IRC-Galleria

summer of 69 'r 08 j whaevaTiistai 12.08.2008 03:22

Koulu alkaa kymmenen tunnin päästä. Paniikin poikanen hyppii jo varpaissa. Vielä on paljon tehtävää, esim. mun uus super magee kirkkaan punanen Nalle Puh penaali sädehtii tyhjyydellään.

On se hienoa miten minunkin kaverini ottavat vakavasti sen, että koulu alkaa. Tulin just kotiin koska piti kattoo erään neidin perään joka oli hyvin hyvin humalassa. Tiedätkö miten kiva on puhua ihmisen kanssa joka joko nuolee naamasi tai sitten toistaa neljää eri lausetta peräkkäin, ai tiedät? Kaikki eivät varmaan tiedä joten voin sanoa että harvinaisen mielenkiintoinen keskustelu.

2½ kk velttoilua on ohi, oikeasti nyt alkaa armoton opiskelu kympillä joka sijaitsee in the middle of nowhere.

Sitä alkaa miettimään että mitä helvettiä sitä on tehnyt koko loman. Tuntuu että ainakaan mitään järkevää ei loma ole sisältänyt. Olisihan se hienoa sanoa että joo mä tein lomalla sitä ja sitä, mutta olisiko se lomaa jos koko ajan juoksisi paikasta toiseen ja jokainen päivä olisi suunniteltu minuutin tarkkuudella? Kukin tyylillään. Minä voin melkein hyvällä omallatunnolla sanoa että olen ollut koko kesän laiska.

Vähän harmittaa niiden asioiden puolesta jotka jäi tekemättä, noo tulehan niitä kesiä vielä. Ei tämä ei ollut se kaikkien aikojen paras loma jota muistelen lämmöllä vanhana. Tämä tulee olemaan se yksi kylmimmistä ja sateisimmista kesistä. Huonomminkin olisi toki kesä voinut mennä, vaikka välillä tuntuikin siltä että huonommin ei asiat voisi olla. Se jos sillä hetkellä olisi sattunut kohtaamaan vaikkapa kaksi metrisen hämähäkin olisi tuntunut lottovoitolta.

Ainakin mäkki rakasta mua se on hyvä tai luulen niin. Oon nyt viimesillä kerroilla siivonnu ku oon käynny mäkis. Hakaniemen mäkissä menin polviltani rukoilemaan rikkalapiota mutta ei ei herunnut. Eipä tuo haitannut koska Sokoksen mäkissä siivosin naisten vessan, pyyhin pöydät, vein tarjottimii, siivosin lattiat, pesin tiskirätin ja hell yes oli kivaa (:

Nyt vähän pelottaa tää päivä. Vielä pelottavampaa on ehkä kirjotuksen taso, lupaan (melkein) joskus vielä tulee hermoja raastava, joka kutkuttaa sopivasti kitalakea nauramaan.

Liisa juu ihan Liisa vaan

p.s meikä osti ekolokise puhelimen joka on tehty kierrätysmateriaaleista. siinä teille wnb hipit
Datattuani kaksi päivää putkeen päätin ryhdistäytyä. Vaikka minulle oikea elämä merkitseekin pitkälti sitä, että päivässä nukutaan max 5h ja loput vietetään rakkaan kanssa skolioosia hankkimassa. Tänään päätin panna pisteen touhuille. Ulos menemisen kanssa ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että ystävä tulla tupsahtaa päivällä meille. Ehei olin muutenkin viittä vaille valmis lähtemään ulos ja nauttimaan kauniista päivästä. Tai no se taitaa riippua ihan siitä mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Olin ainakin hereillä jo yheltä!

Anyway päätimme suunnata meiän mökille joka ylläri pylläri sijaitsee edelleenkin hertsikassa. Hmm viiteen saakka kaikki suju ihan hyvin. Sit piti käydä facebook :is tekemäs jotain huipputärkeetä mitä en ees enää muista. Mun piti soittaa kuudelta ihmisille mut jäin pelaa taxi driver :ii.

Tiedän osaan todella käyttää kesälöman viimeiset päivät arvokkaasti. Voitko kuvitella miten voimakas vetovoima tietokoneella on? No jos et juuri tällä hetkellä ole koneella niin et voi.

