IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti
Raks Vaimo luki minulle eilen illalla Helsingin Sanomista uutisen joka ei jättänyt minua rauhaan edes yöllä. Perinteisen kello kolmen kusikeikan jälkeen en saanut unta vaan ajattelin, miten tällainen on oikeusvaltiossa mahdollista.

Päätin tehdä asialle jotain. Kirjoitin vetoomuksen johon toivon tulevan tuhansia allekirjoituksia. Itse lähetin sen noin 150 ihmiselle. Toivottavasti ketjut eivät katkea.

Kaikkien ystävieni ja esimerkiksi irc-tuttujeni sähköpostiosoitteita minulla ei ollut. Joten jos et ole saanut minulta sähköpostia niin kopioi se tästä, liitä omaan sähköpostiisi, allekirjoita ja lähetä eteenpäin omille ystävillesi.

Niin teemme parempaa maailmaa.

Ja sitten itse viestiin:

Hyvä Ystäväni

Olen huolissani Suomen nykyisestä oikeuskäytännöstä seksuaalirikosten osalta. Lopullisesti minut sai liikkeelle Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 antama päätös, jossa isäpuoli tuomittiin kahdeksan vuotta jatkuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Haluan käynnistää asiasta laajempaa keskustelua joka johtaisi myös lainsäädäntömme ja ennen kaikkea oikeuskäytäntömme muutokseen niin, että seksuaalirikosten tuomiot vastaisivat edes jotenkin sitä vahinkoa ja tuskaa, jota teot aiheuttavat uhreille ja heidän läheisilleen.

Mikäli haluat olla kanssani muuttamassa yhteiskuntaamme tältä osin oikeudenmukaisemmaksi, lue ja allekirjoita tämä vetoomus ja lähetä se sen jälkeen sähköpostina kaikille ystävillesi, tutuillesi, työtovereillesi ja muille joiden sähköpostiosoitteet sinulla on tiedossasi.
Allekirjoittaessasi vetoomuksen muista kirjata nimesi eteen myös järjestysnumero monesko allekirjoittaja tässä vetoomuksessa olet. Jos olet vetoomuksen 50. allekirjoittaja, lähetä vetoomus ja allekirjoitukset oman allekirjoituksesi jälkeen kopiona myös takaisin minulle osoitteella: kimmotus@saunalahti.fi

Kerään vetoomuksia kolmen kuukauden ajan jonka jälkeen allekirjoitetut vetoomukset toimitetaan pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija Brax’lle sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Savonlinna 16. 12. 2007

Kimmo Käärmelahti



Vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija Brax’lle sekä Suomen eduskunnan eduskuntaryhmien puheenjohtajille

Seksuaalirikokset aidosti rangaistaviksi teoiksi

Olette mahdollisesti lukeneet Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 tekemästä ratkaisusta tapauksessa, jossa kaksi eri isäpuolta käyttivät perheen kolmea tytärtä seksuaalisesti hyväksi yli kymmenen vuoden ajan.

Perheen ensimmäinen isäpuoli hyväksikäytti tytöistä vanhinta kahdeksan vuoden ajan. Kaikesta tästä hän sai rangaistuksenkeksi viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Nuorempien siskojen hyväksikäyttö jatkui viiden ja kolmen vuoden ajan ja siihen syyllistyi äidin jälkimmäinen puoliso. Tämä mies puolestaan tuomittiin teoistaan seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Syyttäjä vaati molemmille ehdotonta vankeutta. Tuomio oli kuitenkin lievempi, koska uhrit eivät kyenneet selvittämään, kuinka usein heitä käytettiin hyväksi. Pitäisikö siis kahdeksan vuotta hyväksikäyttöä kärsineen lapsen pystyä luettelemaan, montako kertaa häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Hämeenlinnan käräjäoikeuden mielestä pitäisi.

Meidän allekirjoittaneiden oikeuskäsityksen mukaan näissä tapauksissa täyttyy kiistatta Suomen rikoslain mukaiset lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit. Suomen rikoslain 20. luvun seitsemäs pykälähän määrittelee lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön osalta mm. seuraavaa: Kun rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Mielestämme lapsen on voitava tuntea isäpuoltaan kohtaan erityistä luottamusta ja hänen on myös katsottava olevan isäpuolestaan erityisen riippuvaisessa asemassa. Tältä osin ei pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, täyttyykö isän käyttäessä lastaan seksuaalisesti hyväksi lain edellyttämät lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit.

Lainsäädäntömme mutta ennen kaikkea oikeuskäytäntömme on muutenkin seksuaalirikosten osalta aivan liian löysä. Esimerkiksi raiskaustapauksissa lieventäviä asianhaaroja käräjäoikeuksien ja jopa korkeampien oikeusasteiden mielestä ovat mm. raiskauksen lyhyt kesto, uhrin pukeutuminen ja humalatila tai vaikkapa tekijän nuhteeton menneisyys ja asian julkitulon tuoma negatiivinen julkisuus.

Me tämän vetoomuksen sähköpostitse allekirjoittaneet kansalaiset haluamme vedota maan hallitukseen ja eduskuntaan asiantilan pikaiseksi korjaamiseksi. Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä on mielestämme mahdollisimman nopeasti uudistettava niin, että eri tyyppisistä seksuaalirikoksista annettavat tuomiot edes jotenkin vastaavat sitä tuskaa ja kärsimystä, mitä kyseiset teot aiheuttavat uhreissa ja heidän läheisissään.

1. Kimmo Käärmelahti, Savonlinna

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.