IRC-Galleria

Koin eilen valtavaa ärtymystä kaikkia sankareita kohtaan. Tarkoitan siis että katselin taas Sormusten herraa ja teki mieli ampua Frodo pumppuhaulikolla. Ärsyttää ihan sikana kun tommoiset joilla nyt sattuu olemaan kohtalona maailman pelastaminen tms. voi tehdä tai olla tekemättä ihan mitä vaan mutta silti niitä palvotaan ja niiden puolesta kuollaan ja niille nostetaan maljoja. Yleensä ne vielä on raivostuttavia angsteja, jotka todennäköisesti mokaa tai aikoo mokata jollain ratkaisevalla hetkellä (eli ainoo paikka kun niiden pitää tehdä jotain) "emmä haluukkaan". Sitten kaikki oikeasti urheat maineettomat kumppanit on että voi vittu. Ja sitten käy hyvä säkä ja mänttisankari onnistuu vahingossa. Sitten kaikki on taas wooooo.
Kun maailma on pelastettu, hobitit menevät kaljalle.

Toinen asia mikä ärsyttää on psykologian kirjoitukset. Mitä mä oikein ajattelin kun kuvittelin voivani pystyä siihen? No joo, kohtuu selkeitä juttujahan ne on, ja melkein kaikki kirjat luettukin (ajoissa) mutta ongelmaksi koituu se sama, mikä koitui filosofiassa. Eli se, että ne helvetin teoriat menevät sekaisin! Kerropa jotain Piaget'sta ja postformaalista ajattelun kehityksestä. joo mä kerron. EN TODELLAKAAN TIEDÄ mitä mieltä joku helvetin Piaget on, tai Mahler. Tiedän mitä mieltä James-Lange ja lazarus ovat. Ja Freud, mutta ne on niin tavallisia ettei niistä kyllä vahingossakaan löydy kokeesta sanaakaan. Saakutti.

Aladdin tuli tänään Disneyltä. Vanhakin vetristyi kun ne oli niin sulavia. Pitkästä aikaa noitakin näkee. Noita näkee. niinku, hahahha. -_- Olen ratkiriemukas.