IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Hyvää, hienoa ja hauskaa oliSunnuntai 25.02.2007 22:37

Olisittepa olleet tänään Käärmelahden kartanon ruokapöydässä.

Ensinnäkin pöytä oli aivan upean hieno. Kaunis valkoinen pöytäliina, kaunis punainen kukka-asetelma, ihanasti askarrellut plaseerauskortit ja kauniisti taitetut punaiset lautasliinat. Sansku ja Mikko olivat nähneet vaivaa jotta saisimme nauttia myös visuaalisesti loistavasta päivällisestä.

Alkuruokakin onnistui hyvin vaikka itse sanonkin. Appelsiinin kuorella höystetty porkkanakeitto ei ole kovin vaikea alkuruoka, mutta emmepä minä ja Tillikään ole kovin kokeneita kokkeja. Mutta valkosipulipatongin kanssa keitt mastui oikein hyvältä. Myös pääruokaparin eli Rakkaan Vaimon ja Tiituksen valitsemat viinit sopivat jo alkuruokailuun oikein hyvin. Alkoholitonta valkoviiniä lapsille, hieman tujumpaa RV:lle ja minulle. Musiikkina jo alkuruokailusta lähtien soi taustalla Katriina Honkanen. Ihan hyvä valinta Tilliltä tuokin.

Pääruoka oli aiheuttanut tekijöissään eli Tiituksessa ja Rakkaassa Vaimossa yhden pettymyksen. Pataattiveneet kiehahtivat hieman liikaa ja veneen muoto soistui soseeksi. Joten pääruoan pääemäntä otti sovellukset peliin ja teki pataatista laatikon. Ja hyvän laatikon tekikin.
Pääruokailun liha oli ihanaa. Possua käärittynä possuun, välissä sipulia, sinappia ja pippuria. Siis possun filettä, mausteet ja pekonista käärinliinat. Muumioitu possu maistui loistavalle.
Myös kastike oli aiheutanut etukäteispohdintaa ja aprikoivia ilmeitä keittäjiensä naamalla mutta ruokailu osoitti, että reippaasti valkoista vermuttia sisältävä kastike sopi possumuumion kanssa loistavasti.

Jälkiruoka oli Jannan ja Jussin varma ja turvallinen valinta, kuningatarrahka. Sopivan kylmä, sopivan makea, kruunasi ruokailun.

Jälkiruoan aikana avattiin myös perheen lahja jonka olivat työnjaon mukaisesti hankkineet Sansku ja Mikko. Pari hyvää kirjaa keittiöön, toinen piiraista ja toinen mansikan ja raparperin yhdistämisestä. Suu vedellä odotan näiden kirjojen ohjeiden käyttöä.

Koko liki puolitoistatuntinen päivällistapahtuma oli ainakin minun mielestäni todella hieno hetki. Mukavaa rauhoittumista hyvän ruoan, hauskan seuran, vilkkaan keskustelun ja hyvän musiin parissa. Kyllä tällaisen eteen kannattaa nähdä vaivaa.

Niin hyvin kaikki sujui että päätimme tehdä Käärmelahden Ritaripäivällisestä perinteen. Kahden viikon päästä alkuruokavastuu on Sanskulla ja Mikolla, pääruokavastuu Tilillä ja minulla, jälkiruokavastuu Rakkaalla Vaimolla ja Tiituksella sekä kattamisvastuu Jannalla ja Jussilla.

Menisipä kaksi viikkoa nopeasti.

Käärmelahden RitaritSunnuntai 25.02.2007 10:29

Meillä on taas idea. Saas nähdä, miten se toimii. Ja toteutetaanko sitä toista kertaa tämän päivän jälkeen.

Idea on Rakkaan Vaimon. Joka yllättäen on meistä kahdesta tällaisissa asioissa rohkeampi ja ennakkoluulotomampi. Jos tosin myös loppupeleissä hieman lyhytpinnaisempi.

