IRC-Galleria

Se on jännittävä tunne huomata olevansa vanha.

Joku on joskus sanonut että lapsuus loppuu silloin kun tajuaa joskus kuolevansa. En tiedä tarkasti tarkoitetaanko sillä sitä hetkeä jolloin elämäsi sisältävä filminauha pikakelautuu silmissäsi vai onko se samallainen hetki kuin esim. se, jolloin selviää joulupukin todellinen olemus (tai pikemminkin sen puute).

Vanhaksi tuleminen ei ole samanlainen *näps* -hetki, jonka tajuaa sillä samalla sekunnilla kun se tapahtuu. Se tulee varkain, piiloutuen työksi, opiskeluksi sekä muihin elämän pieniin nautintoihin, jotka hiljalleen nakertavat aikaa pois ennen niin tärkeistä asioista. Kuten esimerkiksi vanhoista ystävistä.

Mutta onneksi aika kultaa hiljalleen muistot ja muististamme katoavat ne vittumaiset hetket, jolloin polki loskasateessa kotiin kaverin luota. Sitä muistelee vain vehmaita kultaisia viljapeltoja sekä kesäpäiviä, jolloin pyöräili iloisesti kaverin luokse palaamaan uutta videopeliä. Sinisellä taivaalla saattaa jopa ajelehtia pari valkoista pumpulipilveä.

En tiedä mistä johtuu, mutta muistan tietyt tapahtumat yhä päivän selvästi. Yhtä selkeästi kuin tapahtumahetkelläkin, vaikka aikaa osasta on jo pian yli neljä vuotta. Oikeastaan sitä tajuaa näin jälkeenpäin monen asian paremmin, kun ajan kanssa ihmisten kaapeissaan piilottelemat luurangot tulevat ulos kaapeistaan ja kertovat hiljaisia tarinoitaan, joita osia ei voi lukea kuin ihmisen eleistä ja yleisistä ajatusmaailmoista.

Jo edesmennyt isoäitini sanoi joskus, että ihminen on valmis lähtemään kun on antanut anteeksi. Olen aina ollut levoton sielu. Haluan aina olla paikalla aikaisin, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tuntuu että harva osaa arvostaa sitä vaivaa, jota näen heidän eteensä. Kaikki ei läheskään aina ole sattumaa, vaikka se siltä vaikuttaakin. Olen järjestänyt ihmisille paljon asioita. Niin hyviä kuin pahojakin.

Usein nämä pahaa kohtelua saaneet ovat ansainneet sen. Joskus näennäinen uhri ei ole ollut varsinainen kohde, vaan teon toteuttaja, joka on joutunut seuraamaan näennäisen uhrin kipua ja tuskaa. Se on suurin kärsimys ihmiselle. Ei kärsiminen vaan kärsimisen seuraaminen. Etenkin jos kyseessä on auttajaluonne, joka haluaa pelastaa ja auttaa. Hyvin usein näiden ihmisten teot puhuvat heidän ajatuksiaan vastaan. Tekopyhiä, etten sanoisi.

Sitten on niitä hyviä juttuja. Saan suunnatonta tyydytystä jos voin olla avuksi tai hyödyksi jollekin. Olen yllättäjä. Kohtasin joskus auttajan, joka ei ymmärtänyt yllätyksiäni. Kohtasin myös suorittajan, joka ei halunnut yllätyksiäni. Toinen ymmärsi, toinen torjui. Kumpaakin rakastan, en vain tiedä millä tasolla. Toiselle voisin hokea sitä päivät pitkät, toiselle tahtoisin sanoa edes jotain.

Olen aina ollut lähdössä jonnekkin. Laukut on aina olleet pakattuina. Välillä olen löytänyt syyn jäädä, välillä en ja olen silloin raapinut jo ovea. Kuinkahan vanha minä olen ennen kuin annan anteeksi ja saan luvan lähteä?

Isoäitini lähti kuukautta vaille 100-vuotiaana.