IRC-Galleria

En sitten perkele lähtenyt tämän kevään liki ainoaan kunnolliseen konserttiin Savonlinnasaliin. Kuuntelemaan ja ihasteleman Anna Eriksonia. Vaimo ja yksi lapsi oli.

Konserttia kehuttiin yöllä kun tultiin kotiin, sitä kehuttiin aamupalapöydässä, sitä kehuttiin vielä töistä tultaessa. Ja minä saatanan idiootti jätin sen väliin kun ajattelin, että mua tarvitaan kotona.

Olishan nää täällä pärjännyt. Kun en vaan tajuu että ne on jo niin isoja. Pienintä lukuun ottamatta. Että pitää tehdä itsensä korvaamattomaksi, melkein marttyyriksi. Hyi saatana.

Muuten menee ihan hyvin. Viikon kaksi jälkimmäistäkin kotiherrapäivää on sujunut kohtuullisesti. Kaksi uutta ruokalajiakin tuli opeteltua. Kasvissosekeitto eilen ja broiskupekonikastike tänään. Yllättävän hyvin onnistuivat molemmat. Osa lapsista otti jopa lisää.

Huomenna olisi pienimmän lapsen koulun ulkoilupäivä ja vanhempainyhdistyksen vuosikokous. Johon päättyy puheenjohtajan pestini kyseisen yhdistyksen johdossa. Kolmisen vuotta sitä tuli johdettua ja kaksi koulun lakkautustaistelua voitettua. Nyt on jo luvassa kolmas opettaja ensi syksylle. Että hyvillä mielin voi antaa kapulan seuraavalle viestinviejälle.

Siltahankkeen julkistamisesta tulee myönteistä palautetta. Enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ihania sähköposteja ja tänään vielä ihanampi puhelinvastaajaviesti. Niillä sitä jaksaa taas pari sellaistakin vaikuttamiskeissiä joista tulee paskaa tupaan oikein kunnolla. Niitäkin on joskus koettu.

Että hyvissä mielissä suihkuun ja sänkyyn.

Rakkaan Vaimon viereen. Jolla on takana rankka eka työviikko. Melkein evakossa.