Hänen ideansa oli aikoinaan ruokamatkat, joita tehtiin kotikeittiössä ja -pöydässä mm. Kiinaan ja Irlantiin. Kokattiin maan ruokaa ja nautittiin.

Nyt RV on ihastunut Köyhät Ritarit-ohjelmaan. Ja tuonnut sen meidän keittiöön. Ensimmäinen osa esitetään tänään. Mahdollisesti myös viimeinen, jos Rakasta Vaimoa on uskominen. Ja kyllä on. Mutta jos tämänpäiväinen menee hyvin, niin ehkä hän peruu eilisen ultimaattuminsa.

Käärmelahden porukka on siis jaettu neljään pariin. Sansku ja Mikko vastaa kattauksesta, koristelusta ja lahjasta, Tilli ja minä alkuruoasta ja musiikista, Rakas vaimo ja Tiirus pääruoasta ja juomasta sekä Janna ja Jussi jälkiruoasta.

Suunnitelmia on tehty liki viikko, keittokirjat, musiikkihyllyt ja "näin taitat kauniita serviettejä"-kirjat ovat olleet ahkerassa käytössä. Melkein kaikki ovat olleet innoissan ja ahkeria. Ja onneksi niillä kahdella hieman vähemmän ahkeralla ja innostuneella on hyvät parit. Janna ja Sansku ovat kiitettävästi huolehtineet siitä, että isot pojatkin kantavat oman kortensa kekoon.

Minusta tämä on hieno, hauska ja opettavainen juttu. Jos pystymme siirtämään tällaisen yhdessä tekemisen kulttuurin omiin lapsiimme niin olen erittäin tyytyväinen.

Mutta onhan tämä taa sitä ystäväperhen äidin "kun kiveen tiputetaan vesipisaraa tarpeeksi kauan syntyy siihe jälki"-hommaa. Mutta uskon, että tuloksellista sellaista.

Lupaan kertoa lähipäivinä, miten meidän kävi. Ja millaista jatkoa on luvassa.

Toivottavasti ohjelmastame tulee sarja eikä uniikki kappale.

Häpeän olla toimittajaPerjantai 23.02.2007 10:01

Minä tunnen Matti Vanhasen. Tai olennaisempaa on ehkä toisin päin; Matti Vanhanen tuntee minut. Eikö olekin komeeta. Tunnen nykyisen pääministerin ja nykyinen pääministeri tuntee minut. Sama tilanne on myös tulevan pääministerin suhteen. Olipa hän sitten Matti Vahanen tai Eero Heinäluoma. Selvyyden nimissä on myönnettävä, että nykyisin en ole enää yhteyksissä Matti Vanhasen kanssa. Mitä nyt pari lehtijuttua olen käynnyt tekemässä nykyisestä pääministeristä. Myönnetään, että niissä on käytetty hyväksi vanhaa tuttavuussuhdetta. Muuten en varmastikaan olisi päässyt pääministeriä haastattelemaan sillä eivät ne mediat, joihin kirjoitan, ylitä pääministerin huoneen kynnystä.

Miksi tällainen kehuminen tähän aluksi? Koska olen vain pieni ihminen. En kuitenkaan fyysisesti.

Ei vaan syyni ovat puhtaammat. Minua vituttaa kun mun tuttuja kiusataan. Haluan puuttua siihen omalla pienellä panoksellani. Siis kirjoittamalla. ta hyvä asento ja lue, tästä tulee päiväkirjahistoriani pisin kirjoitus. Joka elää päivän aikana, kaikkea en ehdi kirjoittaa nyt aamulla. Olis kiva, jos kuittaisit kommentilla mikäli olet jaksanut lukea loppuun saakka. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan hieno palkinto.

Mutta takaisin asiaan.

Olen itse elättänyt itseäni pääsääntöisesti toimittajan töillä vuodesta 1985 lähtien. Nykyään tosin enemmänkin tyhjäntoimittajana kun perhe-elämä ottaa omansa. Mutta kyllä sitä edelleenkin tulee muutama juttu viikossa kirjoitettua.

