IRC-Galleria

Kuten Miia, siis Nathaira, eilisessä merkinnässään kirjoittikin, tämä on yhteisblogimme suloinen alku. Pitemmittä löpinöittä asiaan.

Miia kirjoitti kirkosta eroamisesta, joka nyt hänelle on ajankohtainen asia, koska hän täytti juuri 18, ja erosi kirkosta, kuten oli aikaisemmin luvannut. En kai minä syyllistynyt BLANK:iin? Kun olin vain iloinen siitä, että rakas ystäväni uskaltaa olla erilainen, just like me. Itse täytän 18 vasta syyspuolella tätä vuotta, mutta eipä tuo haittaa. Kyllä minultakin asiaan näkökantoja löytyy.

Ensinnäkin ilmoitan, että aion myös erota kirkosta 18 vuotta täytettyäni. Hyviä syitä siihen Nathaira jo esittelikin omassa blogissaan, mutta haluan syventyä asiaan omalta kannaltani, sillä syymme ja ajattelumme eroavat sittenkin toisistaan.

Eroan kirkosta, koska en näe mitään syytä kuulua ko. laitokseen. On suorastaan väärin, kun meidät kastetaan vauvoina (huom. useimmiten) luterilaiseen kirkkoon. Suomessahan on uskonnonvapauslaki, mutta moinen menettely ei uskonnonvapautta edusta. Eihän pieni vauva voi päättää, haluaako kuulua kirkkoon vai ei. Tätä argumenttia voidaan käyttää kastamisen puolesta tai vastaan, mutta miksi ihmeessä niin pienen vauvan pitäisi kuulua mihinkään uskontokuntaan? Onhan toki seurakunnan päiväkerhoja ja muita, mutta nämä päiväkerhot ym. tulisikin muuttaa aivan tavallisiksi "maallisiksi" päiväkerhoiksi. Tästä sen vain huomaa, miten meille jo pienestä pitäen pakkosyötetään kristinuskoa, joka sitten on "ainoa oikea uskonto". Muu luulo johtaa väistämättä Helvettiin.

Tähän vaikuttaa myös Miian jo mainitsema luterilainen kirkko valtionkirkkona -käsite. Tunnutaan ajattelevan että mikäli ei kuulu luterilaiseen kirkkoon ei oikeastaan kuulu Suomen kansaan, tai on ainakin vaarallinen ja outo tapaus. Kuka hullu nyt ei kirkkoon kuuluisi? Mutta kun kaikki eivät ajattele näin. Eo. on juuri sitä massan mukana menoa, moraalista kypsymättömyyttä. En moiti ketään siitä, että kuuluu kirkkoon, se on tietenkin jokaisen oma asia. Mutta niin on sekin, jos eroaa kirkosta. Miksi siitä on nostettava kauhea hälinä?

Miksi sitten minä haluan erota kirkosta? Parasta aloittaa siitä, mihin ylipäätään uskon, se valaisee asiaa huomattavasti.

Uskon kaikkiin jumaliin. Olen siis tavallaan polyteisti. Uskon, että kaikkialla on jumaluutta. Olen siis myös panteisti. Viime aikoina uskoni on heitellyt ja pyörteillyt, koska olen lukenut tietoa muista uskonnoista. Se on kuitenkin vain hyvä asia, että kyseenalaistan vanhaa uskoani. Sillä se oli juuri se "kristinuskon Jumala on ainoa vaihtoehto" -käsitys, jonka olin oppinut jo nuorena.

Mutta minä haluan ymmärtää muitakin uskontoja. Entä jos ne ovatkin oikeita? Entä jos sittenkin kristinusko on oikea? Entä jos ei ole mitään oikeaa uskontoa. Loppujen lopuksihan uskonnossa on kyse helposta elämästä, sekä kuolemanjälkeisestä "elämästä". On niin helppoa, kun kirkko (tai muu vastaava, riippuen uskonnosta) määrää, miten sinun tulee elää. On hyvä tietää, mitä kuoleman jälkeen on. Sen kuin vain opettelee, mitä uskontonsa asiasta opettaa.

