IRC-Galleria

Joo. Ei näin. Syytän kirjastotyöntekijöitä. Syytän Suomen animepiirien offshoot rehausskeneä. Itsehän en koskaan.

Tai no. Jos nyt analysoidaan vähän paremmin, niin kaikki on ollu sen arvosta tähän mennessä. Tullu nähtyä toistaan hauskempia ihmisiä ja tehtyä toisiaan hölmömpiä uusia asioita ilman väliä ympäröivästä maailmasta. Vähän irrallaan kaikesta. Jei.

Jos vielä onnistuis olemaan missaamatta pakollisia opinnäytetyötunteja ja osatehtäviä koulun puolelta, ni kaikki olis vieläki täydellisempää. Ihan sama. Apteekista saa kuitenki Buranaa.

Oon selkeesti missannu jotain. Kaverit on jo vuosia pelannu pöytäroolipelejä aina väliajoin ja en oo koskaan mitenkään ollu kinostunu niistä seteistä. Vuos sitten tosin mietin, että vois olla kivaa. Kuitenkin vasta tän vuoden vaihtumisen hetkellä totesin näille tyypeille, että joo, voisin kokeilla. Ja helvetti. Sehän oli hyvä veto.

Tää pieni kaveripiiri oli alottanu tilkan aikaa sitte hauskan scifitaustasen pelin ja pelannu sitä omilla hahmoilla pari skenaariota. Mutta just nyt tilanne oli hyvin muuttunu, et oli tyhjä tilanne, josta jatkaa hyvin. Kaiken lisäks näiltä sankareilta puuttu pilottihahmo. Ja loin sitte salakuljettajapilotin pohtimalla viikon verran, ja ite pelisessiossa olin kännin ja krapulan välimaissa ja kirjotin nopeesti loogisen taustan sille hahmolle. Ja pelinjohtaja kirjotti mut sisään siihen maailmaan ja muiden pelaajien keskuuteen ilman ongelmia, koska se mun hahmo oli pilotti, jolla oli oma alus. Eli just jotain, mitä tarvittiin anygays. Jei.

Olin kattonu kolme sekuntia jotain pöytäropeohjeita, et miten tommosta pelataa, eli osasin silleen odotella, et tulee jotain olennaista ja yhdistelin sit oman hahmon taitoja sopiviin tilanteisiin. Ja pääsin heittelee noppaa heti ku mun hahmolla oli just sopivaa taustaa pariin keissiin. Lopputulos oli harvinaisen hupia. Tykkäsin heti. Löysin itteni kännipäissäni baarin naistenvessasta mieshahmolla, josta löysin lavuaariin kuseskelevan varastetun tavaran diilerin, jotta yks toinen pelaaja sais mahdollisesti lisää kamoja. Pelinjohtaja oli hirveen hyvä keksii ja kuvailee hauskoja ja jänniä tilanteita.

Ja nää muutki pelaajat näemmä tykkäs mun hahmosta. Päädyin jopa kesken session vielä painimaan yhen toisen pelaajan kanssa, ku oma hahmo oli eniten pimennossa kaikesta maailman jännemmistä seteistä, ja oli painumassa vittuhun, ku toinen hahmo yritti pysäyttää. Heitettiin sit noppaa vastakkain ja pääsin vetäsee tätä tuttua käkättimeen. Ja samalla avaamaan omalle hahmolle toooosi salaisia juttuja, ja siten sitomaan sitä vielä tiiviimmin siihen maailmaan ja tohon muiden hahmojen porukkaan. Muut kaverit tykkäs mun hahmosta ja sen toiminnasta. Jeejee. Kaikilla oli kivaa. Whii.