Ura käynnistyi Nummelan Sanomissa vuonna 1985. Sisarlehtemme oli Kehäsanomat. Molemmilla sama kustantaja eli Nurmijärven Sanomat. Pari vuotta toimin siis samassa pienessä uusmaalaisessa lehtitalossa Matti Vanhasen työtoverina.

Toki tunsin Matin jo 1970-luvulta lähtien, olimmehan naapurikuntien nuorisopoliitikkoja, molemmat mukana myös valtakunnallisissa nuorisojärjestöissä. Toinen NKL:ssä, toinen SNK:ssa. Yhteisiä taistelufoorumeita olivat esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton Nuorison Ystävyysfestivaalit, jossa kepu ja demarit muodostivat ns. "isänmaallisen rintaman" kun kokoomuksen ja kommunistitien nuorisopoliitikot olivat rähmällään neukkujen edessä. Uskokaa huviksenne, näin se todella oli. Samoissa nuorisopolitiikan kiemuroissa toimi myös Eero Heinäluoma.

Millainen mies sitten Matti Vanhanen oli tuolloin? Ahkera, luotettava, avulias, mukava seuramies... mutta myös hieman itsekeskeinen ja vähän tosikko. Ja kun ihmisen paheiden määrä on vakio niin tietäähän sen miten Matin kohdalla ne painottuivat. Nopeat autot, naiset, laulu ja viini ovat miehisiä paheita. Matin autoa ei voi kehua, laulumiehiäkään hän ei ollut, miehen suhtautumisen viiniin tietää jokainen. No, mitä jää jäljelle?

Entäpä toimittajana? Kiltti mutta perusteellinen. Teki kotiläksynsä hyvin, hankki asioista taustatietoja, osasi keskittyä olennaiseen. Sen mitä minä ymmärrän, niin Matista olisi tullut hyvä journalisti. Omalta kannaltani valitettavaa oli se, että hänestä tuli hyvä poliitikko. Demarina olisin tietysti mielissäni, jos kilpailevissa puolueissa olisi vain huonoja poliitikkoja.

Kun nyt olen julkisuuden kautta seurannut Vanhasen vaellusta punamultahallituksen päämnisterinä, olen nähnyt hyvinkin samanlaisen miehen hallituksen peräsimessä kuin itsekin tunnen. Myös naisasioissa. Mutta ei kai se Matin vika ole jos hän netissä törmää naiseen joka osoittautuukin julkisuutta tavoittelevaksi ja epäluotettavaksi neurootikoksi.

Seurattuani syrjäsilmällä Kuros-episodia en yhtään ihmettele, että Vanhanen pisti suhteen poikki. Eiköhän tämän naisen luonteesta olennaisia osia tullut ilmi jo muutaman kuukauden suhteessa. En olisi järin hämmästynyt, vaikka hän olisi kiristänyt Vanhasta asioiden julkistamisella ennen kirjaprojektin käynnistämistä. Tiedä häntä.

Tämä Kuronen tekee rahanhimossaan suuren hallan suomalaiselle kansanvallalle. Juuri nyt neljä viikkoa ennen vaaleja kun pitäisi keskustella tulevista vaihtoehdoista vie Kuronen julkisuudessa kohtuuttoman suuren huomion.

On oksettavaa, kun itseään journalistisesti kohtuullisen korkealle arvostavat toimittajat itseään kohtuullisen korkealle arvostavan mainosrahoitteisen kanavan suuressa pääministeriväittelyssä aloittavat koko keskustelun Vanhasen henkilökohtaisten tunteiden utelemisella tästä Kuroskandaalista. Ja kun pääministeri varaa oikeuden omiin tunteisiinsa vain itselleen, siirrytään Kataiseen ja yritetään udella häneltä, että miten tämä Vanhasen Kuroskandaali on teidän tunne-elämäänne heilauttanut. On siinä paalutettu yhdelle tärkeimmistä vaalikeskusteluista hyvä reitti. Eihän siitä enää millään ainakaan minun silmissä vakavasti otettavaa vaalikeskustelua saanut vaikka osa loppuohjelman aiheista olisi sellaiseen mahdollisuuden antanutkin.