Mutta moinen elämä on kauhistuttavaa! Sehän tarkoittaa sitä, että ihmisellä ei ole omaa kykyä ajatella, eikä tehdä päätöksiä. Miksi sitten mikään taho olisi meille aivot luonut? Jälleen korostan moraalisen aikuistumisen merkitystä. Ja sehän siis tarkoittaa sitä, kun ihminen pystyy itse päättämään asioistaan, mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä oikein ja väärin. En tarvitse kirkkoa päättämään asioista minun puolestani. Ja jos valintani ovat vääriä, sille ei voi mitään. Kaikki ei aina mene, niin kuin haluaisi.

Mihin minä siis uskon? Uskon ainakin itseeni, ja siihen, että jokin ratkaisu on aina olemassa. Uskon kaikkiin jumaliin, ja jumaluuteen kaikkialla. Olen siis polyteisti ja panteisti. Tässä eroamme Miian kanssa, sillä hän on (paremman sanan puutteessa) ateisti, kuten sen jo blogissaan ilmoittikin.

Olen moniuskontoinen, sillä kannatan osuuksia eri uskonnoista, kuten buddhalaisuudesta ja siitä kristinuskostakin. Ja joskus aiemmin olenkin jo puhunut, että ihailen japanilaisia, sillä he kannattavat samaan aikaan monia eri uskontoja. Samoin hindut. Voi kunpa täällä Suomessakin olisi moinen käytäntö. Se olisi oikeudenmukaista jo uskotojakin kohtaan, ihmisistä puhumattakaan. Ja tällöin todellinen uskonnonvapaus toteutuisi.

En enää oikein osaa ajatella mitään uskontoa ylitse muiden, niistä on tullut minulle yksi suuri massa, josta poimin parhaat palat. Hiukan buddhalaisuutta tuolta, pala kungfutselaisuutta sieltä... Sillä monissa uskonnoissa on uskomattoman hyviä elämän- ja muitakin ohjeita. Miksi tyytyä ajattelmaan kristinuskoa, joka itse asiassa on erityisen tekopyhä - mm. ristiretket -, ainoana vaihtoehtona, kun parempiakin ajatuksia löytyy. Pidän kuitenkin edelleen kristinuskon Jumalaa korkeimpana kulmakivenä. En mitenkään palvo Häntä, mutta tunnustan hänet "oikeaksi Jumalaksi", muut ovat "alijumalia", joihin uskomisesta en tiedä, mitä seuraa. Sillä saattaahan olla, että kristinuskon Jumala on väärä jumala, ja vaikkapa Allah "se oikea". Kuitenkin olen mielestäni paremmassa asemassa kuin ateistit, jotka eivät usko mihinkään jumaluuteen. Sillä kun uskoo johonkin, on aina mahdollisuus, että uskoo oikein. Oikeaa uskontoa en tiedä, sen näkee sitten. Ja jos kuoleman jälkeen ei olekaan mikään, eikä uskonto siihen vaikuta, niin ei siinä uskomisessa ole mitään menettänytkään.

Ja vaikka olisitkin kristitty, sinun ei silti tarvitse kuulua kirkkoon. Ihminen on itse oma pyhättönsä, johan se nyt Raamatussakin sanotaan. Usko riittää. Sekin on muuten luterilaisen uskon kulmakiviä. Martti Luther aikoinaan erosi katolisesta kirkosta ja julisti, miten usko Jeesukseen riittää. Ei siinä kirkkoa tarvita. Eikä se jumalanpalveluksissa käynti pelasta, vaikka monet niin luulevatkin. Uskovainen on henkilö, joka uskoo asiaansa. Ei siinä silloin mitään ulkopuolisia järjestöjä tarvita. Toki kirkko voisi olla hyvä uskonvahvistaja, mutta kun se tuomitsee erilaiset, niin mitä jää heille? Kirkko yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni vanhasta, eikä uskalla siirtyä uudelle vuosituhannelle. Muut uskonnot valtaavat alaa, ja kirkosta eroaminen lisääntyy. Viime vuoden kirkostaeroamisprosentti oli muuten pääkaupunkiseudulla 19 %. Valtionkirkkomme hoi, milloin tunnustat tappiosi?


Sincerely yours: Saz-san

--- ja Miia jatkaa: Nathaira

Enpä ole taas vähään aikaan kirjoitellut. No, eipä tuo tahtia haitanne. Onkin tapahtunut kaikenlaista. Mm. Wanhojen Tanssit.

