IRC-Galleria

Hehe. Pasila on hyvä sarja. Addiktoitui Katri nyt. Jännää.

Aivoni sivutiellä saattaa sivutiellä saattaa sivutiellä saattaa sivutiellä saattaa sivutiellä...

No ei se kirjoitettuna näytä paljon miltään. Jos tuntee biisin, voi kuvitella miltä kuulostaisi jos se jäisi juuri siinä kohtaa junnaamaan, kun sivutiellä tulee muutenkin kahdesti.

Tasoristeykset oli varsin laadukas peli, kuten myös Tyklarp ja Sinisen talon nalle. Silti täytyy sanoa että onneksi ensi viikonloppuna ei ole larppia, saa mielikin sentään vähän lepoa sinne viikoittain tunkevista uusista ihmisistä. Vittuku Kat kuoli. Siitä on kauan kun olen viimeksi onnistunut tapattamaan hahmoni, lukuunottamatta Kordeliaa joka herätettiin henkiin. Edellinen oli varmaan se örkki siinä Alendan mättölarpissa toissa tammikuulta, enkä ollut siihen yllättäen nyt niin kauheasti eläytynyt. Edellinen saman luokan eläytymisen jälkeen kuollut hahmo oli luultavasti itsetuhoinen skeptikkomme Katariina Valdemar Rämölä-pelissä toissa syksynä. Hemmetti, se oli hyvä peli.

Roikun taas Tykissä ja toivon, ettei kukaan kysy mitä täällä oikeastaan teen. Tänään olen tosin äitini leivissä, menen siirtämään sille yhden videon kameralta kasetille jos Rainer antaa luvan (ja antaahan se, koska se on maailman kiltein setä Helluntai-Maurin ja Soinnun ohella). Yleensä minulla ei ole kuitenkaan noinkaan hyvää syytä olla täällä.

Siitä mikä kerran oli koulu, on nyt tullut keidas keskellä kaupunkia, epävirallinen YMCA. Täällä voi nukkua, olla koneella, syödä varsin edukkaasti, nähdä kavereita, hätätilassa käydä suihkussakin. Kotonaan täällä on vieläkin, enkä edes ole ensimmäinen tai viimeinen abi joka koululla roikkuu. Kuitenkin täällä viettämäni vuodet alkavat kadota ja muistan vain hetkittäin, että oli todellakin aika jolloin kuljin näillä käytävillä pakosta ja tosissani, aika jolloin kellonajoilla oli jotain merkitystä ja opettajat oikeasti opettivat.

Kohta kello on kahtakymmentäviittä vaille kymmenen ja tupakkapaikka täyttyy. Ei siitä ole edes kauan kun oikeasti laskin juuri näitä minuutteja. Mutta luulen, että olen nykyään onnellisempi. Ajattelen vähemmän, tunnen enemmän ja joka hetki on kallis.

Apulanta kuuluu niihin sushi-bändeihin. Sushihan ei ole varsinaisesti hyvää, mutta sitä on hurjan kiva syödä. Olen kyllä liian vanha pitämään siitä oikeasti tai sitten liikun väärissä piireissä. Toisaalta olen musiikin suhteen aina ollut väärään aikaan liikkeellä, ensin liian aikaisessa ja sen jälkeen aina myöhässä. Yhteen aikaan kuulin jokaisesta löytämästäni uudestä bändistä sanottavan: "Jaa se, mäkin kuuntelin sitä ala-asteella." Sitten tuli YUP. Sen kanssa saa olla aika rauhassa, koska se ei mene oikein mihinkään genreen eikä sitä tajua kukaan.

Kulutan musiikkia äärimmäisen hitaasti. Junnaan samaa biisiä läpi uudelleen ja uudelleen kuin itseään keinutteleva autistinen. Olen epäluuloinen uusien laulujen suhteen. Plussana tässä on se, että muistan sanat lähes jokaisesta biisistä jota olen jossain vaiheessa kuunnellut. Miinuksena se, että kaikki muut alkavat jo kyllästyä johonkin artistiin siinä vaiheessa kun olen vasta kuunnellut sen ensimmäistä biisiä tarpeekseni ja alan pikkuhiljaa siirtyä varovasti toiseen.