Kymmenistä minua ihmetyttävistä asioista yksi koskee poliittisia vaalikeskusteluja ja tentattavaksi asettuneiden puluejohtajien ja heidän puolueidensa linjausten merkityksettömyyttä. Toimittajien ammattitaito ei riitä varsinaiseen tenttiin vaan he valmistelevat tietyt "knoppikysymykset" ja pakottavat puoluejohtajat vastaamaan niihin mahdollisimman lyhyesti. Heti kun vastaus alkaa mennä hieman laajempiin asiayhteyksiin katkaisee toimittaja vastauksen. Sillä hänen asiantuntemuksensa ei enää riitä puoluejohtajan esittämän asian käsittelyyn.

Kyllä minä ihan oikeasti kaipaan sellaisia puoluekohtaisia tenttejä joissa puolue saa aluksi lyhyesti esittää oman vaihtoehtonsa ydinkohdat. Ja sitten heitä tenttaisivat niin ammattitaitoiset toimittajat, että asioihin todella päästäisiin pureutumaan. Löydettäisiin aivan varmasti vaihtoehtoja eri puolueiden välillä.

Vertaukseni on varmasti ontuva, mutta heitänpä sen kehiin kuitenkin; eikö Idols-kisassakin ole olennaista kuulla ensin esiintyjää ja sitten vasta aloittaa ruotiminen?

Kun kaikki poliittiset tentit nyt televisiossa on tehty saman kaavan mukaisesti niin eikö joukkoon mahtuisi edes yhtä vaalitenttisarjaa, jossa paneuduttaisiin oikeasti puolueiden eroihin niiden suurten linjausten kautta. Eikä sen kautta, miten he suhtautuvat Susanna Kurosen paljastuksiin.

Uskon, etten ole ainut jota tällainen keskustelu kiinnostaisi. Toki saatamme olla marginaaliryhmä, mutta tarjoaahan ainakin YLE muutakin ohjelmaa marginaaliryhmille. Lottoarvonnaskin ruudussa näkyvät numerot luetaan ääneen myös ruotsiksi. Montakohan täysin suomenkieltä osaamatonta sokeaa katsojaa lottoarvonnalla on. Sillä vain heitä vartenhan ruudussa näkyvät numerot on luettava ääneen myös ruotsiksi. Väitän, että esittämäni kaltaisesta vaalitentistä kiinnostuneita katsojia on enemmän kuin täysin suomenkieltä osaamattomia sokeita lottoajia.

Mutta mistä nykymeno kertoo. Valitettavasti meidän toimittajien narsismista, populismista, laiskuudesta, ammattitaidottomuudesta, yleissivistyksen puutteesta ja ennakkoluuloisuudesta. Onko meillä joku vastuu ihmisten politiikkavastaisuudessa? Mielestäni on, kun YLEn vaalitenttejä mainostava tietoiskukin on löytänyt tai lavastanut vain politiikkaan kielteisesti suhtautuvia "kansalaisia".

On myös aiheellista kysyä, syyllistyykö virheelliseen viestintään, vastuuttomaan valehtelemiseen tai mauttomaan mustamaalaamiseen jos kertoo vain tuotteen epäkohdista mutta ei laisinkaan sen hyödyistä. Jos antibioottikin tuomittasiin paskaksi koska se aiheuttaa noin 1 prosentille sen käyttäjistä allergisen reaktion. Tai sauvakävely vain ihmisterveyttä vaarantavaksi itsekeskeisesksi ja vastuuttomaksi nautinnon tavoitteluksi vain siksi, että pihtiputaan mummon jalka lipsahti ja akillesjäne katkesi.