Nyt täytyy vaan toivoa, että mulla on tarpeeks aikaa sijottaa tohon. Mielelläni jatkan tota ja kinostaa mitä tapahtuu ja mitä kaikkien hahmoille tapahtuu kans. Sinänsä toi peli oli tavallaan hauska, ku se ei ollu semmosella tosi tiukalla d&d-säännöillä pelattavaa, vaan enemmänki tommonen, et luodaan tarinaa laajasti pelaajien toimesta ja mielikuvitus on rajana sille mitä tapahtuu. Pelinjohtaja vie aina joihinki isoimpiin keisseihin, joissa pelaajat saa sit pienen kuvailun jälkeen keksiä ihan ite, mitä ne tekee. Ja esineet on suhteellisen rajottamattomia. Niitä joko on tai ei oo riippuen hahmojen skilleistä, kuvaillusta erikoisvarustuksesta tai vaikka ympäristöstä. Ei tarvii pitää kirjaa jokaisesta vitun laastarista tai ammuksesta.

Mietiskelin siinä pelin kulkiessa, että vois kanssa olla ihan kiva olla pelinjohtaja tollasessa pelissä. Tykkäsin tänhetkisestä pelinjohtajasta ja kuulemma tää yks meidän pelaaja on kans ihan vitun hyvä. Paha sanoo. Ehkä olisin liianki tiukka. Ja onneks turha miettiä tommosia juttuja. Ei mulla oo aikaa. Ainoita hienoja asioita mussa itsessäni on ihan järkyttävä yliaktiivinen mielikuvitus anygays, ni voisin olla tommosessa ihan hyvä. Mut aika. Ei vaan riitä. Vaikken ikinä oikeesti tee edes yhtään mitään.

Miten mun kaikki aika menee hirveellä kiirellä siihen etten tee mitään?

Tänä vuonna:

-Pääsin eroon turhista toiveista, joita jahtasin viimeset viis vuotta
-En löytäny ylemmälle hommalle mitään korvaavaa, mutta ENS VUONNA UUS MAHDOLLISUUS JEEEEE
...
... ...
... ... ...

Voi vitun urpo lapsi.

Taiteilijat on aina hyötyny tuskasta ja synkistä ajatuksista.

Nope.

Muu maailma on hyötyny niiden tuskasta, koska se on ollu syynä taideteoksien syntyyn, jotka on parhaillaan antanu koko maailmalle jotain.

Olisin varmaan aika taiteilijamaisessa kunnossa just nyt. Dopamiinia nostavat aineet on siitä hauskoja, että ihan sama mitä niillä haetaan, ni ne vaikuttaa aina tunnevasteeseen. Mikä vitun sana toi ees on?

Oon väsyny fyysisesti. Takana luoja ties kuinka pitkä aika pohjatonta tyhjyyttä. Elää maailmassa, jossa mikään ei anna enää mitään. Se paskalle vitsille nauraminen tuntuu oikeesti yhtä vähäpätöseltä ku hengittäminen. Paremmat vitsit ei jaksa edes kiinnostaa. Neki vaatii aina melkeen enemmän resursseja, ku mitä ne antaa.

Toki. Oon aina ollu tasalämpönen sato tulta tai jääpiikkejä. Oon rauhallinen tilanteissa, joissa muut menettää hermonsa. Mutta sit taas jos ite menetän hermoni, ni sit taivaat räjähtää.

Sama pätee ihan kaikkeen tunnemaailmaan mun pään sisässä. Mua on tuhannen vaikee yllättää millään. Jos nään kadulla moottorisahalla teurastetun pikkulapsen, ni saatan todeta, et nyt on näin tällä kertaa, eli jospa sitä soittais sinitakit paikalle. Mutta sit ku se pikkulapsi tallusteleeki kirkkaassa aamuauringossa kadulla isän ja äidin välissä niitä molempia kädestä pitäen, ni mun silmistä saattaa lähteä Niagaran vesiputoukset ja jalat karkaa alta.

Mutta noi myrkyt. Ne buustaa ääripäitä. Kaventaa toki sitä ei kenenkään maata. Helpompi siirtyä jolleki puolelle rajaa. Aika harvoin mä kuitenkaan hysteerisesti nauran. Oon usein sillä puolella rajaa, jossa on sateinen yö.