Oli se hienoa, kun ensimmäisessä näytöksessä lähestulkoon kaikki meni pieleen, mutta onneksi sentään iltanäytös onnistui. Jatkot ne sitten vasta mielenkiintoiset olivatkin. Ja Saz-san:han ei siellä juonut, ei toki. LOL. No, kerrankos sitä nyt hairahtuu... Oli sentään kiva tanssia. ;D

Hiihtolomakin tässä loppuu, mikä on tietenkin surullinen seikka. Olin lähes koko loman ajan flunssassa, joten jee jee. Kuitenkin ihanaa oli, kun eräs rakas ystäväni tuli vierailulle. Hänelle kiitokset siitä. <3 ^__^

Huomenna sitten pitäisi palata niin sanotusti sorvin ääreen. Mahtaneeko jaksaa... No, sen näkee sitten.

***

Yleensä kirjoitan jotakin enemmän tai vähemmän syvällistäkin, eikä tämä kerta jää poikkeukseksi. Tällä kertaa pohdintoja sympatiasta.

Sympatiallahan tarkoitetaan sitä, miten säälii jotakuta. Minä en moista ymmärrä. Toki silloin, jos kyse on jostain tutusta, voin tuntea sääliä, mikäli hänellä menee huonosti. Mutta minussa nostattaa vain ärtymystä se, miten minun muka pitäisi olla pahoillani joidenkin ventovieraiden puolesta, jotka kuolivat, esim. Thaimaan tsunamissa. Anteeksi nyt vain kaikki, mutta minulle se on yksi ja sama, kuoliko siellä viisi vai viisituhatta ihmistä. Ketään minulle tuttua siellä ei ollut, joten miksi surisin jotain sellaisia, joita en ole koskaan edes tavannut.

Ja mistä sen tietää, millaisia ihmisiä siellä kuoli. Siellä saattoi toki kuolla joku ihana persoona, mutta siellä saattoi kuolla myös joku murhamies tai muu rikollinen tai sitten muuten vain "pahaksi" luokiteltava ihminen. Luulenpa, että kovin moni siellä kuollut, ei olisi korvaansa lotkauttanut, jos minä olisin siellä kuollut. Tässäkin sen huomaa, miten tekopyhä ihmisluonne on. Surraan raukkoja, jotta omatunto olisi puhdas.

Ja sitten se aivan käsittämätön rahansyytäminen sinne. Oikein vihastuttaa ajatellakin. Sen nyt ymmärtää, että jos on kovin rikas ja rahaa riittää muille jaettavaksi niin sitten, mutta kun joku keskiverto perheenäiti laittaa SPR:n keräyslippaaseen euron tai kaksi, niin huh huh. Ja juu juu. Tiedetään. Pienikin apu auttaa, mutta kun siitäkään ei ole mitään takeita, että menevätkö ne rahat oikeaan tarkoitukseen. Itse asiassa siellä Thaimaassa muuten nyt valitellaan, että ei voida jatkaa korjaustöitä, kun ei ole rahaa. Ja kuinka paljon sitä sinne (muka) lähetettiinkään... Ei sitten ilmeisesti tarpeeksi.

Ja auta armias, jos kotimaan köyhiä pitäisi auttaa. Silloin laitetaan ehkä 50 centtiä, ja taas miksi? Jotta oma olo tuntuisi hyvältä ja kivi lähtisi sydämeltä, kun nyt auttoi vähäosaisia. Voi nyyhky. Jos haluaa auttaa, menkööt paikan päälle konkreettisesti auttamaan. Jos ei siihen kykene, niin olkoon auttamati lainkaan. Minä en anna koskaan mihinkään keräyksiin rahaa, enkä tunne siitä pienintäkään omantunnon tuskaa. Toki niihin keräyksiin saa laittaa rahaa, en minä sitä kiellä, mutta ensi kerralla kun laitat, niin mieti miksi sen oikeastaan teet. Monethan eivät edes tiedä, mikä keräys milloinkin on meneillään.