Mutta politiikasta ja politiikoista saa kaivaa tikulla sen paskan, jota jokaisesta maailman asiasta ja jokaisesta maailman ihmisestä löytyy jos oikein etsimme. Ja miksi emme etsisi, olemmehan toimittajia. Mutta siinä on kyllä tutkiva journalismi ymmärretty väärin.

Katsoin muuten tällä viikolla Ajankohtaisen Kakkosen henkilökuvan Eero Heinäluomasta. En oikein tuntenut miestä, jonka kanssa olen ollut melko tiiviissä kanssakäymisessä jo 35 vuotta. Minä tunnen kovin erilaisen Heinäluoman.

Onneksi.


Tämänkertainen teksti jolla itseäni hauskuutan, on laina ja muokattu. Alkuperäisen löysin sivulta: Beeduska75

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi ERITTÄIN MATALALLE jääkaapin oveen- eli n. kirsun korkeudelle.

Rakkaat koirat ja kissat,

Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne.

Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani.
Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne.
En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.


Taloamme eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata.
Minun päihittäminen portaissa ei ole tavoitteena.
Kampittamiseni ei auta, koska kaadun nopeammin, kuin te juoksette.

En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani.
Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne.
Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan.
Ei ole tarpeellista nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia.
Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, kuin josta menin sisään. Lisäksi, olen käyttänyt WC:tä useita vuosia -- kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

Oikea järjestys on: Suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi.

Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa eläimistämme:

1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on lyhyt, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu hieman epäselvästi.

Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska:

1. He syövät vähemmän.
2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
3. He ovat helpompia kouluttaa.
4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa.
6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
7. He eivät polta eivätkä juo.
8. Heidän ei tarvitse ostaa jatkuvasti uusinta muotia olevia vaatteita. (ellei äiskä halua)
9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi. (ne voi kuitenkin imeskellä ja pureskella..)
10. He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin.

Ja mikä parasta,

11. Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

Suhteettoman onnellinen miesKeskiviikko 21.02.2007 09:12

Rakas Vaimo kiinnitti eilen huomiota päiväkirjamerkintöihini. Ettäkö noinko huonostiko meneekö? Itsesäälin savon ennätys, paskassa pyörimisen pohjoismainen mestaruus, kurjuuden korkea veisu...

Sellaisiahan osa minun viimeaikaisista kirjoituksistani ovat olleet. Mutta niihin on oiva selitys. En halua katkeroittaa tuttaviani. En halua kehua elämälläni. Pröystäily ei ole kivaa eikä sovi suuhuni...

No ei nyt ihan, mutta kyllä minä sen olen huomannut, että viimeaikoina on tullut valitettua turhasta. Kun 90 prossaa elämästä on mallillaan niin miksi ei osaa iloita siitä?

Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki. Niin on vähän minullekin käynnyt. Sen sijaan että tekisin tuolle kymmenelle prosentille jotain, sen sijaan että nauttisin täysillä tuosta 90 prosentista jään valittamaan niitä pieniä kurjuuksia jota elämään jokaisella sisältyy.

Jos nyt yhden päivän paska lentää kuin varpusparvi ja oksennusryöppy on Imatran vapautetun kosken voimainen, niin mitä sitä suremaan. Se kesti vain yhden päivän, housuihin ei tullut kertaakaan ja oksentamaankin ehdin vessanpönttöön. Jos näitä onnistumisia nyt luettelisin.

Toiseksi oli hieno huomata, että en ole korvaamaton. Kaikki hoitui kodissa kunnolla vaikka makasinkin liki vuorokauden putkeen. Jos olisi tarvinnut väen päästä kaupunkiin, olisi varmasti tuttavapiiristä lytynyt kuljetusapua.

