IRC-Galleria

iloissa illastakaa.Sunnuntai 29.01.2006 14:58

aarggh. mistä noi kaikki nyt yhtäkkiä tulee kerrallaan kaikki ärsyttävää.! Eli siis, en tiedä tavuakaan miten pitäisi kaikki päivityksetkin hoitaa. ja ne pitäisi sit jo keskiviikoks olla tai ei oo kokeeseen asiaa, mutta selviän siitä jotenkin(heidin + kumppareiden avulla) sillä en pahimmissa painajaisissanikaan voisi kuvitella joutuvani samalla opetuksella uudestaan sylkykupiksi. Lisäksi tiistaina se hemmetin musiikinkoe johon mulla ei oo mitään materiaalia, paitsi kirja josta apua on ehkä sellasen 30% verran, joka onneksi riittää. Ja ohhoh ku toi koeviikkoki sit alkaa lauantaina ruotsilla. namnam, siitäki pitäisi ne poissaolemiset selvittää ku on kerinny tulla vähä liiaksi niitäkin. Maanantaina rakaspsykologia läpihuutojuttuna, siitä tosin haluaisin saada >9, joten ehkä pieni panostus sitäkin kohtaan tekisi terää. Maanantaiksi myös matematiikan valmistavalle viimeistään pitää palauttaa se tähti jota en ole vielä vilkaissutkaan mutta kaikkien mukaan se on aika yksinkertainen.. ja matikankoe tuottaa ongelmia ehkä aika paljon,k oska en ole tähän mennessä ollut mitenkään perillä yhtään mistään. sitten kuvaamataidonkoe, sivut aika lyhyet ja ei hätää. sitten jotain enkkua ja sitten onkin ohi koko homma ja sinä perjantaina ei ole koulua.<3 ja sitten kaikki alkaa alusta. :< ja uusi jakso. Ranskan kutoskurssi jeajea, pitäisi siihenkin sitten keskittyä paremmin jos sen vuoden päästä meinaa kirjottaa. koulu, jeah.vähän kyrsii mutta kaipa se on tätä elämän kovaa koulutusta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.