Kyyneliäkään en vuodata tsunamiuhrien takia. En ole koskaan edes miettinyt koko asiaa siltä kantilta, että olisin pahoillani kuolleiden tai heidän omaistensa puolesta. Sinne silloin menneet olivat tehneet tietoisen valinnan ja kantoivat siitä seuraukset. Eiväthän he toki tsunamin tulosta tienneet, mutta jos aletaan pikkumaisiksi, niin sittenhän tulisi miettiä kaikkea. Ei mihinkään voisi matkustaa, jos pitäisi ottaa huomioon kaikki matkan vaarat. Itse asiassa, emme voisi edes elää. Tässäkin kirjoittaessani voin kuolla vaikka kuinka monella tavalla. Sydänkohtaus, talo voi romahtaa, syttyä tulipalo, jne. Ettekä te minua surisi.

Miksi siis surra, kun eivät muutkaan sure. Paitsi ehkä siksi, että ei vain tuntisi olevansa paha ihminen. Mutta voi rakkaat lukijat, kun pahuutta tai hyvyyttä ei sellaisenaan ole. Ne ovat vain seurauksia valinnoistamme. En tunne sympatiaa, olenko siis paha ihminen? Jonkun mielestä varmaan kyllä, mutta omasta mielestäni en. Enkä jaksa mokomaa pohtia. Ehkä itse asiassa minulla on hyvä elämä, koska elän sitä täysillä, pohtimatta sitä, mitä joku muu siitä ajattelee.

Sincerely yours: Saz-san

Mistähän se Lazzi-chan aina näitä repäsee..? No, pakkohan ei ole tehdä, mutta teen kuitenkin. =P

Eli: viisi omituista tapaani.

1. Ihmeelliset vammat, eleet ja äänet tietokoneella ollessa.

2. Klassinen itsekseen puhuminen.

3. Kommentoin tv-ohjelmien tapahtumia, esim. 9.2 esitetty Lost:in jakso, jossa mies heitti tupakan menemään vain, koska ei saanut sitä syttymään. Pakkohan siinä oli huutaa, että "HULLU!!!"

4. Kuvittelen huoneeni ikkunan ulkopuolella olevan yleisön, jolle esinnyn laulaessani ja tanssiessani.

5. Ja lopuksi. Harrastan huoneessani - krehem - erottisia tansseja, ja taito on ajan mittaan karttunut. xDD

Nyt voitte käyttää näitä minua vastaan, koska nämä tiedothan ovat selvästi minun tuhoni. Iik.

Tästä päivästä vielä noin yleisesti ottaen voisi sanoa, että se oli upea. Kokeet olivat menneet suht'koht hyvin, ja alkoi uskonnon valinnainen kurssi, joka on koko tämän neljännen jakson kiintoisin kurssi. Maailmanuskonnot. Ehdin bussissa lukea kirjan sivut buddhalaisuudesta ja sintolaisuudesta. Opin Itä-Aasian moniuskontoisesta kulttuurista, ja alan kyllä pitää itseänikin moniuskontoisena. Olkoonkin jumalani kristinuskon Jumala, mutta muista uskoinnoista saa hyviä elämäntapaohjeita, joita kristinusko ei tarjoa. Erityisesti pidän japanilaisten, ajattelutavasta, jonka mukaan uskontoja ei erotella toisistaan vaan kullakin perinteellä on oma paikkansa arkipäivän elämässä.

Mokoma Miukukin meni ja erosi kirkosta. Miksen minäkin voisi olla jo 18? Huoh. Pakko vain odottaa vielä 7 ja ½ kuukautta.

1. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla.
- Käsikirjoittaja Oscar Wilde.

2. Asumismuotosi?
- Rivitalo, oma huone.

3. Vasen- vai oikeakätinen?
- Oikeakätinen

4. Silmien väri?
- Vihreänharmaat

5. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään.
- Olen. Silloin, kun ensimmäisen kerran join. xP

6. Lempiurheilulajisi?
- Itse harrastan mieluiten tanssia (onko se urheilulaji? o.O), telinevoimistelua ja uintia, mutta televisiosta seuraan mieluiten mäkihyppyä ja tennistä.