Meillä vietettiin aikoinnaan muutama kuukausi villasukkapäiviä. Eli toinen aikuisista sai pitää vapaata kokona toisen pyörittäessä balettia. Varastettu idea muistaakseni Tommy Helstenin perheestä. Mukava järjestelmä joka ajoi karille kun RV ei osannut relata kotona. Tekemättömät työs kuin hyppivät silmille. Kyse ei siis ollut siitä, ettenkö olisi osannut pyörittää balettia. Vaan ympärillä vellovasta keskeneräisyydestä, tekemättömien töiden viidakosta. Niinpä RV luopui villasukkapäivistään. Minä yritin vielä pari viettää, mutta jotenkin se ei enää tuntunut samalta kuin silloin kun niitä vietettiin vuoroviikoin. Niin jäivät villasukat lojumaan vaatekaapin alalaatikkoon.

Nyt arjen ilonhetket ovat laatuaikaa RV:n kanssa kierrätyskeskuksen kirpputorilla, kahvit prisman kahviossa kun kauppatavarat on kärrätty autoon, ajelu kotiin tai kaupunkiin kauniissa kevättalven auringonpaistossa yhdessä, illan löhöämiset ja lukemiset sängyssä, kirpputoritavaroiden kokoamiset ynnä muut.

Olemme kasvaneet yhteen kuin tatti ja koivu. Minä olen se leccinum versipelle , koivun punikkitatti. Ja RV se korkea koivu. Molemat toisilleen tarpeellisia. Toki kumpikin pärjää omillaan mutta parempaa on elämä yhdessä. Tai todellisuudessa koivun punikkitatti ei taida pärjätä luonnossa ilman koivua. En ainakaan itse ole milloinkaan löytänyt sitä kuusinärreiköstä.

Mitä komeampi koivu sitä paremmin voiva punikkitatti sen juurelta löytyy. Ja komeita koivuja kasvaa valoisilla paikoilla, sopivassa maaperässä, sopivasti kosteutta ja ravinteita saavina. Kun koivu halutaan oikein komeaksi ja hyvinvoivaksi on sen ympäriltä raivattava roskapuut pois.

Sen verran minäkin olen metsänhoidosta oppinut.

Täällä Savon sydänmailla.

Päivääkään en vaihtaisi pois...Tiistai 20.02.2007 08:06

Dementikkojen horinaa tuollainen. Sanovat synttärihaastattelussaan, etteivät vaihtaisi päivääkään elämästän. Ei kai kun eivät muista puoliakaan. Tai näyttelevät läpionnellisen elämän eläjää. Höpöhöpö.

Mulle tuli taas yksi päivä jonka vaihtaisin mielelläni pois. Melkein mihin vaan.
Meinaan eilinen päivä. Vaikka ei se tainnut norovirusta ollakaan (onneksi) niin tarpeeksi paskamainen pöpö kuitenkin.

Aamu meni tyhjennysharjoituksessa, päivä sängyssä reporankana, illalla selkä krampissa ja pää pyörryksissä. Mikä päivä...

Onneksi nyt tuntuu paremmalta.

Ja ruokakin maittaa...