Just nyt. Tää fyysinen väsymys. Ikuinen menneisyyteen tuijottaminen. Ja ne kaikki tahot elämässä, jotka vaan vaatii, toivoo tai pyytää multa jotain. Kalenterissa ei mitään. Sääennuste lupaa sadepilviä.

Näytän varmaan ihan rauhalliselta. Mutta pään sisällä joku kirkuu niin lujaa, että mun korvat meinää räjähtää irti. Ja helvetti silti. Mä teen jotain koulutehtäviä ja suunnittelen jos lähtis illalla näkemään tuttuja ulos.

Mitä? Seesteinen elämäntapa auttaa sisäisiin ristiriitoihin. Mennään toki tekemään, kun jotain on hyvä tehdä. Ei se huuto lattiaa potkimalla lakkaa.

No loppuis ainaki vähäks aikaa. Vaan, jotta vois alkaa toki uudestaan. Ihmisillä vastaavissa tilanteissa on vaan yleensä se joku hetki, missä ne menee lopulta yli kaikkien rajojen. Ja sit seuraa aina jotain isoa. "Kiitos riitti. Hauleja aamupalalla lutkust inee."

Maailmalla dopamiinia buustaavia lääkeyhdisteitä ei yleensä suositella käytettävän jos ne aiheuttaa vahvoja negatiivisia tunne-elämyksiä. Suora kytkös kuolleisuuteen kai. En osaa sanoa tekeekö ihmiset itsemurhia enemmän täysin tuskankitkerässä tilassa vaiko vasta kun ei tunnu enää miltään jatkaa olemista. Onneks oon ite niinki onnellisessa, tai no voi sen toisinkipäin ajatella, tilassa, että oma itsemurhariski on nolla. Ei pysty. Ja koko elämän mä oon tottunu elämään surun ja murheen kanssa. Sitä on tässä maailmassa just tasan niin paljon, että ei oo heti keneltäkään loppumassa, joka haluaa sitä kokea.

Ja joskus, ihan, vittu, joskus, mä kyllä hymyilen. Hiljaa kauniisti sydämellä. Silloin, kun et ole näkemässä.

Mutta jos nää jotkut hetket, mitä mun silmien takana tapahtuu, vois jakaa. Joku toinen vois yrittää olla. Olla niin, että elää, vaikka joka paikkaa musertaa aivan suunnaton tuska.

Mutta turha valittaa. Se äiti, jonka pieniltä lapsilta joku ihmishirviö katkas kaulat äsken, voi kertoa paremmin kuinka sattuu. Vaikka silti. Voin mä todeta. Oon menettäny rakastamani asiat. Oon menettäny rakastettuni. Oon menettäny tulevaisuuteni.

Realistina silti voin todeta joka ilta: Huomenna saattaa olla parempi päivä.

Meinasin olla myöhässä viime viikolla. Menin suihkuun ja tunnin ajan olin putoavassa lentokoneessa uudestaan ja uudestaan miettien ulospääsyä.

Mun mieleni on sellanen, että voin uppoutua lukemattomiks hetkiks johonki ihan muualle, ku missä oikeasti olen. Mieli kuljettaa mut galaksin toiselle laidalle hetkessä, ja toisessa samanlaisessa hetkessä halki ajan.

Välillä siitä on hyötyä. Useimmiten ei. Mutta suurin juttu siinä on, että voin elää elämiä ja tilanteita, joissa olen ollut tai en koskaan tule olemaan. Ja mä tunnen vahvasti. Pahimmillaan istun hautajaisissa ja koen kaiken sen uudestaan, minkä olen jo aikasemmin kokenut. Olen melkeen siellä. Nään ja tunnen kaiken.

