivi. Tämän kuvan perusteella, katsomatta enempää, veikkaisin tällä hetkellä, että "linkkuveitsistä" SAATTAISI löytyä (1 km?) kokoinen anomalocariksen suu tai useampia, ennen alajärviä, nykyisestä tai muinaisesta vaakasuorasta loppupäästä. Se on vain hurja arvaus. Elleivät jopa nuo alajärvet olisi niitä. Se olisi vaikeampaa havaita. Tietenkin tarkoitan, että tällaisia olisi luultu sellaiseksi eläimeksi. Nämä ovat niitä kaulusjonoja, ja niin on tuokin kuviteltu anomalocaris tuossa muutama kuva taaksepäin.


Siinäpä se on, puolen yön työ, sitten.
CAT: yorgia, pretty surely. Note the direction of tapes.
SNAKE: the collar, a male, a hostile being, or stranger touching accidently
FOX: VERY interesting hole-interior... The fox is same as Finnish cat !!!
Fingers hold its face and jaw from the same directions.
Same with "hands resting on chest"/"safety belt"



Kun universumi elää, ja lehti kasvaa lehden sisältä, niin uusi lehti on kaiken järjen mukaan eri ikäinen kuin emolehti. Jos ja kun on pitkäkin lehtijono taivaalla, niin uusimman täytyy olla paljon nuorempi kuin vanhimman, kokonaan tai jollakin tavalla.

Ohut lanka joka välittää asiat uudelle lehdelle, tuhoutuu kaikista nopeimmin.... eikun... jos se olisi täysin musta, niin se on tiivis ja läpinäkymätön, silloin. On aivan helppo katsoa, mikä reuna tai muu loistaa, ja mikä ei.

Kun tuota universumin "suuremmoista sammaleläintä" on noin paljon, niin sillä täytyy olla tapa lisääntyä tyhjästä. Ehkä sillä on jokin taikatemppu. Käyttää jotenkin hyväksi tilaa ja aikaa. Tai liikettä. Ehkä se muuttaa energiaa aineeksi. Olen kuullut että sellainen on mahdollista. No eihän siinä sitten mitään ihmeellistä...

_________________________________________________________
Jos jalat tarkoittavat sammalen kauluksia ja loppupään isoja pihtejä, ja jos rastit tarkoittavat niitä rasteja, joita juuri osoitin olevan kaikkialla universumissa, niin hekin ovat löytäneet sen, minkä minä löysin. (Ehkä siellä on paljon "luettavaa" kiveä...)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.