Hommaa pukkaaSunnuntai 18.02.2007 09:44

Anteeksi vaan, etten ole kirjoitellut liki viikkoon.
Mutta kun piti siivota paikkoja, piti järjestää verstasta, piti tehdä lumitöitä ja piti koota apteekkarin lipastoa Isolle Äidille hänen uuteen vanhainkotiasuntoonsa.
Siis piti. Vaan ei tullut tehtyä kuin tuota viimeisintä. Joka sekin olisi pahasti kesken ellei Rakas Vaimo olisi tullut kokoamaan laatikota avukseni.
Minä kyllä sain rungon kasaan parin pysähdyksen taktiikalla. Vähän välillä purettiin ja taas jatkettiin ohjeiden numeroitujen kuvien järjestyksessä. Huomasin, että ohje ei menekkän järjestyksessä 123789 vaan 123456789... sen jälkeen kokoaminenkin oli helpompaa. Oiva oivallus.
Nyt lipasto on kuljetusta vailla valmis. Josko vaikka tänään kun on kaupunkipäivä. Kuten melkein kaikki mutkin päivät.
Eilenkin taas kaksi kertaa. AAmulla laatuaikaa RV:n kanssa Prismassa kun oli ensin viety neljä kylän lasta seurakunnan poikapäivään. Ja sitten siis Prismaan. Auton pakkaamisen jälkeen oikein rauhassa kahvillekin.
Mutta kun tultiin kotiin niin johan meikäläinen osaa taas töpätä oikein kunnolla. Tarjoamalla yhdelle lapselle erikoisoikeuden aamupalaan vaikka aika olikin jo ummessa. Ja RV juuri kieltänyt. Tietäähän sen, mitä siitä seurasi...
Tunnelma kohosi kuitenkin hieman iltapäivään kun yhdessä tyhjenneltiin kirjahyllyä kirpputorille. Kunnes kävi ilmi, että ystäväperhe oli lupauksistaan huolimatta unohtanut ottaa yhden lapsistamme matkaansa kaupunkiin kaverikylään, syömään ja elokuviin. Ja vaikka lapselle pitääkin tuottaa kuusi pettymystä joka päivä, niin nyt minä päätin lähteä heittämään lasta kaupunkiin. Ottamatta RV:n mielipidettä huomioon.
Olen ajattelematon ja tyhmä paska. Ei sitä kukaan muu minulle ole sanonut, ihan itse minä sen olen oivaltanut. Kokemusperäisesti voin todistaa, olen oikeassa. Kerrankin.
Mutta tänään siis RV:n kanssa napa kohti kaupunkia. Yksi lapsi isompien poikien poikapäiville seurakuntaan, yhden lapsen rippikoulukesän ensimmäinen kirkko ja informaatiotilaisuus, osa siksi ajaksi luistelemaan, yksi lapsi kuuntelemaan ja katselemaan Mestarilaulajia, osan porukan kanssa uimaan kun ripariinfo on ohi, yhden lapsen haku kaverikylästä, viimeinen veijari neljän aikaan poikapäiviltä kyytiin.
Jos kaikki menee hyvin, on viiden ajoissa kotona kuusi lasta ja IRV eli Iloinen Rakas Vaimo. Sekä minä.
SVÄ eli Saatanan Väsynyt Äijä.

Mulla on yksi ajatus...Maanantai 12.02.2007 08:36

Kauhistuttavat sanat Rakkaan Vaimon suusta. Taas eilen lausutut. Kun makasimme sängyllä aamupalan jälkeen pötköttelemässä.

-Olen koko ajan ajatellut sitä huoneasiaa ja nyt minusta kyllä pitäisi tehdä ratkaisuja.

Tehdä ratkaisuja on sama kuin miesten kielellä nyt ryhdytään töihin. Siis RV:n mielestä ei vain voi tehdä ratkaisuja ja odottaa toimeenpanon aloittamista arkipäivään.

-Mutta jos sinulla on jotain tärkeämpää tekemista niin ei sitten tehdä muutosta vielä tänään.

Voiko sanoa, että löhöäminen on tärkeämpää? Ja tarkoittaako tuo kysymys sitä, että RV kuitenkaan pidättäytyisi muuton aloittamisesta? Yksi sana riittää vastaukseksi molempiin kysymyksiin: EI.

No niin, Tiitus sai huonekaverin Mikosta, Tilli siirtyi vihreään huoneeseen, Sansku vaaleanpunaiseen salonkiin, Janna jäi yksin asumaan keltaista salonkia ja Jussi Sinistä huonetta. Todellisuudessa ainut, jonka huoneessa ei tapahtunut asukasmuutoksia oli Jussi. Joka myös oli pottuuntunein muutoksiin kun naapurihuoneesta lähti Mikko ja tilalle muutti tyttö.

Aika hyvin muutettu yhden päivän hommaksi. Tavarat tosin seuraavat lopullisesti muuttajia vasta tämän alkuviikon aikana. Mikäli löytyvät, eivät joudu kirpputorille tai vintille tai saa kokosovituksissa uutta omistajaa.