7. Lempituoksusi
- Puman ah-niin-ihana Flowing.

8. Vuoden lempipäiväsi?
- Hmm... Kaikki aurinkoiset kesäpäivät, jolloin olen yksin kotona.

9. Uskotko jumalaan?
- Kyllä. Uskon kaikkiin jumaliin, mutta korkeimapana pidän kristinuskon Jumalaa.

10. Pidätkö presidentti Bushista?
- En. Hänen politiikkansa on omahyväistä öljymarkkinakeinottelua.

11. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
- Onhan noita.

12. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
- Avaan, jos on pakko.

13. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
- Yhtä.

14. Esitätkö tähdille toiveita?
- Mitä ne auttavat? Toiveet ovat turhia, kannatan konkreettista toimintaa.

15. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
- Tietenkin. Tosin, vanhoja klassikoita, kuten tv-sarjoista Alfred J. Kwak, Tao Tao ja elokuvista Aristokatit ^__^, en näitä nykyajan digitaalihirvityksiä.

16. Oletko sarkastinen?
- Onko aurinko kuuma ja kissalla viikset?

17. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
- Kyllä. Ja ne olivatkin kaksi elämäni ihaninta kommenttia, kun yksi sanoi minua Marilyn Monroeksi ja toinen Gwen Stefaniksi. Kiitos heille ikuisesti. Aishiteru.

18. Jos olisit värikynä, mikä olisit?
- En värikynä, vaan ohut sivellin mustaa väriä täynnä.

19. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
- En tiedä. Ei ole kokemusta.

20. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
- Olen.

21. Monellako keikalla olet ollut?
- Hmm... Mikä määritellään keikaksi? Jos kouluun/lukioon tulleita Nylon Beatia ja gospelbändejä ei lasketa, niin sitten en yhdessäkään.

22. Onko sinulla iPodia?
- Ei ole, eikä ole Mp3-soitintakaan.

23. Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
- Katsooko nämä vastaukset joku viranomainen?

24. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut?
- Edelleen, katsooko nämä vastaukset joku viranomainen? Tuleeko tästä rikosrekisteriin merkintä? No, myönnettäköön, ihan riittävästi sitä yhtä lajia.

25. Oletko koskaan ampunut aseella?
- Kyllä.

26. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
- En muista. En kyllä mielestäni, tai voi ollakin, jos suutuin. xD

27. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
- Kyllä, mutta en lujaa, ja se on kuitenkin ollut heidän oma vikansa. xDD

28. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
- Milloin vahingoittaa itseään tahallaan? No, minun luokituksessani kyllä olen.

29. Suurin virheesi?
- Se, että luulin aikoinani ihmisten olevan hyviä/pahoja, ja heidän kykenevän muuttumaan sekä kasvamaan henkisesti.

31. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
- Japaniin. Enkä takaisin tulisi - tosin, tuskin kukaan minua kaipaisikaan. Oikeasti. *angst*

32. Oletko sinut pituutesi kanssa?
- Pakko kai sitä on olla, kun ei tästä enää kasvakaan.

33. Pidätkö käsialastasi?
- Kyllä, mutta en saa toteuttaa todellista käsialaani, koska se on kuulemma "koristekirjoitusta", eikä sellaista suvaita äidinkielessä.

34. Pidätkö itseäsi vahvana?
- Hyvä kysymys. Mitä sinä luulisit, jos olisit ollut koulukiusattu 5 vuotta, alkoholistiperheen lapsi, jota hakataan kotona, ja olet vieläkin melko henkisesti terve ja fyysisesti hengissä.

35. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
- Jaa-a. Riippuu siitä, millainen olisin sinä toisena ihmisenä. Olen aina ollut sitä mieltä, että minä tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta muut eivät näytä tulevan toimeen minun kanssani.

36. Oletko homofobinen?
- En. Itse asiassa olen "homoemo", ja jos ei termi ole tuttu, niin syytä itseäsi, kun et katsonut 4D-dokumenttia. xP

37. Oletko biseksuaali?
- En, ei voi mtn.

38. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
- Vaatteet, sitten hiukset, sitten kasvot. Se on 1+1+1 = 1.

39. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi?
- On - älä, sitä minäkin ihmettelin. xD

40. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
- No kunhan ei mikään räkälä ole, niin kelpaa minulle. Pääasia, että seura on mielekästä.