Parin minuutin päästä soitan, tai ehken sittenkään. Se on aika paljon pitäis liikutta kättä viistosti oikeelle ja pitäis nostaa puhelin. :D

Ainoo vakavasti otettavissa oleva merkki josta voisin päätellä että oon datannu liikaa on se, että pari kynttä on katkennu ja hmm pari sormea osoittaa arkuuden merkkejä.


Niin ja kehitin dataukselle säännöt. mm niitä pitää hioa, mutta sen teen tuonnenpana kun ehdin kiireiltäni.

1) Ei ole muita huoneita kuin se missä kone on. Keittiö, omahuone jms ovat siirtyneet ihmeellisesti mutta kätevästi koneen luokse. Näsäviisastelijat miettivät tässä vaiheessa vessaongelmaa. Ei en käytä pottaa. Tällekkin ongelmalle on simppeli ratkaisu. Vessahädän yllättäessä sinä voit;

a)pistää simisi vessaan tai b)yksinkertaisuus on kaunista wc

2) Ei ole olemassa muita kieliä kuin englanti yhdistettynä lyhennettyyn suomen kieleen; ju zomg

3)ulkona on huono ilma ja sinua ei kukaan kaipaa

Superfantsuu kesää vietit sitä sitten ulkona tai rakkaasi kanssa skolioosia synnyttämässä

p.s en oo unohtanu lupausta kesän parhaat palat tulee pian. ole siis huomiolla

Claudia

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 18:07

Mikä maa se sellainen on, jossa rasismi ja skiniys on oikeastaan ihan ok, koska valta osa sen kansasta on juntteja?

Mikä maa se sellainen on, jossa esim. poliisit kohtelevat nuoria huonosti?

Mikä maa se sellainen on, jossa, kun alaikäinen soittaa ambulanssin ei tapausta luokitella kiireelliseksi, mutta kun sen soittaa aikuinen tulee apu heti?

Mikä maa se sellainen on, jossa jos nuori pyörtyy on hän aivan varmasti aineissa?

Mikä maa se sellainen on, jossa jos jossain tapellaan keräännytään sen tappelun ympärille, joko sankoin joukoin tai sitten vain kävellään ohi?

Mikä maa se sellainen on, jossa vielä vuonna 97, kun isä löi keskellä katua iltapäivällä vaimoaan ja lastaan käänsivät muut ihmiset katseensa pois?

Mikä maa se sellainen on, jossa jos jotakuta lääpitään ovat muut niin kuin eivät huomaisi mitään?

Mikä maa se sellainen on, jossa poliisin mielestä nuoren esittämään kysymykseen voi vastata ei kuulu sulle ja ala vetää?

Mikä maa se sellainen on, jossa ei mukamas ole korruptiota, mutta on?

Mikä maa se sellainen, jossa muutokset tapahtuvat hitaasti, jos ollenkaan?
(esim. makeisveron pois ottaminen kesti ja kesti)

Mikä maa se sellainen on, jossa elinkautinen on pelkkä vitsi?

Mikä maa se sellainen on, jossa poliisin/ambulanssin tulo kestä ja kestää?

Se on minun rakas Suomi

oy wat a pörfeeekt deiiTorstai 05.06.2008 17:52

Eilen oli ehkä maailman täydellisin päivä. Kaikki meni just eikä melkein niin nappiin, ku halusinki.
Mun varpaat oli verillä kiitos hyvin laadukkaiden kenkien, joista on kiittäminen myös siitä, että ihoa lähti aavistuksen verran jaloista.

Eilen hetken ajan koin olevani hyvin suosittu ja haluttu tosin mielikuvaa kesti sellainen reilu parisen minuuttia. Syynä tähän mielikuvaan oli se, kun sellaset tosi komeet kollit, okei se nyt on vähän makuasia. Sun mielestä ne äijät saatto olla tosi komeit ja nam, mut mun silmää ei viehätä sellanen 40+ haiseva rupinen spurgu. Kuitenkin ensimmäinen halus painella ja toinen oli valmis rakastelemaan. Kieltäydyin molemmasta, koska tupakkaa mä vaan halusin.

Sitten sitten myöhemmin oli tosi jees lähtee Böölee, ku ei ratikat oikein kulkenu, mut vitun jees hypättii johonki 3x, jos oli kuskina Hkl :n Kimi Räikkönen ajotyyli ihan sama ja suomee osas yhtä hyvin, kuin Kimi speaks english. Hihi kimi ei vitus pelaa pingist. Bööles oli tosi jees, ainaki hyttysil oli veriset bileet.