Nyt on kaikki sikinsokin. Ei pelkästään vaatteet ja tavarat vaan myös henkilösuhteet. Ja osan sielunelämäkin kun kokivat muuton rangaistukseksi. Vaikka vaikutin oli se, että isompien koululaisten oli saatava oma huone opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi. Jonka seurauksena kaksi nuorinta joutui yhteiseen huoneeseen.

Ja minä olen pirteä. Uskokaa pois. Hyvin levätty viikonvaihde. Lauantaina koulutuksen vetämistä 6 tuntia ja mehut pois heikkokuntoisesta miehestä. Eilen muuttoa koko päivä ja loputkin mehut pois. Ja sitten aamulla RV herättää minut 03.50 ja väittää että kuorsaan. Mitä varmaan teinkin sillä olin niin puhki. Mutta kun tajusin, että kellon soittoon on tunti aikaa niin eihän se uni enää tullut. Joten nousin 04.25 pystyyn.

Jossa olen vieläkin. Tosin heikosti.

Taidan ryhtyä uskovaiseksi.

Muista pyhittää lepopäivä on käsky, jota olisin valmis noudattamaan.

Päivä ramaseeLauantai 10.02.2007 22:13

Aamulla viideltä pystyyn viimeistelemään päivän koulutusrupeamaa ja lämmittämään kämppää. Fläpit kuntoon, ajatukset kasaan, klapeja uuniin, kahvia vatsaan ja lopulta baanalle ja kohti PRIDE-valmennettavien toista valmennuspäivää.

Koko seitsemän perheen porukka kasassa ja mukavan keskustelevana. Joten meillä oli Leilan kanssa loppujen lopuksi ihan helppo päivä. Työtä oli lähinä siinä, että saatiin päivä ajoissa pulkkaan. Mutta siinäkin onnistuttiin. Jos sama tahti jatkuu, tulevat jotkut sijoitettavat lapset saamaan näistä perheistä oivan kodin.

Päivän jatkoksi saunaan ja syömään. Jonka jälkeen nyt on täysi työ pitää itseni hereilä. Muu porukka katselee MissiSuomi kisaa silmät tapillaan. Oikea älyohjelma. Pitäisi kuulemma olla kiinnostunut kun joukossa on yksi savonlinnalaislähtöinen. Joanna Väre. Rakkaan Vaimon mielestä kuulema kaunein mutta auttamattoman lyhyt kuten kuten me savolaiset yleensäkin.







Paiskasin possukuvan taas kehiinTorstai 08.02.2007 08:54

Kaivan verta nenästäni. Tarkoituksella.

Tuo tämän päivän oletuskuva hersyttää katkerimmat kommentit. Silava, läski, homo, pervo, pedofiili, urpo, idiootti...

Ainakin nuo kommentit on saatu tuolla kuvalla aikaiseksi.

Luulin ensin, että se johtuu tuosta rekvisiitasta kunnes eräs sydämistynyt nimittelijä kertoi ärsyyntyneensä tuosta ilmeestä. Oli kuulema homohymy...

Homohymy???? Kyllä se on ihan heterohymy, uskokaa pois.

Miksi sitten pidän tuota kuvaa esillä? Koska se huvittaa minua, saa minut hyvälle tuulelle, kertoo minusta jotain. Rakkaan Vaimon ompelema pinkki oloasu. Lapsilta on tainut tulla muu rekvisiitta joulahjaksi jos en väärin muista. Koko sotisopa saa minut iloiselle tuulelle.

Ja tähän pakkasen keskelle on hankittava hauskuus sisältä päin kun ei oikein halua kylille lähteä riemua metsästämään. Perinteinen lumikolaannojauskuva muistuttaa liikaa nurkkia paukuttelevasta 30 asteen pakkasesta.

Joten vaihdoin hieman hilpeämpiin tunnelmiin.