Lasketaanko irc-galleria-nickin vaihtaminen edes jonkinlaiseksi pyrkimykseksi (aika kastroiduksi kylläkin) sisäiseen uudistukseen? Jos, niin onko se äärimmäisen kornia?

Ehkä. Kyllä.

Unohda ne perkeleen peltilaatikot. Minä pidän työstäni, nautin siitä että teen oikeasti käsilläni ja että teen yhtä paskimmista duuneista mitä tässä yhteiskunnassa enää on jäljellä. Nautin siitä, miten samassa paikassa hienompia hommia tekevien asenteet vähitellen muuttuvat, miten ne alkavat pikkuhiljaa nähdä minut ammattilaisena ja työtoverina piian ja ali-ihmisen sijaan. Nautin itsenäisyydestä ja yksinäisyydestä ja ennen kaikkea yhteisöön kuulumisesta ulkojäsenenä, se on leipälajini ja on varmaan aina ollut. Nautin varhaisista aamuista, kahvi- ja tupakkatauoista joihin ei tarvitse kysyä keneltäkään lupaa ja musiikin kuuntelemisesta joka saa koko homman tuntumaan joltain muulta kuin työltä ja kertoo muille että siivoojakin on ihminen.

Joten enkä voisi lakata ajattelemasta pientä palkkaani, aikaa joka kuluu bussissa istumiseen ja sitä että minuuttiakaan ei saisi mennä yli ajan koska siitä en enää saa rahaa? Enkö voisi luopua siitä ikuisesta kirotusta pyrkimyksestä optimointiin, siitä kuinka joka hetki miettii että onko tämä nyt sen arvoista sitten varmasti niin? Olisiko mahdollista elää niin, ettei tarvitsisi aina nirhata irti jokaista arvoesinettä jokaisesta talosta jossa sattuu hetken aikaa asumaan?

Viimeisten kahden päivän aikana olen seikkaillut aikuisten maailmassa tavallista enemmän. Tulin siihen tulokseen, että se on suorastaan liikuttavan absurdi.

Muistiinpano itselle: älä päädy mihinkään b-ryhmän ammattiin, ts. niihin jotka lähetetään ensimmäisinä pois kun planeettaa uhkaa galaktinen vuohi tai meteorisade tai joku muu, ei nyt oikein ole ihan varmaa mikä.

Olen lukenut Rottaodysseiaa. Pystyy pitämään itseään niin ainutlaatuisena joku homo sapiens sapiens. Meillä on Shakespeare, joo, mutta suurin osa ihmisistä ei pysty kirjoittamaan sellaista. Suurin osa ihmisistä ei edes lue sitä. Enimmäkseen me vain vipellämme sinne tänne, syöden, juoden, itkien, iloiten, ja yritämme lähinnä jäädä henkiin ja pärjätä mahdollisimman hyvin. Se, että lajia on kollektiivisesti paiskattu kourallisella luonnonoikkuja ruudinkeksijöitä ja hulluja uudisraivaajia ei vielä tee meistä rottaa kummempia.

No ei ole. Koijasin teitä.

Smurffit on okei.

Kappas. Eipä tarvinnutkaan kuin kirjoittaa tuo viimekertainen teksti ja mennä sitten kauppaan ja jatkaa sieltä metsästämään niitä helvetin mignon-munia perhetradition vuoksi ja velloa matkalla eksistentiaaliahdistuksessa paskojen biisien sanoihin samaistuen ja melkein itkien ja pelata sitten R-kioskilla pelikonetta koska riittävän sekavassa mielentilassa sitä voi pelata vaikka kuinka kauan ja voittaa lähes koko ajan, ennen kuin neutraaliuden ahdistus ja se, ettei mikään tunnu miltään vähitellen loppuivat ja häipyvät jälkiä jättämättä. Nyt on jo kolmatta päivää ihan hyvä olo. Stimulaatiota taas, kyllä kiitos. Minä pidän.

Olin eilen uimassa. Suoramanjärvellä oli jo sen verran sulaa.