41. Kuvaile täydellisiä treffejä!
- On kesä. Olemme patiolla kesäisen katoksen alla, ruusun tuoksu leijailee ympärillämme, lähellä solisee joki... Tai sitten jotain vallan muuta, kuten olisimme ensin Gackton homoeroottisella keikalla, ja sen jälkeen palavia kynttilöitä täynnä olevaan (koti)taloon tekemään villisti sitä, mitä me tässä maailmassa parhaiten osaamme.

42. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
- Ei. *sniff* Paitsi kaverit esitelleet musiikkiaan. xD

43. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
- Iie. (= ei)

44. Milloin sait ensimmäisen kännykkäsi?
- 11-vuotiaana.

45. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
- Ei kai...

46. Mikä sytyttää sinua ("turns you on%u201D)?
- Senhän haluaisitte tietää. No, sanonpahan vain, että ficeistä löytää... ;DDD

47. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
- Moraalinen aikuismattomuus, kauhea naama, liikalihavuus, yadda yadda yaa... and the list goes on.

48. Oletko ujo?
- Olen.

49. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
- Olen. Paska homma, eikö?

50. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
- En. Kyllä aina syy löytyy, hyväkin kaiken lisäksi. En tuhlaa kyyneliä ilman syytä.

51. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
- Olen, monestakin.

52. Koti poislukien, missä kävit viimeksi?
- Koulussa, käykö? Ai eikö? No, se on nyt parempi käydä, koska minä en käy missään muuallakaan.

53. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
- Terry Pratchett - Vartijat hoi! ja Keijo Ahorinta - Saatananpalvonnan monet kasvot.


54. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
- Juuri tällä nimenomaisella hetkellä se on The Bloodhound Gang: in Uhn Tiss Uhn Tiss Uhn Tiss.

55. Mitä hiirimatollasi on?
- Teksti "Youve got mail. Come & get it", sekä kuva kissasta haarukan ja veitsen kera, joka saalistaa hiirtä, joka on tuollaisessa geelipehmikkeessä - ja tietty itse tietokoneen hiiri tuossa myös nököttää.

56. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
- Jussi-gaalan ja Ehdonalaiset, kummatkin Neloselta.

57. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
- Juuri nyt voisi olla hienoa tavata Kishimoto Masashi-sama.

58. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
- Sen, jota luultavasti rakastan, mutta johon möhlin mahdollisuuteni jo kauan sitten.

59. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi?
- Mustat housut, eikä kenkiä.

60. Millainen sää on nyt ulkona?
- Helvetisti pakkasta, puolipilvistä ja aurinko laskee.

61. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- Hmm... en muista. Olisiko ollut Laura-chan...

62. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
- Dir en Grey - Red [em]

63. Mitä söit viimeksi?
- Suklaapatukan.

64. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
- Pelottava elokuva, jossa on onnellinen loppu. =P

65. Halit vai suudelmat?
- Suudelmat.

66. Rolling Stones vai Beatles?
- Rollarit! Vaikka on Beatleskin ihan hyvä.

67. Kissat vai koirat?
- Kissat. <3

68. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi!
- Punk-rokkari-masentunut-iloinen-huomiotaherättävä-homoja rakastava-englanniksi ajatteleva-"I love my attitude" -tyyppinen-biáche. xDDD

Hmm... Näyttää siltä, että tämä ei ole päiväkirja vaan joka-toinen-päiväkirja. No eipä ole paljon kirjoiteltavaa, kun viettää tylsää elämää koneen ääressä. Mistäpä sitä nytkin kirjoittaisi?

Uskontoa ja arvomaailmoja on jo käsitelty... No, raha on tietysti aina yhtä hyvä aihe. Raha. Niin pieni, mutta maailman merkittävin sana. Rahalla saa, ja hevosella pääsee. Niinhän sitä sanotaan, mutta mikä on totta ja mikä ei?

Yhteisöstäni "Rahalla saa kaikkea!" voi jo jotakin päätellä minun suhtautumisestani rahaan. Sanotaan myös, että rahalla ei saa ystäviä eikä varsinkaan rakkautta. Eihän se nyt pidä ollenkaan paikkaansa. Tietenkin saat ystäviä, jos sinulla on rahaa. Kukapa nyt ei rikkaan seurassa viihtyisi - varsinkaan jos tämä vielä sattuu olemaan muutenkin charmantti.