Ei tarvitse kun jonku satunnaisen asian, joka vaan laukasee mun ajattelun. Ja sit kuluu aikaa. Oon muualla. Ja liian usein en missään hauskassa paikassa. Luen uutisen nälkää näkevistä lapsista pimeimmässä Afrikassa. Ja sitten pufff, olen siellä. Katson vierestä, kun langanlaiha äiti hautaa pientä tytärtään. Enkä voi tehdä asialle mitään.

Ja sitten toisella hetkellä olen jossain, missä vaan. Halaan jotain ihmistä. Ja siinä on parasta olla. Ja silti se ei ole mitenkään todellista. Haave. Toive. Muisto?

On vähän vaikee jakaa se, mitä pään sisällä liikkuu. Ei halua päästää sinne ketään. Ei halua antaa muiden nähdä tai missä olen, mitä tunnen tai mikä olen.

Tosi heikko. Tosi vahva. Ulkona ajasta ja paikasta. Vähän ehkä...

Se8n.

Vali vali vali vali vali vali vali vali...

Kaikki on paskaa paitsi kusi. Maailma on mua vastaan, yyyyyh. Mun sydän on musta ja koko maailma on... vittu, hatusta.

Oon ilahduttavan epästabiili. Mut se onki hupia. Ja on aina ollu. Jos oon menny vuosien saatossa huonompaan suuntaan, ni eipä oo ollu hirveesti asioita viemässä parempaan. Ja ainahan mä oon ollu, se, joka tekee ne virheet, joita muiden ei sit tarvitse tehdä.

Joskus, aina välillä, vielä onnistun. Tiistaina olin keikalla soittamassa ja laulamassa. Oltiin ekana lavalla ja laitettiin ilta käyntiin. Oltiin ihan hyviä. Muutkin oli. Loppuillasta oli enää hardcoreimmat kuuntelijat paikalla. Muut esiintyjät oli jo lähteny. Baari oli vielä hetken aikaa auki. Laitettiin kavereiden kanssa sähköt laitteista pois. Vedettiin Niin minä neitonen... ja koko yleisö laulo mukana ringissä keskellä lattiaa. That's how you end it.

Joskus, aina välillä...________________________________

________________________________Kaikki on ihan hyvin.

Kävin Tampereella ilmasen viinan bileissä. Ja mulla oli siellä kymmenien ihmisten seurassa niin yksinäistä, et lähin sieltä kävelylle ulos pitkäs aikaa ja join vaan omia.

Kun bileet vihdoinki loppu, ni musta oli sentäs silti hyötyä. Autoin pakkaamaan kamat veke sieltä. JA! yks ihminen oli sen verran sydän syrjällään, että kävin juttelemassa sille, jotta se piristyis. Olin vaan niin humalassa, et oli vaikee puhua kunnolla ja kuulostaa selkeeltä ku sammals. Mutta kaiken sen mun yrittämisen jälkeen jossain vaiheessa katoin sitä tyttöä ja totesin "mä oon kyllä selkeesti tosi huono tässä (piristämisyrityksessä)". Ja sit se tyttö repes vihdoinki nauramaan. --> Eli olinpas sittenki PARAS!

Ja en tykänny joistain ihmisistä siellä ollenkaan. Sit piti muka esittää kaikille, et on mukavaa. Oli perseestä. Onneks vaan välillä. Kivojakin ihmisiä oli. Miu.

Haluun halin. Syliin. Semmosiin paikkoihin, joita ei enää ole. Vieläkö on mun pakko jaksaa täällä yksin näin, ystävä rakas?

Elikkäs. Oon todella pitkästä aikaa näemmä lupautunu lähtemään keikalle, ja tällä kertaa kyseessä on jopa ei jonkun firman kaoottiset pikkujoulut eikä Maijan ja Jannen ruusuisat häät, vaan ihan muuten vaan semisti vapaamuotonen rock/folk/pop/taidepläjäysSEKOILUtapahtuma.