Maailman ehkä yks parhaimmista jutuista tapahtui kotimatkalla. Tapani mukaan hiihdin kanooteillani, kokska olin hyvin loukkaantunut syystä, jota en nyt muista, mutta vakuutan sinulle hyvä lukija, että syy loukkaantumiseni ei toki ollut mikään pieni. Kulkisitko sinä mukamas hilpein mielin, jos joku sanoisi sinulle, että huoneesi lamppu on ruma?

Aiheeseen takaisin. Hiihdettyäni pienen tovin pysähdyin parvekkeen alle odottelemaan tovereitani. Siinä seistessäni joku ystävällisesti oksensi mahdollisesti kaatoi viinaa mun päälle. Olin ihan vitun jipoissa ja kaikki sai varmasti kuulla, kuinka naisellinen huuto minulla on ja tulin taas siihen tulokseen, että suomen kieli ei sisällä kauheasti kirosanoja.

Lomaa on nyt menny 5 päivää ja pistää miettii, että mitä voi vielä tapahtua?
Voinko minä enää kokea enempää ahaa elämyksiä?
Eikö viime kesä riittänyt?

anyway ihanaa kesää, Claudia

ota chillisti dokaa villisti @sommerSunnuntai 01.06.2008 19:50

Eilinen lähenteli varmasti maailman turhinta päivää. Ei sillä, että musta ois tosi surullista, että peruskoulu on ohi. Vaikka juu onhan se outoa, ettei kesän jälkeen enää mene armaaseen oppilaitokseen ja näe niitä ihmisiä.

Aamulla tulin siihen tulokseen, ettei alkoholi todellakaan sovi minulle, ainakaan paljoa nautittuna.
Kiitos en halua kuulla yhtään mitään eilisestä. Minulle riittää aivan mainiosti se tieto, että olen juossut Töölönlahdella ilman paitaa. Se, joka väittää, että menin uimaan suihkulähteeseen valehtelee. Totuus on se, että minun piti kastaa varpaat, mutta allas olikin liukas. Kas kummaa jalkani eivät pitäneet ja womps uinti piristää aina. Säälittävää räpiköintiä oli ilmassa, kun yritin päästä ylös. Huomaa, että olen rapu. Tuntui, kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa elämässä juomassa. Alkoholi määrän puolesta ainakin.

Kyllä minä tiedän tai ainakin voin hyvin kuvitella miltä näytin. Turpaan saanut kojootti oli eilen varmasti kauniimpi, kuin minä, mut heei mitäs pienistä.

En sano, etten juo enää koskaan, koska sitten ainakin juon hyvin pian. Sanotaanko, vaikka näin, että selvänä maailma näyttää paljon kauniimmalta ja mahdollisuudet pysyä elossa ovat suuremmat.

Siistii mulla on tosi paljon mustelmia ja naarmuja jne, mut ketäpä kiinnostaa? Ei ainakaan minua, joka jostain syystä lukee aina kaikkien merkinnät, jotka koostuvat lähinnä siitä, kuinka se ja se ja niin mä oltii niin wasted ja sit hahhaaa nii ja sit mul on siel ja siel ja siel mustelma.

P.s mun puhelin ei toimi ja vitun kivaa kesssää<666
liisa

OtsikkoKeskiviikko 09.04.2008 01:24

Onhan tämä aika myöhäinen ajankohta käsitellä viikonloppua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lupasin mainita ainakin kaksi pojankloppia, jotka hallitsevat viinan naukkailun vähemmän sivistyneen oloisesti. Herrat joivat rommia ja ilta päättyi toisen osalta niin, että häneltä tuli verta nenästä ja kenties suusta, lauloimme myös GNR :ää lauantaina ja niin harvinaista kyllä minä EN ollut kännissä.

Se siitä sitten, ketä kiinnostaa miten kukakin on viettänyt viikonloppunsa? Kuka haluaa lukea sivukaupalla siitä, kuinka meitsi oli niin v1tun wasted ziit pullost viinaa ja sit oon muutenki vävhäC angst ja kaikki menee aika kurjasti. )): Niin ehkä minulla on ongelma sen suhteen mitä ihmiset kirjoittavat.