Ajatellaanpa vaikka jotakin CP-vammaista. Ei ehkä miellyttävin ihminen (minulla ei siis ole mitään kehitysvammaisia, eikä muitakaan vastaavia vastaan, mutta kyllä te nyt varmaan ymmärrätte, että he eivät ehkä ole tasalla kaikesta), mutta kyllä minä heidän kanssaan kaveeraisin, jos siitä jotain hyötyisin. Ja nyt osa teistä päivittelee, miten kauhea ihminen olen, kun tuolla tavoin käyttäisin toista hyväkseni. Pyydän, älkää tekopyhäilkö. Voin myöntää sen, käytän ihmisiä välinearvoina, jos se edesauttaa päämääräni saavuttamisessa. Ehkä matkalla satutan jotakin, mutta ei tässä maailmassa tapahdu mitään ilman, että joku kärsii.

Olen myös ostettavissa. Todellakin kauheaa, eikö? No, oletetaan että 60-vuotias erittäin rikas mies kysyisi minua naimisiin. Totta kai suostuisin. Avioehtoon en suostuisi, sitten jäisi mies ja rahat, mutta ei se missään tuntuisi. En siis sillä tavoin lähtisi pakolla rahoja tavoittelemaan. Kyllä minulta ystävyyttä ja rakkautta saa, jos vain hinnasta sovitaan. No, saa niitä ilmankin, mutta sitten täytyy ihmisen itsessään olla kiinnostava.

Näiden lausumien jälkeen ovatten lukijat aivan silmät ymmyrkäisinä, jotta miten tuollaisia ihmisiä syntyy? Minäpä kerron. Ihan samalla tavalla kuin muutkin ovat syntyneet. Siihen, millaiseksi olen tullut, ovat vaikuttaneet kanssaihmiset ja ympäröivä maailma. Olen observoinut, kuinka raha maailmaa pyörittää, ja siitä on tullut minullekin erittäin tärkeä asia. En ole syntynyt hopealusikka suussa, joten maailmankuvani on realistisen pessimistinen ja pessimistisen realistinen.

Loppujen lopuksi parasta olisi, jos rahaa ei olisi koskaan keksittykään.

Viimeisenä kysyn: mitä sinä ajattelit tehdä ilman rahaa?

Sincerely yours: Saz-san

Eilen en jaksanut kirjoitella, kun ei ollut, mitä kirjoittaa. Eipä silti. Ei tänäänkään ole mitään erikoista tapahtunut.

Eilen Lazzi-chan pistäytyi luonani. On aina yhtä ihanaa nähdä häntä. Hänellä on jokin "voima", joka saa aina paremmalle tuulelle. Vaikutan kyllä itse varmaan ihan kauhealta ihmiseltä, kun nauran lähes tulkoon kaikelle, mitä hän sanoo, mutta faku kun hän saa kaiken kuulostamaan niin hauskalta. Mitäs on niin eleikäs ja ilmeikäs ihminen. xP Ei se kuitenkaan huono piirre hänessä ole, onpahan ainakin joku, joka valaisee pimeimpinäkin hetkinä. Haluankin kiittää rakasta Lazzia siitä, miten hän on jaksanut minua kaikki nämä vuodet katsella. Siispä: dômo arigatô gozaimasu, Lazzi-koibito.

Voisi tässä vaikka laittaa vähän lukua ihmisten välisestä arvomaailmasta.

Jokaisella ihmisellä on sama ihmisarvo, jonka syntyessämme saamme. Se, mitä sen jälkeen teemme on itsestämme kiinni. Onhan vallan eri asia olla Nokian pääjohtaja kuin pultsari kadulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö nuo esimerkin kaksi henkilöä loppujen lopuksi olisi samalla viivalla. Sillä mikä määrittelee arvokkuuden?

Toisilla korostuu aivan erilainen arvomaailma kuin toisilla. Miettikäämme esinearvoja. Nokian pääjohtajalle arvokkainta saattaa kenties olla obligaatiot ja pörssikurssit. Pultsarin elämässä arvokkainta saattaa olla se Koskenkorvan viinapullo. Tai sitten ei. Emme voi tietää heistä kummastakaan mitään, joten emme voi määritellä heidän arvoaan. Voimme vain muodostaa mielipiteitä. Esimerkkini oli tässä melko kärjistetty, mutta ajaa asiansa.