Me polkastaan ilta käyntiin kahen jonku randomin tyypin kanssa joskus kasin pintaan ja soitellaan joku ehkä tunti+? (Toinen niistä kavereista on entinen linnakundi ja toinen taas vitun tiukka veitsenkäyttäjä. Truu stoori.) Sit ilta jatkuu parin muun porukan toimesta. Jotka on ite asiassa MAHDOLLISESTI ihan hyviksiä. Tosin tää mun linnakundikaveri on lauteilla vielä loppuillasta toisessa porukassa isommassa kännissä. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, ni soittoa saattaa olla suht spontaanistikin pitkin iltaa. Näkee sit paikan päällä. Ehkä maybe, ehkä maybe. Soittojärjestyskaaos ja hevoset lippuluukulla.

Mulla on ollu viime viikkoina järkyttävin aikapula suunnilleen koskaan, eli oon aivan liian vähän valmistautunu tohon hommaan, enkä vieläkään muista ulkoa ku ehkä suunnilleen kymmentä prosenttia biiseistä. Tai edes muista, mitä oon menossa esittämään. Tai jotain. Tulee muuten olemaan hauskaa.

"Mikä tää biisi on? Millä tää alkaa? Mikä mun nimi on?", saattaa olla joka toisen biisin teema omalta kohdalta. Jipii. TAI SIT UUDELLEENSYNNYN ENNEN KEIKKAA JA OON PARAS! Ihan yhtä mahdollista. Betting is open, boys and girls.

Ja niin joo. Laulelen suurimman osan meidän setistä ja ehkä esitän muka osaavani soittaa kitaraa soittamalla paria eri sointua taiteellisesti tekemällä siitä soittamisesta hirvittävän vaikeen näköstä. (Koska se on. Mulle. Koska en tiedä salee, mitä oon tekemässä.)

Meidän setissä on enimmikseen folkkia, irkkumusaa, merihenkisiä biisejä, pari pop-iskelmää ja "Suurta Taidetta". Jos yleisö on tarpeeks vaikeeta, ni heitetään yks Morrisseyn biisi sekaan. (Ja sit itketään. Ja nauretaan. Ja kirotaan naama punasena maailman hirvittävyyttä. Koska, miksei?)

Jos oot siis ens tiistai-iltana 30. päivä tätä kuuta Helsingissä vailla tekemistä ja pidät itsensä sivistämistä uusiin kulttuuritempauksiin tutustumalla todella fiksuna ja filmaattisena toimintana, ni tuu ravintolalaiva Wäiskiin. Voidaan opettaa sulle pari biisiä, joita voit lauleskella keskenäs aina iloja ja suruja kohdatessas.

Narikka on 3e. Ota kalja tai sata kaveriks, ni seuraava työpäivä tuntuu enemmän aidolta elämältä. Eiku ihan oikeesti, ota jallu tai rommi ja lähe siitä eteenpäin. Mä otan ainaki. Ei oo penniikää kii koko hommassa, mut jos kaikki kusee, ni linnakundi joutuu varmaan taas myymään persettä tai kääntämään jonku mummon. Mulla on illassa kiinni vaan mun pa-vehkeet, ku niitä käytetään äänentoistoon. Ja ne on vaa menoerä. Koska salee levii käsiin.

Ps. Jos jotain on joskus tippaakaan kinostanu nähdä meikäläinen lavalla, ni nyt on harvinainen mahdollisuus, ku mä en ikinä oo juuri missään julkisissa mestoissa tykittämässä. (Soita toki heti jos haluut firmas pikkujouluihin juomaan glögiä ja kertomaan huonoja pilluvitsejä. Lupaan muidenki bändiläisteni puolesta, et me ei tulla jos ei jakseta!) En lupaa tällä keikalla omasta laadusta mitään. Paitsi toki, et lopputulos on laadukasta plus miinus kuun ja tähtien asennot. ++ Mulle tarjotut ilmaset tuopit ja Linnanmäen hupirannekkeet.