Kenelläpä ei olisi ongelmia? Ongelman saa mistä vain ja niitä on isoja ja pieniä, mutta miten vertailla ongelman suuruutta? Toisen iso ongelma voi olla se, että on YK (=yökastelija) ja toisen iso ongelma voi olla se, että ei löydän oikean väristä kynsilakkaa päivän vaatteisiin.

Miten minä inhoankaan niitä ihmisiä, jotka vertailevat omia ongelmia minun ongelmiini ja joko vähättelevät minun ongelmia tai nostavat kirpun pöydälle. Jos minulla on ongelma jonkun asian suhteen ja se sattuu olemaan iso, miten minua kiinnostaakaan kuulla, jonkun sanovan, et ei toi oo mitään ja kuule mä oon sua vanhempi ja mulla niitä todellisia ongelmia oikeasti on.

Niitäkin ihmisiä on, jotka kaivavat ongelmia asioista, jotka eivät oikeasti ole ongelmia. Yh on myös ongelmanuoria ja ongelmajätettä. Sanan ongelma voin vielä jotenkuten selittää itselleni, mutta, että olisin myös ongelmanuori tai jäte.

Voiko se sitten olla sama asia? Ongelmanuori ja ongelmajäte siis. Jäte on huono, joten nuorikaan ei sitten kai ole pekkaa pahempi.

Miellyttävää olen jäte, kenties paristo? (:

liz

Smart 'n DummyPerjantai 28.03.2008 14:57

Huomasin olevani sangen fiksu. Tai siis tietenkään en sitä nyt vasta huomannut, koska olenhan sen aina tiennyt ja kukapa ei. Miten loukkaavalta kuulostaa pelkkä ajatuskin, että joku saattaisi epäillä minun älykkyyttäni. Niin mikä sitten edes tekee ihmisestä fiksun? Miten erotelleen tyhmä ja viisas ihminen toisistaan?

Koulussa tyhmät ja viisaat eritellään kokeilla. Jos saat kokeesta nelosen/vitosen olet tyhmä. Otetaan esimerkki. Sinulla on historian kokeet ja aiheena on antiikin aikainen Rooma. Sinä olet opiskellut ahkerasti sen kolme viikkoa mitä on ollut aikaa lukea, mutta siltikin asiat eivät oikein mene päähän. Lopulta koepäivänä olet saanut päähäsi jotenkuten koealuuen, mutta eräät asiat takkuilevat muistissasi. Kappas vaan kokeen saatuasi huomaat, että siinä ei pahemmin kysytä mitään, mitä sinä olet saanut vaivallasi päähän, vaan juuri ne asiat, joita et tiedä saat siis nelosen tai vitosen ja olet kaikkien silmissä tyhmä.

Eräs kaverini sanoo minulle taannoin, että NAISET ovat TYHMIÄ. Väitettään hän perusteli sillä, että, kun naiset hankkivat jotain uutta, kuten uuden paidan soittavat he heti kaverilleen ja pyytävät he kaveriaan tulemaan katsomaan, mutta mies joka esittelee uutta harkintaansa koko maailmalle yhtä hartaasti kuin ME NAISET on vaan jätkä. Hän myös totesi, että kyllä hän on älykäs sillä perusteella, että kun hän teki jonkun älykkyys testin oli tulos se, että häneltä puuttui 9 pistettä päästäkseen Mensaan. Tästä voimme päätellä, että kaikki Mensassa olevat ovat älykkäitä ja älykäs ihminen on se, joka saa netissä, testissä oikean vastauksen.

Aiheesta mies on fiksumpi, kuin nainen voi kiistellä loputtomiin eikä se ole edes pointti. Toiset sanovat, että minä olen fiksu, koska puhun niin monta kieltä. Sujuvasti 4 ja 2 kangertelee. Ei se tee minusta viksua, jos puhun monta kieltä se tarkoittaa, että olen kielellisesti lahjakas tai sitten sitä, että minulle on pienestä pitäen puhuttu noita kaikkia kieliä.

Lintsaavatko älykkäät ihmiset?

Loppujen lopuksi minä uskon, että kaikki ovat yhtä älykkäitä. On vain paksupäisempiä ihmisiä. (:

liz

яйца и пасхаTiistai 25.03.2008 00:24

Voivoi olen iloinen. Olen oppinut ihmisten tavoille ja siksi olen koko päivän onnitellut itseäni.
Onneni johtuu siitä, että tämä pääsiäinen ei mennyt yhtä vituiksi kuin aikaisemmat. Ei tällä kertaa en nauttinut viimeistä kulausta ja ei jalkojani ei pesty missään ja ei tällä kertaa en juoksennellut lähes alasti Vallilassa.