Auktoriteetteja toki saa ja kuuluukin olla, jotta osaisimme katsoa elämiseemme suuntaa. En kuitenkaan kannusta ketään yrittämään olla kuten joku muu, sillä silloin ihmisen oma elämä jää elämättä, kun yrittää pakolla olla jotakin mitä ei ole. Nyrkkisääntönä voikin pitää seuraavaa: katso arvokkaaksi se, minkä tahdot, älä sitä mitä muut pitävät arvokkaana.

Joten ensi kerralla, kun katsot vähäosaisempaa ja mietit: "Miten arvotonta roskasakkia", muista, että hän on tehnyt valintoja, jotka ilmeisesti ovat menneet pieleen. Seuraavana päivänä se voit kuitenkin olla juuri sinä, joka kysyy vastaantulijalta paria euroa Karhu kolmoseen.

Sincerely yours: Saz-san

Pitkään Saz-san mietti, että kirjoittaako päiväkirjaan vai ei. No, kuten varmasti huomaatte vastasin itselleni myöntävästi. Ei ole mitään niin pahaa, että siitä tuleva työnantaja voisi nokkiinsa ottaa. Vapaa maa - ainakin pitäisi olla.

Nyt sitten alkoi jälleen koeviikko. Saksan kokeella. No, mitäpä siinä, ihan hyvin se (kai) meni. Olinpahan ainakin kerranki edes hieman lukenut, tosin siitä ei niin paljon ollut hyötyä, kun opettajamme (lue:Koira) oli tehnyt kokeesta kiitettävän vaikean.

Se kouluasioista. Kukas sellaisia nyt aina jaksaa miettiä?

Oli tässä taannoin juttua mesessä uskonnosta. Sepäs se onkin minun yksi lempiaiheitani. Tämä päiväkirja onkin hyvä, kun tänne voi kirjoitella kaikenlaisia, enemmän tai vähemmän, filosofisia pohdintoja.

Asia on nyt niin, että minä kyllä uskon kristinuskon Jumalaan ja pidän Häntä sinä Oikeana Jumalana. En kuitenkaan kiellä minkään muun uskonnon jumalia, vaan pidän heitä aivan yhtä olemassa olevina kuin kristittyjen Jumalaakin. Siinä onkin nyt se juju, että ajattelen muiden jumalien olevan lähtöisin Saatanasta. Miksikö? Koska Saatana yrittää "houkutella" kaikin keinoin ihmisiä puoleensa. Saatanaahan pidetään kristittyjen aikaansaannoksena, joten kaikki eivät siihen usko. Niinpä Saatana sitten on keksinyt tavan, jolla "houkutella" nämä ei-kristityt tykönsä.

Ottakaa siis huomioon, että nämä ovat omia päättelyjäni, eikä niitä ole kukaan tosiksi todistanut, mutta siitähän uskonnossa nimenomaan on kyse. Uskosta. Minun puolestani kukin saa uskoa mihin ikinä vain haluaa, se ei ole minun huolen aiheeni. Minä pidän huolen vain itsestäni ja omasta uskostani.

En siis myöskään kannata lähetystyötä sellaisena, että ihmisiä yrietään (pakko)käännyttää toisen uskonnon pariin. Vapaa tahto on hyvin tärkeä asia, eikä sitä tulisi riistää keneltäkään, kuten esim. kasteessa tapahtuu. Ei se pieni vauva ehkä osaa päättää, haluaako kuulua kirkkoon vai ei, mutta miksi sen pitäisikään? Onko meidän pakko kuulua johonkin kirkkoon? Itse aion erota kirkosta, mutta pidän itseäni siitä huolimatta uskovaisena. Siis huom. u-s-k-o-v-a-i-s-e-n-a, en kristittynä tai luterilaisena. Ei ihmisen tarvitse kuulua mihinkään kirkkoon ollakseen uskovainen. Ihminen on oma kirkkonsa.

Sincerely yours: Saz-san