Pps. Kirjotinki salaa tän melkeen saman tekstin Fuckbookkiin. Ite tapahtuma on tää: https://www.facebook.com/events/270695186464137/https://www.facebook.com/events/270695186464137/

ois pitäny vvvvvvvttttuuuuuuuu käyttää hashtageja vaan joka paikassa. tää ois niin #artistimaksaa

Ekan koulutehtävän palautus ois viimeistään 9 tunnin päästä. Ennakkotehtävä, johon tartuin vasta tänään. Pohjalukemiseks on laitettu noin 250-sivunen pdf Service Designista. Okei, siis palvelumuotoilua, joka on itsessään ihan järkevä ajatus. Koitetaan luoda palvelusysteemi, joka on asiakkaalle ja tuottajalle mahdollisimman helppo. En vastusta. Järjenkäyttö ja uusien ideoiden kokeilu ei oo yhtään huono juttu tässä maailmassa.

Harmi, että toi koko teksti on taas sitä hirvittävää kuraa, minkä takia haluisin niin totaalisesti lopettaa taas koko koulun (ennen ees ekaakaan oppituntia tänä syksynä).

"Tarvitaan hei kuus mind-settiä, että tän homman voi viedä läpi. Ymmärtäminen, ajatteleminen, luominen, filteröinti, selittäminen ja realisointi..."

Suurin osa mun koulunkäynnistä on käydä oppitunneilla, joissa selitetään tommosia "kekseliäitä" korulauseita, jotka perustuu jolleki yksinkertaselle idealle, jonka vois selittää alakouluikäselle parissa hetkessä. Toi koulun pakollinen tuntiläsnäolo rakentaa koko systeemin perustumaan sille, että opettajat tekee power pointteja, joissa ne pyrkii selittämään useemman tunnin koulupäivästä jotain suurimmaks osaks täysin turhanpäivästä dadaa. Ja koko Suomen virastoskene ylläpitää tommosta esitelmöintiä koulunkäynnin päätyttyäkin. Asian voi tarkistaa ettimällä kuinka monta firmaa tässä maassa on, jotka vaan lähettelee asiakasyrityksiin jonku moottoriturvan kertomaan kuinka luodaan innovaatioita.

Koko toi kielellinen tapa, jolla yksinkertasia alan xyz asioita esitetään mukatieteellisesti on musta ihan hirvittävää. Palaa käämi aina, ku joudun kuulemaan sitä kamaa. Koskakohan joku tajuu, että koko toi kieli perustuu ihan puhtaaseen markkinointikieleen. Eli tehdään asioista jännempiä ja mahtipontisemman kuulosia, ku mitä ne oikeesti on.

Ja opetusmetodit perustuu tolle, mitä?

Ihan sama kuinka hankala ihminen oon, ni ei voi olla mun vika etten pidä tippaakaan siitä miten meen kouluun tekemään suurimmaks osaks turhia tunteja. Ja jos joku vielä itkee, että "Sä et oo oikeen motivoitunu tähän hommaan", ni haloo. Motivaatio tulee siitä, että on innostunu eikä siitä, että pitäis olla. Aina voi toki esittää markkinointimiehen tapaan hymysuin, että kuinka on niiiiiin ihanaa ja superhienoa! Ja sit menee himaan istuu sohvalle ja totee ääneen "kettu mitä roskaa".

Mun aivoilla ois pitäny kymmenen vuotta sitte hankkiutua johonki hommaan, jossa teen käsilläni, tai vaihtoehtosesti jotain hommaa, jolla on joku järkevä funktio tietyn määränpään saavuttamiseks, minkä voi tehdä ihan normijärjellä varustettu ihminen.

Mut ei. Luulin aina, että pitää opiskella, että tulee fiksuks ja sit mennä töihin, joissa voi käyttää sitä opiskelussa saavutettua tietotaitoa. (Mikä on toki ihan validi toimintatapa monella oikeisiin töihin keskittyvällä alalla.) Hain kouluihin vaan kouluihin hakemisen takia enkä tienny yhtään mitä oikeesti halusin. Pääsin tosi pitkälle tolla tavalla. Kohta 30v ja ihan pihalla edelleen mitä mun kannattais tehdä. Tutkintoni saan (ehkä) suoritettua loppuun sit joskus seuraavalla vuosikymmenykselläni. Hienoa.