Valehtelisin, jos väittäisin, edelliset pääsiäiset ovat olleet elämäni parhaimpia hetkiä. Tai no voisivathan ne olla, mutta kun en oikein muista mitään.

Tänä pääsiäisenä satoi lunta ja jollain saattoi mennä kaikki vituiksi, mutta väliäkös sillä enää?
Helpottavaa on se, kun huomenna pääsee kouluun, kyllä koulu on elämäni ja opiskelu on intohimoni mikään muu elämäntapa ei tulisi kuuloonkaan. Oikeastaan vietin koko loman hyvin intellektuellien ihmisten seurassa ja puheenaiheet kuten globalisaatio, suomen ympäristöpolitiikka sekä ilmastonmuutos vilahtelivat ehkä keskusteluissa hivenen liian usein.

Harvalle ihmiselle oikeastaan loppujen lopuksi sopii alkoholi ja minä en ole niitä harvoja, joille se sopii. Tiedän ihmisiä, jotka selvin päin ovat hyvin mukavia, mutta kännissä onnettomia luusereita, jotka tekisi mieli keihästää saman tien. Kaikkien huonoksi onneksi ihmiset muistavat aina sen ensivaikutelman, joten jos esittäydyt jollekin ensimmäistä kertaa elämässä kännissä, vaatteet kaikkea muuta, kuin päällä ja oksennusta muualla kuin vatsasi sisällä jäät ikuisesti mieleen juuri noista seikoista teit jatkossa mitä teit. Ihmisiä ei pitäisi tuomita sen mukaan miltä ne vaikuttavat, mitä on muilta kuullut tai ensivaikutelman mukaan, mutta kaikki tekevät niin.

Miksi?

Maine lähtee liikkeelle heti parista ensimmäisestä tapaamiskerrasta. Juoppo on aina juoppo samaten huora ja ne leimat eivät lähde ikinä täydellisesti pois ihmisten mielistä.

"Kun kerta vaikuttaa pelleltä ja btw se sönköttää kännis eikä se ja se pidä siit, joten ei mulkaa oo mitää syytä tutustuu siihen. Jjep pelle se on. Jaa, että miksikö? No, kun muutkin sanovat niin ja ootsä kuullu sen maineest? Plus näitkö sen tänää?"

pääni huutaa tupakkaa siksi niin sekalaista joojoo seliseli.

Limppu

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 21:20

voivoi, että olen onnellinen! Oon VIP jonottaja suomalaises kirjakaupas. Ens yön vietän näyteikkunas, jee! Seittemält mul on kädes uusin potteri<3

hämähäkki huomenna kello kuusTorstai 06.03.2008 00:37

Mikä on minun pahin pelkoni, entäpä sinun kuomaseni? Mitä kuuluu vastata kysymykseen mikä on sinun pahin pelkosi? Onko väärin sanoa, että no se jos housut repeis? Pelkoja on niin erilaisia, ettei oikein voi sano yhtä pahinta pelkoa, vai voiko?

Miksi ihmiset edes ylipäätänsä pelkäävät ja niin omituisia asioita? Eräs hyvä ystäväni pelkää lintuja. Jos lintu tulla tupsahtaa lähemmälle kuin kymmenen metrin säteelle olet juuri tavannut steppauksen ja polkan maailman mestarin.

Myös tulevaisuus pelottaa, vain sen takia, koska ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Jo huominen on tulevaisuutta, muttei miksei kukaan pelkää huomista? Toki ne pelkäävät, joita esim kiusataan koulussa jne., mutta me joilla menee suht koht hyvin emme pelkää seuraavaa päivää. Huomisesta päivästä kuitenkin tiedän enemmän kuin maaliskuusta 2019. Okei tiedänhän minä huomisen päivän sään, tai no tietäisin, jos katsoisin, mutten katso, koska se tuo yllätyksen olon, kun katsoo aamulla ikkunasta ulos ja saa tietää millainen sää on.

Onko tullut mieleen, että huomenna kaikki voi kuitenkin muuttua? Kaikilla kuitenkin on tulevaisuus, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että tietää varmuudella, että kymmenen vuoden päästä Sörnäinen ja sen lähiympäristö, lähinnä kadut ovat yhtä kuin koti.

Claudia