Ja kettu sentään. Ois myös kannanu vetää piristäviä huumeita se kymmenen vuotta sitte, ni oisin ehkä saavuttanu edes jotain. Hyvä ku kukaan ei kertonu mulle aikoinaan, että mun pää on kunnon dopamiininarkkari. Toimintakyky on toivottoman alhanen ilman jotain piristettä.

Tiedelehdessä oli kans hieno artikkeli. Väsymys aktivoi aivoissa hermoradan, joka alkaa välittää lisää dopamiinia. Hienosti kertoo miks oon aina kokenu olevani paljon toimintakykysempi väsyneenä. (Ei että virheidenteko ei lisääntyis väsymyksen takia.) Sama vaikutus alkoholilla. (Humalatila lisää taas virheitä.)

Joskohan saisin ton ekan koulutyön alotettua. Erilaisten myrkkyjen ongelma on siinä, että niillä on rajallinen vaikutusaika. Pitäis tehdä toi kouluhomma nyt tai menee hirveeks kärsimykseks ja tuolillapyörimiseks myöhemmin illalla. Vois kanssa opetella pari hyvää korulausetta ekalle tunnille jos tulee kyssäri käsitellystä aiheesta. Kouluun vaan meikkiä naamaan, siistit kuteet ja teatterilaisen lavallaolomeininki päälle, ni hyvä tulee.

Samoin auttaa ku alkoholi. Saanki yht'äkkiä asioita tehtyä ja mikä parasta, pystyn jatkamaan niiden asioiden tekemistä huomattavasti pidempään ku normisti. Harmi, että mun pitäis onnistua koko ajan muistamaan, että mitä kaikkia asioita mun piti tehdä sen sijaan, että istahdan tähän koneelle ja tässäkin huomaan, että pystyn muuten olemaan myös tässä huomattavasti tehokkaammin. Yuppiaijee...

Joku vois soittaa mulle ja muistuttaa asioista, jotka piti tehdä.

Ja niin. Oon menny lupautumaan takuuvarmalle persnettokeikalle parin kirjastolaisen innokkaan ja sinisilmäsen hassuliinin kanssa. Tarvii sekä mun kamoja, että näemmä mua täytteeks. Tekis mieli soittaa sinne keikan sopimusosapuolille molemmille huutopuhelu, että: "NYT VITTU MITÄ KUSETUSTA, VITTU ET SÄ VOI POIKAHYVÄ LÄHTEÄ TOMMOSELLA SOPIMUKSELLA TAKAAMAAN JONKU VENEEN OMISTAJAN SAMPANJAKARNEVAALEJA! MIKÄÄN MINIKOKONEN MESTA TOMMOSELLA PAIKALLA TEE NOIN VITUSTI FYRKKAA TIISTAI-ILTASIN NORMISTI ILMAN OHJELMAA TAI EDES JUURI OHJELMAN KANSSA! JA VITTU HERRA KYRPÄBAARIMESTARI NYT JOTAIN TOLKKUA PIENTEN SINISILMÄSTEN POIKIEN KUSETTAMISELLE!"

Mutta enhän mä mitään sinne soita. Puren vaan huulta ja otan sit vastaan vitunmoisen laskun jälkikäteen. "Artisti maksaa." Näinhän se Kummeli meitä aikoinaan valisti.

Mut näemmä 30.9 ravintolavitunlaiva Wäiskissä jotain epämäärästä musaa illalla. Sinne vaan joo. Mäki meen kattomaan, ku ehkä kerranki miljooniin vuosiin esitän jotain. Vmp.

Ja ei mun helvetti pitäny tässä istua...